Häntä en koskaan jätä. Hän ei petä minua milloinkaan. Tiedän missä hän kulkee, hän kertoo minulle kaiken. Kun kaadun, hän nostaa minut pystyyn ja näen kaukaisen vuoren mikä auringossa kylpee.
Hän tuntee nälkäni, janoni, kaipuuni, tarpeeni ja pyrkii ne täyttämään. Ja onnistuu siinä.
Hän etsii minne mennä -palstalta tapahtumat missä viidyn. Hän ei riitele kanssani. Hän ajattelee parastani. Jos hän joskus on toista mieltä kanssani, hän tekee korjausliikkeen ja niin päänpudistuksesta tulee päänsilitys ja lopulta nyökkäys. Hän ajattelee puolestani kaiken valmiiksi. Luotan häneen.
Hän tuntee mielentilani. Jos olen surullinen, hän ohjaa tuskani Kuutamosonaatin säveliin ja tunnen kuinka puhdistun. Hän johdattaa minut lukemaan tarinoita, missä minun on hyvä olla. Hän avaa silmäni näkemään lapsen, aikuisen, vanhuksen, itseni. Niin aina käy, kiitos hänen.
Hän on niin hyvä minulle. Silloinkin harvoin kun hän on minulle paha: ei usko minuun, näkee minut rumana, uhkaa hylätä, ruoskii, vertailee muihin, ei hoida terveyttäni niin kuin pitäisi, on itsekeskeinen - niin, silloinkin, syvimmässä sopukassani luotan häneen ja hänen sanaansa, että kaikki aina järjestyy ja pahasta paikasta päästään eteenpäin. Tunnen hänet paremmin kuin kukaan. Hän on minä. Hän on minulle hyvä tänäänkin. Hän ajattelee parastani.
Veera seisoo vielä hetken eteisen peilin edessä, sipaisee otsatukkansa pois silmiensä edestä ja täynnä itseluottamusta ja pettämätöntä rakkautta avaa oven ja käy ulos. Hän ei pane enää vastaan sille mitä tulee vastaan.
Älä elämää pelkää
Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje:
Ei kuolema sinulta oveaan sulje.
Kuin lintu lennä,
älä viipyen menneen rauniolla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin:
On kuoleman portti aina avoin.
Älä koskaan sano:
"Tämä on iäti minun."
Elon maljasta juovu,
taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin.Kaarlo Sarkia
21 kommenttia:
Kiitos. Tästä päivästä tuli nyt parempi.
Rakastan elämää - laulun sanat putkahtivat mieleeni, kun luin Veeran ajatuksia.
Elämä on rakas ja minä sen.
Kaarlo Sarkian runo pohti samaa asiaa, pysäytti ajattelemaan sitä kallista lahjaa - elämää.
Monenlaisia mietteitä herätti tekstisi. Voisinpa ajatella itsestäni näin avoimen hyväksyvästi, mikä voimavara se olisikaan. Miksi ihmisen kriitikkominä pyrkii aina niskan päälle?
Sarkian runo on suosittu ja monen rakastama. Minä vain vierastan tuota toistuvaa säettä kuoleman portista. Miksi olisi portti, jos se olisi aina auki. Uskon, että kuolemalla on aikansa ja portti avataan sitten kun se aika on. Runon pääpointti on elämässä ja siinä se on niin tosi.
Ihana runo: Eteenpäin elävän mieli!
Kuvauksesi rinnallakulkijasta on huikea. Ensin luulin että kyseessä on Jeesus: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Voiko tuollaista oikeasti ollakaan? Olet onnentyttö. Oma sisäinen aikuinen voisi ehkä toimia tuollaisena suojelusenkelinä. Sitä pitäisi vaan osata kuunnella herkällä korvalla.
Upea kirjoitus taas kerran ja kaunis runo. Osatapa kirjoituksesi tapainen ajattelutapa, mutta en vielä osaa. Ehkä jonain päivänä.
