tyttö ja lehti ja vähän muuta

 

Mitä vastasit lapsena, kun sinulta kysyttiin mikä sinusta tulee isona?

Olen kahdeksanvuotias ja innokas sanomalehden lukija. Savon Sanomien Lasten sivuilla on haaste: piirrä toiveammattisi. Tartun syöttiin. Piirrän lentokoneen jonka oviaukosta kurkistaa hymyilevä lentoemäntä tarjotin kädessään. Lentoemon toiveammatti on ykkösenä vain sen ajan kun kuvaa piirrän. Valintani lähtee siitä että saaren yli lentää vuorokone pari kertaa päivässä ja lentokoneita ajattelen sen vuoksi usein. En aina ilolla, sillä pelottaa, että kone putoaa lentokoneen muotoisen huvilamme  katolle.

Mutta kestävämpi ykköstoive syttyy kun palautan, juuri lukemaan oppinut, kirjapinon Kuopion kirjastoon (missä nykyisin sijaitsee luonnontieteellinen museo).

Keskustelun muistan kuin eilisen päivän:

- Minkä tähen kirjojen kansissa lukkoo: WSOY tae Otava tae Tammi? tivvoon kirjastotätiltä.
- Ne on kirjakustantamoja ne. Jonkun pittää lukkee tarinat etukätteen ennenku ne männöö paenokonneisiin ja sieltä sitte Savolan kirjakaoppaan.
- Töetäkö ne siellä, siellä kustantamossa tekköö?
- Sitä justiisa. Silimä suap olla tarkkana. Ja syvän, jotta männöö kaekk kohilleen.
- Ja syvän…, toistan ja jo syttyy: - Minäpä mään sitten sinne töehin.
- No määhän sinä, mutta sitä ennen lue  ja kirjota mahottoman paljo.

Teen työtä käskettyä ja kirjoitan tarinan aiheesta jota ei pyydetty mutta minkäs sitä voi kun kotona näkee yhtä sun toista. Kun siskoni lähti tanssiaisiin otsikoin juttuni. Minusta se on hieno otsikko. Kuvaan kuinka minua kuusi vuotta vanhempi sisko punaa huulet, mustaa ripset, kihartaa hiukset ja peili ottaa hymyn vastaan kun hän sen edessä kylliksi seisoskelee ja kääntelee päätään sivulle ja toiselle. Kenellekään en kerro mitä kynäni kanssa puuhaan kun häntä muka syrjäsilmin tarkkailen. Ajattelin yllättää iloisesti. Kirjoitus julkaistiin taas Savon Sanomien lastensivuilla. Olin iloinen. Sisko ei. Leppyi kun huomasi että ilolla, en pahalla, kirjoittanut.


Mitkä olivat lempisarjakuviasi?

En osaa lukea. Katselen Aku Ankan kuvia. Äkkiä puhekuplat puhkeavat. Minähän luen! Kuulen mitä Aku sanoo Tupulle, Hupulle, Lupulle. Sen suurempaa lahjaa en tarvitse. Disney-fani minusta tulee kertaheitolla.  Aku Ankka pysyy kirjahyllyssäni Lasten Toivekirjaston vieressä. Ja koulussa pidän kaksituntisen esitelmän Walt Disnestä. Tulee hirmuisen suuri tarve jakaa iloa. Aku  on niin sinnikäs kun se puskee ja puskee päätään seinään. Eikä Iso Paha Susi saa porsaita koskaan kiinni. Onneksi.

Mitkä olivat lempipelejäsi?

Lauta- ja korttipelit ovat suola ja sokeri, pippuri ja hunaja. Vanhin sisareni leikkaa ja värittää saaressa vahvasta paperista pelikortit, jotta pääsemme pelaamaan Mustaa Maijaa. Häviän joka pelin. Tartun kortteihin ja revin ne riekaleiksi. Sisar joka oli tehnyt kartonkikortit vaivalla ja kiltteydellä kuuntelee äimän käkenä kun pikkusisko mokoma kehtaa pyytää: tee uudet kortit, pelataan taas.

