Einolla oli kaksi venettä - ja tulee olemaan mikäli se hänestä on kiinni. Toinen vene karkasi eikä suostu tulemaan näkyville, vaikka Eino ostaa kaikuluotaimen ja tutkailee järven pohjia kesäillat ja päivät pääksytysten, niin kuin tekee se joka saalistusviettiään kuuntelee.
Eino päättää ettei anna periksi ennen kuin vene halpa - mutta tyhjän panttia kalliimpi - on hänen rannassaan taas. Mies kiristää hampaitaan, ajatus puristaa: takuulla hän sitoo karkulaisen jahka sen löytää niin paksulla köydellä ja tiukasti ikikuusen ympärille, ettei se livistä omin luvin laineille keikkumaan. Kiinni on ja pysyy, vaikka kuinka vikuroisi kahleissaan myrskyssä minkäboforisessa tahansa. Boforit, niin. Sana on kuollut ja kuopattu. Ei metriä sekunnissa -ilmauksessa ole samaa mylväystunnelmaa kuin boforeissa.
Eräänä kauniina kesäyönä kotilahdelle hukkuu kuhan uistelija. Eino seisoo mökin pihalla ja katselee, kun järvipelastajat ja sukeltajat parkkeeraavat pelastuskalustonsa silmien eteen, melkein käden ulottuville. Eino lähtee mietteissään astelemaan kohti rantaa ja ainokaista venettään, työntää vesille ja soutelee hiljalleen...
Elli juoksee mökistä ja huutelee Einolle:
- Minne oot mänössä?
- No nuilla tuolla, Eino viittoilee pelastusmiehistöä päin, - on hyvät laitteet, kaikuluotaimet sun muut, kun ne hukkunutta naaroo. Mään sanomaan jotta jos saman tien näkköövät venneen järven pohjalla, ni se on minun. Ei ku meijjän, Eino muistaa että Ellin kanssa kaikki on yhteistä, niin ilot kuin mureet. Kumpia lie enempi, ei ole laskettu.
- Nyt kyllä kiännät venneen sillviissiin, jotta kokka osottaa meijjän rantaan ja perä pelastajjiin. Sassiin. Pinnan alta etitään immeistä, uattele sitä, hyvä immeinen. Nyt et sua venneen löytämisestä huaveilla. Tukka putkella tuut kojttiin ja mökkiin.
Eino tottelee mutta mutisee itsekseen kahdesta kärpäsestä yhdellä iskulla. Vaisto varoittaa ettei sano ääneen sitä järjen viisautta mitä aivoputkesta pyrkii kielen piälle ja suusta ulos. Olokoon. Elli vääntäisi kärpäsviisauden kuitenkin suusta loikkivaksi sammakoksi.
Mökissä Elli keittää pannukahvit, tarjoilee pullamössöä ja sanoo:
- Otahha, rakas putkiaivo. On se vaan niin hyvä, että minä suojelen sinnuu.
- Ja minä suojelen sinnuu, rakas, Eino mussuttaa pulla suussaan.
Ikinä he eivät tule toinen toistansa täysin ymmärtämään, mutta kun vuoroin soutavat, vuoroin huopaavat, ympäri käyvät ja yhteen tulevat.
Pakinaperjantai: seuraava suojelukohde... olkoon putkiaivot.
14 kommenttia:
Hyvin joutaisi suojeltavaksi molemmat mallit,niin tippaleipä- kuin putkiaivotkin, maininnalla 'yhdessä toimivat parhaiten'.
Niinpä, miehen logiikan mukaan veneen voi hyvinkin paikantaa siinä samalla kun ihmisen ruumista naarataan. Miksi se naisen logiikan mukaan on tahditonta, epäsopivaa tai mautonta on miehelle täysi mysteeri. Ei hän mitään pahaa tarkoita. Yhdessä he ovat voittamaton pari, mutta miestä ei pidä jättää vahtimatta ;)
Tärkeä suojelukohde nuo putkiaivot, mutta vanhemmiten olen tullut siihen tulokseen, että myös reunoilta kuivuneet tippaleipäaivotkin saattaisivat tarvita suojelua....
Ainakin rasvausta.
Einon käytännön läheisyys on kyllä jotenkin järkevää, vaikka ei ihan tahdikasta.
Kyllä Einolla hyvät aikomukset oli. Putkiaivoilla tunnistaa vain sen oman tarkoitusperänsä eikä ajatus kulje laajemmalle. Onneksi Elli muistutti.
Suojellaan vaan putkiaivot, vaikka eivät ne sukupuuttoon kuihdu, niitä saadaan joka vuosi lisää.
Sirokko,
totta, suojelua molemmat aivot tarvitsevat, jotta palaset loksahtavat paikoillaan ja voi sanoa: toimii!
Ina,
hyvin kuvasit Einon einomaisuuden ja Ellin ellimäisyyden miehen ja naisen logiikan kautta. Luulen, että taustalla on pitkä aivojen evoluution historia. Moni mies hämmästyy naisen reaktioita: no, mikäs hälle nyt tuli, kun mies toimii vain niin kuin järki käskee. Ja kaiken lisäksi yhteiseksi hyväksi.
Uskon, että Eino on ihan "viaton" kun lähtee "innoissaan" soutamaan kohti pelastuspartiota. Ei ajattele. Eikä taida ymmärtää loppuun asti Ellin tuohtumusta. Kun ei niin ei. Hyvä mies Eino on, kaikestahuolimattakyllä. Ja Elli ojentaa tarpeen tullen Einoa. Sitten on kaikki taas niin hyvin.
