pappilan mummo, mummo ja esiliina kuuluivat ennen vanhaan yhteen. Mummot usein elivät lastenlastensa kanssa samassa pihapiirissä.
Ja kun vanhoja luokkakuvia katsoo, alakoululaisilla oli aina esiliinat mekkojensa suojana. Pyykkääminen oli siihen aikaan muuta kuin napin painallus pesukoneessa.
arleena, sain tämän kuvan isotätini arkistoista. En edes tiedä, kuka kuvan "mummo" on. Mutta maalaistalo takana oli mummini kotitalo aikoinaan. Nyt se on karavaaraneitten majatalo kylän perällä. Kuva on vuodelta 1938.
Tansku, sinullakin muisto esiliinamummosta :).
Simpukka, pienen itkevän tytön taidan tuntea. Serkkuni. Onko kyse uhmakohtauksesta vai pelosta. Ei kamera ihan jokapäiväinen vieras maalaistalon pihassa ollut.
Demetrius, mummot ja lapset sopivat ihmeen hyvin yhteen :). Yleensä. Pikkuista itkevää tyttöä katselen. Mikä häntä mutristuttaa? Onko päällä kaksivuotiaan uhma vai pelottaako kamera ja kameramies? No, joskus isoäidit voivat olla lapsenlapsilleen aika ankariakin. Minun toinen mummoni oli aina kuin Naantalin aurinko; toinen kireä kuin viulunkieli. Sain lapsen silmin elämänkokemusta kummaltakin.
Kuvaushetki oli tuohon aikaan jotain hyvin jännittävää, ehkä pelottavaakin. Minulla on myös lämmin muisto omasta esiliina tädistäni ja omakohtainen kauhunpaikka, kun piti laittaa essu eteen kouluun lähtiessä.
aimarii, essulla on paikkansa Suomen naisten historiassa :). Kun vanhoja luokkakuvia katselee, tytöllä kuin tytöllä on essu yllään. Vähenikö essujen käyttö sitä mukaa kun pesukoneet kotitalouksissa yleistyivät :).
Sinulla esiliina liittyy koulun alkamisen pelkoon. Oletko siitä kirjoittanut?
isopeikko, niinpä. Ja kun ihmisen keskimääräinen elinikä oli ennen alhainen verrattuna tämän päivän elinkaaren pituuteen, mummona ehti nuoreksi - mutta sitä vaihetta kesti melko vähän aikaa. Tänään moni mummo huithapelee vaikka missä, noh, eivät nyt kaikki sentään ja moni reissaa lapsenlapsensa kanssa matkoilla. Mutta haikeana katselen pihapiiriä ja lapsia - mieluummin minä siellä olisin kuin metropoleissa. (Niin, kuvan "mummoa" en tunne, mutta lapset tiedän.)
Marjattah, totta, mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän myös vanhat valokuvat minua puoleensa vetävät. Kunpa ne aukaisisivat suunsa ja kertoisivat kuvaan liittyvän tarinan.
Ikivääri, kiitos kun havaitsit. Todella: tämä ei ole surukuva; niitäkin minulla vanhojen kuvien joukossa on. -Eiköhän pikkutyttökin tuossa tervettä elämänkiukkua ilmoille puhaltele, toteuttaa uhmaikäisen perustarvetta. (Vaikka enhän oikeasti tiedä, mistä on kyse, mikä panee parkumaan.)
Jotenkin liikkis kuva, voi sentään. Serkulla on varmaan tulossa hampaita, noiden kahden lisäksi, siksi poraa ;) (tätini sanoi itkemistä 'poraamiseksi' mikä oli minusta outoa, ja varsinkin hampaiden yhteydessä...)
Nyt en muista, missä murteessa varsinkin käytetään poraamista itkun kuvaamiseen. Tiijjäkkö sinä?
Lapset ovat niin luonnollisia, mutta mummo / täti / kuka lie hän on, hiukkasen ehkä linssiluteilee, keskittyy kameraa katsomaan, lapset touhutkoon omiaan.
Äkkiä tulee halu kuunnella uudestaan opiskeluajan murreluennot, joilla oppi muutakin kuin sen minkä jo taisi. On sääli että olen oppimani melkein kaiken unohtanut. Missä murteissa 'poraaminen' tarkoittaa itkua? Kunpa sen tietäisin. Kiinnostus on virkkuna hereillä nyt.
Marja-Leena, niinpä; vanhoissa kuvissa on usein henki ja sielu. Ne pysähdyttävät. Minusta tämä musta-valko -haaste on innostava. Tulee kaivelluksi päivänvaloon myös tosi vanhoja kuvia.
18 kommenttia:
Arkena pidettiin arkiesiliinaa, pyhinä pyhäesiliinaa!
Mummo oli tärkeä apu perheissä ja tärkeä perinteiden välittäjä.
Mummo ja esiliina tuttua sieltä hyvin kaukaa. Tietenkin katsemassa pienempiä.
Ennen vanhaan mummot piti esiliinaa,muistan omasta nuoruudestani,mummolla oli esiliina aina esillä..
Vakava paikka pienelle ihmiselle, ihan pelottaa olla kuvattavana. Onneksi käsi on turvallisesti mummon kädessä.
pappilan mummo,
mummo ja esiliina kuuluivat ennen vanhaan yhteen. Mummot usein elivät lastenlastensa kanssa samassa pihapiirissä.