Taas oli niiin mukaansa tempaavaa tekstiä,elämälle kiitos♥,voi sanoa,näin.Siinä on miettimistä meillä,ajatuksia monia herätti tekstisi,elämällä on monet kasvot!
Mukavaa viikonloppua sinulle♥
Olipa oivaltavaa tekstiä. Alussa tosin arvelin, että ylistät kumppaniasi!
Luin aamulla ensimmäiseksi tämän samoin ajatuksin kuin Obeesia. Luin uudelleen ja toivoin olevani hän. Itkin. Kiitos!
Viisasta, viisasta Lastua. Ensin vähän pelästyin että onko tämä ylistyslaulu miehelle, 'pelästyin' sillä se ei tuntunut oikealta. Siis onhan moni parisuhde näin täydellinen, mutta ei koskaan niin täydellinen kuin tunne voi olla vain omassa seurassa. Tämä sanottuna vailla itserakkauden (sen negatiivisen) häivää.
Eikä koskaan, koskaan saa laittaa itseään toisen varaan.
Jos ei itseään rakasta, ei voi rakastaa ketään toistakaan.
Vahvaa tekstiä, vahva itsetunto.
Hyvä Lastu!
Hyvä on olla sovussa itsensä kanssa. Armoa tulvillaan on tarinasi.
Mutta onpa dramaattinen kuva! Se luo alakuloisen mutta lohdullisen vuoropuhelun Sarkian runon kanssa.
Kaunis tuo kuva kaikissa julmuudessaan..
Aivan upea tuo Sarkian runo..
Pitäisi oikeastaan kirjoittaa se ylös ja laittaa esille..
Samoin tuon otsatukkaisen tytän tarina oli ihana.
kiitos sinulle ja ihanaa viikonloppua..
Oman elämän tärkein ihminen...
Taas menin ihan hiljaiseksi, viisauden, rakauden, elämän ja kuoleman suuruuden edessä. Kiitos.
Luettuani kaksi ensimmäistä kappaletta ajattelin sinun kirjoittavan miehestäsi, mutta sitten annoin katseeni siirtyä viimeiseen kappaleeseen, koska eihän nyt kenenkään kenenkään elämä voi olla noin myötäkarvaista toisen kanssa.
Uusi lukukerta vei ihmisyyden ytimeen. Jollei ihminen itse ole itselleen armollinen, niin kuka sitten. Muutoin ei jaksa.
Jotenkin mieleeni putkahtivat Eeva Kilven säkeet:
Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.
Minä otsikoisin Sarkian runon muotoon "Älä kuolemaa pelkää". Mutta kun jättää lukematta säkeistöjen viimeiset rivit, niin jo korostuu elämä...se, miten tärkeää on elää tässä ja nyt.
Miten terve minä katsookaan Veeraa peilistä! Hienosti puettu sanoiksi, proosana vetää vertoja Sarkian lyriikalle.
Tuo Sarkian runo oli lempparini murrosiässä, niin tarpeellinen silloin kun elämä piti uskaltaa ottaa vastaan omilla jaloilla seisten. En enää muistanut sitä kokonaan ulkoa, kiitos kun päivitit muistini.
Kiitos runosta.
Talletan päiviin joina tahtoisin vain kääntyä katsomaan eiliseen.
Mayo,
kiva jos niin kävi: päivästäsi tuli parempi. Tälle ja huomiselle jne. toivon sitä samaa :).
arleena,
elämä on silloin mallillaan kun saa laulaa Rakastan elämää - täysillä :).
Ellinoora,
totta, ei elo itsensä kanssa aina silkkaa aurinkoa ja auvoista ole. Toisinaan taas tykästyttää vallan vimmatusti. Elämä itsensä(kin) kanssa sujuu :)
Sarkian runosta tekee mieleni joskus myös laillasi korostaa elämää, häivyttää kuolemaa. Aika aikaa kutakin elämme ja kuolema tulee ajallaan. Mutta ehkä tietoisuus elämän rajallisuudesta antaa päiville joita elämme, lisäarvoa.
