Jysähdys. Pysähdys.
Kehtoveneen kun messuilla huomasin, sukelsin taaksepäin oman aikani alkuvuosiin. Näin itseni pienenä tyttönä vetämässä saaren rantavesissä savolaisen soutuveneen pienoismallia (ei kuvankaltaista vaan omannäköistänsä); leikkiveneessäni olivat piskuiset airot ja mela ja hankaimet kuin oikeat. Veneen kokka aallon harjalle myötä- ja vastatuulessa nousi ja mieleni laineiden myötä milloin pilvessä, milloin auringossa sousi.
Jos vielä vanhana savolaismallisen pienoisveneen saisin, puristavat kenkäni järven rannalle riisuisin, elämässä hiertyneet paljaat jalkani veteen laskisin, niitä aalloissa huuhtoisin ja venettä vaan en enää kivirekeä perässäni vetäisin, kaislikkoon kahlaisin. Ja niin luonto pitkältä matkalta palanneen luonnonlapsen omakseen ottaisi ja alkuvaloon sulaisivat elämäni ongelmat joista suurin olin ollut minä itse.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen viattomuutemme.
Pakinaperjantai: ongelmattomuus
15 kommenttia:
Saman tekisin, Lastu:)) Ongelmattomuuteen uinahtaisin.
Hieno oivallus, joka usein jää tekemättä: itse on itsensä suurin ongelma.
kiirepakolainen,
tervetuloa mukaan, kaislikossa kuhisee. Venettä on paljon kivempi vetää perässään kuin kivirekeä.
Oikeasti mulla oli lapsena pieni puinen vene jossa oli kaikki kohillaan: airot ja hankaimet. Kesäpäivät kuluivat kun venettä vedin vedessä perässäni, edestakaisin pitkin lahden poukamaa. Tuohon tilaan kun taas pääsisi.
isopeikko,
niin :).
Olisi jännä kirjoittaa lista, kuinka monta ongelmaa itsestään löytää. Ja miten kiva jos voisi pyyhkiä ongelma ongelmalta listaa lyhyemmäksi ja lopulta niitä olisi jäljellä vain muutama hassu, muodon vuoksi.
Luonnossa vaeltaessa - varsinkin vedessä kahlaillessa - ongelmat haihtuvat. Outoa. Parasta.
Kehdossa keinuen uneen vaipuen poissa huolet - vain ihanat onnenpäivät. Viattomuuden aika ei ongelmia tunne.
arleena,
niin,
miten olisikin hyvä jos voisi muistaa lapsuutensa episodit niin kuin ne onnellisimmaan olivat. "Kokonaan hyviä" vaikka olisivat todellisuudessa olleet vain osaksi.
***
Arvaas. Eräs taidepuuseppä, veneentekijä, on luvannut veistää minulle savolaisen soutuveneen, pienoismallin. Sellaisen jota lapsena saaren rantavesissä aallokossa perässäni vedin. Muistan tunteen kun oli vain vene, vesi ja auringon kimallus. Ja minä, huoleton, yksinäni kesän keskellä. Viihdyin vedessä ja rannalla enemmän kuin muut.
Kaipa minä luulin olevani laivanvarustaja, koska veistelin ruosteisella puukolla kaarnoista melkoisen laivaston. Tuohesta tein purjeet ja laskin alukset laineille. Tuuli kuljetti ne vastarannan kaislikkoon ja laivanvarustaja veisti uuden laivaston. Kaarnaa riitti, eikä ollut ongelmia. Ne tulivat paljon myöhemmin.
Meillä oli aikoinaan Simpeleellä veistetty vene. Tosi hyvä se olikin: kovassakin aallokossa se ui kuin lastu laineilla, ei hörpännyt vettä vaikka vesi viisti laitoja melkein piripinnassa.
Aivan kuin Blind Boys of Alabama hyräilisi taustalla "Down By The Riverside".
Taas niin hienosti kirjoitettu!
Lukiessani su kirjoiustasi,istuin minäkin veneen kokasssa ja näin välillä taivaan ja välillä järven vettä ja loiskahduksen kuulin myös, vespisarat kastelivat kasvoni, hain pyyhkeen ja kuivasin kasvoni ja hymyilin...kiitos!
