Mitä ette vielä minusta tiedä?

klik

Luokkatoverini kirjoittivat abifreskon puhekuplaani (kevättalvena 1965): "Minua hävettää." Mikähän minua niin hävetti?

1. Ulkomuoto. Podin ruma ankanpoika -syndroomaa. Oli vaikea olla huomaamaton (ja juuri sitä tahdoin), kun jo kaksitoistavuotiaana oli pituutta 174 senttiä ja lisää tuli. Kuljin kumarassa. Halusin taikaviitan, jonka sisällä saisin olla näkymätön.

2. Hävetti laulunkokeissa. En halunnut laulaa yksin, ääneni häpeästä värisi, mutta koulun kuorossa  toisten joukossa oli turvallista ja antoisaa avata ääntään. Lauloimme äidinkielen opettajamme, kirjailija Jorma Korpelan hautajaisissa (keväällä 1964) Liidellyt oon leivon lailla, leivon lailla lennellyt. -Laulu on iltojeni ilo, edelleen ja ennustan: aina.

3. Kerran (vuonna 1953 kun olin seitsemän vanha) ajoin Savonkadulla polkupyörällä ilman valoja, vaikka syksyilta jo pimeni. Kaikkien kuopiolaisten rakastama ja tuntema konstaapeli Karhunen pysäytti minut ja piti pitkän saarnan pimeyden vaaroista. Hän tarkoitti parastani, mutta luulin että joudun vankilaan joka sijaitsee Kallaveden rannalla Maljalahdella - tai ainakin putkaan. Itkin hysteerisesti ja häpesin ja pelotti. Kotona en hiiskahtanut tapahtuneesta sanaakaan vaan luikin huoneeseeni. Sen koommin olen sytyttänyt pyörään valot het' ekapolkaisulla kun lähden liikkeelle.

4. Isä osti joka perjantai Savolan kirjakaupasta kirjan. Esiluin sen, jotta tietäisin onko kirja isälle sopiva. Kylläpä Kravun kääntöpiiri minua, seitsentoistavuotiasta hävetti. Toiset kirjat menivät kuitenkin sensuurini läpi ja sanoin isälle: "Saat lukea." Mutta luulen että isä luki kieltämäni kirjat minulta salaa. Olin tuolloin nopea lukija, sillä olin niin monessa kokematon eläjä. Oli syytä ennakoida, mitä elämään mahtuu. Mitä tulossa on.  

5. Rippikoulussa minulla oli lestadiolainen rippi-isä. Hävetti tunnustaa kaikki synnit. Nyt en muista mitä tunnustin, mutta häpeän muistan. Ja helpotuksen tunteen, kun sain anteeksi.

6. Luin läksyt tunnollisesti mutta joskus jätin väliin. Miten ihmeessä juuri silloin oli minun, viittaamattoman, vuoro vastata. En osannut. Hävetä osasin.

7. Kodin vauraus hävetti. Siitä huolimatta - vai juuri siksi - en halunnut uusia vaatteita, en luistimia, en suksia. Onneksi en niitä saanutkaan vaan perin siskojen vanhat.

Isä osti joka kevät uuden auton. Häpesin. Kun sain ajokortin, lähdin kuitenkin ensimmäistä kertaa isän Mustangilla yksin ajelemaan, jotta taito harjaantuisi. Poliisi (ei, konstaapeli Karhunen hän ei tällä kertaa ollut vaan äkeä ja ankara ja tosivihainen niin sanottu nuorempi konstaapeli)  pysäytti minut Puijonlaaksossa. Pelkäsin: mitä olen taas tehnyt väärin. Ei hänellä ollut muuta asiaa kuin sanoa: "Mikä luulet olevasi." En osannut vastata ja sitten hän päästi minut menemään. Ajoin häpeissäni kotiin.

Koulurakennus oli L-muotoinen. Olin voimistelutunnin järjestäjä. Huomasin, että opettajankirja oli jäänyt omaan luokkaamme eikä ollut tirakan opettajan saatavilla jahka jumppatunti alkaisi. Hätäännyin.  Oikaisin pihan poikki, voimistelupuvussa, talvipakkasessa (-30°), umpihangessa. Ehdin kuin ehdinkin  palata kirja kädessäni samaa reittiä takaisin jumppasaliin, mutta pahaksi onneksi opettaja oli nähnyt kirmaamiseni koulun pitkältä käytävältä pihalle vilkaistessaan. Hän huusi kuin leijona minulle: "Luuletko että isäs kaikki tautis parantaa." Mykistyin.

Kävin kahdeksanvuotiaana siivoamassa vanhusten koteja. Kopistelin mattoja, lakaisin lattioita vanhoissa puutaloissa missä mummot ja papat asuivat. Mutta mummot eivät olleet tyytyväisiä työni tulokseen ja diakonissa ystävällisesti vihjaisi, jospa keksisin jotain muuta autettavaa. 

8. Miksi lapsuudesta jotain muistaa, toisen, ehkä tärkeänkin tapahtuman unohtaa. Tänä päivänä ajattelen: elämä menee niin kuin on mennäkseen. Elämä kirjoittaa tarinaani, en niinkään minä sitä. Välillä hävettää, välillä ei. Toisinaan naurattaa, joskus surettaa.  Ilo ylimpänä.

Kiitos, Simpukka, haasteesta. Tämä oli kiva tehdä, vaikka ensin hävetti kamalasti. Onneksi vuosikymmenten myötä oppii myös ex-häpeäjäksi. Mitäs turhia. Muisti on kyllä välillä hakusessa. En tiedä mitä kertomistani olen jo jutustellut.

Haaste jatkuu. Haastan sinutsinutsinutsinut jne.jne.jne. Jos haluat paljastaa itsestäsi kahdeksan asiaa (ei tarvitse hävetä), niin kiitän ja kumarran ja lentosuukkoja lähetän :).