Varkauden sairaalaan
Miehellä todettiin kesällä tyrä ja hän oli KYSin (Kuopion Yliopistollisen sairaalan) leikkausjonossa kotvan aikaa kunnes kutsu tuli ja käsky kävi: tyrä leikataankin 29.10. Varkauden sairaalassa, päiväkirurgisena toimenpiteenä. Jos kaikki sujuu hyvin, pääsemme iltapäivällä jo takaisin kotiin Kuopioon, ja hän saa vuorostaan nauttia autossamme savolaisista maisemista kun ajelen kotia kohti viitostiellä silmä tarkkana ja otsaryppy kulmien välissä terhakkaana kuin kotipetäjä. (Kävin vuonna 1964 Kuopiossa Torvisen autokoulun mistä jaksan miehelle muistuttaa. Enää hän ei pidä päässään turvakypärää - kuin kauan sitten liittomme alussa - kun sormeni kaartuvat ohjausrattiin ja jalka saa tuntuman kaasupolkimeen. Luottamus lujittuu kun on vietetty niin hopea- kuin mitkäliehäät.)
Nyt olemme täällä, kotona. Leikkaus meni hyvin. Veistä piteli ja lihaa leikkeli unkarilainen (Imre oli etunimensä, eikö se unkarilainen ole - unkaria aikoinaan opiskelin vaan mitään en muista) vatsakirurgi ja nyt minulla on hoivattana potilas joka nukkuu.
Sillä aikaa kun miestäni leikattiin, minä kiertelin sairaalan lähellä ja otin kuvia kaupungista jota en tunne lainkaan. Miksi on ollut aina niin kiire, etten lapsuuden Kuopiosta naapuriin Varkauteen, koskaan ehtinyt.
Varkaus on tunnettu tehtaistaan. Tänään uutiset ovat surullisia. Puutalo ja takana kohoava tehtaanpiippu pistävät silmään ja sydämeen kun uutisia lukee ja eläytyy.
Puutaloidylliä. Takana kohoaa kirkko, jonne sairaanhoitaja kehotti minun odotusajaksi mennä - sairaalassa kun ei ole omaisille odotustiloja. Voisinhan istua siellä hiljaa - tai lukea matkaeväitäni. Hm, tai tohtisinko nostaa repustani sittenkään Harry Potteria, jota luen lapsenlapseni haltioituneiden saatesanojen saattelemana.
Jatkan matkaa kohti kirkkoa.
Nykäisen.
Miksi ovi ei aukene mulle.
Ei hätää. Taide kirkontornin juurella avaa ovia:
”Ajatukseni on ollut, että kaikki me kerran kuolemme, mutta meidän jälkeemme tulee aina uutta elämää. Kätensä ristin muotoon äidin sylissä suoraksi avannut lapsi on tarkoituksella ristiriitainen. Siinä voi nähdä lapsen, mutta myös vanhuksen. Auringonkehrä kuvaa maailmankaikkeutta ja ulospäin suuntautuvat auringonsäteet elämänvirtaa eteenpäin”, sanoo varkautelainen kuvanveistäjä Taru Mäkinen, jonka taideteos sijaitsee Varkauden tuhkahautausmaan läheisyydessä.
Jatkan matkaa. Saavun rannalle.
Tässä on vastaus... Mikä olikaan kysymys.
Puu joka järven ylle kaareutuu, kertoo että lokakuu on kaunis kuu.
Kävelen kultakeltapolulla ja kuulen soiton. "Leikkaus meni hyvin. Voit tulla hakemaan minut kotiin."
12 kommenttia:
Mukavia kuvia olet ottanut Varkaudesta,sehän on hyvä,että leikkaus meni hyvin ja että kaikki on hyvin ja vielä kun pääsee jo samana päivänä pois:).
En ole minkään koskaan Varkaudessa käynyt. Mukava katsella kuvia sieltä.
Taru Mäkisen veistos oli paljon kertova.
Kaunista syksyä näytti olevan sielläkin.
Paranemisia sinne.
Hyvää toipumista sekä potilaalle että hoitajalle! Kiva, että leikkaus meni hyvin. Tyyni järven pinta on kaunis kuvissasi.
Oikein lempeitä paranemisia potilaalle lähettää Aukusti! Tyräleikkausveteraani muistuttaa, ettei saa sitten hyppiä sohvalla (liikaa) eikä roikkua puunoksissa ainakaan muutamaan päivään ü
Kaunis on Varkaus.
Ja salaperäinen, täytyykin lähteä tästä miettimään, mikä oli(si)kaan se kysymys..ü
Kauniita kuvia, mukava matka seurassasi ja kaikki päättyi onnellisesti...=)
Kaunis tuo Taru Mäkisen veistos!
Pääsinpä minäkin Varkauteen kuviesi välityksellä. Kiitos! Tuollaista lehtien peittämää polkua on mukava kulkea ja miettiä vastaukseen kysymystä.
Päässäni soi ainoastaan: On lautalla pienoinen kahvila, eikä se ole kysymys, vaan kirjoituksesi inspiroima laulu.
Paranemisia toivottelen.
Vai turvakypärä!
