Joitakin haaveita kantaa läpi elämänsä, toiset liitävät horisontin taakse jälkeä jättämättä, koskaan palaamatta. Hetken lepattavat mieltä myllertämässä mutta sitten haipuvat kauas pois.
Vaan vene ei minua jätä. Tämänkin kuvan olen ties kuinka monta kertaa tänne lykkinyt, ei siksi että itseäni esittelisin vaan siksi että savolaismallisen veneen haavettani kannan eikä se minua rauhaan jätä.
Onhan meillä, saareen paluumuuttajilla, vene; on kaksikin muttei lapsuudenaikaista savolaismallista. Ja yksi venekarkulainen makoilee järven pohjassa ja rassaa etenkin mieheni mieltä.
Mutta minkäs teen, kun mieleeni nousee päivittäin pieni puinen soutuvene, jota saaren rantavesissä vetelin perässäni leikki-ikäisenä lukutaidottomana, elämykselle vastaanottavaisena. Naru oli tiukasti etusormen ympäri, jottei veneelle käynyt niin kuin vappuilmapallolle. Puinen pikkuvene keinui järven aalloilla kun sitä hitaasti ja hartaasti etusormea liikuttamalla ohjailin kuin kapteeni ikään. Pienoisveneessä olivat airotkin sekä mela ja kokka korkea.
Mutta vuosikymmenten myötä sen kokka kääntyy minusta pois, ja pienoinen purteni lipuu lapsuuteni hämärään. En näe enää kirkkaasti. Entä jos näyn kadotan? Jonain päivänä unohdan?
Nyt ei riitä enää pelkkä muistelu. Vene kohisee, haaveena polttelee. Milloin alkaa pakkomielle? Joko, nyt, joko?
Saisinpa savolaismallisen leikkiveneeni takaisin. Makuuhuoneeseemme, seinähyllylle, sen astettaisin; airot somasti soutuvalmisuasentoon, kokka suunnistamaan kohti ikkunaa mistä Kallavesinäkymä aukeaa. Ja kun talvi-iltaisin silmäni ummistaisin, niin unta siitä näkisin ja kun päivänvalo herättäisi uuteen aamuun, ensimmäiseksi laulelisin sille Sua lähde kaunis katselen, likellä vettäsi. Mitä ihminen tarvitsee muuta kuin unelman ja tiedon siitä että unelman voi joskus toteuttaa.
Pienoisvenehaave ei ole minulla uusi. Kun asuin vuosikymmeniä Helsingissä, kaukana Kallaveden rannoilta ja kun yhä kauemmaksi lapsuuteni siirtyi, muistin joka ilta ennen nukahtamista pientä venettäni ja saaren rantaa. Haaveellani on ikää enemmän kuin puoli vuosisataa.
Joko nyt, joko? On aika… Jo! vastaan itse itselleni. Silmäni kaipaavat nähdä.
Soitan veneveistämölle, sille samalle, josta viisikymmenluvun soutuveneemme isä saaren rannalle tilasi ja sai. Uuden sukupolven edustaja vastaa puhelimeen ja kun haaveeni hälle avaan, hän oivaltaa heti mistä on kyse ja sanoo ryhtyvänsä tuumaamaan. "Olennaista on, että lullii hyvin aallokossa", sanoo. Suhdeluku voisi olla 1:10 eli jos vene on ollut nelimetrinen, pienoismalli voisi olla nelikymmensenttinen. Ja hankaimistakin hän jo haasteli, pienistä airoista myös. Kuin tuutulaulua häntä kuuntelin ja huokailin.
Lupasi soitella vielä ennen joulua.
Minulle on tulossa venejoulu.
Ja kun kesä koittaa, nostan talvipesässäni pienoismallin syliini, matkustan saareen ja vedän leikkivenettä aitoa perässäni saaren rantavedessä kuin kauan sitten. Se on tarkka jäljennös oikeasta veneestä, jossa on kokka komea mihin tarttua, ja airot millä voi soudella. Leikisti. Sen minä teen. Leikin aina.
Lastu keskituhdolla isosiskon kainalossa edestä katsoen oikealla.
*
Mikä on sinun haaveesi?
*
20 kommenttia:
Voi lastu lainehilla! Niin kauniisti ja ytimeen käyvästi kuvasit haaveesi, unelmasi, että hyppäsin sinne mukaan. Miten ihanaa oli maata veneen pohjalla ja kuunnella laineiden rytmikästä laulua....
Meri on minulle kaikki. Vesi on minulle kaikki. Lapsuuteeni Fageröhön en enää pääse. Sitä ei ole. Se on pilattu.
Mutta onneksi pääsin sinun haaveesi mukaan.... pienen kyyneleenkin lirautin....
Haaveita pitää olla. Ne mahdottoman mahdolliseksi, uneksimisen todeksi ja lapsen ilon kokijaksi omistajansa tekee.
Vene. Naru sormen ympärillä. Kallavesi. Vesi.
Haaveet palasivat takaisin sanoissasi. Hymyilyttivät. Nauruksi asti.
"Haaveet, minun on jo saaneet luottamaan huomiseen.."
Totta puhelet, haaveet, ne meitä kuljettavat eivätkä hylkää, jos emme itse. Ja jonakin päivänä on aika!
