Blogini nimi on muuttunut. Lastu se on. Sana on vapaa, aiheet milloin mitäkin.
'Saaren taigaa' en ole hylännyt, kuinka voisinkaan juuriani ja siipiäni katkoa, mutta kun saaressa ei netti toimi niin kesä meni ilman blogipäivityksiä. Mietin jo kesäkuumalla, että blogin nimi olisi tarpeen vaihtaa. Päivittelin kyllä mielessäni luonnon kauneutta ja elämän suloisuutta mutta hurmioni jakoivat vain soutavat pilvet aurinkotaivaalla ja rantakiviin loiskuvat kuumat aallot. Ja armaani.
Nyt olemme paketoineet kesäsaaren: vene on käännetty nurinnarin, pihakalusteet viety nokkakärryllä varastoon, kalakattila nuoltu puhtaaksi, verkot laskostettu pinoksi komeroon - kuin kelpo emäntä lakanansa -, katiska kuljetettu suojaan etteivät metsän ja rantojen eläimet eksy rautalankalabyrinttiin. Mutta kun jää tulee ja teräspeitto kantaa, hiihdämme saareen ja vietämme siellä päiviä ja öitä. Takkatuli tuo lämmön ja sanoja ei tarvita. Suurin suru on sanaton, sanotaan. Suurin ilo myös, huomaan.
Pari viikkoa sitten sanoin miehelleni. "Soppiiko sinulle, että mään viikonlopuks yksin suareen. Kuu kasvaa ja tunnen miten suari kuhtuu minua luokseen. Luonnon sylissä löyvvän iäriviivaen. On elämäntarinan kirjoitusläksyjä rästissä ja tahon olla ypöyksin kirjoittamassa." Hän joka minut yli neljänkymmenen vuoden ajalta tuntee, tyhjentää vedet veneestä, antaa venepaikalla mantereen puolella pusun ja kysyy, milloin voi tulla hakemaan kotiin.
"Ylihuomenna, rakas."
Tartun airoihin ja soudan.
Sinä iltana kuuntelen pimeässä Sävel on vapaa -konserttimusiikin toivekonsertin. Ei, ei sitä voi kuunteluksi sanoa, sillä kyyneleiden lähde on sanojen tuolta puolen. Duurit ja mollit risteilevät samalla kun elävä tuli heittää valoja ja varjoja hirsiseinään.
Tulee ilta, tulee yö, aamu ja päivä ja niiden jälkeen jälleen ilta ja yö ja aamu. Soudan taas.
***
Mies on venepaikalla vastassa.
- Oliko hyvä sinun siellä? Yksin.
- Oli. Ja on nyt täällä. Kaksin.
Villalapaseni kohtaavat hänen nahkarukkasensa. Käymme yhdessä eteenpäin. Vilkaisemme saareen. Me tulemme taas.
14 kommenttia:
Hyvin on soudettu ja huovattu kun liittonne on kestänyt, sillä sitä taitoo siinä varmaan tarvitaan. Ihana kuva airosta.
Niin on Sinulla kuin soisi olevan monella: mahdollisuus olla itsekseen ja kaksisteen, yhtä sopusoinnussa molemmin.
Kun on pitkä taival yhdessä kuljettu, voi kaksi päivää saaren hiljaisuudessa tuntua jopa ikuisuudelta.
Yksinoleminen nostaa tunteet pintaan ja muistot mieleen.
Kirjoittamiselle se on otollista.
Pajustakii pikku-liisat ossoovat tehä suaressa lastuja, jos pillijä ej vaekka tuliskaa. Onnee uuvele ilemeele ja Lastu-lokile toevoo vielä ps:n nennee kiertävä.
Niin - ja piti sanomani vielä onnitellen, jotta Lastun lastut lastuina Lastussa,tästedes, kunnes toisin päättää hän :)
oman onnen seppä,
airot ovat vanhat - käytettyinä ostimme. Hyvin niillä pääsee eteenpäin: välillä tuuli keikuttaa venettä, mutta pystyssä pysyy. Tyynellä voi ihailla maisemia.
Ellinoora,
muistan erään naislääkärin, joka sanoi, että hänen on kerran kuukaudessa päästävä yksin mökilleen ihan vain olemaan. Perhe ymmärsi hyvin.
Taidan ymmärtää jujun minäkin. Elämykset luonnossa entisestään syvenevät kun saa olla tuolla "autiolla saarella" ilman että ketään muita kuin metsäneläimet ja minä siellä olemme.
arleena,
totta. Pitkän avioliiton aikana kasvaa yhteen. Mutta välillä on hyvä seurustella kotvan vain itsensä kanssa ja kysyä: mitä kuuluu - ja kirjoittaa "vastauksia" paperille.
Sananjalaka,
kiitoksia oekeen paljo uuvven ilimeen toevotuksesta. Jospa tähän tottuis. Ku rupesin kokkeilemmaa erilaisia pohjia, lähti välillä kaekki poes, kuvat sun muut, mutta männään nyt vähä aekoo näellä vähemmillä evväellä. Jospa se siitä, jotennii. No mikä? Vaekka mikä.
