Tyttäremme, evoluutioekologi, laskee lampaita Australiassa 5.3.2011 viikonloppuretkellään...
...ja vaeltaa vuoripuromaisemissa:
Näin Australiassa.
Samana päivänä tyttären äiti ja isä, Anna ja Tapani (toisilta nimiltään), laskevat Kallaveden jäällä kaloja, kunhan Ahti...
Pakastimessa odottaa jo kahdeksan ahventa edellisiltä reissuilta, puuttuu enää sata + 1 kalaa niin kukkotarpeet olisivat kasassa. He jatkavat sinnikkäästi pilkkimistä. Onneksi sisua ja intohimoa piisaa. Ja kaloja Kallavedessä.
Lauantaina jäällä ovat vain he ynnä varislauma joka laskeutuu lähelle saalista kärkkymään, viisaita lintuja kun ovat. Mutta ei variksissa ennustajan vikaa ole, sillä ei-oo -nollatulosta nousee avannosta yritys yritykseltä. Savolaiset ahvenet ovat taitavia elleivät vallan kieroja. Pilkissä on punainen "koho", rinkula, joka taipuu sen merkiksi että kala veden syvyyksissä on iskussa. Niin tuntuu olevan, rinkula heiluu kuin heinämies ja taipuu kiitettävästi. Ei se vipatus tuulen huminasta eikä viiman viemästä veden virtauksesta johdu, sen verran Anna ja Tapani pilkkinsä metkut jo tuntevat.
-Nyt tärppää, nyt tärppää, hihkuvat yhdestä suusta ja halusta ja variksetkin hyppelevät tasatahtia lähemmäs avannon reunaa katsomaan kuinka punarengas elämöi, mutta kun Anna kiskaisee siiman ylös, mieli painuu alas. Syötti, surviaisen toukka on poissa, niin ahvenkin joka jälleen kerran menee menojaan mehukas toukka vatsassaan.
Anna ja Tapani tietävät mitä tarkoittaa härnääminen. Toisaalta, tekeväthän he sitä itsekin. Elämä on joko-tahi, riippuu miltä kantilta katsoo, missä roikkuu.
Lopulta yksi kala tarttuu koukkuun ja suostuu tulemaan ylös asti - ja hetken perästä toinen.
- Miten ruma! pääsee Annalta. - Ei oo tuo ahven, ei sinne päenkään!
- Ei kalaa rumaksi saa haukkua sen enempää kuin ihmistäkään. Itsehän tästä aina muistutat.
- Mmm, mutku tuo tuossa vaan on niin ikävännäköinen. Oon pienestä pitäen ihhaellu ahvenia. Mitenkä on kaonis ahvenen evän värj ja harmaan juomun viiru. Piirsin ahvenia kaheksan vanahana iltakauvvet ja värittelin niitä. Olj ies jottain kateltavvoo. Kalasualista ku ei tullu. Suaren laeturilla huavi käessä mahallaan makkoelin uamusta iltaan ja yritin pyyvystee kivuttomalla tavalla lempikalojaein. Mutta mikä ihme tämä kala voes olla? Anna nostaa piskuisen sintin silmiensä eteen.
Anna ja Tapani keräävät pallinsa ja kamppeensa kainaloonsa ja selkäänsä ja talsivat autiota jääkenttää pitkin kotia kohti. Kalapussi, iso kuin toiveiden tynnyri, on liki tyhjää täysi. Sintillä on pituutta kuusi senttiä. On niitä sentään kaksi.
Luonnontieto ei ole Annan vahvin laji hänen pääkopassaan, joten kirjaan on taas aihetta tarttua kalan kohdalla. Ei ole ensimmäinen kerta.
Tietokirja on vaativa väline. Tieto muuttuu kaiken aikaa ja jos tänään sanot yhtä ja se präntätään kirjaan, niin huomenna se on ehkä jo kumottu, ja valo paistaa täysin vastakkaiselta suunnalta. Ei ole tietoyhteiskunnassa ihmisen helppo vaeltaa. Auktoriteetit on kumottu rytisten saati että kukaan millään alalla yksinvaltias guru olisi. Tai ei Anna tiedä, koska ei tiedä. Ajatus livahtaa lääketieteeseen ja erilaisiin hoito-ohjeisiin ja terveysvalistukseen mitä on kremppoihinsa saanut. Kai tavoitteena on silti aina pyrkimys hyvään elämään. Kaikille. Jokaiselle yksitellen. Ruokitaan niillä eväillä mitä tietämys on kulloinkin parhaaksi katsonut. Tottahan hän kiitollinenkin saamastaan avusta on.
