maanantai 10. tammikuuta 2011

härrävärkistä vähäsen

He ovat olleet naimisissa kohta neljäkymmentä vuotta. Koskaan ei ole tullut niin tiukkaa paikkaa että mykkäkoulusille olisi pitänyt ruveta. Aina on löydetty jos ei viisasten kivi niin polku ryteikön läpi eteenpäin kulkea rinta rinnan tai peräkanaa tai peräkukkoa, miten tuon nyt tasa-arvon kehtomaassa ilmaisisi. Vuoroin vuorotahdissa, vuoroin epätasajalkaa ja lopulta yhteen taas yhytty. Jos ei muuten niin heittäydytty  tyynysotasille mikä heidän lapsiaan on kovasti nolottanut sillä he kokevat että heidän isänsä ja äitinsä ovat ylittäneet reviirirajansa ja mikä surkeinta:  taaksepäin. Siitä tulee jotenkin outo olo.  Lapsille.

Mutta nyt on sekin koettu: yhteiselon ensimmäinen mykkäkoulu. Vaimo ei ole puhua pukahtanut kolmeen päivään. Vetäytyy huoneen nurkkaan ja istua jurottaa siellä, konettaan näppäilee, tyhjyyteen tuijottelee. Välillä mies käy vilkaisemassa, mitä kummaa se siellä tuhisee ja murisee eikä suutansa avaa, ei kysymyksiin vastaa, ei naura, ei maailmaa paranna, ei jonninjoutavia puhu, ei sananparsilla ratsasta niin kuin tapanansa on kun omat sanansa on syönyt loppuun.

Mies alkaa olla jo huolissaan. Pitäisikö lääkärille viedä? Vilkaisee taivaalle: ei, ei kuukaan vielä täysi ole, syynä lukkotilaan eivät ole siis taivaan vallat. Mies selaa kalenteria kun kuun kypsyyttä tutkii ja huomaa samalla reissulla perjantain kohdalla vaimon merkinnän: pakinaperjantai: härrävärkki, prkl. Jo löytyy sairauteen selitys. Vaimo on pakinaperjantairiippuvainen ja nyt hän on ymmällä päästään ja jäykkä sormistaan. Hahaa, hän ei tiedä mikä on härrävärkki. Hän ei keksi yhtikäs mitään. Hän ei saa sanaa suustaan. On ummessa, on, on, voi,voi.  Eläköön mies, eläköön tekniikka, hän pullistelee. Teknisin termein jos millä nainen hiljennetään. Milloin tekniikka vaientaa naisen tyytymättömyydestä, milloin tyytyväisyydestä (kehräsi kuin kissa kun yleiskoneen sai), pääasia että on välillä vaiti.  Mutta liika on aina liikaa. Maustearvo kärsii jos yhtä pötköä liian pitkään on.

Mies juoksee nurkassa suutuspäissään istuvan vaimon luokse, mojauttaa tämän mutruisille huulille suutelman niin suuren että jos vieraat sen silmillään näkisivät, korvillaan kuulisivat, kääntäisivät katseensa häveliäästi sivuun (ja kurkkisivat kuitenkin, ihminen kun on vertaileva eläin), ja sanoo: "Härrävärkkikö kiusaa, et tiedä, mikä se on. Minäpäs tiedän. Minä näytän sulle sen."

Vaimo nostaa valvomisesta ja turhaumasta punastuneet silmänsä ja silmäpussinsa epäluuloisesti nojatuolinsa ja läppärinsä  uumenista ylös mieheensä ja kuiskaa sanat jotka ovat olleet kadoksissa kolme päivää: "No näytä nyt sitten se, se... (mies huomaa miten vaimo ponnistaa)... se härrävärkki."

Mies vie hänet ikkunan ääreen ja he katsovat kuinka härrävärkki härrävärkin jälkeen kaahaa pitkin kanavaa ja halkoo ilmaa ja puskee jääpeitteeseen kuvioitaan. Ei niistä hiihtoladuiksi ole, mutta pianpa saadaan nähdä latukone. 



