torstai 24. helmikuuta 2011

AS niin kuin ASuntomessualue


Kuopion asuntomessualueella on  liito-oravallakin kotikolonsa. Hyvä Kuopio! Minä vaan kysyn,  en leuhki: kuinkahan monella asuntomessualueella on liito-oraville oma metsikkö.



"Velhometsän luontopolku on noin puolen kilometrin mittainen lenkki, jolla kerrotaan monenlaisista asukkaista ja niiden kodeista. Luontopolku kiertelee Velhometsän puistossa ja Hakolahden rannalla. Reilun hehtaarin suuruinen Velhometsän puisto on varattu liito-oravan ja muiden metsän asukkaiden kotimetsäksi. Puistossa ei saa tehdä sellaisia toimenpiteitä, jotka uhkaisivat liito-oravan viihtymistä alueella. Hakolahden rannan komeat tervalepät ja muu lehtipuusto säilytetään liiturin ruokailupaikkana."

Sitten talokierrokselle, muutama mahtuu (kai), vaikka tiedän, että haasteisiin tulisi vastata yhdellä kuvalla. Mutta minä nyt olen tämmöinen kuin olen. Rönsyilevä.  Innostuvainen.












Asuntomessualueella on pienoinen uimaranta. Kallavesi kutsuu syliinsä, jos asteita on plus kaksikymmentäneljä. Tai päällensä, jos elohopea näyttää saman verran miinusta. Sinne mielin minäkin, tällä kertaa huopatossut jalassa ja kaira kainalossa.


Pilkin. Ei mene kuin minuutti, kun elämänhistoriani lehti kääntyy.  Hellittelin pilkkiahvenhaavettani  vuosikymmenet. Mikä tunne, kun unelma toteutuu. Joillakin se voi olla talon valmistuminen, minulla se on nyt juuri ahven, omin voimin ja haparoivin taidoin jään alta ongittu.


Kiitos, ASuntomessualue ja sen eissä aakeeva Kallavesj. 

11 kommenttia:

Simpukka kirjoitti...

Ihastuttavia talvisia kuvia. Mikä pikkuinen, hellyttävä saalis. Juuri tuollainen pitääkin ensimmäisen pilkkikalan olla. Nyt ei vie kateus kaloja järvestä :).

Ina kirjoitti...

Mukavannäköinen alue. Ja miten mukavaa, että elämänpituinen haave toteutui! Monelle haaveelle kun käy niin, että siinä vaiheessa kun ne voisivat toteutua, ne ovat lakanneet olemasta haaveita tai sitten niistä on tullut jostain muusta syystä toteuttamiskelvottomia. (Ensin ei ole rahaa, sitten ei ole aikaa, lopulta ei ole voimia haaveen toteuttamiseen)

Kutuharju kirjoitti...

Ihana sintti! Onneksi olkoon, jee!
Eihän ASuntomessualuetta voi yhdellä kuvalla kuvata, ei se sovi kuvaan! Alue pitää kartoittaa kuvakkaammin.
Kaunis, kaunis Kjallavjes, hih hii, millähän murteella se nyt meni, ettei vain ollut venäläistä vääntöä mukana :o

arleena kirjoitti...

Talvikuvat alueesta olivat kauniita, mutta koko kuvakavalkadin vei Kallavesi ja sen lumihanget, latu ja metstät. Talvella on kaunista.

Sirokko kirjoitti...

Pitäisi olla lentokone että saisi asuntomessualueen yhteen kuvaan sopimaan, haastetta varten sitä ei kai tarvinne lähteä ostamaan, joten antaa kameran kiertää.
Mikäs tuolla olis asustella veden äärellä. Tai jään. Ja pilkkiä.
Jälleen yksi haave purkissa! Onnea!

Mk kirjoitti...

Hienoa, sie sait sen kalakukon alkuun!

Karolina , Krystyna , Klara ♥ kirjoitti...

Hei:)) Miten asiat ovat teidän kanssanne meille Puolassa -6 astetta CA on mielenkiintoista, kuinka paljon on Suomessa; **

aimarii kirjoitti...

Hieno on asuntomessualue, upeampi Velhometsän polut. Kaikista mahtavinta, että sait pilkillä AHVENEN!
Miten valmistit syötäväksi saaliin? Jäikö se odottamaan kavereita kalakukkoon päästäkseen?
Minun eka pilkkikalani on vielä edessäpäin, ehkä maaliskuulla olen jo metsäsuksieni kanssa hiihdellyt erämaalammelle kairaamaaan reikiä ja nypyttelemään ahvenia. Unelmat on tärkeitä.

