Alku

Pankin talkkari etsiskeli taannoista dna-juttuani eikä löytänyt. Kiitos hänen lähdin minäkin etsimään itseäni ja löysin ihka ensimmäisestä blogistani tarinan 'Annista' joka on syntynyt kyselemään.





Anni istuu keittiön pöydän äärellä ja ihmettelee. Hän lukee kirjasta zen-tarinan, yhden kysymyksen mittaisen:

Mitkä ovat alkuperäiset kasvosi, ennen kuin äitisi ja isäsi syntyivät?

Eihän minulla ole ollut kasvoja eikä luonnetta eikä sielua eikä mitään ennen kuin synnyin. Tästä täytyy ottaa selvää.

Siltä istumalta Anni vie sormensa kielelleen, kostuttaa työvälineensä, plaraa puhelinluetteloa ja varaa ajan johtavalta geenitutkijalta, joka ottaa hänet vastaan lievästi hymyillen, ojentaa kätensä ja kotiuttaa tulijan:
– Päivää.
– Päivää, Anni myöntää.
– Oletteko tulleet antamaan DNA:nne.
– Ei, ei nyt sentään, tutkimatta ja tietämättä, minne itseni heitän, Anni kieltää.

Geenitutkija synkkenee. Kuin pilven varjot vaeltavat hänen helmiäishymynsä reunamille ja vastapäätä istuva vanha nainen, joka äsken oli tutkijalle materiaali ja mahdollisuus, muuttuu jätteeksi ja vaivaksi.

– Mitkä ovat alkuperäiset kasvoni, ennen kuin äitini ja isäni syntyivät? Anni tivaa ja katsoo geenitutkijaa tiukasti silmiin ja silmien väliseen pystyryppyyn.

Geenitutkija tekee päätöksen salamana. Parempi vääntää Annille rautalanka mukaan kotimatkalle kuin olla pukahtamatta sanaakaan. Ylenkatse saattaa jumiuttaa tietämättömän tuoliin kuin pahin liisteri tai hintatarralappu tarjousmakkarassa. Kuinka saada hänen tiedonjanonsa sammutetuksi?

– Kaukaa sinä tulet, niin saanko sinutella, geenitutkija ojentaa kätensä toistamiseen, vatkaa kättänsä Annin kädessä ja hakee hymynsä takaisin kuin rautakaupan myyjä asiakkaalle ruuvinsa.

– Sinä tiedät varmaan perusasiat. Olet saanut geenistösi isältäsi ja äidiltäsi: puolet ja puolet.

Anni nyökkää innokkaasti. Kyllä, luettu on, mutta ei ymmärretty. Niin ovat erilaisen oloisia isä ja äiti. Ja Anni ite. Laskennossa 1+1=2, mutta elämässä äiti+isä=Anni ei näytä, ei kuulosta oikealta vastaukselta. Ei edes luonteeltaan äiti plus isä ole Anni, vaan – vaikka heissä jotain samaa ylä- ja alamäkeä onkin kuin Annissa –, niin pääosin ihan jotain muuta. Anni haluaa tietää, mitä häneen on tarttunut geenimatkojen varrelta.

Geenitutkija väläyttää:
– Koko ihmiskunta polveutuu seitsemästä kantaäidistä, Eevasta. Ja sinussa on joitakin tismalleen samoja geenejä kuin noilla kantaäideillä.
– Minulla? Anni katselee käsiään, jalkojaan, mahaansa, ja hyppää geenitutkijan maalaamaan ulottuvuuteen, kun tämä päästelee: – Mietipä, millainen oli kymmeniätuhansia vuosia sitten se maailma ja sinun tietty geenisi, joka siirtyi seuraavaan sukupolveen jne. jne. ja elää nyt sinussa ja voi hyvin. Ja mitä matkoja se onkaan vaelluksellaan tehnyt. Sitä samaista geeniä kuljetat mukanasi. Aika vanha se on ja pitkän matkan kulkenut. Kuusikymmentäkaksi elämäsi vuotta tätä perspektiiviä vasten näyttää kovin nuorelta. Kannat 'ikuisuuden ikäistä' tavaraa mukanasi. Mietipä sitä.
–Tsot, tsot, Anni toppuuttelee. – Äläpäs hypi elämän edelle, en pysy nyt mukana.

Tutkija katsoo Annia ja miettii, mistä kannattaa jatkaa. Alusta, hän päättää.

– Suosittelen, että tilaamme sinulle DNA-testin (klik) ja saat genomapin eli äitijanasi aina alku-Eevasta lähtien. Kartta ei tosin valaise sitä, millainen olet, mutta kertoo, mitä reittiä olet tullut tänne.