Tojen totta: lastuja on suaressa helepompi vuoleskella ku pajupillejä - suati tehhä nyhertee risulintuja. Ku piässä ei oo avaruuvventajua, ni monj kiva askare jiäp tuumauksen asteelle. No paremp sekkii ku ei mittää.
Haekeeta suarelle olj sannoo näkemiin, onneksi ei hyvästi. Mutta talavi tulloo ja sille ei maha mittää. Pitäs vissiin osallistua jiäveikkaokseen.
Kiertelehhä hyvillä mielin Puijonsarven nennee.
Ellinoora,
miten hienon moton kehitit: Lastun lastut lastuina Lastussa. Ihan tuli olo kuin kävelisin sen tahdissa portaita ylöspäin niin kuin Viulunsoittaja katolla... :)
Vahva tunne sanoissasi.
Ihana suhde teillä..
annatte tilaa ja olette lähellä..
Tuli jotenkin surullinen olo??
Lastu on hyvin hieno ja kaunis nimi. Kuulosti upealta, kun osaatte ottaa toistenne tarpeet huomioon.
hanne,
eilen satoi pitkän päivän ja illan, tänään on taivas kirkas. Välissä käväisi yö. Varmaan kaikki tunteet mitä ihminen kokee, ovat tarpeen. Surumielisyyskin. Ja sen vastakohta: tunteiden nousukausi.
sorvatar,
kiitos. Lastu-nimeni otin kun saartani, ensin unelmaa, sitten totta, hellin. Ja lastu joka laineilla keikkuu, ei jämähdä paikoilleen :)
Kyllä olet onnellinen nainen, ja sun mies onnellinen mies!
Te olette kuin vakka ja kansi, molemmat tarvitaan, ja molemmat sopivat yhteen niin myötä- kuin vastoin käymisissä.
Onnea uudelle blogi nimelle, pitääkin se vaihtaa sitten myös tonne mun sivuilleni.
Sulla oli tänne ehtinyt jo tulemaan vaikka kuinka monta postausta ja puukkoakin teillä on tarvittu, mutta nyt jo hyvä paraneminen käynnissä!
Harakka,
kiitos; onnea tarvitaan elämässä aina, iloa myös.
Lastu tuli kuvioihin mukaan aikoinaan hetken mielijohteesta. Aiemminhan olin paju. Mutta kun kävi ilmi, että saamme rakennetuksi saareen pienen saunamökin, Lastu laineilla alkoi keinua.
Hyvää marraskuuta myös sinulle kuten kaikille!
Kuulostaa kovin haikealta jättää rakas saaresi odottamaan seuraavaa kertaa.
Olet saanut toteutettua haaveesi, montakin - on mökki ja Kuopio. Mikä parasta, mökki on lähellä.
Yhdessä ja yksin soutaen tai huovaten, miten milloinkin, on hienoa, yhteisymmärryksessä. Yksin ollessa huomaa täydellisesti, miten tärkeä toinen onkaan. Silloin on herkimmillään kirjoittamaan. Luovuus on hiljaisuudessa ja sen viestittämissä tunteissa.
Lastu on mainio nimi blogille. Ja saaren taikaa varmasti mahtuu mukaan, kuten tässäkin postauksessa. Ihanaa yksinolon ja kirjoittamisen taika-aikaa olet ottanutkin. Kivasti kuvailit lähdön ja paluun, joissa rakkaasi hymyilyttävän kauniisti mukana :)
aimarii,
sinä ymmärrät, sinä ymmärrät :).
Tuo lapsuuden saari on minulle paikka missä en oikein löydä edes sanoja kuvaamaan sitä tunnetta mikä siellä mieleni vallitsee. Välillä villitsee :) Ja niin kuin lapsena soutelin sen samaisen saaren rannoilla ypöyksin - sillä yksinäisyys toi ilon ja lohdun, täyttymyksen jonka nyt ymmärrän -, sitä samaa koen myös nyt kun soudan aalloilla niitä samoja "polkuja" kuin pienenä tyttönä. Osaan olla myös yksin. Onneksi mies ymmärtää. Hän on hyvä ja hyväntahtoinen - vaikka vaistoan, että mieluiten haluaa että olemme vieretystin 24 h / vrk :). Hyvä niinkin.
Ruska,
muistatkos kun laitoin vahingossa blogisi kommenttiosioon nimekseni 'Ruska'. Nimesi on napakka ja hyvä. Ehkä alitajuisesti "matkin" kun päätin laittaa blogini nimeksi 'Lastu'. Ruska ja Lastu, eikös ole aikas hyvät nimet :). Hyvä me :D.
En saartani blogijutuissanikaan hylkää. Putkahtaa, pötkähtää. Mutta kun siellä ei ole nettiä, ellee höllettelen suaressa ja naatin ja naatin enkä muista kirjottoo yhtään mittään. Siksi saaren taiga -nimi alkoi soimata. Jos joku etsii saarikuvauksia, ei löydä, ei sitten millään.
Hyvä näin. Uusi nimi, uusi alku. Saarta emme jätä. Nyt se piti paketoida miehen leikkauksen vuoksi hiukkasen ennen aikojaan...
Sinun saarellesi ja sinulle elämyksiä elämysten jälkeen toivotan. Itsensä kuunteleminen on haasteellista - ja kiehtovaa. Vastaukset löytyvät ihan varmasti:).
Lähetä kommentti