Simpukka,
näen sinut sieluni silmin veistelemässä kaarnalaivoja :). Varmasti kun jälleen kaarnanpalan käsiisi saat, laivan veistät "selkäytimestä", vanhasta muistista. Sen minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa - ja perinteen voi siirtää jälkipolville. Käpylehmät ja kaarnalaivat - voiko parempia leluja ollakaan. (Nyt minua rupesi naurattamaan: mitähän lapsenlapseni, kymmen- ja neljätoistavuotiaat tästä sanovat, pitänee kysyä ;).
Tervetuloa taas kesällä kaarnalaivoja veistämään. Laita pullopostia laivasi kyytiin. Tiedä vaikka saareni rannalle osuisivat. Lukisin: terveisiä Simpukalta ja hymyilyttäisi niin jotta :).
Ina,
Simpele on sukuhistoriassamme tuttu paikka. Isänisänisä on sieltä kotoisiin. Mieltä ilahduttaa kuulla, että veneitä - "lastulaineilla" - siellä osataan veistää.
Demetrius,
kiitos musiikista, joka minua nyt laineilla keinuttaa. You tube soi taustalla ja nautin niin. Musiikin myötä kuljen sinne minne kaipaan: lapsuuden vedenrajaan, venettä uittamaan. (Ja pian jää sulaa ja matka saaren rantaan taas toteutuu...)
Harakka,
vesi vanhin voitehista. Veden lumo on ylittämätön ilo. Ja miten moneksi vesi taipuu: lumikiteiksi, pisaroiksi, ihmisen peruselementiksi: jo kohdussa siinä kelluimme. Ei ihme, että sanat kohtu ja kehto muistuttavat läheisesti toisiaan. Laineilla keinuminen on alkukotimme.
Ilo kuulla että tarina keinutti sinua.
Elämämme näyistä, aukeaa ajatuksien ja oivaltamisen polku joka kuljettaa meitä jokaista vuorollaan, muistelemaan ja oivaltamaan.
kaanon,
uskon laillasi: meillä kaikilla on sielussamme näky: jossain on hyvyyden ja kauneuden lähde ja sitä kohti taivallamme, aina. Ja on ihmeen hyvä, luottavainen - ja viaton - olo. Tunne. Luontoon sulautumisessa on jotain liki pyhää.
Puuvene on yksi hienoimmista asioista ikinä. Vielä, jos siihen liittyy tervan tuoksu, niin se valloittaa ihan erityisellä tavalla.
Mukava elämänmakuinen sukellus sinulla lapsuuden tunnelmiin. Viattomiin lempeisiin hetkiin, joihin aika pysähtyi.
Kaunista: "Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen viattomuutemme". Tuossa on oikeastaan kaikki, jos osaisimme ottaa herkin ja avoimin mielin jokaisen hetken, miten täyttä ja täydellistä elämä voisikaan olla :)
Ruska,
kiitos. Jos lapsuuden veneen pienoismallin saan, sivelen sen tervalla. Kiitos ideasta! Koti tulvii tervantuoksua!
Muistat varmaan että yksi veneemme makaa edelleen Kallaveden pohjassa tuntemattomassa paikassa. Venemessuilla mies pysähtyi navigaattoreiden eteen: parhaimmilla on viisto-ominaisuus jolloin näkee veden alla laajalle. Sillähän voisimme metsästää veneparkaamme. Mutta hinta pökerrytti ja pakotti sanomaan esittelijälle: näkemiin.
Ne hetket jolloin olevaisuus sulautuu luontoon ja kaikki muu häviää (kuten harmit ja huolet, isot ja pienet) ovat täyttymyksiä, elämän parhautta.
Kutuharju,
kiitos.
Ehkä viattomuudessa on samaa kuin Franciscus Assisilaisen rukouksessa: hyväksyä se mitä ei voi muuttaa, muuttaa se minkä voi. Tai tuossa rukouksen jälkiosassa on sittenkin aktiviteettia jota viattomuudessa kauneimmillaan ei ole eikä tarvitse olla. En tiedä. Toivon silti:
Viattomuuden hetkiä tähänkin päivään!
Lähetä kommentti