keskiviikko 15. helmikuuta 2012

(alkukirjaimet) LÄ - niin kuin



lääkäri...

Kiinnostukseni lääketiedettä kohtaan on ehtymätön. En tiedä, mistä se johtuu ja mitä se minusta  kertoo, mutta niin vain on. Vaikka opiskelin humanistisia aineita, sain töissäni kohdata myös  lääkäreitä. Kustantamon tietokirjaosastolla toimitin mm. kansantajuisen lääkärikirjan, joka oli haasteellinen ja alusta loppuun asti innostava projekti.

Mutta se vastuu! Virheitä ei saanut jäädä. Yksikin virhe kertaantuu painokoneissa kolmituhatkertaisesti - jos painos on kolmetuhatta - ja kymmentuhatkertaisesti, jos painos on sitä luokkaa. Tarkkana sai olla. Suomalaisille lukijoille tuli antaa täysin oikeaa, päivitettyä tietoa lääketieteen alalta.

Ammatissa kuin ammatissa on vastuunsa.

Luen Kaarina Salan toimittamaa kirjaa Isän huone - kulttuurivaikuttajien lapset kertovat.

Lehtori Maija Larmola, itämerensuomalaisten kielten professori Aimo Turusen tytär, kertoo:

Isä oli yleensä rauhallinen, äitiin verrattuna äärimmäisen rauhallinen, mutta yhden hänen suuttumuksensa muistan. Keskikoulun puolella, olin ehkä 14, tuli kohdalleni ammatinvalinnan ohjausta. Sain kaavakkeen, jossa piti piirtää rasti ruutuun:

Haluan ammatin, jossa on vastuuta

paljon []
kohtuullisesti []
vähän []
ei ollenkaan []

Piirsin rastin kohtaan "ei ollenkaan". Holhoojan piti allekirjoittaa, että hän on nähnyt kaavakkeen. Isä tuijotti paperia mykkänä.
"Mitä ammattia sinä ajattelit?" hän kysyi pettävän lempeästi.
"Opettajan", vastasin minä.

Isä suuttui ja nousi tuolistaan semmoisella kolinalla, että lähdin pakoon. Huoneistossamme pääsi kiertämään ympyrää huoneesta toiseen, ja niin me juoksimme, kunnes pelastauduin kylpyhuoneeseen. Oven läpi huudeltiin sitten tärkeitä repliikkejä.

"Mitä vastuuta opettajalla muka on verrattuna vaikka kirurgiin tai bussikuskiin?" huusin minä.
"Opettajista riippuu se, mitä lapset koulussa oppivat, opettaja on lapsille vastuussa heidän elämästään", huusi isäni.

Sain mennä ostamaan Fredrikintorin apteekista raapevettä. Isä noukki lompakkonsa sivutaskusta kolikoita, vaikka olisihan apteekissa ollut äidin tili. Poistin rastin ruudusta "ei ollenkaan" ja piirsin rastin ruutuun "paljon".

PS Raapevettä käytetään musteen poistoon.

17 kommenttia:

Ina kirjoitti...

Mikä tarina! Sain taas kerran nauraa ääneen. Kiitos!!
Hieno kuva sinulla aiheeseen, stetoskooppi ja kaikki.

hanne virtauksesta kirjoitti...

Ihan tosi tarinako?
ihana!

Kyllä taas tulee mietittyä myös opettajien vastuuta kiusaamisien yhteydessä..
Kodistahan kaikki alun alkaen lähtee..
mutta..
Hannele opettaja=)

Kiiris kirjoitti...

Minäkin olen tullut kiinnostuneeksi lääketieteestä, kun on saanut olla itselleen ja äidilleen omakotilääkäri!

Ihana, lämpöinen tarina!

SusuPetal kirjoitti...

Hah, hauska juttu!

tanssiva harmaa pantteri kirjoitti...

Upean hauska juttu! Lääkäri-vastaus myös mukava, eipä tullut mieleen tuollainen LÄ-sana.

Piri kirjoitti...

Jopas nyt jotakin. Opettajanani ja graduni toisena tarkastajana oli näet Aimo Turunen yhdessä Igor Vahroksen kanssa. Isokokoisena,rauhalliesti puhuvana professorina Aimon muistan.

