Kun etsimme paluumuuttajan ilolla ja intohimolla uutta kotiamme Sydän-Savosta, muistimme, mitä eräs kiinteistövälittäjä monikymmenvuotisen kokemuksensa perusteella sanoi: "Mies on perheenpää, mutta nainen sen pään kääntää." Sama koskee sisustusta. Olemme tyytyväisiä valintoihimme: tai, no, siis minä olen ja sitä kautta myös mies. Ensin on ensin ja sitten on sitten, yhteinen ilo ja onni. Ehdotuksia kaapinpaikasta otan mielelläni vastaan, mutta päätöksistä huolehtii evoluutio.
Mieleeni tulee tyttäremme - joka myös lintuja tutkii - kertomus satiinilavastajasta, joka elää Australian sademetsissä ja eukalyptuspuiden muodostamissa metsissä.
Wikipedia: "Satiinilavastajakoiras rakentaa risuista majoja, joita se koristelee sinisillä esineillä ja asettaa ne hyvään järjestykseen. Naaras valitsee majoista kauneimman, ja parittelee sen rakentaneen koiraan kanssa."
Joku satiinilavastajakoiras saa pakit, toista lykästää. Hm, jos olisin satiinilavastajanaaras, kelpaisiko minulle kuvan viritelmä. Enpäs ole aivan varma. Ehkä, ehkä ei:
satiinilavastajan tyhjä huvimaja - ja siniset koristeet.
11 kommenttia:
Olen joskus nähnyt luonto-ohjelmista miten satiinilavastaja tekee kaikkensa houkutellakseen naarasta. Miten voikin niin pienessä päässä olla ajatusta, tai no vietti, että kaunista pitää saada aikaan onnistuakseen parin valinnassa.
Taitaa muuten pitää paikkansa myös ihmisten suhteen. Kaikkihan haluavat alussa näyttää vain parhaita puoliaan. Entä sitten, kun arki astuu harmaudessaan? Onneksi on myös niitä (valtaosako?), joilla pesänrakennusvietti ja puolison miellyttäminen jatkuvat hamaan tulevaan. Satiinilavastajan kohtalona lienee joka kevät dekoreerata sinisten sävyjen pesä uudelleen!
Luonto-ohjelmassa minäkin satiinilavastajaan olen tutustunut. Aivan huikeaa!
Ei haittaisi, vaikka mies ottaisi siitä oppia.... vähän.... joskus.
Huitsin kiva tarina!
Hurmaava tapa valita puoliso! Jos on silmää, saa naaraan.
Sisustaminen taitaa ihmisten maailmassa ole naisten intohimo. Mitä tahansa uudistuksia meillä on tehty, on aloite tullut minulta. Nyt olen ryhtynyt ääneen ihmettelemään, miksi mies pitää 25 vuotta vanhoja tapetteja vielä ihan hyvinä. Mies ajattelee, että turha tätä taloa on rempata, ei siihen uhrattuja rahoja kuitenkaan saa myytäessä pois. Ei varmaan, mutta voisihan sitä laittaa kaunista ihan itseään vartenkin. Saatamme asua täällä vielä kymmenenkin vuotta.
Onneksi sain teetettyä saunaremontin viime vuonna!
Satiinilavastaja kuulostaa niin hienolta, mutta työn tulos ei oikein taitaisi sittenkään tyydyttää - ainakaan täällä pohjoisessa, missä yöt ovat kylmiä. Ei hetken huuma pitkälle lämmitä. Parempi tyytyä siihen arkiseen ahertajaan ja yhdessä sisustaa mieleinen koti.
Hi hii, minä en selvästikään ole satiinilavastaja! Tulipas elävästi mieleen se ns. asunto, jossa nykyinen miäheni majaili silloin, kun tapasimme... Toisaalta, siitä oli heti kyllä pääteltävissä, että tämä nimenomainen yksilö ei selvästikään ole kovinkaan kiinnostunut sisustamisen hienouksista, joten mahdollisessa tulevassa yhteistaloudessa saapi naaraspuolinen osapuoli toteuttaa itseään ihan vapaasti. Erinomainen ominaisuus sekin! :-D
On se. Kyllä varmaan harmittaa rakentaa maja toisensa jälkeen ja ihan tyhjänpäiten :)
Kaunis tummansininen lintu. Ja on näköjään väriin ihastunut.
Huvimaja näyttää oviaukon suhteen olevan ihan ok. Sen jälkeen onkin sitten kuin suursiivouspäivänä. Jospa nämä linnut siivoavatkin ja silloin ei sovi arvostella kun kaikki on kesken.