Vaimo uskoo nähneensä ihan oikean härrävärkin. Ja saa puhekykynsä takaisin. Mies miettii, mikä voisi olla seuraava härrävärkki joka vaimon puhetulvan hetkeksi sammuttaa. Tämä härrävärkki ('se mikä silmissä, se mielessä') oli vähän äkkisiltään keksitty eikä aina ikkunasta vastaavaa näy, ei kuulu,  eikä mene seuraavalla kerralla läpi, sen verran mies neljäkymmentä vuotta kestäneen yhteiselon kokemuksen perusteella tietää. Ja sitä paitsi moottorikelkkaletkan pörinä vaimon vasta vauhtiin saikin. Yhtä kalkatusta ja kilpalaulantaa on nyt tuvan täysi.

Olipa kolmen päivän hiljaisuus suurta lepoa korvalle ja mielelle!  Mies ehti ajatella omat ajatukset loppuun asti, järjestellä ja pinota kuin halot mökillä. Ennenkokematonta. Ei sitä tohdi ääneen edes sanoa. Kuka on määritellyt että mykkäkoulu on pahasta? Kiitos, härrävärkki, mikä lienetkin. Ja mies jää miettimään seuraavaa härrävärkkiä.  Olisi mistä ottaa, kun tarvis tulee. Tärkeintä ei ole oikea vastaus, vaan hyvä kysymys.


Pakinaperjantai: härrävärkki

21 kommenttia:

Careliana kirjoitti...

Oi miten sympaattinen tarina!

Meillä meinasi kyllä käydä vähän samalla tavalla, pitkän pätkää löi tyhjää tuon härrävärkin kanssa, mutta sitten kun edes jonkinlaista jutuntynkää irtosi (ilman miähen apua toim. huom.), tuntui kuin olisi paino pudonnut harteilta.

Krisse kirjoitti...

Voi mikä tarina..ja niin osuva kun täällä minä kohta vuorokauden pitänyt mykkäkoulua...missähän se meillä olisi se härrävärkki. Mukavaa maantaita.

isopeikko kirjoitti...

Koskaan ei tiedä millainen on minkin sanan valta :) Härrävärkki on osoittautunut vahvaksi ja väkeväksi sanaksi, eläköön se pitkään ja leveesti.

Hiano on tarinasi :)

arleena kirjoitti...

Härrävärkki on nyt siellä nähty livenä, meillä sitä ei näkynyt, mutta kuistin että sellainen on olemassa.

Ovat tosiaan härrävärkkejä nuo moottorikelkat, ovatko aina edes tarpeenkaan.

Mukavasti pidit jännityksessä, löytyykö se pakinan pääasia. Löytyihän se. Mukava taas oli lukea.

Heikki Lappalainen kirjoitti...

...pakinasta ei päivääkään! Hidasta, polveilevaa ajatusta ja tapahtumien kehittelyä. Rauhallista yhteiseloa, ehkäpä eläkkeellä ollaan. Pieni poikkeama tähän, melkein kiista, joka lopulta voi olla piristäväkin.
Hyvin kirjoitettu ja mukava lukea. Voisihan tämän parin puuhista lukea leppoisa tekstiä enemmänkin.

Ina kirjoitti...

Ihana tuollainen mies, joka osaa olla viisaampi kuin onkaan!

h kirjoitti...

Näyttää tuo härrävärkki olevan taikasana eli voi olla mitä tahansa.
Vähän niin kuin stiignafuulia jossain Pakkalan lapsinollissa.

Demetrius kirjoitti...

Tuli mieleen se kuunnelma jota vuonna seitenneljä kouluradiosta kuunneltiin, siinä puutarhurhi Hannes Vihannes ja kapteeni Elmeri Meri etsivät upupunaksia. Yks, kaks - upupunaks.

