aloittamista vaille valamis

Makoilen sohvalla ja kyselen, mitä on tullut luvatuksi ja mitä tehdyksi kun nyt on aikaa.

Kovin olen mainostanut kalastustaitojani, kalakukon leipomistani, terveysliikuntaa, kirjoituskurssia ja kuinkas onkaan  käynyt.

Viime kesänä kalasaalista verotti se, että naapurimiehen  hukkunut ruumis oli teillä tietymättömillä, kalavesillä parhailla, kuukauden päivät. Ei tehnyt mieli uiskennella eikä uistella. Tämä on perin itsekkäästi omalta kannalta asia, murhe, nähtynä. Surin kyllä hukkuneen kesken katkennutta elämää ja  hukkuneen omaisia, mutta niin vain on, että ihminen on ihminen, itseään lähinnä aina, ja se tekee elämästä hyvän ja vähemmän hyvän. Luuppinäköisen.

Kalakukon tarpeet puuttuvat siis. On pakkomielle tunkea kukon sisuksiin omin voimin ja taidoin pyydetyt ahvenet. Mitäs teen? Yritän pilkkiä, mutta en osaa. Ilmoittaudun pilkkiseuraan, mutta kuulen, ettei siellä niinkään pilkitä vaan kokoonnutaan kerta kerran jälkeen syömään, laulamaan ja juttelemaan  mukavia. Ei kukaan pilkkimästä estä, muttei se ole pilkkikerhon tärkein tavoite. Pääasia on saada avustusta ja siksi teoria on yhtä kuin hienosti laaditut kerhosäännöt, mutta käytäntö on asia erikseen.

Itse on siis opittava kalastuksen kujeet. Demetriukselta onneksi sain muutaman hyvän vinkin. Ja eilen kävi visiitillä entinen naapuri aikojen takaa, ja hän opasti: "Elä nyt hyvä immeinen nyvi sitä pilikkiä kaeken aekoo ylös alas, eihän tuommosessa temmellyksessä kala kerkii napata kiinni ensinkään. Anna tok' kalalle aekoo tuumata, ottaako vae jättääkö."  Kuivaharjoittelimme olohuoneessa oikealla pilkillä ja keinokärpäsen toukilla.  Ensin syötti matolle, sitten kakskymmentä senttiä ylös. Kaekessa raohassa. Olj kivvoo.

Olen yrittänyt opetella myös hauen fileoimista, niin, olen yrittänyt opetella hauen fileoimista… Eikös rivien välissäkin tule olla tyhjää, jotta lukija saa mielikuvitella mitä lystää.

No, armahdan ja kerron: olen harjoitellut teoriassa hauen fileoimista ja ilmoittautunut hauen fileoimiskurssille. Kotoa on syytä lähteä pois käytännön harjoituksiin, sillä elämäni valittu ei kestä nähdä, että lihaa menee fileoidessa hukkaan. Kun tuon opetuskeittiöstä  valmiit haukifileet hälle, paistamme ne ja nautimme. Niin, tämä on vielä teoriaa (kurssi on helmikuussa),  mutta tämä ei:

Ruisleivän tekaisin. Ihan ite. Siitä tuli kivikova. En uskalla syödä, etteivät hampaat katkea. Tulee mieleen kouluhammaslääkäri Tulikoura mutta säästän itseäni enkä käy niitä käyntejä tässä kuvailemaan. Silloin jos milloin teki mieli häipyä olemattomiin, mutta niin vain punainen pahvilappu kädessäni marssin kiltisti kauhu sydämessäni  eteenpäin Tulliportinkadulla kohti tuomiota, Tulikouran jalalla poljettavaa poraa.

Ruisleipäkurssille  ilmoittauduin juuri  ja ruisleipäopettaja ottaa minut mielihyvin keväällä vastaan. Neuvoo ja opastaa. Ei jää minkään valtakunnan mahdollisuutta epäonnistumiseen. On tämä kiva kaupunki. Kannatti muuttaa.

Syksyinen terveysliikunta meni hyvin niin kauan kuin ASHI eli Aamun Sarastaessa Hoida Itseäsi -kurssia kesti. Se oli tarkoitettu hyvin kuluneille ihmisille. Niin kuin minulle. Opettaja oli koko ajan kimpussani, asetteli jalkojani suoraan ja käsiäni  vinkuraan, puhui  myös häntäluusta, joka laskeutuu maata kohti, ja minäpolo  olin koko omituisen eläinkunnan jäänteen unohtanut. Löytyihän se kun oikein tein töitä, keskityin. Häntäluu alas, oikea käsi ylös, vasen jalka eteen…

Seniorin kuntokurssi, joka pidettiin kuntosalilla, on myös ohi. Sitä pitäisi jatkaa omin neuvoin kaksi kertaa viikossa. Nyt juuri oli tarkoitus mennä salille, mutta muistin, etten ole vielä osallistunut Pakinaperjaintahin, joten ei sovi livahdella tältä velvollisuudelta kun näin innostava aihekin on. Hyvä kun muistin! Onneksi en mennyt kuntosalille. Sali on tosin auki kello 21 asti: venyttäisinkö pakinaa etten ehdi enää vai ilmoittautuisinko selkokielikurssille. Ulkona on pimeää ja kylmä, mutta on minulla huopatöppöset lämpimät. 

Ilman kirjoituskurssia en osaa elää. Ei sanojen leipomisesta valmista tule, mutta lystikseni niitä letitän ja pyörittelen. Syksyllä olen lähettänyt materiaalia eräälle opettajalle - on nääs yhdenlainen etäkurssi menossa taas - mutta vastauksena on hiljaisuus. Kuukausi sitten tuli viesti: annan palautetta hyvin pian. En tiedä, millainen aika kirjoituskurssin opettajalla on 'hyvin pian'. Ei tämä hiljaisuus minua haittaa. Sitä vaan ihmettelen, että suku meni hiljaiseksi kun kerroin, että ilmoittauduin jälleen yhden sortin kurssille:

Aiheesta näytelmäksi -draaman kirjoituskurssi:
 Kiinnostaako käsikirjoituksen tai näytelmän kirjoittaminen? Miltä näyttäisi oman sukusi tarina näytelmänä? -Opettajana on Miko Kivinen. 

Miksi ihmeessä siskot vaikenevat? Minulle, pikkusiskolle, tulee pitkäksi venyneen hiljaisuuden aikana myötätuntoinen olo. -Kirjoitan vain vainajista, ehätän täsmentämään itsellenikin yllätykseksi. He huokaisevat kuin olisivat päässeet pitkältä matkalta kotiin.  -Semmoista on Kuopiossa kun alamäessä pääsen vauhtiin.  Nousen sohvalta. Teoria kalpenee. Kurssilainen lämpenee.

Immeinen - kyllä ehkä kai iliman muuta - onnistuu ku muistaa vuan tehhä matkoo minne tahhaan etupiässä takapiässä alamäeissä ylämäeissä.

Pakinaperjantai: Alamäki