Pitäisiköhän sen uponnutta surevan osapuolen tilata soudettavankokoinen...
Ilman haaveita elämä muuttuisi harmaaksi. Haaveet saavat tavalliseen arkeen oman mausteensa. Kivaa, että sinun venehaaveesi on myötätuulessa ja jotain sen toteutumiseksi on tapahtunut.
Oma haaveeni on nii-in salainen, ihan vaan pikkuisen sitä raotan, liittyy kirjoittamiseen.
HA-kuvasi on ihana.
Savolaismallinen onkin hyvä! Meillä oli aikoinaan Simpeleen vene ja se kulki aallokossa tosiaan kuin Lastu Laineilla - ei hörpännyt vettä vaan kauniisti niiaten löysi tiensä aallolta toiselle.
Unelmia pitää elämässä olla. Hienointa on jos ne voi toteuttaa ja mieluiten vielä siinä vaiheessa kun ne ovat unelmia. Joskushan käy niin että unelma on haalistunut ja mennyt menojaan ennen kuin sen totetuttaminen lopulta on mahdollista.
Yhdyn edellisiin. Mielettömän kauniisti puet haaveen sanoiksi!
Unelmia meillä on hyvä olla ja niitä todeksi saattaa..
sinulla on ihana unelma ja pian todeksi muuttuneena,..
Hienoa, suloista!
Voi miten lullinkin mukana haavevenosessasi! Ja haave on jo sinulla sormenpäissä, kohta pian ohjattavissa muistojen matkoille. Siinä on haave, joka ei toteuduttuaankaan sammu. Upeaa!
Lastu, mukavasti tuudittelet meitä kauniin äidinkielemme laineilla. Minua rupesi oikein hykerryttämään, kun veistämöltä tuutulaulu kantautui korviisi.
Lapsuuden ihanat ajat, niiden muistot säilyvät mielessä ja kirkastuvat haaveiksi.
Mukava joululahja on sinulle tulossa ja sehän sitoo lapsuusajan veneen tiiviisti mieleen.
Haaveita pitää olla aina, niistä ei saa koskaan luopua1
Ja kiitos, kun sain kulkea sun haaveessasi.Ihan silmissäni näin, kun sinä, ihaileva hymy huulillasi, vedit venettä pitkin Kallavettä!
Joulu tuo joskus vaikka haaveenkin mukanaan!
Ihana päätös, ihana haave :D Toivon sinulle oikein kutkuttavaa venejoulua! Tarinasi varrella tosin ehdin jo ajatella, että siitä vaan Lastu nyt askartelemaan. Mutta on toki oikein veneenrakentajan savolaisvene ihan nannaa :D
Ja tuo venekuvasi jaksaa aina minua sykähdyttää. Siihen niin kykenen täysillä eläytymään. Samantapainen kuva on itestäkin.
Suloinen haave.
Ja tuossa ensimmäisessä kuvassa on tuhat timanttia välkkymässä, arvokkaampina kuin jalokivet; valon kipunat kuin toivon vertauskuvat..
Ja miten nostalgisia veneilykuvia, voi että!
Vaarillani taisi olla kunnon puuvene, eno sitten oli eri ylpeä kun sai oikein lasikuituveneen, jota menkin saimme joskus lainata kun käytiin kaislikonpäässä ongella. Sitä rauhaa, kun vene lillui ja koho värisi... Kiitos kun muistutat meitä kaikkia, kiitos muistoista.
Mahtavaa venejoulun odotusta!
Tuo on niin kaunis haave, että se on jo melkein toteutunut.
On minullakin haaveita ja suuri on pelko, että tulee sairaus, joka vie haaveet; muu saa mennä, mutta ei ne.
Tervetuloa! Toivotan teille mukava päivä; *
Kaunis ja lämpimän lempeä tarina.
Veneestä, kesästä ja haaveilusta.
Ja siitä miten hienoa on kun löytää itsestään rohkeutta toteuttaa haaveitaan.
Veistämön uusi sukupolvi toteuttaa haaveesi, joka vielä "lullii" ajatuksissasi, pian hyllyllä katseltavana ja vesien vapauduttua saaresi rannassa.
Tällaisista haaveista tykkään!
Kiitos, blogiystävät,
jokainen ajatuksenne on kuin kultahippu,luokseni saapuu, ilon sytyttää, ihanan toivon antaa... ja kääntyy myös lähettäjänsä puoleen, toivoo että teidät omat haavenne toteutuvat - jos ei tänään, niin huomenna; jos ei huomenna, niin ylihuomenna; jos ei ylihuomenna... niin joskus, sillä tiedän, että
etusormen ympärille lapsuudessa kietomani naru on piiiitkän piiiiiitkä, eikä se vuosikymmenienkään aikana katkea. Tulkoon jokaiselle ikioma 'venejoulu' :)
Haaveilemisiin! Toteutumisiin! Iloitsemisiin!
Ihana haave ja toteutumaisillaankin
pappilan mummo,
odotan innolla veneenveistäjän puhelinsoittoa. Kuin lapsi joulua.
Ihania haaveiluja ja toiveiden toteutumisia myös sinulle!
Lähetä kommentti