Anna palaa kysymykseensä. Kalalla tulee olla nimi. Kaikilla kaloilla on nimi, ei kai nimetöntä kalaa ole olemassakaan. Vai onko? Kun senkin tietäisi. Hän avaa Lauri Kolin Suomen kalat -kirjan, lukee ja vertailee kalojen kuvia saaliiseen mikä Saaristokaupungin edustan vesiltä pilkkiin tarttui.
Tapani kiiruhtaa katsomaan ja tekstin luettuaan vahvistaa:
- Kyllä, mutu on kalamme. Ei mitään 'musta tuntuu' -huuhaata ole tämä mutu.
- Tiesitkö ennen, että on olemassa mutukaloja?
- Totta kai.
- Minä en. Ihanaa oppia uutta. Miltähän mutu maestuu? Anna epäilee ja kuiskaa itsekseen jottei Tapani kuule: - On se vuan niin ruma.
- Jospa pilkitään lisää näitä mutuja ja teet niistä sitten mutukalakukon, Tapani keksii. Anna on hiljaa. Vaitiolo on myöntymisen merkki.
täst'edes lähiruokaa, kiitos
Pakastimessa on nyt 8 ahventa ja 2 mutua. He jatkavat pilkkimistä, sillä vaikutuksen puhtaan lähiruuan puolesta tekee myös ohjelma minkä he Yle Areenasta katsovat: Terveys lautasella.
Eräässä intialaisessa kylässä ei muisteta tavatun syöpää muutoin kuin purutupakan käytön johdosta. Teollista ruokaa ei käytetä lainkaan, kurkumaa syödään paljon. Ylipainoisia ei ole. Liikuntaa tulee yllin kyllin kun hankkii ruokansa läheltä, luonnosta.
Lähiruokaa on Kallavedessä riittämiin. Kalat saa ylös jos on aikaa ja tahtoa. Työ verotti ajan mutta nyt sitä on. Taito on vielä hakusessa. Uusi päivä, uusi kala mielessä Anna ja Tapani tarttuvat jälleen pilkkiin ja kairaan ja käyvät kohti jääkenttää.
18 kommenttia:
Nuo ovat somia toisten mutujen miälestä ainaskin :)
Pilkillä on jännittävää ja mikäpä ihanassa kevätsäässä on parempaa kuin hengitellä kevyttä kevätilmaa - ja jännittää.
Pääasia ei ole saalis vaan se että saa saalistaa.
Oli se aika ruma kala, mutta kiva nimi. En ole koskaan kuullutkaan mutusta mitään. Mutu-tuntuma saa ihan toisen ulottuvuuden.
Lähiruoka kunniaan. Samaa mieltä.
No sieltä tuli mutu-tuntumaa oikeen konkreettisesti. Onhan se ilo sekin, pilkkimisen tuoman onnen lisäksi.
Minä tunnen mutun (mudun?) vain sanaristikoista.
Tuollaisessa lähiruuassa on monta etua.
Siitä saa ravintoa sekä mieli että keho.
Ja mitä se luonteelle tekeekään?
Toivottavasti sitkeys ja sinnikkyys palkitaan.
isopeikko,
kun tyttömutu katsoo poikamutua, saattaapi syttyä kaikenlaista.
arleena,
saalista tai ei, monenlaista iloa ulkoilusta tulee. D-vitamiinipaukku on "varma nakki" pilviselläkin säällä Pietarin saaliitta jääneillä.
Minäkään en aiemmin ole mutukalasta kuullut. Kun sanoista niin tykkään, uusien sanojen oppiminen ilahduttaa. Mutu on tähän asti merkinnyt ainostaan mututietoa, arvailua.
Sanovat että mutua voisi käyttää syöttikalana, jos suurempia saaliita himoitsee. Saaren lähellä saivat verkoilla 11-kiloisen hauen... Ehkä ensi kesänä uistelemme siellä.
Lähiruoka on parasta. Ja luomu. Ruokaohjelmat ovat paljastaneet monta vinoutumaa suomalaisessa(kin) elintarviketeollisuudessa.