Ruska kirjoitti...

Hip hei, nyt se pää aukesi, ihanaa :D Eiku kireitä pilkkisiimoja tälle keväälle. Ja ajattele, miten se paras kevät on vielä edessä hiihtokelien ja muiden talviriemujen suhteen :)
Mieki muutes yritän päästä maaliskuussa Kallavedelle, mut vielä se riippuu ja roikkuu...

pappilan mummo kirjoitti...

Aakeen laakeen Kallavesj... Ai, että oli mahtavaia pytinkejä -pienempäänkin mahtuisi hyvin. mutta luonto on kaunis ja mukava siellä

Lastu kirjoitti...

Simpukka,
talvinen Kuopio on rakas… yhtä rakas lapsuuden muistoina kuin nyt paluumuuttajan onnelana. Ja että vielä kalankin sain pyydystetyksi pilkkimällä - ennenkokematonta runsaudensarvea.

Ahven on pieni. Koetamme toimia eettisesti kun sen loppuelämä on käsissämme. Emme anna ahvenpienoisen haukkoa henkeään jään päällä vaan loppu on armollinen - nopea. Voi sentään, huomaan että tämä tunnepuoli kalastuksessa uhkaa tupata päälle aina.

Ina,
Saaristokaupunki on ihana. Lehtomäki erityisesti. Kovasti tänne rakennetaan, joten saa nähdä, miltä näyttää tulevaisuudessa. Mutta järvi on ikuinen keidas.

Hyviä haavepohdintoja sinulla. Mitähän kaikkea sitä elämänsä aikana on haaveillut, niitä jotka eivät ole toteutuneet ja niitä, jotka ovat. Tämä kalastushaave on itänyt pienestä pitäen. Ja nyt totta on! Ehkä kannattaa haaveilla pieniä juttuja, onnistumisprosentti pysyy plussalla ;).

Kuuharju,
Kjallavjes, voi vitsi ;D Sinä olet kyllä maailmanmainio:). Millä kielellä tahhaasa. Tuli ihan vahingossa mulle tuohon alkuun Kuuharju, pitääkö korjata :D.

Just nyt mies tekee tästä sintistä filettä. Kohta paistan sen ja ei kun syömään.

arleena,
rakastan Saaristokaupunkia, joka sijaitsee Kallaveden rannalla. On kesäkauneutta ja talvi-ihanuutta aina silmänkantamattomiin.

Sirokko,
totta, lentsikka näyttäisi kyllä koko alueen, mutta kun sitä ei just nyt ole käytössä:), joutuu ottamaan kuvan sieltä, toisen täältä.

Kiitos sintti-ilon jakamisesta. Iso juttu mulle. Täyttymys.

Mk,
kiitos. Kukkotarpeet on korkattu. Lisää kauhotaan avannosta. Ahti suo antejaan kun osumapaikan löysin.

I Love Ski Jumping,
Puolan -6 on hyvä lukema. Kuopiossa on ollut pakkasta yli -30 astetta, tänä aamuna kuitenkin "vain" - 24. Tällä hetkellä on -12,4 astetta, mutta samalla kun kylmyys hellittää, tuuli yltyy.

aimarii,
kiitos myötäiloitsemisesta.
Mies juuri tekee tästä ensiahvenesta filettä jonka paistamme pannulla.
Ahvenia tuli peräjälkeen 8 kappaletta ja kaksi särkeä. Ahvenet pakastan. Kerään patakukkotarpeita. Teen myös kalamureketta (jahka kaloja on kylliksi) ja kaikkea muuta ihanaa mitä opin kalaruokakurssilla.

Ruska,
kiitos :).
Kalaonni löytyi kun liityin Puijon Pilkkiin ja sieltä neuvottiin menemään tänne:

http://www.samfishing.fi/kauppa/

Tulimme kaupasta ulos Mora-kairan (sopii naisellekin) ja Henkka-pilkin kanssa. Jo tärppäsi. Onni on. Totta. Saimme myös hyvät vinkit, missä kala tarttuu syöttiin.

Tervetulloo Kuopijjoon, tiällä on kivvoo :)

pappilan mummo,
asuntomessualueen parhaita puolia on LUONTO. Kallavesj on koko kansan omaisuutta, luonto huokuu harmoniaa ja ikiaikaista onnea.