Sirokko kirjoitti...

Mies sen tietää mikä härrävärkki milloinkin on vaimolle tarpeen, aukaisin sanaisen arkun, moottori hyrähti käyntiin ja se oli menoa se.
Ja voi mitä menoa!

Taina kirjoitti...

Olipas siinä tarinaa kerrakseen ja härrävärkkejä,taitaa todellakin olla taikasana,kun heti alkaa puheensolina:D,nuo moottorikelkat on metkoja pelejä,minäkii ajoin aikoinaan sillä ja pääsee nopeesti eteenpäin,jos vain haluaa:)
Mukavaa viikkoa sinulle♥

Lastu kirjoitti...

Careliana,
kiitos.
Sanos muuta, härrävärkki ei ollut mikään helppo nakki, koville otti, mutta sisu ei anna periksi: pakko on perjantaista päästä selville vesille. Muuten on viikko täysin pilalla :D.

Krisse,
mistäköhän sen härrävärkin löytäisit, voi osaisinpa neuvoa... vaikeaa, vaikeaa, härrävärkki kun muuttaa kaiken aikaa muotoaan. Jospa se olisi kissa kehrääväinen? Myönnän: jo lapsena pidin mykkäkoulua, harvoin mutta täysin oppineesti. Ja minkä lapsena oppii, sen vanhana taitaa. Joskus sanottava: valitettavasti.

isopeikko,
totta, ja miten sana joka ensin tuntuu mahdottomalta, alkaa kasvaa ja ruokkia itse itseään niin, että mahdottomasta tulee mahdollinen - vääntyy ties miksi. Kullakin omannäköisensä härrävärkki. Tämä juuri on hauskaa ja antoisaa. Kiitos itsellesi :).

arleena,
kiitos. Härrävärkkejä vilisti pitkänä letkana, aikamoisella metelillä matkasivat Rauhalahteen. Joskus käy niin että tarina hyppää silmille. Ei tarvita kuin ottaa "kynä" käteen ja kertoa mitä näkee ja tuntee. Tai kuvittelee näkevänsä, tuntevansa. Inspissanat ovat iloksi.

Heikki Lappalainen,
kiitos. Kyllähän tuon pariskunnan touhuista hyvinkin saattaa juttua irrota ja hauska kuulla jos tykkäsit lukea. On mies. On nainen. Siinä alkujuurta moneen ristiriitaan ja riidan ratkaisuun. Yllin kyllin.

Ina,
hyvin lohkaistu: mies on viisaampi kuin onkaan :D. Juu, ihanahan semmoinen olento on.

h,
kiitos kun muistutit Pakkalan lapsinovelleista. Siitä on *miljoona* vuotta aikaa kun niitä luin. On hyvä syy ottaa jälleen esille entiset lempilukemiset. Voihan stiignafuulia sentään!

Demetrius,
kiitos.
'Uudissana' (mulle) ilmiintyy nyt: upukunaks. Voiko sana tulla enää ihanammaks. Tahtoo tutustua puutarhuri Hannes Vihannekseen ja kapteeni Elmeri Mereen. Kiitos vinkistä. Ei muuta kun guuglettamaan, YLEn arkistoon...

Sirokko,
kun hätä on suurin, apu on lähellä. Härrävärkki piti keksaista hyvin läheltä - ja vähällä piti etteivät moottorikelkat menneet menojansa ennen kuin mies sai vaimonsa ikkunan ääreen selvittämään: kato, kato, siellä ne ovat, eksyneet härrävärkit.

Tansku,
kiitos samoin sinulle: mukavaa viikkoa toivottelen. Taitavat härrävärkit yhä olla enempi miesväen juttua... tai ei sentään, olethan sinäkin moottorikelkalla ratsastanut. Itse kerran kokeilin moottoripyörää, mutta olin alta aikayksikön ojassa. Moottorikelkka olisi ehkä helpompi käsitellä, ei vikuroisi kuten motskaripyörä. Vai kummassakohan se vika olikaan, minussa vai pyörässä. En yhtään tiijjä :D.

runopasanen kirjoitti...