Tulipa elävästi mieleen ajat kun isä ensimmäisiä kertoja istui kyydissämme.
Vauhtia ei olisi koskaan saanut olla yli 60km ja epäilimme että hän repsikan paikaltaan jarruttaa lattian puhki.
Luottamus vaatii siis selvästi aikaa.
Mukava nojatuoli (tai tässä tapauksessa sohva-)matka Varkauteen.
Vieras kaupunki entuudestaan.
Tansku,
kiitos.
On sanottu että tyräleikkaus on niitä helpoimpia kirurgeille. En tiedä, mutta ehkä siinä on vinha perä, sillä potilaamme voi oikein hyvin ja oli ilo, että hän pääsi samana päivänä jo kotiin.
arleena,
kiitos. Hyvin hän voi. Ja on mukava palvella rakasta elämänkumppania.
Varkaus on suhteellisen lähellä Kuopiota, mutta aina aiemmin olemme sen ohi porhaltaneet. Hyvä kun nyt tuli aihetta pysähtyä. Niin lähellä on niin "eksoottista".
Ina,
kiitos.
Ainahan leikkaus, vaikka rutiininomainen onkin, jännittää. Mies sai valita, ottaako paikallispuudutuksen vai epiduraalin. Valitsi edellisen, jotta pääsisi operaation jälkeen pikemmin jaloilleen ja kotiin. Muistona saimme mukaamme palasen verkkoa, sitä samaa, joka hänen sisuksiinsa ommeltiin.
Pankin talkkari,
miten potilas ilostuikaan Aukustin terveisistä ja kuunteli kiltisti neuvot ettei patjalla liikoja hypitä eikä puihin kiipeillä. Hän on oikea puuha-Pete, joten vaikeaa paikoillaan oleminen näin aluksi voi olla, mutta lupasi olla kiltisti ettei minun tarviste pujottaa palloa jalkaan jotta saisi hänet pysymään aloillaan :D. Saariveneen jo käänsimme nurinnarin, vaikka muuten voisimme siellä yhä käydä ja olla.
Kysymys. Niinpä. Minäkään en tiedä. En aina vastauksiakaan. Mutta ehkä ne loksahtavat joskus ja sitten tiedämme :).
Hienoa, että sinulla, Aukusti, leikkaus aikanaan meni hyvin. Osaat neuvoa ja rohkaista saman kokeneita :). Kiitos paljon ja terkkuja.
hanne,
kiitos.
Taru Mäkinen on ollut minulle tuntematon. Ilahduin kun hänen taiteensa tuhkapuiston luona näin ja sanansa luin.
Kaanon,
kiitos toivotuksista. Vointi paranee hissun kissun, kaikessa rauhassa.
Koivunlehtien pehmentämä polku järven rantaviivaa myötäillen alkoi laulattaa. Mikähän siinä on, että laulut kumpuavat mielestäni mitä yllättävimmillä hetkillä ja paikoissa. Onneksi lapsena koulussa (laulutunneilla) lauloimme paljon. Ne soivat mielessä yhä. Ilahduttavat.
Tilhet seurasivat kulkuani.
Mk,
:)
Mistäs löytäisin sen kuvan seitsemänkymmentäluvun alusta, missä nuori aviomies istuu tipparellussa pelkääjän paikalla kun minä ajelen... taisi veljeni ottaa tuon kuva. Olimme yhdessä Lapin matkalla ja ohiajavien autojen matkustajat kääntyivät poikkeuksetta katsomaan miten nuoripari ajelee. Oi sitä hämmstyksen ja hymyn määrää eikä sormella osotteluakaan puuttunut kun he olivat kohdallamme ohittamassa. Minulla, kuskilla, ei tuota kypärää ollut.
Kiva kun sohvamatka viihdytti. Ja Varkaus. Miksi ihmeessä kaupungilla on tuommoinen nimi. Pitänee tonkia tuokin tieto esille.
Hyvin meni. Hyvä juttu :)
isopeikko,
kiitos.
Vaihdoimme juuri siteen. Haava joka on kahdeksansenttinen, on siisti. Hyvin sujuu. Tikit sulavat itsekseen joten jälkitarkastusta ei tarvita ellei erityistä syytä ilmene. Nyt keskitymme "siisteihin sisätöihin" emmekä mene saareen puuhailemaan. No, kun kuvia skannaa, saari kohoaa silmiemme eteen.
Kiitos Warkaus-raportista! Mökkimme, se entinen, on nykyisin Warkauden kaupungissa kuntarajojen myötä. Tuttu kaupunki siis minulle lapsuudesta saakka. Enemmän tosin tunnen sen läpikulkupaikkana ja kauppamatkoilta kuin muuten. Äitini on siellä syntynyt.
Hienoa kun leikkaus meni hyvin!
savisuti,
kun saan tietää kesämökki- ja sukuhistoriastasi, Warkaus saa lisähohtoa. Suloinen on Savonmaa.
Kiitos myötäilosta. Aina leikkaus on leikkaus; se etukäteen jännittää - ja huojentaa kun se on ohi eikä kompikaatioita ilmene.
Hyvää vointia sinulle :)
Lähetä kommentti