Uuvven kaapunkikojn ikkunasta tulvii tämmöstä hyvvee silimille ja mielelle. Melekeen itkettää mutta jos itken niin ilosta itken, muistan. Enpä kehu lissee ettei tuu semmosta kuvvoo että mittee se Lastu siellä Savossa kutjaeloo. Tokko tuo ies totta on, muka kaapunnissa tuommosta. -Vuan on se tosj ku vesj tämä vesj.
Hyvät immeiset, kalliit ystävät, kahtokeepa Kallavettä ja suaria ja salamia (pikkasen kameralla lähentelin mutta vaen pikkasen) ja jos niättä sammoo ku minä, ihanuuksien ihmemuata, ni voetas laoloo mittee työ vuan tahotta. Vaekka kaekki muakuntalaolut alusta loppuun ja ympärj Suomenniemen, kyllä se soppii ja iäntä mualimaan mahtuu. Mulle tulj mieleen ehottoo Kallavesj, Kallavesj, suarines ja salamines, mutta en minä sitä iäneen sano, kuuloelimille tyrkytä. Tae en maha mittään, nyt se tulloo ulos:
RAKASTAN KALLAVETTÄ. Tiällä on niin ihanoo. Laeneet liplattelloo hyvvee elloo suaren rantaan, ja sammoo ne tekköö kaapunnissa silimiin eissä. Ees tuas, tuas ees. Voe mahoton tätä onnen miäree.Vesissä silimin vettä kahtelen.
Valokuvatorstai: Valokuva
14 kommenttia:
Oikeasti on tosi ihanan näköistä! Melkein tuli sellanen olo että voisin ehkä jopa joskus asua Kuopiossa ja Kallaveden rannalla - siis melkein asua. Se on vaan niin kaukana!
Voe mahoton, on nii kaanista! Ei tainnut mennä Lastun kielellä, vaikka savoa opiskeluaikanani kuulin päivittäin ja opin siinä ohella. Kämppäkaveri oli savosta.
Kuva on täynnä valoa, lämpöä, rakkautta. Ei olis mulla mitään vastaan, jos tuon saaren pikku mökki olis omani!
Silemijä hivelöö ja katteutta kasvattaa, mutta kaekki on vuan ruamiloeta oekeitten immeisten elämän keskellä. Itestää seleviä aena paekalla olleita majsemija ej aena ijes huomoo. Suap tiällä kiertee vielä Puijonsarven nenneekii ja laevoela, kuhan tekköövät ensin nuo siltasa valamiiks.
Onnee vuan uuteennii kottii.
Voi sitä ihanuuden määrää, kun tuollaista näkyä saa ihastella niin paljon kuin lystää. Taidan muuttaa minäkin sinne, jotta ilmoittelethan, jos asuntoja vapautuu niiltä kulmilta ;) Tai ainakin jonkun kerran tulen tuon saaren viereen kajakkini kanssa. Otat sitten semmoisen kuvan, missä minä vilkuttelen Lastulle ja blogilaisille :D
Voi ihanuus, mikä näköala! Tuollainen kun näkyy kodin ikkunaan, ei ihmisen enää muuta tarvitse. Siitä saa sielullensa rauhaa ja ravintoa. Kesämökkimme ikkunasta Punkaharjulla näkymä on aikalailla samanlainen ja antaisimpa mitä vain jos saisin saman kaupunkikotiimme.
Minuun iskee kuin halko päähän tuo kuvasi. Vaikka olen kaupunkilainen ja kaupungissa syntynyt, niin minussa asuu kunnon maaseutuihminen. Ja vesi-ihminen. Tuollakin näkymässä lotuaisin päivät pääksytysten, ja talvella nukkuisin kuin koala:)))
Voe Lastu, kyllä siun passoo siellä kahella Kallaveelle ja uottoo, milloin syksy kiäntyy taleveks ja järvi suap jiäpeitteen. Ja eikä mää pitkäkää aeka, kun koivut pukkoovat hiirenkorvia ja sie asettelet aeroja venneen tappeihin suareen soutookses.