Ina,
kiitos. Taas tulee mieleeni historianopettajamme Kaarlo Pelkosen värssy jota hän mantran tavoin jokaikisen historian tunnin alussa toisti. Mieleen jäi pysyvästi, näemmä, vaikka loppusoinnut keikkuivat mitenkuten: "Rohkeana reippasna, esteet tieltä raivaa. Estehiä maailma jokaiselle antaa."
Jännä miten huomasit uskonnollisen vivahteen tarinassani. Johdonmukaista, sillä nuorena elin voimakkaan uskonnollisen vaiheen kun turvaa elämän mysteerien auetessa hain. Ehkä se on jättänyt jälkensä ajatusmaailmaan tai kieleen vaikka kauaksi olen siltä tieltä kulkenut. Horisonton taa. Mutta mitä vanhemmaksi tulin ja tulen, sitä enemmän yritän muistaa pitää itsestäni huolta: olla hyvä, kuunnella tarpeitani - sortumatta itsekkyyteen. Miksi rangaista itseään. On mahdollista tehdä tänäänkin 'veerat'. Tai 'sarkiat'. Älä elämää pelkää…
Heli,
kiitos.
Niin, en itse aina osaa ajatella tai toimia kuin Veera, yritän kyllä. Välillä elämä laahaa, toisinaan se nostattaa. Kevät saapuu kuitenkin ajallaan. Linnut ja perhoset ja läpikuultava vihreys.
Tansku,
kiitos. Totta, elämällä ovat monet kasvot. Välillä niin mustat, toisinaan niin valoisat. Iloiset - synkät. Rumat - kauniit. Ja kaiken keskellä 'minä' itse', jolle on syytä olla hyvä, itse itseänsä tallata ei pidä. Niin ajattelee "Veera". Mekin voimme samalla mielellä ja silmin elämää ja sen mahdollisuuksia katsoa.
Obeesia,
kiitos. Meidän sukupolvemme ehkä harvoin osaa itseänsä "ylistää" eikä hyvänä pitää, saati hemmotella. Ylpistymisen vaaraa torjuttiin ahkerasti niin kotona kuin koulussa. Melkein mieluummin mitätöitiin - tai vaiettiin - kuin kiitettiin.
Ahaa, sinulla tuli mieleen, että miestäni ylistän. Pitääpä lukea tarina uudestaan, sillä silmällä ja testata, toimiiko :D. Tottako lienee, osin :).
Liisa,
kiitos. Kun tarina aamutuimaan lähti liikkeelle, en oikein itsekään tiennyt mihin se vie. Se vain tulla tupsahti. Takana oli infektio ja huonosti nukuttu yö. Ja kun hengityslaitetta käytän, uni jäi siksikin huonolle tolalle.
Ollaan vähän aikaa "veeroja" - tai pyritään siihen suuntaan. Olemaan itsellemme oikein hyviä. Rakastamaan. Aina se ei minulla onnistu, mutta hetkittäin. Ehkä siinä on kyllin. Suuntaviittana toimii.
Kutuharju,
oi ihanuus. Tärkeän sanot: "Eikä koskaan, koskaan saa laittaa itseään toisen varaan." Elämän tärkein asia on olla itselleen hyvä. Ja kuten sanot: siinä pyrkimyksessä ei ole narsismia (negatiivista itserakkautta), sillä se koituu hyväksi niin itselle kuin toiselle - toisille.
Toisessa roikkuminen on kuin varjoaan kauppaisi ja itseään kadottaisi. Mutta vapaana yhdessä, silti toinen toistaan kunnioittaen, syntyy makua yhteiseen eloon. Ja se lähtee liikkeelle samasta mistä Eeva Kilpi tutun ihanassa runossaan puhuu: keitän itselleni kupin teetä, pidän itseäni hyvänä. Tai jotain sinne päin.
Simpukka,
kiitos. Minulta kysyttiin elämäni ydinkokemusta, sitä joka identiteettini muovasi. Kun sen kysymyksen äärellä olin, oli pakko mennä myös syvälle - ja räpiköidä pinnalle.
