torstai 1. lokakuuta 2009

Kosto


1939-1945

Haavoittunut sotilas -sankaripatsas,
Essi Renvall 1951, Kuopion sankarihautausmaa.

Kuopion uudet ylioppilaat laskevat keväisin patsaan juurelle yhden verenpunaisista ruusuistaan.

Kosto tappaa, rauha jatkaa elämää.

Sodan uhreja ovat paitsi sodan kokeneet, myös jälkipolvet. Koston varjo haalistuu kun muistaa, ymmärtää, parantuu ja parantaa. Ketju katkeaa: ihminen vapautuu.

Valokuvatorstai: Kosto
PS. Kuva suurenee kosketuksesta, klikkaamalla.

edit 2.10.



Akseli Gallen-Kallela: Lemminkäisen äiti (1897)

Kiitos, Elegia, mieleenjuolahduksestasi.

25 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Kosto on sovitettu. Anteeksi annettu.
Juhlallinen kuva teoksesta aiheeseen

Inkivääri kirjoitti...

Hieno kuva ja vastaus haasteeseen!

tuulento kirjoitti...

Koston vastapuoli on anteeksianto. Se tästä kuvasta lähinnä tulee mieleen. Sota on mieletön teko ihmisyyttä vastaan.

Tarjuska kirjoitti...

Sota tuli minullekin ensimmäisenä mieleeni, mutta en löytänyt otettuja kuviani. Onneksi on olemassa myös anteeksianto ja sovitus. Sota on ikävä kosto.

Liekki kirjoitti...

Koston ajatuksesta on syntynyt monta sotaa, paljon pahaa. Hieno vastaus haasteeseen.

Sonja kirjoitti...

Ajatuksia herättävää tässä yhteydessä!

Anonyymi kirjoitti...

Hienosti lähestytty aihetta. Minä olen koko aamun miettinyt, miten tähän voisi vastata, koska en ole mikään aamuyön aavemainen kostaja, enkä ymmärrä toistakaan niin tekevää. Sinä osasit hienosti kiteyttää tämän vastakohdaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Kyllä tuo sopii haasteeseen.

hpy kirjoitti...

Sota tekee paljon pahaa - myos jalkipolville. Sodassa sielullisesti haavoittunut nuori muuttuu toisinaan aikuiseksi joka jatkaa sotaa vasten omaa perhettaan. Ja tama on vain yksi ainoa esimerkki siita miten sota jatkuu kauan, kauan. Aivan liian kauan.

Lastu kirjoitti...

arleena,
aika parantaa sotahaavat, toivomme. Koston kierre katkeaa kun anteeksi antaa saa.

Inkivääri,
kiitos.

tuulento,
anteeksiannolla on vahva voima.

Tarjuska,
kosto ruokkii vihaa, anteeksianto vie siltä terän.

Ansku,
niin, voiko kostossa kukaan tai mikään voittaa? Edes "voittaja"? Vastaisku elää. Kehä on valmis.

Sonja,
asuin lapsena ja nuorena sankaripuiston varrella, ristit silmieni edessä.

Ansku,
usein tarvitaan pari sukupolvea että koston kierre katkeaa, jos tahtoa on. Ajatellaan vaikka punaisia ja valkoisia.

Uuna,
samat sanat: vaikea aihe.

Lapsena ei edes tajunnut kuinka lähellä sota oli. Taistelut eivät jääneet vain rintamalle, vaan jatkuivat haavoina perheissä ja vanhempien välisissä suhteissa. Joissakin tapauksissa.

harmaa susi,
hyvä ettei mennyt ihan mehtään.

hpy,
sota jatkuu kauan senkin jälkeen kun rauha on solmittu. Kaikki haavat eivät näy ulospäin. Mutta lapsi voi kantaa vanhempiensa ahdistusta ruumiissaan pitkään, varsinkaan kun ristiriidoista ei puhuttu, niiden vain annettiin vaikuttaa. Lopulta tulee aika jolloin kirkastuu. Ei ole syyllinen äiti. Ei ole syyllinen isä. Syyllinen on sota joka kostaa. Vasta tämän kun oivaltaa, tulee lopulta sisäinen rauha, mutta siihen voi mennä aikaa parikin sukupolvea. Hyvä olisi näistä perhessä puhua, ettei lapsi ottaisi syyllisyyttä niskoilleen.

aino kirjoitti...

Niinpä. Ajatuksiisi on paha mennä mitään lisäämään.

Kutuharju kirjoitti...

Sattuvasti kuvattu ja sanottu! Totta on että kostonhimo siirtyy helposti vielä seuraavaan polveen. Vaarilta kun kuuli ryssäjuttuja, kyllä se jonkinlaisen vaikutuksen teki - kunnes oppi itsenäisesti miettimään suhdettaan siihen 'ryssään'.

isopeikko kirjoitti...

Patsaat puhuvat vaikkeivät sanokaan mitään :)

Lastu kirjoitti...

aino,
kiitos.

