Kun olen hyvin pieni, saaren puut ovat suuret ja kun jätän saaren, puut ulottuvat yhdentoista vanhan lapsen silmin taivaaseen asti.
Kaksikymmentäkuusivuotiaana minulla on samaisessa saaressa perintönä saatu tyhjä tontti, mutta ei venettä. Annan työvuosinani puiden kasvaa rauhassa siellä kaukana. En unohda saarta, vaikka en käy siellä vuosikymmeniin. Jos minulla joskus on paha mieli, lähden mielikuvissani kulkemaan saaren rantaa pitkin ja vesi huuhtelee huoleni pinnan alle ja annan unen tulla.
Kuusikymmenvuotiaana ostan käytetyn veneen ja soutelen saareen: näen puiden kasvaneen jättimittoihin, ”tiensä” päähän. Saareen rantautuvat lautta ja metsäkoneet: maa järisee ja puut kaatuvat ryskyen ja pian maa on autio ja tyhjä. Lautta ja rekka kuljettavat puiden rungot sahoille – ja minne lie – ja saaren kannot kohoavat kohti taivasta kuin syyttävä sormi päin ilmastonmuutosta. Ilon kyyneleet tekevät U-käännöksen ja suru saapuu kun metsää ei ole.
Mutta uudet puut luovat uuden elämän, sillä kahdeksantuhatta puun tainta on tilattu. Jotteivät kannot näyttäisi niin orvoilta ja raadelluilta taigametsän kasvua odotellessa, istutan kannon nokkaan risulintuja, joita opettelen työväenopiston kurssilla tekemään. Ja niin kuin tässä ei olisi jo kyllin haastetta, aion osallistua myös heinähattukurssille.
Käsitöissä minulla oli koulussa kutonen (jonka luokanvalvoja epähuomiossa käänsi todistukseen yhdeksäiseksi eikä sitä kuulema voitu pyöräyttää oikeaan asentoon – en ymmärrä miksei) ja ujostellen untuvikkona risulintukurssille menen, mutta ehkä saan aikaiseksi linnun, joka lupaa saarelle: tulee aika, jolloin maa ei ole enää autio ja tyhjä. Se on tahdon ja toivon asia.
13 kommenttia:
On niin tunteikas kirjoitus, että sähköt meni, kun loppuun pääsin.
Uskon, että risulintu vielä visertää saaressa.
Risulintu syntyy varmasti ja hattukin tarvitaan, jos 8000 tainta aikoo istuttaa. Onko saari koko Suomen kokoinen vai miten sinne voi mahtua noin paljon puita? Parasta pitää talkoot ja kutsua kaikki blogiystävät auttamaan, et muuten tuosta selviä.
Hernekeittotykki vaan paikalle, niin kaikki järjestyy :-)
miina,
;)
haluatko että sytytän jo valot vai istutko mieluummin vielä tovin illan hämäräisessä rauhassa? ;)
Minulla syttyi valo: vielä sen risulinnun kaadettujen koivujen risuista luon ja komian teenkin, kun noin valat uskoa minuun, joka ei edes irronnutta nappia osaa ommella (tai jos rehellisiä ollaan: kai osaisin jos viitsisin, mutten viitsi, laiska ja motivoimaton kun olen; hyi minnuu, tuhma, tuhma, tuhma).
Sitten kun olen risulintukurssini käynyt kunnialla läpi, esittelen visertävän lintuni saaren taigablogissa. En yhtään vielä tiedä, millainen siitä tulee. Risut ovat jo valmiina. Se on paljon se.
Uuna Leijonainen,
kiitos kannustuksesta. Siinä on voimaa joka säteilee tänne asti.
Tontti on isohko, ja istutushomma on onneksi jaettu monen kesken. Mutta talkooidea blogiystävien kesken on oiva. Jokainen voi tuoda tullessaan kevään aikana leikattuja hiuksiaan; kun niitä sitoo taimiston oksille (koivun-), hirvet sanovat: pyh (eivät, reppanat, ymmärrä hyvän päälle) ja kääntävät kulkunsa muuhun suuntaan. Kuusentaimista ne eivät muutenkaan välitä.
Harmi vain että meiltä karkasi syksyllä vene; olemme ainokaisen varassa ja kuljetus hidastuu, mutta olen mestarisoutaja ja huopaaja... Perille päästään lasti kerrallaan hitaasti ja varmasti.
Kyllä niiden puiden tehtävä on nyt juuri se, mitä varten ne ovat saaressasi isoiksi kasvaneet. Ne ovat nyt sinun mökkisi.
Hieno tehtävä puulla, päästä jatkamaan olemassaoloaan rakennuksena.
Luulenpa, että saadaan aikanaan lukea pikku taimien istutuksesta ja niiden kasvuun lähtemisestä. Ja siitä innosta, kun pääset siihen työhön.
Samaa mieltä, kuin Uuna Leijonainen, pidä talkoot.Olen mestari puuntaimien istutuksessa! Olen kotisivuilleni siitä kirjoittanutkin.