Olet päässyt juurillesi,
olet sydämesi kutsun kuullut..
niin kaunis kuva ja ihana savolainen sanoma...
Voi hyvin siellä kaukana =)
savisuti,
kiitos!
Tervetuloa Sydän-Savoon. Eihän tiedä, jospa vaikka, kun aika on kypsä, tapaisimme Kallaveden rannalla, naapuriksina :).
aimarii,
kaanista on, on, on, on.
Hyvinhän se kielj sinulla kielellä kuin kielellä sujjuu, savon kielikurssinkin kuullun ymmärtämisineen olet kiitettävästi suorittanut opiskeluvuosinasi, kiitos savolaisen kämppiksesi.
Bongasit saman kuin minä: pikkusaaren. Jahka veneen saamme tänne kaupunginkin rantaan - ensi kesänä -, käyn soutelemassa tuon pikkusaaren ympäri. Nyt jäitä odotan kieli pitkällä ja polvet notkolla, latu lähtee liki kotiovelta. Kaupungin omistamissa saarissa on nuotiopaikkoja riittämiin. Niin, lapsenahan sinne hiihdimme koulun kanssa. Oi niitä aikoja. Oi niitä aikoja! Kolmas kerta: oi niitä aikoja!!! ja nyt: oi näitä aikoja ;)
Sananjalaka,
niinhän se männöö, immeiset elämän elämäks tekköö. Mitä nyt ”vähäsen” myös miljöö. On sinullae kommeet näkymät, oon seurana ilolla ja kiitoksella lokiasi.
Kallansiltojen teko taetaa olla etuajassa, jos Mullikkaplaatettiin on uskominen ja mikä ettei: uskonhan minä. Jos sinullae laevat huuteloo likellä kotia ja Puijonsarven nennee piäset kiertämmään ni sanonpa jotta onnenpoeka out.
Niinpä: jos onni ja maeseman kaoneus on hyvin likellä, sitä ei aena ies huomoo. Mitenkähän kaavvan minä kuhertelen tämän maeseman kanssa? Voe kun sen ylistäminen – ilo ja kiitollisuus - ei loppuis millonkaan. Niin se ruokkii mieltä ja antaa ja antaa aena vuan.
Ruska,
sinua ja kajakkiasi varten on Saaristokadulle rakennettu levähdyspaikka, minne voi jättää auton, nostaa kajakin syliinsä ja laskea laiturilta veteen. Tule, tule jo, Kallaveden aallot kutsuvat: tule melojan valssihin... ;).
Hassua, kun lapsena ja nuorena asuin Kuopiossa, keskustassa torin laidalla, en käynyt Kallaveden rannalla – paitsi sitten kun muuttokuorma kesäkuun ensimmäisenä vei tavarat pikkulaivaan valmiina lähtemään kohti kesäsaarta.
Muuten kaupungin rannoille ei ollut meidän lasten lupa mennä sillä satamassa oli vain varastoja ynnä oikeastaan vain yksi talo, Hankkijan. Nyt koko Kallavesi kaikessa kauneudessaan avautuu joka aamu silmieni eteen. Juu, muuta sinäkin tänne;) Vilkutellen Lastu.
Ina,
ihana on myös sinun Punkaharjusi kesäkodista avautuva maisema.
Toimitin aikoinani joitakin Irja Kilpeläisen kirjoja. Hän joutui pyörätuoliin ja kävimme hänen tekstejänsä läpi hänen kotonaan Lauttasaaressa, korkealla, mistä näkyi kauas meren selälle. - Näköala ikkunasta on erityisesti vanhalle hyvin tärkeä mielentilan lähde, hän sanoi ja jatkoi: -Jos joutuu sairauden vuoksi olemaan paljon sisällä, näköalan arvo entisestään kasvaa. Näen kauas horisonttiin ja olen yksin ja samalla silti yhtä luomakuntaan: maisemaan joka vaihtuu alati taivaan eri väreissä ja meren tuulessa.