Viihdyttävä pakina, jännite säilyi riittävän pitkälle.

Pankin talkkari kirjoitti...

Samanlaiset ongelmat täälläkin. Miten voikaan painaa mieltä sellainen, ettei saa blogiinsa päivitystä.

Hih, ihan hupaisaa suorastaan, kuten tässä kertomuksessa ü

Ja sitten alkoi siellä isäntä kaikenlisäksi kaivata mykkäkoulua takaisin ü

No, niin, mikä vika hiljaisuudessa?

Eräänä aamusella kun lähdin pihaa kolaamaan sen jälkeen kun olin kuunnellut sisällä pari tuntia yhtä aikaa pyykinpesukoneen, astianpesukoneen, radiouutisten ja tietokoneen hurinaa, ja pysähdyin kolan kanssa hetkeksi huoahtamaan mäen päälle, huomasin että sanonta "niin hiljaista että korvia särkee" voi pitää paikkaansa. Tuntui kuin korvissa olisi humissut yhtä aikaa kokonainen suurkaupunki. Mietin siinä, mitenhän kauan minun pitäisi paikallani seistä, että korvien humina lakkaisi ja kuulisin oikeasti pelkkää hiljaisuutta?

En sitten jaksanut odottaa ettei vilu tulisi, vaan jatkoin suhistelua kolan kanssa. Pienen pysähdyksen jälkeen sekin kuitenkin kuulosti kummallisen kovalta pakkaslunta vasten. Tuli mieleen joskus pakkashangessa astelu hiljaisessa metsässä.. kuin tykinammuksia joka askel.

Korvat ovat herkkä instrumentti. Toisaalta aika pelottavaa ettei ympärillään olevan äänen määrää edes tajua. Kuinka paljon liikaa sitä päivittäin saakaan?

Lastu kirjoitti...

runopasanen,
kiitos. Kiva kun pistäydyit lukemassa ja tervetuloa uudestaan! Jos vaikka seuraavaksi on tarjolla muutakin kuin mykkäkoulua.

Pankin talkkari,
kiva oli lukea tuumailuasi kolatessasi - ja hetkeä kun kola pysähtyi ja hiljaisuus saapui. Tuo on oikeasti mannaa sielulle. Olen iloinen kun kerroit. Meillähän oli yhtenä vaihtoehtona muuttaa maalle ja olla siellä hissun kissun :). Välillä käy mielessä Varpaisjärven hirsitalo jota kesällä kävimme katsomassa ja melkein päädyimme ostamaan se. Oli hiljaista, oli.

*

hiljaisuudesta

Vapaaehtoinen mykkäkoulu tekee hyvää (tiedä sitten tarinan mykkäkoulusta :).

Täysi hiljaisuus. Lepo.

On yksi asia mistä en ole vielä blogissani (kai, muisti on huono) puhunut. Yksi pettymys.

Mehän rakensimme lapsuuden saareen 2008 mökin perintötontille. (Lapsuushuvila viereisellä tontilla on nyt muiden, vieraiden omistuksessa). Kaikki hyvin muuten... mutta valtatieltä, mantereelta, kuuluu tietyllä tuulella sellainen liikenteen mökä ettei toisen tuumailuja eikä omia ajatuksiaankaan kuule. Mutta täällä Saaristokaupungissa on hiljaisempaa kuin konsanaan saarimökillä. Outoa.

Olkaa onnellisia kun teillä ei siellä ole ääni- eikä valosaastetta. Silloin näkee enemmän. Ja kuulee :).

Me ajattelemme: kaikkea ei saa ja kyllin hyvä näin. Silmissä kimmeltää Kallavesi kun ikkunastoista ulos katson. Se on suurta onnea. Se kirvoittaa hiihtämään.