Liisa Keltikangas-Järvinen sanoo Hyvä itsetunto -kirjassaan, että samalla ihmisellä voi itsetunto olla yhtä aikaa hyvä ja huono. Ilmankos tuntuu miltä tuntuu, välillä keikuttaakin. Nyt aattelin ottaa välillä myös Veerasta mallia, ainakin pyristellä itseni hyvänä pitämiseen, kuuntelemiseen :).
Marjattah,
kiitos. Itsensä voi armahtaa. Se tuntuu hyvältä. Kuvan lähetti minulle tyttäreni Kanadasta (Vancouverista). Hän otsikoi sen: aurinkoa ja sumua. Hän on maailmanympärimatkalla (työjuttuja). Seuraavan kuvan sain häneltä Santa Festä: kaktuksia lumisella aavikolla.
hanne,
kiitos sanoistasi. Kuva herätti minutkin. Sain sen jonkin aikaa sitten ja ehkä se jäi alitajuntaani "kummittelemaan", käynnisti mielikuvitusta. Siinä on jotain samaa kuin elämässä. Kauneutta ja kauheutta.
Kurkotan kohti kauneutta ja Sarkian runon "opetusta": älä elämää pelkää, älä sen kauneutta kiellä…
isopeikko,
elämän tärkein, "minä", kiittää viisaista sanoistasi.
Demetrius,
kiitos.
Elämän ja kuoleman välissä taivallamme. "Älkää peljätkö" sanoivat enkelit paimenille. "Älä elämää pelkää", sanoo Sarkia runossaan.
Piri,
ajattelit kuten Obeesia ja Liisa, että kirjoitan miehestäni. Niin, olisihan maailman ihme ja ihastus, jos elämä olisi kuin sanat: kertoisivat, ei korutonta, vaan täydellistä kieltä täydellisestä rakkaudesta. Täydellinen mies? Mutta elämä on elämää, valoja ja varjoja. Enemmän elämään kuuluu pyrkimyksiä kuin saavutuksia. Onneksi sekin riittää. Jo matkalla kohti…
Kiitos Eeva Kilven runosta, sitä juuri Kutuharjulle antamassani kommentissani tapailin. Sarkia ja Kilpi täydentävät hyvin toisiaan. Elämäksi ovat, hyvää tekevät, suuntaa näyttävät. Ja kun luen uudestaan Kilven runon, huomaan, että tarinan Veera sitä todeksi elää. Itseensä luottaa, itseään ei petä.
Sirokko,
kiitos samoin sinulle: päivityksiä toinen toisiltamme saamme, iloksemme, muistaaksemme. Runot murrosikäisenä kannattavat, vahvistavat; runot "vähän vanhempana" kannattavat, vahvistavat. Samat ovat sanat, vaikutuskin - ehkä? Olemmeko paljon iän myötä muuttuneet? Ehkä osin, ehkä ei kaikilta osin.
Mk,
kiitos.
Minäkin tarvitsen joka päivä Sarkian runoa. Eteenpäin. Elämän maljan siemailua. Rohkeutta.
Vankka perusta kaikelle on tykätä itse itsestään ja ottaa elämä rohkeasti vastaan. Kunpa muistaisin sen aina. Joskus se on vaan vaikeaa.
Sinulla on valtavan syvällinen suhde itseesi ja elämäään, läheisiisi ja kanssaihmisiin. Olet lämmin ihminen.
Minä rakastan Sarkian runoja
aimarii,
runot ovat elämäksi, sanat. Joskus ne imaisee käyttövoimaksi ja sanat "tulevat lihaksi", toisinaan ei tunnu toimivan eivät sanat, ei oikein elämäkään.
Kiitos kauniista sanoistasi. On ollut ruman ankanpoikasen vaiheita, pitkäänkin. Sitä iloisempi on, jos joskus joutsenelta tuntuu :). Silloin on toisillekin annettavaa. Luulen, toivon niin.
Lähetä kommentti