Paljonko ihminen tarvitsee maata?
Leo Tolstoin novelli tarjoaa vastauksen:
Kasakstanin aroilta kerrottiin, että jokainen sai maata niin paljon kuin jaksoi kävellen yhden päivän aikana maata kiertää - ja palata lopuksi alkuun, sijoilleen.
Venäläinen käveli ahneuksissaan itsensä kuoliaaksi: hän tarvitsi maata hautansa verran.
(Kerron ja kuuntelen, Duodecim 2006, toim. Eeva Makkonen, Marja Nick, Anja Siimes)
17 kommenttia:
Nuo koristeet vanhoissa kivirakennuksissa on sitte hienoja ja mielenkiintoisia kun monesti ne on pelottaviakin.
Sehän meille on jokaiselle luvassa - maata hautasijan verran
Tuossapa ajateltavaa meille kaikille, jotka maallisia asioita hamuamme.
Hirveä rupikonna. Hautasijaa enemmän on turha hamuta ja sielläkin katoamme matojen suuhun.
Jo asento tekee tästä sammakosta hyökkäävän pelottavan. Omalla tavallaan kaunista kuten tekstikin.
Ahneella on..
Ja kuitenkin, sen verran maata on kaikille luvassa.
Kivettynyt, tarraava sammakko.
Elävänä kiertäisin sen kaukaa, mutta kivettynyt on vain kammottava.
Tarraudutaan sammakon tavoin milloin mihinkin kynsin ja hampain. Mutta mitä jää, viimeinen leposija äitimaan sylissä tai tuhkana tuulessa.
Pelottavaa mihin ahneus lopulta johtaa.
Eletään sitten aroilla tai maailman metropoleissa.
Upea tuo Tolstoin opetus..
Niin se on.
Jo olet hurjan otuksen löytänyt. Mikähän sammakon symboliikka on?
Minun kävelymaani taitaisi jäädä aika pieneksi, mutta en minä suurta farmia haluaisikaan. Ei jäisi aikaa haaveilla, jos pitäisi suuret pellot hoitaa.
Jotakin pelottavaa kivettyneessä sammakossa on. Ja tarinasta; ahneella on aina huono loppu!
Nukke,
tämä koriste on ikuistettu Kuopion kauppahallin seinään. Kiinni on ja pysyy - toivottavasti kestää myös toriremontin kurimuksesen.
pappilan mummo,
arkun verran maata tarvitsemme jokainen aikanaan - arkun tai uurnan verran.
Paula,
niinpä. Ahneus ei ole kiva elämänkumppani. Huoleton, hevoseton poika sanoo sanaparsi. Osan siitä elämänfilosofiasta voisi ojentaa heille, joille ahneus on kertynyt itsetarkoituksellisesti elämisen ohjenuoraksi, keinoja kaihtamatta.
tanssiva harmaa pantteri,
madot ihmistä odottavat. Onneksi myös voikukat, jotka nousevat mullasta(mme).
Merike,
kiitos. Kauheudessa saattaa piillä kauneus, elämän kipeä kauneus.
kaanon,
arkun verran maata on varattu jokaiselle… tuli mieleeni kun pyhäinpäivänä kuljin hautausmaalla.
arleena,
kuin suolapatsas on tämä sammakko. Kun katseemme kohtasivat, otin kameran suojakseni silmieni ja sammakon väliin :).
Simpukka,
totta, takerrumme milloin mihinkin. Miten kauniisti sanot: viimeinen leposija äitimaan sylissä tai tuhkana tuulessa.
Mk,
ahneus on oikein kansantauti - tai kansainvälinen tauti. Löytyykö koskaan viisasten kivi, mikä taudin nujertaisi.
hanne virtauksesta,
venäläisissä vanhoissa novelleissa on sitä jotakin, viisasta elämäntaitoa tarinan muodossa esitettynä. Kunpa parhain oppi muuttuisi käytännöksi tänäänkin.
Liisa,
nyökkään kanssasi.
Usva,
:). Loistavaa huumoria. Hymyä kannattaa ahnehtia, sitä kun riittää, niin rikkaita olemme. Kävin lukemassa sammakon symboliikasta: "Se edistää hyvää onnea ja on erinomainen vaurauden symboli. Sammakko sijoitetaan yleensä huomaamattomasti melko matalalle esimerkiksi kodin pääsisäänkäynnin läheisyyteen, mielellään ulko-ovea vastapäätä toivottaen siten vaurauden tervetulleeksi kotiin tai toimistoon." Tämä sammakko koreilee Kuopion kauppahallin ulkoseinässä. Ilmankos siellä:)
anja,
ahneus ja kateellisuus lienevät sisaruksia. Mieleen tulevat myös yhdenlaiset ahnehtimiset. Kuinka monta perintöriitaa Suomessakin on ollut, tällä hetkellä on ja tulevaisuudessa tulee olemaan. Onnellisia ne perheet, joissa perintöriidat on vältetty.
Jossain Liisa Tavin laulamassa kappaleessa on sama teema: kuinka paljon ihminen tarvitsee maata. Yhteen aikaan se laulu jumittui minulle korvamadoksi ja sai aikaan muutamaksi päiväksi alakulon.
Hui, kun onkin pelottavan näköinen sammakko!
Obeesia,
karvamadot ovat vaikeita häädettäviä. Onneksi aika tulee avuksi tämänkin kiusan nujertamisessa.
Harakka,
niinpä, aikas yrmynnäköinen sammakkoinen tuo on.
Lähetä kommentti