1973
Kesämökin keittiöstä kuuluu kummaa ääntä. Kun juoksen katsomaan, näen lapseni joka ottaa jääkaapista kananmunan käteensä, tutkii sitä tarkoin, nostaa korkealle päänsä yläpuolelle ja pudottaa lattialle: plumpsis vaan, antaa munan sileydelle ja liukkaudelle periksi ja liu'uttaa sen - paiskomista varoen - lattialle. Ja mitä tekee lapsi seuraavaksi? Kumartuu katsomaan aikaansaannostaan ja tovin siinä munan sisuksia tutkittuaan kurkottaa jääkaapista munan numero kaksi ja tekee saman tempun kuin ensimmäisen kanssa.
- Mitä ihmettä sinä touhuat? kysyn äimistyneenä, en edes älyä pysäyttää moista puuhaa.
- Hanna tutkii, Hanna tutkii, kaksivuotias vastaa ja katsoo ymmärrystä anovin silmin äitiään.
Söimme aamiaiseksi munakasta ja juttelimme kananmunan salaisuudesta.
valokuvatorstai: liukas
19 kommenttia:
WAU!
Ilmankos rupesi tutkijaksi isona. Minkä pienenä oppii, sen isona taitaa.
Vallattoman mainio kuva. Miten muuten saa selvää, jos ei tutki.
Voi mikä tarina. Ja mikä kuva! Ja onhan se niin, että tutkimalla lapset oppii elämän pieniä ja suuria asioita! "Hanna tutkii"... :DD
Minä tulin niin hyvälle ja iloiselle mielelle. Kiitos.
Ja tutkija hänestä tulikin ;)
Luontainen uteliaisuus on suuri hyve!
Olipas hauska tarina. Lapsen ilme kertoo paljon ja ihana 70-luvun asukin on hänellä.
Kyllä lapsesi ilmekkin on sen näköinen, että asiaa ei vielä oltu saatu selville, sitä tutkittiin vasta, hi!
Suloinen tutkimusmatkailija!
Voi ihanuus! Mutta pienenä se on vitsa väännettävä,rohkeasti ja riskejä ottaen,niin se vaan on. Ja paikkansahan tuo piti.
ellinoora,
hymy :).
Piri,
luonto on ehtymätön tutkimuskohde, sen lapsi on minulle opettanut :).
aimarii,
niinpä, tutkimalla pääsee perille, syntyihin syvihin.
Kiirepakolainen,
kiva jos kuvan ja tarinan henki tarttuvat sinuun ja tuovat hyvää mieltä.
Ina,
lapsella on ollut tutkimisen tahto jo pienestä pitäen ominaisuutenaan. Ilo on ollut seurata hänen tietään ja tutkimuksiaan luonnon hyväksi.
caijsa,
lapsen isä otti kuvan kun äiti (minä) kuuntelin seli-seliselitystä. Kyllä sitten tajusin, mitä hän tarkoitti tutkimusretkillään. Kun tahtoo tietää, niin tahtoo tietää, mitä kananmuna sisällään pitää.
Niin, 70-luvussa on oma hohtonsa: se näkyy lasten vaatetuksessa myös.
Harakka,
ilmeet puhuvat aina paljon. Varsinkin silloin kun ne tulevat luonnonmukaisesti :). Tutkimukset ovat lapsella vielä kesken, totta :). Kananmunien salaisuuksia on tuhat ja sata ja vielä vähän enemmän. On ne selvitettvä, on.
Simpukka,
kiitos. Kuvien kautta niin moni tapahtuma ja tunnelma palautuu mieleen ja hymy saapuu kuin silloin ennen. Onneksi on kuva. Onneksi on muisti. Onneksi on mahdollisuus kirjoittaa. Elämäksi kaikki.
sirokko,
rohkea rokan syö ja kananmunan arvoituksiin vastauksia etsii. Ja joskus yhteistyö on mahtavaa, toisinaan on parasta käydä arvoituksiin käsiksi keskittyneesti ypöyksin ja pohtia ja toimia, kunnes arvoitus ratkeaa.
Pakko oli tulla sanomaan, että sinä ihana lettipää olit ilmestynyt uuteen blogiini. Kiitos siitä. Ilahduin!
Pidän tupaantuliaiset kunhan saan kakun leivottua:))))))
kiirepakolainen,
ihanaa odottaa suuhunpantavaa. Lastu-lettipää on oikea herkkusuu. Onnea uudelle blogillesi (taisin herättää sinut makeista unista). Ei tyttö malttanut olla hissukseen, kun näytti niin hyvältä kaikki.
Ihan kohta on virallisesti kevät. Maaliskuu ensi viikolla. Ihme!
Uteliaisuus on hyvä merkki noin pienellä. Oppihan siinä kananmunasta ja monesta muusta.
Nämä muistot ovat niiitä, jotka säilyvät äidin sydämessä.
Taitaa olla siinä parhaassa tutkija-iässä. Tämän näköisiä kuvia meilläkin nimittäin on: kaapin ovi auki ja palli jalkojen alla että ylettää paremmin.. (teillä onkin ollut lapsen maailmaan sopiva jääkaappi).
Kunpa tämä asenne säilyisi tällaisenaan ihmisellä. Joillakin säilyy ü
ihana kun kerkisit ottaa kuvan ja saada muiston tuosta lapsen aknanlata järkevästä jutusta -ja jos tuo tutkiva mieli on säilynyt, hyvä on...
Pankin talkkari,
teilläkin näitä tutkimusmatkailukuvia :). Ihanaa. Tutkijoilla ei kyselykausi lopu koskaan. Onneksi.
Hienoja tutkimuksia toivotan!
pappilan mummo,
tuon kesäisen elokuun vietimme vanhempieni kesämökillä; syyskuussa äiti kuoli.
Nyt uusi saarimökkimme on tämän naapurissa; lapsuusmökki on luhistunut ja se tontti uusilla omistajilla. Olen nykyisin melkein lähellä muistojani lapsuuteni saaressa.
Kuvan otti mieheni, onneksi ehti hakea kameran: tilanne kesti kauan, kun lapsi lapsenkielellääm selitti ja selitti tarkoituksiaan ja katsoi äitiään, minua, pitkään: jokohan äiti ymmärtää, mistä on kyse ;)
Tämä kyllä sai aikaan kestohymyn :D :D Ihana Hanna!
Ruska,
kiitos.
Kestohymy. Sitä kannattaa ruokkia.
Ja minulle tulee kestohymy, kun Ruskankin täällä blogistaniassa jälleen näen :).
Lähetä kommentti