torstai 16. helmikuuta 2012


16.2.2012

Ihmiset kävelevät lauhtuneessa pakkassäässä Kuopion keskustassa. Osa tekee matkaa katse  alasluotuna,  ajatuksissaan. Mutta  he jotka   nostavat silmänsä kohti puiden oksia, tienviittoja, rakennusten räystäitä, kioskin yläkulmia, rautaverkkoa, huomaavat sydämiä joita joku oli käynyt ripustamassa ohikulkijan iloksi. Ja vielä  enemmän: evääksi uusille aamuille ja  vuoden jatkolle.

Yht'äkkiä näyttää siltä kuin harmaan pakkaspäivän  kaupunki kylpisi hymyssä, sillä myös he jotka ovat olleet ajatuksissaan, murheissaankin, nostavat katseensa tien pinnasta ja näkevät. 




Kuka mitä miksi, kyselee Savon Sanomat ja pyytää  tekijää ilmoittautumaan. Luvassa ei olisi moitteita vaan kiitosta.



Menee kotvan aikaa ennen kuin tekijä tulee esille. Hän on työstänyt sydämet kotonaan. Punainen sydän on saanut värinsä marjamehusta. Hän kiittää pakkasta, joka toimii käytännön mestarina ja hoitaa homman yön aikana valmiiksi.

Hänen tarkoituksensa oli ilahduttaa ja se toteutuu. Jääsydämet lämmittävät  kaupunkilaisia heti aamusta alkaen.


11 kommenttia:

Ina kirjoitti...

Oikea enkeli tekijäkseen on ollut noiden sydänten ripustaja! Hyvän mielen on tuonut kaupunkiin.

aimarii kirjoitti...

Ihan mahottoman sydämellistä. Joku lähimmäinen on halunnut jakaa hyvää mieltä kaikille. Suloinen ajatus.

kaanon kirjoitti...

Onpahan hieno juttu! Sydämiä kaikkialla. Havahduttanee ihmisiä pitkään sydämellisellä teollaan.

Kiiris kirjoitti...

Kuka lieneekään... mutta omaa suuren ajatuksen. Pienillä teoilla voi saada suuria aikaan. Voin mielikuvitella ilahdukseen tunteen, jonka sydämet saavat aikaan.
Ja hyvä sinä, kun huomasit ja kuvasit ja toit iloa ja lämpöä aamuuni.
Sydämellistä päivää Lastu!

Simpukka kirjoitti...

Hyvän mielen ja suloisen koti-ikävän sytyttivät kauniit jääsydämet.

Harakka kirjoitti...

Niin kauniisti tehty, jakaa iloa ja sydämmiä kaikille ihmisille kaupungissa.
Ihana ihminen varmastikkin!

Lastu kirjoitti...

Terveisiä Sydän-Savosta ja kiitoksia kommenteista :).

Savon Sanomat kertoo:


Tempauksen tekijäksi paljastui kuopiolainen 40-vuotias valokuvaaja Ari Kesonen. Hän ripusti keskustaan yhteensä 120 jääsydäntä myöhään maanantai-iltana. Pari tuntia kestäneessä hommassa apuna olivat Emma Räisänen ja Henriikka Leppänen.


Sydämet syntyivät muffinien uunivuoan ja kertakäyttölautasten avulla. Sydämiin punaisen värin toi laimea mehu.

– Pakkanenhan suurimman työn teki, Kesonen vähättelee.

Lopputulos sai hyvälle tuulelle paitsi ison määrän kaupunkilaisia, myös tekijän itsensä.

– Hyvä mieli tuli itsellekin, kun näki ohikulkijoiden hymyilevän. Näytti hauskalta, kun ihmiset puhuivat spontaanisti tuntemattomien kanssa ja kuvasivat sydämiä, Kesonen myhäilee.

Tempaus sai myös Kuopion kaupungin viestintäpäällikön Kaija Nousiaisen kiitokset.

– En ole kuullut, että kukaan olisi tästä pahastunut tai kellekään olisi ollut harmia. Onhan se kiva, että välillä jotain yllättävääkin hauskaa tapahtuu, Nousiainen sanoi.

arleena kirjoitti...

Hieno idea. Näin pienin keinoin saa hymyä ja hyvää mieltä.

Lastu kirjoitti...

arleena,
niin, sydäntempauksessa toteutuu sanonta jaettu ilo on moninkertainen ilo.

kaari3 kirjoitti...

Oi miten herttainen ja iloinen postaus! Onneksi katselet silmät auki; jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!

Lastu kirjoitti...

kaari3,
kiitos! ja kiitos samoin: toinen toisiamme blogeissa ilahdutamme. Kiitos myös sydänviestin kuljettajalle, hyvän tahdon lähettiläälle.