Kutuharju,
vaarisi purkaa, purkaa traumaansa - ehkä kaiken elinikänsä, niin myös isäni. Hän vei minut peräjälkeen kuusi kertaa katsomaan Tuntematonta sotilasta. Kävelimme pois elokuvateatterista virkkamatta sanaakaan.

Aika muuttaa käsityksiä, "ryssä"keitosta voi hämmentää eikä maustaa enää vain yhdellä, toisen ojentamalla mausteella: vihalla.

Isopeikko,
kiitos, aforismin lausuit. Monen patsaan kohdalla juuri noin. (Huomaan itsessäni uuden piirteen: rakastan patsaita. Pysähtelen niiden eteen. Nuorempana kävelin viuh vain pyyhältäen patsaiden ohi.)

Elegia kirjoitti...

Kaunis patsas. Ihan hetkiseksi mielessäni välähti Gallen-Kallelan maalaus Lemminkäisen äiti.

aimarii kirjoitti...

Sota on tuhoisa. Kosto on sitä myös.
Tänä päivänä joka puolella maailmaa kostetaan puolin ja toisin, se ruokkii sodan jatkumaan edelleen.
Kannanottosi aiheeseen on hieno - kosto tappaa, rauha jatkaa elämää.

Lastu kirjoitti...

Elegia,
kiitos paljon välähdyksestäsi. Toden totta: Haavoittunut sotilas -patsaassa on yhteistä tuskaa Lemminkäisen äiti -maalauksen kanssa. Lisäsin sen.

aimarii,
niin, vaikka Suomessa on eletty näennäisesti pitkä rauhan jakso, sota on silmiemme edessä joka päivä. Nobelin rauhan palkinto ei ole kaapin päällle pantava pysti vaan rauhantyö jatkuu yhtä kauan kuin ihmiskunta on olemassa.

Missä lentää rauhan kyyhky tänään?

Liisa kirjoitti...

Anteeksiannon kautta. Juuri niin. Hieno vastaus haasteeseen.

Lastu kirjoitti...

Liisa,
vain anteeksianto sammuttaa koston. Muuta tietä eteenpäin, sovintoon, ei ole. Maassa rauha, ihmisillä hyvä tahto.

Hyvä tahto ja paha tahto. Miten eri suuntiin ne vievätkään.

Harakka kirjoitti...

Koston vuoksi moni nuorimies on joutunut kuolemaan.
Hieno vastaus haasteeseen.

Mk kirjoitti...

Kosto on raaka sana, niinkuin sotakin.
Se myrkyttää mielen vihalla ja katkeruudella, kääntyy itseään vastaan.
Aiheellinen muistutus tuo kuvasi, on syytä olla kiitollinen kun saa elää rauhan aikaa.

mm kirjoitti...

Luulen, että minun "sotani" loppui vasta muutama vuosi sitten, kun Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi luki Herran siunauksen isojen monipäiväisten lähetysjuhlien loppurukouksena venäjän kielellä meille kaikille, monesta maasta tulleelle.

Luulen, että kosto loppuu vasta silloin, kun yksittäiset ihmiset lopettavat vihansa.

Sirokko kirjoitti...

Koskettavan muistutuksen löysit tähän haasteeseen. Kosto ei koskaan ratkaise mitään, ei pienessä eikä suuressa mittakaavassa.

Arjaanneli kirjoitti...

Täällä saarella on vähän vastaava, ei patsas mutta reliefi.
Lisänä siinnä on vielä pieni lapsi.
Kyllä se on aina yhtä sykähdyttävää, varsinkin kun lukee siinä olevan tekstin. Kirjoitus tihkuu vihaa ja kostoa...

Lastu kirjoitti...

Harakka,
kiitos.
Talvisodan syttymisestä on pian kulunut aikaa seitsemänkymmentä vuotta. Talvisodan jälkeen tuli jatkosota – ja paljon murhetta mitä ei voi unohtaa.

Mk,
rauha on usein tietoinen valinta. Kosto on tappavaa. Rauha on tarpeen pitää mielessä, niin kuin sotakin, jotta sota ei toistaisi itse itseään.

mm,
olet kokenut tuossa tilaisuudessa vahvaa yhteisyyttä. Varmaan sielussaan ja jopa ruumiissaan tuntee vapautuksen, kun raja-aidat kaatuvat ja on luontevaa ja helppoa elää ja olla. Yhdessä erilaisina.

Rauhan tie alkaa omasta itsestä, yksilöistä, oletan laillasi.


Sirokko,
niin, ”isovihaa” ei kannata ruokkia. Kunpa ”dementian” voisi kanavoida niin että unohtaa vihan ja koston ja voi tietoisesti kääntää mielensä elämää ylläpitävään osioon.

Arjaanneli,
tuska, kosto, suru, viha – tunteiden tummat teemat puhuttelevat taiteilijoita, monien tunteiden tulkkeja. Ehkä joskus esittelet blogissasi mainitsemasi reliefin...