Sirokko,
kiitos. Nyt sytytit minussa sanaristikkohimon. Tähän asti olen väsännyt kryptoja, jo olisi aika laajentaa repertuaaria. Aivoja sanaristikot voitelevat. Rohkaisee kun kuulen että olet oppinut mudun (miten se taipuu) ristikon kautta.
Mk,
sisu on voima. Ja kun kalastushimo syttyy, se jää päälle. Tämä pilkkiminen on ollut varsinaista tumpelon hommaa, mutta eteenpäin mennään joka kerta. Jotkut keräävät esim. rahoja, me kaloja. -Nyt saan minäkin reiän kairatuksi jäähän, en ole aivan miehen varassa ja se tuntuu hyvältä. Etenkin näin naistenpäivänä.
Jäälakeus lumoaa. On tilaa ajatusten vaeltaa.
Kesällä lastenlasten kanssa kalastellessa onkeen tarttui tuollainen mutu-kala. Netistä mentiin heti tutkimaan moista mutaatiota ja löydettiin mutu. Siellä sanottiin, että mutu ei viihdy etelän rehevissä vesissä eikä kaikissa karuissa järvissä, että se on hyvälaatuisen veden mittari. Se oli hyvä tieto ja ilahdutti meitä yhtä paljon kuin oma saaliinsa naapuriamme, joka samana aamuna, samasta järvestä kalasti 10 kilon kuhan.
Tyttäresi saa kuljeskella kyllä huimissa maisemissa. Ja lampaiden laskeskelu näyttää mukavalta puuhalta :)
Näyttää mutu kyllä olevan aika ruman kaunis kala. Vaan mitä se haittaa, jos siitä kelpo kukko syntyy. Musta tuntuu, etten ole tavannut mutua koskaan. Mutta ehkä näen ensi viikonloppuna Kallaveden jäällä... Ties vaikka näkisin Sinutkin :)
Mutusta en ole kuullutkaan, mutta vähäsen näyttää rökkäältä, eli kiiski kuuluu täsmentävä vastaus olan takaa.
Pilkkiminen opettaa kärsivällisyyttä varsinkin pikkukalat osaavat syötin nappamisen taidon.
Pilkkiminen itsessään on jo niin kivaa!! Kalat on bonusta.
Sun tyttösi on varmaan ihan omalla alallaan ja nauttii siellä joka hetkestä.
Mutta toi mutu, en olekkaan koskaan sellasesta kalasta kuullut!?
Pilkillä on varmaan hieno olla, kun on aurinkoisia päiviä.
Hyvää naistenpäivää sulle!
Simpukka,
niin, talvella järven rannalla asujaa lumoaa jää, kesällä lainehtiva vesi. Ja jos vielä Ahti suo antejaan, hymykuopat syvenevät ja suu alkaa maiskutuksensa jo silkasta kalaherkkuodotuksesta.
Onpa hyvä uutinen, että mutu viihtyy puhtaissa vesissä. Sitä suurempi on nautinto kun tämän tietää.
Paljon onnea kesäisille onkisaaliille, menneille ja tietenkin myös tuleville! Tervetuloa apajille :)
Jopas, että semmoinen kuhavonkale. Ihastuttavaa. Kuha on jalokala. Verkoilla olemme saaren vesillä semmoisia saaneet mutta harvakseltaan ja paaaaaljon pienempiä.
Ruska,
tytär on pyytänyt Australiassa käymään; kuva houkuttelee kyllä, kun vain olisi taika joka kutistaisi matka-ajan tunniksi :).
Onpa jännää: olet tulossa Kuopioon. Jos näet yhden naisen ja yhden miehen tuijottamassa järveen poraamaansa reikää kieli suussa vinhasti pyörien ja sylki suusta noruen (etteivät vain ahneita saaliille olisi: panee epäilemään sitä just) ja jos niillä on vielä Pöljältä 40.-vuotishääpäivänä ostamansa pöljähattu päässään, niin osuma on oikea. Lastu ja Lastun mies mututunnelmissa ja toivon mukaan myös ahvenhehkuissa siellä pilkkimässä ovat. Silmä tarkkana, korva herkkänä :). Pilkillekö olet tulossa? Tervetulloo, tiällä on mukavoo.
kaanon,
kissalle kiisket, koiralle kuoret (vai kuoreet). Minäkin ehdotin miehelle kiiskeä mutta hän sanoi, että mutulla (eli saaliillamme) ei ole pikkuahvenen kaltaisia eviä, joten ei kiiskestä siksi käy. Todellisuudessa meillä molemmilla on kalaoppi alkuasteella, joten otamme vastaan kaiken tiedon minkä saamme. Katsoin netistä kiisken ja minusta kalamme rupesi näyttämään siltä :).