Pitääkin etsiä kirjastosta Salan toimittama kirja.

Rentukka kirjoitti...

Aivan ihana tarina, ja varmaan tosi, koska Maija Larmolasta tuli opettaja, joka jäi mieleen siitä, että mietittiin, miten jollekin voikin tapahtua nii-iin paljon:)

Tampereen plikka kirjoitti...

Lääketieteestä on kyllä joutunut olemaan enemmänkin kuin kiinnostunut! Lääketieteellisten juttujen kirjoittaminen eteenpäin muille luettavaksi tuolla Suomen Refluksin sivustolla on ollut antoisaa mutta vaatii tarkkaa lukua ja tarkistusta.

Hauska tarina!

Lastu kirjoitti...

Ina,
samoin kävi minulle kun tämän tarinan kirjasta luin: ääneen nauruun purskahdin. -Stetoskoopilla on kotosalla käyttöä. Sydän sykkii välillä miten sattuu.

hanne,
tositarinoita, juu, Isän huone -kirja on tulvillaan. Totta, opettajan työ on monilla tavoin vastuullista.

Kiirepakolainen,
niinpä, taudit saavat uuden valon, kun ne omalle tai läheisen kohdalle osuvat. Toivon, että lääketiede auttaa sinua ja äitiäsi, taiteilijoita olette kumpikin, ilon lähteitä :).

Susu,
yhdessä nauramme :) :)

tanssiva harmaa pantteri,
kiva kun tykkäsit :). Tarinassa nuoruuden suoruus ja isän auktoriteetti törmäsivät hauskalla tavalla. Ja lopuksi tuli tarve käyttää raapevettä. Tuota sanaa en ollut aiemmin kuullut. Aina oppii uutta. Tarvitsisin välillä itsekin raapevettä :).

Piri,
jopas nyt jotakin. Olemmekohan opiskelutovereita :). Oman graduni tarkasti Veikko Ruoppila, mutta Aimo Turusen luennoilla kävin muistaakseni myös. Sanon 'muistaakseni', sillä niin paljon olen unohtanut. Hauska sattuma: asuimme ennen Turusia juuri tuossa huoneistoissa. Olin kaksivuotias kun muutimme Helsingin Viiskulmasta Kuopioon, joten en muista noita Helsingin aikoja enkä kyseistä kotia, mutta vanhin sisareni kertoi.

Rentukka,
Maija Larmolasta kyseinen Isän huone -kirja kertoo:
"Äidinkielen didaktiikan opettajana, tutkijana ja tietokirjailijana Maija Larmola on jatkanut isänsä Aimo Turusen innoittamana ja osittain myös hänen työparinaan omaksumaansa työtä."

Hänen kirjallinen tuotantonsa ulottuu nuoruuden runokirjoista väitöskirjaan ja vuoden 2006 palkittuun lyhytfilmiin.

Tampereen plikka,
kiva kun kommentoit. Tulen tutustumaan sivustollesi.

Totta: lääketieteellisten juttujen kieliasun ja sisällön tulee olla kohdallaan. On siinä haastetta mutta samalla se palkitsee. Tyydytyksen saa, kun voi olla oman työnsä kautta avuksi.

Joskus kaipaan työvuosia, oli niissä niin paljon iloakin. Mutta aika aikaa kutakin. Eläkevuosissakin on hohtoa.

Simpukka kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Simpukka kirjoitti...

(Kommenttini ilmestyi blogiisi 2 kertaa. Yritin poistaa niistä toisen. Tuleekohan se nyt kolmesti.)

Hyvä alkukirjainvalinta.
Joskus 40-luvulla painettu lääkärikirja oli meikäläisen luulotautisen paras ystävä. Olen mielessäni sairastanut sen kannesta kanteen, mutta totuus on ihan muuta, onneksi. Oikean lääkärin antamat diagnoosit löytyivät vain tuhka- ja vesirokkoon :))

Lastu kirjoitti...

Simpukka,
:)
Taitaa olla blogini niin hyvän perään, että innostuu kloonaamaan kommenttisi (eikä edes tuplaa vaan kolminkertaistaa):D. Aikamoinen veijari.

