Sinä sen sanoit, tätä ei missään nimessä saa unohtaa, ei! Elämän tärkeimpiä asioita ja ihmisiä. lapsiamme! Kun ne olivat sellasia ihania pieniä nappisilmiä, kuin siinä kuvassakin on lapsesi! Ja muutenkin kaikkia kivoja asioita, mitä heidän kanssaan touhuttiin ja tehtiin!
Muistan, miten aikoja sitten laitoimme johonkin haasteeseen nuoruuden kuvammme; miten tulikin tästä kuvasta muisto mieleen, että samaa näköä on tyttäressä kuin äidissä.
No niinhän se tietenkin on! Ja niin kuin sitä on vatvottu - mikä on elämän tarkoitus, mikä on elämän tarkoitus. Nyt lupaan pitää sen aina mielessäni. Hurmaava kuva!
No sen kyllä arvaa, että Lastun poika on jo n. kymmenvuotiaana niin fiksu, että on valmis teekkari, tekniikan maisteri :) Minkä ikäinen tämä hurmaava kaveri tässä on?
Tällä kertaa valokuvatorstain haasteissa on ollut ikimuistoisia lausahduksia - sellaiseksi olisi tästäkin.
"Elämän tarkoitus on murheen karkoitus" Voisiko sen paremmin sanoa ü
Kuva tuo vahvistuksen.
Ps. pitää harkita havaiji-muisteloa. Pelkään vain, että ensin pitäisi kaivaa vanhat päiväkirjat esiin, enkä ole varma haluanko..ü Mutta, jätetään harkintaan..
Kiitos, hyvät immeiset, hauskoista ja ilahduttavista kommenteista!
Kuvan otin vappuna 1980. Vietimme sitä ystäviemme luona Tapiolassa. Yhdeksänvuotias lapsemme nappasi kyläilypaikan isännän nahkarotsin ja teekkarilakin rekvisiitakseen. Onneksi mukana oli tuonaikainen kamera.
Teekkarilakilla tai ilman: iloista joulukuuta :)
(Urakoin Australiaan joulupostia, kiirusta pitää - tai sitten ei. Hätäkös tässä.)
22 kommenttia:
Ihana!!
Totta! Tätä ei saa unohtaa.
Niinhän se muuten vähän onkin. Ei kai sitä onnea muuten niin etsittäisi. Ihastuttava kuva!
Mitkä nappisilmät:)
Ja totta puhuit! Se se on!
Lyhyesti ja ytimekkäästi - niin on.
Sinä sen sanoit, tätä ei missään nimessä saa unohtaa, ei!
Elämän tärkeimpiä asioita ja ihmisiä. lapsiamme!
Kun ne olivat sellasia ihania pieniä nappisilmiä, kuin siinä kuvassakin on lapsesi!
Ja muutenkin kaikkia kivoja asioita, mitä heidän kanssaan touhuttiin ja tehtiin!
Just noin! Kunpa itsekin useammin muistaisin.
Vaikuttava, koskettava...kiitos muistutuksestasi!!!
Ihana kuva! Tuosta hetkestä lienee jo aikaa, mutta yhä vain sen tunnelma elää.
Tämä kuva on tehokas murheen karkottaja.
Muistan, miten aikoja sitten laitoimme johonkin haasteeseen nuoruuden kuvammme; miten tulikin tästä kuvasta muisto mieleen, että samaa näköä on tyttäressä kuin äidissä.
No niinhän se tietenkin on! Ja niin kuin sitä on vatvottu - mikä on elämän tarkoitus, mikä on elämän tarkoitus. Nyt lupaan pitää sen aina mielessäni.
Hurmaava kuva!
No sen kyllä arvaa, että Lastun poika on jo n. kymmenvuotiaana niin fiksu, että on valmis teekkari, tekniikan maisteri :)
Minkä ikäinen tämä hurmaava kaveri tässä on?
Aika entinen ei koskaan elää palaa, mutta sitä on syytä muistella!
Nämä ovat ihania muistoja!
Osapuilleen suurinpiirtein noin. Tasan.
Siitä pitäisi muistuttaa useammin. Kuva saa hymyilemään.
Tällä kertaa valokuvatorstain haasteissa on ollut ikimuistoisia lausahduksia - sellaiseksi olisi tästäkin.
"Elämän tarkoitus on murheen karkoitus"
Voisiko sen paremmin sanoa ü
Kuva tuo vahvistuksen.
Ps. pitää harkita havaiji-muisteloa. Pelkään vain, että ensin pitäisi kaivaa vanhat päiväkirjat esiin, enkä ole varma haluanko..ü
Mutta, jätetään harkintaan..
Tämä oli suloinen muistutus!
Hauska kuva ja erittäin tarpeellinen muistutus! Unohtuu niin kovin helposti.
Täydellinen murheen karkoituskuva!
Kyllä tuon hymyn edessä murhe ottaakin jalat alleen.
Joillakin on selvät päämäärät elämässä jo hyvin varhaisessa vaiheessa.
Kiitos, hyvät immeiset, hauskoista ja ilahduttavista kommenteista!
Kuvan otin vappuna 1980. Vietimme sitä ystäviemme luona Tapiolassa. Yhdeksänvuotias lapsemme nappasi kyläilypaikan isännän nahkarotsin ja teekkarilakin rekvisiitakseen. Onneksi mukana oli tuonaikainen kamera.
Teekkarilakilla tai ilman: iloista joulukuuta :)
(Urakoin Australiaan joulupostia, kiirusta pitää - tai sitten ei. Hätäkös tässä.)
Lähetä kommentti