Tämäkin ”ennuste” oli mielessäni kun intohimoisesti etsimme eläkeläisasuntoamme Savosta. Yksi ratkaiseva tekijä useiden muiden joukossa oli juuri näköala. Vesimaisema.
kiirepakolainen,
talvikoala ja kesällä vedessä lotuaja – jopas loihdit mielikuvillasi hymyhuulet just nyt ;). Kiitos.
Piri,
kiitos! Miten onnii hyvä ottoo jokkaenen vuojjenaeka vastaan, ku selekä on kaapunnin keskustaan päen ja silimiin eissä on silikkoo vettä ja rantoo ja jokunen puu (tienmutkakii mutta sitä ei nyt lasketa). Kävin kahtomassa kellarissa sukset. On ne muutossa tullu mukkaan, vuan saavat ostettiin Punasen Ristin kirpputorilta. Räntee sattaa. Esimakua lumikuurolle. Aattelepas ku suap katella mitenkä järvi jiätyy. Ja männä sitten kun se immeisenlapsen kantaa, hiihtelemmää. Aijai, mitenkä ihania kuvia loihit etteen siitäe ajasta ku talavi loppuu ja mittee sitten tapahtuu... Elämisen liekki pallaa täösillä nyt! Kiitos ilon jakamisesta.
hanne,
kiitos. Totta, Savoon oli helppo humpsahtaa takaisin. Vuonna 1965 täältä läksin ja tänä vuonna palasin. Onko siitä neljäkymmentäviisi vuotta? Hyvä ihme. Tuntuu kuin olisin ollut vain hetken muualla. Siitä tuntee kotiinpaluun ilon.
Kiitos toivotuksesta. Ja samoin sinulle: kotona olon onnea!
Mutta minäpä hoilotan täällä kurkun täydeltä Kallavettä, "äet pes mun paitan monta kertoo, isä särjill pit mertoo ja laevatki huutelo" eiks se jotenki niin mennyt?
Onpa kyllä ihanainen maisema!
Voi ihanuutta, asut sellasessa paikassa, mikä sulle kuuluukin ja tunnet siellä varman olevasi juuri Kotonasi!
Mun miehen siskonmies asustaa hyvin samantapaisessa paikassa, tai hänellä siellä on osake kerostalossa ja sieltäkin on näköalöat juuri vähän samanlaiset, Kalladedelle!
Hieno paikka on sulla siellä!
Kaanon,
oi kiitos! Kauniistipa kajjautit illanpiätteeks ja minä yhyn sammaan ilovirteen uamutuimaan ku järvi sammaan tahtiin killittelj ja nousevaan päevään herättelj.
harakka,
hauskaa; jospa olemme miehesi siskonmiehen kanssa naapureina! Sittenhän olemme sinunkin naapureitasi - silloin kun Kuopiossa piipahdat.
Eilen Veljmies-kaapassa kuulin nimeäni kutsuttavan. Kas kummaa, kansakoulukaveri kolmannelta luokalta tunnisti minut. Ihmeiden ihme. Emme ole tavanneet yli viiteenkymmeneen vuoteen. Oli haaska huastella: hänkin on palannut takaisin juurilleen.
Voi hyvänen aika,minäkin olen syntynyt Kuopiossa,on tuttuja seutuja nuo Kallaveden seudut:).kaunis kuva!
Tansku,
tutut ovat sinullekin Kuopion veet ja salmenteet. Miten mukava kuulla - ja jakaa tämä ihanuus. Totta, paljon on Suomessa kauniita paikkakuntia, mutta se missä syntyy (itse tosin synnyin Helsingissä mutta muutin Kuopioon yksivuotiaana) ja kasvaa, jättää kaipuun johon usein on vain yksi vastaus: kyllä. Muutan takaisin lapsuuden maisemiin.
Lähetä kommentti