Ja kun vanhoja luokkakuvia katsoo, alakoululaisilla oli aina esiliinat mekkojensa suojana. Pyykkääminen oli siihen aikaan muuta kuin napin painallus pesukoneessa.
arleena,
sain tämän kuvan isotätini arkistoista. En edes tiedä, kuka kuvan "mummo" on. Mutta maalaistalo takana oli mummini kotitalo aikoinaan. Nyt se on karavaaraneitten majatalo kylän perällä. Kuva on vuodelta 1938.
Tansku,
sinullakin muisto esiliinamummosta :).
Simpukka,
pienen itkevän tytön taidan tuntea. Serkkuni. Onko kyse uhmakohtauksesta vai pelosta. Ei kamera ihan jokapäiväinen vieras maalaistalon pihassa ollut.
Mummot ovat arjen sankareita jos kukaan.
Demetrius,
mummot ja lapset sopivat ihmeen hyvin yhteen :). Yleensä. Pikkuista itkevää tyttöä katselen. Mikä häntä mutristuttaa? Onko päällä kaksivuotiaan uhma vai pelottaako kamera ja kameramies? No, joskus isoäidit voivat olla lapsenlapsilleen aika ankariakin. Minun toinen mummoni oli aina kuin Naantalin aurinko; toinen kireä kuin viulunkieli. Sain lapsen silmin elämänkokemusta kummaltakin.
Kuvaushetki oli tuohon aikaan jotain hyvin jännittävää, ehkä pelottavaakin.
Minulla on myös lämmin muisto omasta esiliina tädistäni ja omakohtainen kauhunpaikka, kun piti laittaa essu eteen kouluun lähtiessä.
Ennen oltiin jo nuorena mummona pienille. Mummot on tärkeitä.
Näissä vanhoissa kuvissa on kullanhohdetta...
Ihana kuva, ilmeisen arkea, kun on essu edessä eikä musta mekko:)
aimarii,
essulla on paikkansa Suomen naisten historiassa :). Kun vanhoja luokkakuvia katselee, tytöllä kuin tytöllä on essu yllään. Vähenikö essujen käyttö sitä mukaa kun pesukoneet kotitalouksissa yleistyivät :).
Sinulla esiliina liittyy koulun alkamisen pelkoon. Oletko siitä kirjoittanut?
isopeikko,
niinpä. Ja kun ihmisen keskimääräinen elinikä oli ennen alhainen verrattuna tämän päivän elinkaaren pituuteen, mummona ehti nuoreksi - mutta sitä vaihetta kesti melko vähän aikaa. Tänään moni mummo huithapelee vaikka missä, noh, eivät nyt kaikki sentään ja moni reissaa lapsenlapsensa kanssa matkoilla. Mutta haikeana katselen pihapiiriä ja lapsia - mieluummin minä siellä olisin kuin metropoleissa. (Niin, kuvan "mummoa" en tunne, mutta lapset tiedän.)
Marjattah,
totta, mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän myös vanhat valokuvat minua puoleensa vetävät. Kunpa ne aukaisisivat suunsa ja kertoisivat kuvaan liittyvän tarinan.
Ikivääri,
kiitos kun havaitsit. Todella: tämä ei ole surukuva; niitäkin minulla vanhojen kuvien joukossa on. -Eiköhän pikkutyttökin tuossa tervettä elämänkiukkua ilmoille puhaltele, toteuttaa uhmaikäisen perustarvetta. (Vaikka enhän oikeasti tiedä, mistä on kyse, mikä panee parkumaan.)
Jotenkin liikkis kuva, voi sentään. Serkulla on varmaan tulossa hampaita, noiden kahden lisäksi, siksi poraa ;) (tätini sanoi itkemistä 'poraamiseksi' mikä oli minusta outoa, ja varsinkin hampaiden yhteydessä...)
Oikein söötti kuva.
Kutuharju,
:)
Nyt en muista, missä murteessa varsinkin käytetään poraamista itkun kuvaamiseen. Tiijjäkkö sinä?
Lapset ovat niin luonnollisia, mutta mummo / täti / kuka lie hän on, hiukkasen ehkä linssiluteilee, keskittyy kameraa katsomaan, lapset touhutkoon omiaan.
Täti oli jostain Jämsän, Mäntän kupeelta, tai enny sano oikeeta paikannimeä, mutta niillä suunnin :)
Vahat kuvat ovat jotenkin liikuttavia.
Kutuharju,
;)
Äkkiä tulee halu kuunnella uudestaan opiskeluajan murreluennot, joilla oppi muutakin kuin sen minkä jo taisi. On sääli että olen oppimani melkein kaiken unohtanut. Missä murteissa 'poraaminen' tarkoittaa itkua? Kunpa sen tietäisin. Kiinnostus on virkkuna hereillä nyt.
Marja-Leena,
niinpä; vanhoissa kuvissa on usein henki ja sielu. Ne pysähdyttävät. Minusta tämä musta-valko -haaste on innostava. Tulee kaivelluksi päivänvaloon myös tosi vanhoja kuvia.
Haa, nyt tiedän vastauksen ensimmäisenä. Porissa ainakin on porattu - kovaäänisesti kyynelet valuen...
Lähetä kommentti