Ulkoleikit ovat kesällä jokailtaiset. Peiliä, kettua, ruutua, lentopalloa, matkustusta… Kiljuntaa ja ilonpitoa. Soutelemme saaresta mantereelle, missä vastassa ovat serkut ja naapurinlapset. Kymmenen kakaraa ja kymmenen tikkua laudalla.

Kun syksy saapuu, palaamme saaresta Kuopioon ja silloin alkavat pesismatsit. Yhteiskoulun pesisjoukkueessa voitamme Kuopion koulujen tyttöjen sarjan ja saamme nimemme Savo-lehteen (tuolloin Kuopiossa ilmestyi kaksi sanomalehteä: Savo ja Savon Sanomat). Nimiämme tavaamme koulun pihalla tyttöringissä kuin ilmestyksen saaneet. Joukkueemme parhaat pelaajat ovat kaksostytöt Maaningalta.  Joukkuehenki on hyvä.

Mikä oli paras syntymäpäiväsi ja miksi?

On huhtikuun puoliväli. Täytän neljätoista. Makaan  sängylläni omassa huoneessani. Sade ropisee ikkunaan. Ensimmäistä kertaa sinä vuonna sataa Kuopiossa silkkaa vettä. Suljen silmäni ja kuuntelen ropinaa. Talvi jää taakse ja minä elän. Olen neljätoista, olen neljätoista, hoen vuoroin silmät kiinni, vuoroin silmät sadepisaroissa auki. Merkillistä kuinka voin tuon syntymäpäivän tuoman onnen tunteen yhä aistia. Kevätsade!

Mitä sellaista olisit ehdottomasti halunnut tehdä mitä et ole vielä tehnyt?

Koska jo oppikoulun ekaluokalla saan suomen opettajaksi kirjailija Jorma Korpelan, ajattelen että minustakin voisi tulla kirjailija. Niin lähellä on jotain niin ihmeellistä kuin kirjailija. Sen toiveen edessä on käynyt kuitenkin kuin hiirelle joka takkia kissalle ompelee. Kutistuu, pienenee.  Nyt tiedän: sitä kirjaa en koskaan tule kirjoittamaan eikä sillä ole väliä sillä kirjoittamista en jätä.  Tarinoita eivät ole vain ne, jotka painetaan ja pujotetaan kirjan kansien väliin. "Kirja" elää elämäänsä ties missä.

Mikä oli ensimmäinen lempiurheilusi?

Ehdottomasti pesäpallo. En ole joukkueemme tähtipelaaja, en kunnarien sytyttäjä enkä takuuvarma koppari, mutta aina olen kentällä sillä kellonlyömällä kun harjoitukset alkavat.

Lukiolaisena käyn katsomassa kaikki KUPSin jalisottelut Väinölänniemen kentällä. Isä pyytää  mukaansa ja lähden mielelläni. Isä on joukkueen epävirallinen lääkäri. Kun hän kuolee, KUPSin  pelaajat keltamustissa peliasuissaan kantavat arkun siunauskappelista hautaan.

Mikä oli ensimmäinen musiikki-idolisi?

Rakastan kansakoulussa laulutunteja. Ja erityisesti maakuntalauluja. Yksin inisen ja pelkää laulaa, mutta yhdessä laulaen puhallan täysin palkein ja voimalla ja tunteella. Isänmaamme koko kuva syöpyy mieleeni niin sävelinä kuin sanoina ja mielikuvina.

Ensimmäinen ikioma levyni on Kipparikvartetin laulama Pieni ankanpoikanen polskutteli veessä. (Klikkaa linkkiä.) Soitin levyn melkein puhki. Voi vesikirppua käärmeen mahassa. 

Mikä on paras joululahja (tai vastaava) jonka olet saanut?

Isä tekee minulle omin käsin nukensängyn joka on hutero: laudat vinksallaan, naulat törröllään. Mutta että sen isä tekee itse ja juuri minulle, on iso juttu. Nukensänkyyn, vaikka se pian särkyy, sisältyy tuki ja turva ja Kaikki. Muistan isän omin käsin nakutteleman nukensängyn läpi elämäni. Ei rakkaus unohdu.

Kiitos, Ina ja Liisa, haasteesta!

Haastan edelleen Sinut. Vaistoat varmaan että tarkoitan juuri Sinua:)