Lääkärikirjojen lukeminen on oikein ekstrementtilaji. Kelpaa välillä jännityskirjallisuudeksi. Empaattinen lääkärikirjan lukija saa tartunnan kaikista mahdollisista taudeista:)

No, onneksi monen taudin voi laittaa syrjään mappiin M eli hyvin toimivan *mielikuvituksen* lokeroon.

Terveydeksi:)

Kutuharju kirjoitti...

Aivan, mahtavaa mietittävää taas!!
Kauheaa on tosiaan tuhatkertaisina toistuva virhe, kauheaa on jos potilas kuolee tai virheen takia kärsii, kauheaa on myös jos lapsi oppii väärin :/
Niin, eikä minkään työn vastuuta saa vähätellä. Alepan kassa on myös vastuussa hommassaan: kerran hän näpytteli 23 X o,70€ kun piti olla 3 X 0.70€, jos en olisi vielä vilkaissut kuittia, en olisi tunnusta näpytellessäni asiaa edes huomannut ja kalliiksi olis tulleet ne kolme suupalaa ;)
Meillä kaikilla on vastuu tekemisistämme -- varsinkin muualla kuin töissä.

aimarii kirjoitti...

Vahvasti elämänmakuinen tarina. Opettavainenkin.

Anna Amnell kirjoitti...

Maija Larmola on myös lastenkirjailija. Senhän kaikki taitavatkin tietää.

Harakka kirjoitti...

Kyllä naurutti tarina, hi, oikein näin isän ja lapsen juoksemassa ympyrää huushollissa ja isä vaan ei saanut kiinni, onneks!
Tyttäreni lukee opettajaksi ja on ollutkin sijaisopettajana jo parikin kertaa, ja siinä on tullut huomattua, että kyllä nykyään opettajilta vaaditaan tosi paljon pitkää pinnaa ja PALJON vastuuta!
Mutta noi lääkärikirjat on kyllä mullekkin joskus tullut tutuksi ja nykyään sitten googlettaminen kaikennäköisistä sairauksista. Muttei parane, kun sairastaa niiiiin montaa sairautta, että parempi, kun ei tarkistele googlelta, eikä kirjoista!
Sun isäsi oli lääkäri, niin ehkä sekin on suhun vaikuttanut paljon.

Lastu kirjoitti...

Kutuharju,

virheitä sikiää ja tekevälle sattuu.
Kassan virhettä ei huomaa yhtä helposti kuin ennen vanhaan, jolloin sai kouraansa vaihtorahan. Onneksi katsoit kuitin. Digiraha saattaa vilahtaa ohi silmien.

***
Virheistä vielä: muistan kuulleeni tarinan, missä Päätalo pisti painoksen uusiksi, kun henkilön nimi kesken kirjan muuttui. Meniköhän tarina niin…. nyt en tarkkaan muista.


aimarii,
Isän huoneessa on monta elämänmakuista tarinaa. Suosittelen kirjaa.

Anna Amnell,
kiitos kommentista, innostuin etsimään Maija Larmolan lastenkirjoja. Löytyi mm. Maija Larmola ja Antti Larmola: Tiikerihevonen ja muita juttuja Kukkulan korttelista.

Harakka,
paljon onnea tyttärellesi. Opettajan ammatti sopii toisille mainiosti. Ja varmasti hän on hyvä opettaja, vaistoni sanoo niin :).

Lääkärit toimivat potilaiden parhaaksi. Sairauksia on, paljonkin, mutta moneen myös hoitoa, joka luo hyvää elämää. Muistan aina Jorma Palon moton: Ollakseen terve ei tarvitse olla terve.

Niin, isä oli lääkäri. Ehkä hänen kauttaan kiinnostuin lääketieteestä. Kun olin syksyllä sairaalassa tiputuksessa sydänvaivojen vuoksi, ajattelin paljon isää, toimihan hän samassa sairaalassa sydänlääkärinä. (Mutta kuoli vuonna 1974 sydänsairauteensa.)

Toivon sinulle hyvää hoitoa! Kyllä me elämme satavuotiaiksi. Ja nautimme elämästä.