Niin, se pakinaperjantai. On se vaan niin kiva.

aimarii kirjoitti...

Kyllä lohkes taas taattuun Lastumaiseen tyyliin Pakina, oikein isolla Peellä. Kutkuttavan mainio!

SusuPetal kirjoitti...

Voi mahoton, kun hauska tarina. Heh, hyvä syy olla hiljaa, ihminenhän kärsii ja kirjoittaa tai kärsii ja ei kirjoita.

Seuraavan pakinaperjantain jälkeen mies varmaan osaa nauttia hiljaisuudesta pidempään ennen kuin tekniikan miehenä päästää vaimon pinteestä ja valottaa haastesanaa.

kaanon kirjoitti...

Sinullapa oli elähdyttävä tarina!

Annoit ajattelulle aihetta.
Neljäkymmentä vuotta pärähti iloisesti soimaan korvissani.
Tulevana vuotispäivänä(mme)
laitetaan härrävärkit metelöimään komeroon. Käännetään uusi lehti. Istutaan alas pohtimaan syntyjä syviä, oloa, eloa ja iloa.

Mk kirjoitti...

Rakkaudesta sitä uhraa vaikka rauhan ja hiljaisuudenkin.
Sekä yrittää tietenkin parhaansa ratkoakseen visaiset kysymykset ja haasteet.

Lastu kirjoitti...

aimarii,
kiitos kannustavista sanoistasi. Elämä tarjoaa tarinoita, minä tartun "kynään". Aina en aloittaessani tiedä, minne päädyn. Ojasta allikkoon vai kuivalle maalle, vai puutarhaan - vaiko härrävärkkiin kuten nyt.

SusuPetal,
:D. Hyvin kuvaat kirjoittamisen pakkomielteen nielaisseen osan.

Hih, ja mies saattaa oppia kovinkin pidättelemään, ennen kuin paljastaa sen minkä tietää ja millä vaimonsa papupatasuun kannen avaa. Sitten sitä tuas tulloo...

kaanon,
nytpä taidan muistaa: olemme menneet samana päivänä ja samana vuonna naimisiin :). Siis tahoillamme :D. Miten teillä hääsuunnitelmat etenevät? Ajatella, neljäkymmentä yhteistä vuotta avioliittoa. Paljonko on 40 X 365. Sen verran yhteisiä päiviä. Kyllä sitä kannattaa miettiä, oikein pitkän kaavan kautta :D. Ja sitten iloita.

Mk,
niinpä. Mykkäkoulussa harvoin heureka kypsyy. Dialogi tuottaa ahaa-elämyksen - useimmiten. Tässäkin pätee: hyvä hiljaisuus on hyvää hiljaisuutta; hyvä vuoropuhelu hyvää vuoropuhelua. Mökötys on oma taiteenlajinsa.

Joskus pitää hiljaisuus uhrata jotta ratkaisu löytyy ja kommunikaatio taas pelaa.

Välillä sitä, välillä tätä, siinä kai eräs kelpo resepti.

Kutuharju kirjoitti...

Härrävärkin olemushan se tässä! Just näin :) Härrästä tulee mieleen hyrrä, jokin joka pyörii - ja minähän näin noitten moottorikelkkojen alla pyörät kun tarpeeksi kaukaa siniseen hetkeen tähyilin, ja värkki: se on ehdottomasti sellainen miehinen (ha haa, olin vähällä laittaa kalu) siis miehinen metallinen työkalu jolla värkätään mitä värkätään...
Sinä voisit kirjoittaa mistä vain ja se olisi heti tarina.

Lastu kirjoitti...

Kutuharju,
oli ennen onnimanni, onnimannista matikka, matikasta maitopyörä, maitopyörästä pytikkkä, pytikästä meijjän risti meijjän rististä meteli, metelistä härrävärkki, härrävärkistä... hm, hm, nyt se näyttäytyy - miehinen halu: hyrräkalu :)