Taidan perustaa uuden kategorian blogiin: tumpelo. Niin paljon on maailmassa sitä mitä en tiedä mutta tahtoisin.
Niin just, pilkkiminen jo itsessään on kivaa. Ei aina tarvitse saada... Voi olla ja nauttia, saaliittakin. Luonto tarjoilee elämyksiä.
Harakka,
kyllä, tyttäremme on iloinen kun voi tehdä töitänsä luonnon hyväksi siellä kaukana.
Mutu! Eikä vain ole kiva oppia uusia asioita. Minuakin ilahdutti kun mututiedon sain. Eläimillä on hauskoja nimiä. Niin kasveilla, eläimillä kuin kivillä.
Olin nuorena aikuisena pienen aikaa paikallislehdessä toimittajana. Perustimme kolumnipalstan, yhteisen meille kolmelle toimittajalle. Vuorotellen kirjoittelimme. Kalakunnasta palstalle nimi löytyi: kolmipiikki :).
Kiitos samoin: hyvää naistenpäivää myös sinulle!
Eihän tuosta kukosta paljon puutukkaan. Ei kerkii tulla kun uusi talavi kun on kukkokalat kasassa, olivat sitten mutuja tai ahvenia.:) Mulla on semmonen mutu-tuntuma etten oo aikasemmin ees kuullu koko kalasta. Tuosta mutusta. Mutta eihän nimi kalaa pahenna, vai? Kait se on syötävä kala?
Hyvvää Naistenpäivän iltaa:)
Nenunen,
sanos muuta... ei kuin muutama sintti lisää niin kukkotarpeet ovat just eikä melekeen. Tännään olemme taas pilkkineet kolmella eri jäällä, ja jopas rupesi lyyti kirjoittamaan eli onnea oli. Nappasi! Pakastin kohta pullistelee.
Mutu on sullekin tuntematon suuruus. Taitaa olla aika monelle. Tuttavilta kyselin ja ihan menivät mykiksi :).
Paljon olen onkinut, mutta mutuja en ole ainakaan mato-ongella saanut. Onkohan ne vaan pilkkikaloja....
Nautin niin kovasti kanssanne avantoreissusta, avartavasti ja hauskasti kerrotusta, että jäi omat kalat saamatta. Hups, täytyy hakea lähikaupan lähiruokaa: pakasteseitiä!
Kiitos mukavasta tarinasta ja pilkkionnea ahvenkukon toivossa. Laita sitten kuva kukosta, niin tulen ja haukkaan:)
kiirepakolainen,
jopa kalaonni tästä lähtee, kun kiirepakolainen odottaa kuvaa kalakukosta, joka olisi elämäni toinen omaviäntämä - tai oikeastaan ensimmäinen, jos kalakukkokurssin kukkoa ei lasketa.
Eilen meni pakastimeen lisää kahdeksan ahventa (perattuina). Puuttuu vielä aika paljon mutta urakka ei ole ylivoimanen. Etenkin kun kalastusmotivaatio on luokkaa 110.
Mutuja ja matoja, siitä vaan kohti ahvenia :). Sanovat jotta syöttikalaksi mutukalat käyvät.
Pakastesei on myös hyvää... :)
Kiitos kun jaoit kalasaaliimme :)
Ihania maisemia: kuumaa ja kylmää. Tuosta vuoripuronäkymästä ensin kattelin että mikä ihmeen lakana siellä kalliolla roikkuu :)
Olen pitkään allekirjoittanut meilejä mutuna, tosin tein sitä jo ennen kuin tiedin että mutu on kala, ja toki vain tutuille, ihan työviestejä ei kehtoo mutuna laitella ;D
Kutuharjun mutumeilit ovat takuuvarmasti pirtsakkata luettavaa!
Ja työmeilit täysosumia.
Lakanaksi minäkin riepua luulin, ennen kuin oikean laitansa kuulin.
Hanna Kokko?
Lähetä kommentti