(klikkaa niin näet 'Annin' matkareitin Afrikan kanta-Eevasta lähtien... pitkä marssi tänne asti)

Nyt se on tullut.

Anni katselee genograafista karttaansa. Hänen geeninsä on kiertänyt Afrikan alkupisteestä pohjoisen kautta Annin maisemiin. Siksikö hän on aina halunnut pohjoiseen, Jäämeren rannalle, Huippuvuorille, Islantiin, Lofooteille? Hän kantaa geeneissään lumivuoria, jäätä ja viimaa, joikujen äänimaailmaa, kiihkeiden revontulien mystiikkaa, valoa ja pimeyttä. Hän kumartaa itselleen, sillä se, minkä hän oli kokenut omituiseksi poikkeavuudeksi, oli tienviitta pohjoiseen. Kotireittiin. Afrikan ajoista on niin kauan. Tai no joo...

Kartan mukana on geenimatkakertomus, ensin yleinen, sitten Annin antamaan DNA-näytteeseen perustuva selvitys, ja näitä hän syventyy nyt lukemaan:

MITOKONDRIO-EEVA: MEIDÄN KAIKKIEN ÄITIMME


Tarinamme alkaa Afrikassa 150-170 000 vuotta sitten äidistä, jolle antropologit ovat antaneet nimeksi mitokondrio-Eeva.

Hänelle annettiin tämä myyttinen nimi 1987, kun populaatiogeneetikot havaitsivat, että kaikki ihmiset, jotka tällä hetkellä elävät planeetallamme, voidaan linjata äidin puolelta takaisin häneen.

Mutta mitokondrio-Eeva ei ollut ensimmäinen naispuolinen ihminen. Homo sapiens kehittyi Afrikassa noin 200 000 vuotta sitten ja ensimmäiset ihmisapinat (joita luonnehti heidän kaksijalkainen asentonsa) ilmestyivät lähes 2 miljoonaa vuotta aikaisemmin. Vaikka ihmisiä on ollut lähes 30 000 vuotta, Eeva on poikkeuksellinen siksi että hänen linjansa on ainoa, joka on selvinnyt muinaisista ajoista elämään nykypäivään.

Miksi Eeva?

Yksinkertaistaen: Eeva oli selviäjä. Äidinpuolinen linja voi joutua sukupuuttoon lukuisista syistä. Äidillä ei ehkä ole lapsia tai hän on saanut vain poikia (jotka eivät jatka hänen mtDNA:tansa seuraavalle sukupolvelle). Hän saattaa joutua katastrofin kohteeksi kuten tulivuorenpurkaukseen, tulvaan tai nälänhätään, jotka kaikki ovat kiusanneet ihmisiä lajimme aamunkoitteesta asti. Mitään näistä sukupuuttotapahtumista ei sattunut Eevan linjalle. Se on saattanut olla pelkkää onnea tai sitten jotain vielä enemmän. Suunnilleen samoihin aikoihin nykyisten ihmisten älyllinen suorituskyky joutui tapahtumaan, jolle Jared Diamond antoi nimen Suuri Harppaus Eteenpäin. Monet antropologit uskovat, että kielen kehitys antoi meille hirmuisen edun muihin aikaisiin ihmisiin verrattuna. Parantuneet työkalut ja aseet, kyky suunnitella ennalta ja tehdä toisten kanssa yhteistyötä ja käyttää resursseja tavoilla joita ei osattu aikaisemmin, antoivat mahdollisuuden muuttaa nopeasti asumattomille alueille, käyttää avautuneita tilaisuuksia hyväksi ja kilpailla menestyksellisesti elintilasta mm. työntämällä syrjään muut ihmisapinat kuten neanderialaiset.

On vaikeaa osoittaa tapahtumaketjua, joka johti Eevan erinomaiseen menestykseen, mutta sen saatamme sanoa varmuudella, että jokainen meistä voidaan johtaa äidin puolelta tähän yhteen naiseen.

****

Anni ei jaksa lukea tällä erää enempää. Hän on matkansa alussa. Pakko kiehauttaa kahvit. Huimaa, kun tajuaa olevansa jo kaukaisista ajoista lähtien osana ihmiskuntaa, yhteistä perhettä (ja eläinkuntaakin pitkälti, niin hän on lukenut). Kahvit juotuaan hän jatkaa lukemista. Hänen geeninsä lähtevät vaeltamaan Afrikasta kohti pohjoista.