Sisustus ja siivous lankeavat useimiten naisille, mies siinä mielellään tilaa antaa.
Minusta näyttää, kuin olisi lavastajalta jäänyt homma jotenkin kesken...
Minä en ole sattunut näkemään satiinilavastajaa ennen. Mielenkiintoista.
anja,
niin, kovasti on yritystä satiinilavastajalla. Kun meillä ei ole telkkaria, olen jäänyt paitsi monista luonto-ohjelmista (eikä Yle Areenaan aina muista mennä). Kiva kun satiinilavastaja on sulle entuudestaan tuttu. -Tytär näytti valokuviaan (blogikuva on tosin Wikipediasta) satiinilavastajan yritelmistä: sinisiä riepuja ylt'ympäriinsä, sinisiä sukkiakin joukossa, mistä lie ne kähveltänyt omiin tarkoituksiinsa. Sanonta 'lempiväri' on kirjaimellisesti totta.
kiirepakolainen,
juu, minäkin vetoan silloin tällöin luonnonvalintaan ja evoluutioon, kun suostuttelen miestä näkemään ah, niin ihanan, minkälie maton tai jakkaran:). Evoluutioon vetoamisen kautta homma hoituu - kotiin :).
SusuPetal,
Just. "Jos on silmää, saa naaraan." Hih :)
Obeesia,
hyvin tutuilta kuulostaa se mistä kerrot. Onneksi suomalainen nainen on sisukas eikä periksi kannata antaakaan, muuten ei mitään tapahdu. Koti ei kehity :).
Nainen päättää, millainen koti on hyvä. Kun menimme naimisiin, anoppi sanoi: "Muista, "Lastu", pitää pääsi varsinkin sitten kun tulette vanhoiksi. Et tunnu olevan tuhlaavainen nainen, joten takuulla pääsette kompromisseihin hankinnoista, ehkä ensin mutkan kautta, sillä tuleva miehesi, poikani, antaa vapaat kädet sisustamisessa, mutta kaiken pitäisi olla ilmaista. Eihän se niin voi olla, kyllä kauppiaankin tulee elää." Hyvin on mennyt, kun tietyt ylämäet on kavuttu Ja nyt nautimme kodistamme niin. Ja muistamme viisaan anopin evästykset.
Ihana kun saunaremonttinne on onnistunut. Iso ilo! Sen jälkeen tapettien valintaan ja ostoon :).
Usva,
viisaasti sanot: parasta on kun yhdessä voi sisustaa mieleisen kodin.
Meillä homma toimii niin, että päätämme yhdessä hankinnoista, mutta en näytä hintalappua (kun se mahtuu tiettyihin raameihin) miehelle, joka ahdistuisi €-lukemista. Anoppi neuvoi tämän kikan ja se toimii, yhteisestä sopimuksestamme :D.
Careniana,
onneksi olkoon. Huikeaa ettei miehesi ole vastahakoinen. Yleisesti ottaen: eikö lie onni, jos miestä ei sisustus kiinnosta. Antaa paljon vapautta ja luovuutta naiselleen. Olen iloinen ja taputan.
isopeikko,
niin. Jos satiinilavastaja on nähnyt paljon vaivaa sinisellä pesää koristaessaan (nauhoja jne. eivät linnut voi kaupasta hankkia) ja lopputulema on kerta toisensa jälkeen naaraiden taholta pyrstön pyöräytys ja poistuminen paikalta, niin myötätuntoa koen. Miten lavastajakoiraat nielevät pettymyksensä. Toivon, että joskus lykästää ja sisustustaidot kasvavat harjoituksen myötä.
arleena,
niin, on tuo koristelu hiukan 'kaikki on huiskin haiskin tai ainakin heikun keikun' -meininkiä. En oikein tiedä, viihtyisinkö itse noissa sfääreissä. -Siivouksista voisikin kirjoittaa oman tarinan, monenlaista tulee mieleeni. Hymyn kera.
Ina,
totta, eikö lavastaja ole osannut viedä hommaa päätökseen vai laiskuusko hiipinyt sammuttamaan intoa. Kun ei vain luovuttaisi vielä. Koskaan ei tiedä, milloin onni saapuu. Eikös naaraan saapuminen ole aina onni :).
Liisa,
kiva kun voi "tarjota" jotain uutta.
PS
Miksiköhän morsiamella on jotain sinistä… :). Satiinilavastajan mieltymykselläkö on vastaus tähän perinteeseen.
Lähetä kommentti