SusuPetal,
hyvä idea tuo tippaleipäaivojen rasvaus :). Oikein tuli hyvä mieli kun ajattelen, miten tippaleipä iloitsee kun ei hoivan vuoksi enää murene. Ja "rasvata" voi monella tavalla. -Päteekö sama rasvaus putkiaivoihin? Vai onko olemassa putkiaivoille omanlaisensa voiteet, suojelut?
Niin, ymmärrän Ellin tuohtumuksen, kun Eino mennä tölmyytti asiaansa toimittamaan kun toiset etsivät ruumista. Voi Eino-parkaa, etkö yhtään ajatellut omaisia surussaan ja viranomaisia toimessaan. Eino vain venettänsä mietti.
arleena,
Einon esi-isät olivat varmaan aikojen alussa tosi hyviä metsästäjiä. Ajattelivat retkillään riistaa ja nälkäistä perhettä, jolle hirvipaistia kantoivat. Samoin tekee Eino. Jos vene löytyisi, kyllä hän sillä monet ahvenet vedestä kiskoisi. Kadonnut paatti olikin oikein hyvä kalavene.
Hih, uusia putkiavoja syntyy Suomeenkin joka vuosi ;). Tervetuloa, pikkueinot, ellien ihanaan maailmaan. Kyllä ellit kertovat, missä menee pikkasen pieleen, missä kohilleen.
Putkiaivoilla ei voi kaikkea paikantaa,vaan osan,loput jää tippaleiville..Mukavaa viikkoa ja joulun odotusta♥
Tansku,
niinpä. Ajattele, jos miehillä ja naisilla toimisivat aivot samalla tavalla, tulisi ruuhkaa joissakin toiminnoissa, toisille alueille syntyisi katvealueita. Kyllä tässä Mars ja Venus -kahtiajaossa jokin mieli ja merkitys on. Vaikka välillä saa tuijottaa hämmästyneenä puolin ja toisin suu ammollaan: herttinen, miten on mahdollista, että hän - tai hän - voi ajatella tai toimia siten kuin tekee :).
Oi miten sympaattinen tarina, tunnistin oitis itseni ja puolisoni, vaikkei meillä olekaan yhtään venettä (vielä; tämä asiantila muuttunee, jos se putkiaivoisesta osapuolesta riippuu). Pitkään yhdessä kulkeneiden välillä vallitsee yhteys, joka ylittää ymmärryksen - ja se tosiaan ansaitsee suojelua!
Ei hätää, noin hyvällä ja rakastavalla suojelulla suojeltuvat kyllä niin aivot kuin niiden kantajakin. Mutta se vene jäi huolettamaan, ilmoitathan kun se löytyy? =)
Careliana,
kiitos.
Niin kuin aallot huuhtovat kiven särmät vuosikymmenten aikana sileiksi, samoin saattaa käydä pitkään yhdessä eläneelle pariskunnalle. Ymmärtää myös sen, ettei kaikkea toisessa koskaan ymmärrä, mutta ei saa siitä "pultteja" siten kuin nuorempana.
Jos veneen ostatte, toivotan paljon onnea ja leppeitä tuulia :).
Demetrius,
rakkaus on siitä metka energian lähde, että se kasvaa sitä suuremmaksi mitä enemmän sitä antaa. Eikä kaikesta tarvitse olla yhtä mieltä, kun on peruspohjalla puolisoa kohtaan myönteistä mieltä :). Tahtoo hyvää, silloinkin kun "komentaa".
Juu-u, ilman muuta kerron, kun ja jos uponnut vene löytyy. Pelastusopisto toimii näillä nurkilla ja vähän jo tuumailtiin, kiinnostaisiko pelastusoppilaita harjoitella sukelluskursseillaan veneen bongaamista. Otimme yhteyttä ensi kesän varalta ja siellä vastattiin selkeästi: ehkä jopa kaiketi jos ja kun...
Tätähän tämä elämä on...
Minuakin kiinnostaa se vene. Ettei vain joku mokoma olisi korjannut sen talteen ja viekotellut sen itselleen maalaamalla sen uudestaan. Eivät veneetkään kaikkia kiusauksia kestä.
mm,
niinpä. Vorokin on käynyt mielessä: hänkö veneen veikin eikä luonnonmahti. Ajoitus oli kuitenkin otollinen luonnonvoimien käydä käsiksi venoseemme, jota emme olleet edes sitoneet puuhun. Siperia opettaa. Sen koommin emme ole venettä (tätä kakkosta) pitäneet vailla "talutushihnaa".
Juu, ja mitä miehen ja naisen erilaisiin aivoituksiin tulee, niin myönnettävä on: kummallakin sukupuolella on tietynlainen logiikkansa minkä mukaan toimii ja tuumii.
En oikein osannut suhtautua objektiivisesti tähän putkiaivopakinaan, kun tietyt taustat tietäen rupesi niin hillittömästi naurattamaan tuo venejuttu :D Samanaikaisesti myös ihailen taitoasi kutoa tarinaa kokoon kokemuksiasi yhdistellen.
Ruska,
kiitos :D.
Ihme jos ei vene pikkuhiljaa nouse pintaan, kun saamme näin mahtavaa kannustusta. Eikö ole keksitty vesien läpivalaisulaitetta, jolla noin vain naps, kaikki Suomen vesien kadonneet aarteet saisi nähtäväksi. Kohta on taas kesä ja jos kaikki aika menee venettä naaratessa, niin miten kalakukkoprojektille käy. Suuria sanoja riittää, vaan tekoja, tekoja... missä ne luuraavat. No, vene rassaa mieltä niin että (melkein) kaikk' muu unohtuu.
Taitaa kadonneen veneen etsimisestä tulla jatkokertomus missä pääteemana on: ei oo, ei näy... joten jälleen kerran matka vesien luurailuun käy. Niin kauan kuin elämme, emme menetä toivoamme.
Lähetä kommentti