Kirjoitit rakkaudella saarestasi ja sen puista ja tulevaisuudesta
aimarii,
kiitos,
niin juuri kävi: saaren puut muuttuivat tässä vaihtokaupassa hirsimökiksi ja sillä me olemme itseämme lohduttaneet ja hyvitelleet, kun paljasta maisemaa katselemme - ja uusien puiden istuttamisella. Metsänhoito on sielun ja ruumiin kulttuuria. Voi siinä väsymyskin iskeä, punkin puremat, hien lento, mutta toivotaan, että vuosien jälkeen käki kukkuu kuusikossa ja koivikossa – ja elämä suo aikaa ja vuosia, että ehdimme nähdä, kuulla ja nauttia. (Kun omat vanhemmat kuolivat alle 60 ikäisenä, on hurja ihme ja kiire elää ja toteuttaa unelmia eikä pelkästään haikailla: sitten joskus...)
Olet oikea puiden istuttamisen mestari, pienestä pitäen. On mukava ajatella, että voin kertoilla täällä, miten meillä touhu menee ja tiedän, että sinäkin luet :). Istutuksen jälkeenkin on vuosikausiksi hoivattavaa. Talkoota tämä virtuaalitalkouskin on. Joka osaa, neuvoo ja joka neuvon saa, kiittää ;)
Talo nousee siis omista puista…? Saari on nyt naku, mutta muistot elävät sen maaperässä. Sinne on hyvä kylvää uusi sukupolvi.
Ja totisesti on tuleva päivä, jolloin risulintu nousee siivilleen ja kujertaa ilonsa uuden kodin löytymisestä maailmalle.
Elegia,
kiitos!
Puukaupparahoilla uusi mökki kustannettiin, tosin saareen rakentaminen tuplasi ja vieläkin enemmän kustannukset, mutta ei se raha vaan se elämä, on tärkein.
Kiitos myötäilosta. Risulintu-uskon varassa päivä paistaa risukasaankin. Kurssille vien oman maan risuja vaikka toisille jakaa. Sitten aikanaan mietin, minkä kannon nokkaan symbolilintuni nostan visertämään.
Hurja määrä tuo 8000 tainta. Miten ne istutetaan? Kaivetaanko kuoppa käsin vai jollain koneella? En tiedä puiden istutuksesta mitään, olen vain pannut maahan joitakin koristepensaita, ja siinäkin hommassa mies kaivoi kuopan;) Nostan sinulle hattua!
Ina,
sama täällä: en tiedä puiden istutuksesta mitään. Nyt opiskelen kiivaasti ja intohimoisesti. Teoriaa.
Miehen kanssa illalla räknättiin laskelmat uusiksi ja päätimme pudottaa kahdeksantuhannen taimen lukumäärään vajaaseen kuuteentuhanteen. Osa tontista jää luonnollisen uusiutumisen varaan. Mutta ei istutettuja taimiakaan pakkolannoiteta. Luonnon omia hedelmiä ovat. Taimet on kasvatettu paikallisista kävyn siemenistä, joten tiedä vaikka omien puiden vauvat pääsevät palaamaan pian saareen, Äiti maan luokse taas :)
Otamme myös metsänhoitoyhdistyksen miehiä mukaan: he istuttavat kuusentaimet, minä ja mies koivut. Aikuiset lapset avittavat jos töiltään voivat. Istutusaika on todennäköisesti heti jäiden sulettua toukokuussa, joten vaikea lasten on saada tuolloin lomaa, mutta mies onneksi saa.
Metsänhoitoyhdistyksen mies pitää meille istutuskurssin paikan päällä saaressa. Polveni nivelrikko ei kestä kovin panjon tamppaamista ja miehellä on selkävaiva, mutta kuulema se voi vain paremmin liikkeessä ja rasituksessa, joten toivo on korkealla että taimet saadaan maahan ja kasvun alkuun.
Nyt tiedän, että valtakunnan radiossa kerrottu sähkökatkomme syy oli huijausta. -miina-
Miina,
hyvä että valot palavat ;)
Saareen isäni vedätytti sähköt vuonna 1950. Ja nyt kun minulla on lapsuuden mökkini viereinen tontti ja uusi mökki siellä, sähkö on välttämätön, kun joudun käyttämään uniturbolaitetta hengityskatkojen poistamiseksi. Kiitos, isä, kaukokatseisesta toiminnastasi, siitä on paljon iloa. Elämäksi ;)
Hienot ja puhuttelevatkin on nuo molemmat kuvasi.
Risulintuideasi on minusta ihastuttava ja myös inspiroiva. Jään jännityksellä sen syntymistä odottamaan. Ja jos joskus vielä sattusin melomaan siellä käsin, niin linnusta tunnistasin... :D
Ruska,
miten hyvä että mainostan täällä reteesti risulintua (joka on vasta haaveena taivaalla). Tapanani on pitää lupaukset. Nyt en voi perääntyä, vaan kurssille on minun (jolla on käsitöissä kutonen) mentävä, tuli mitä tuli – varsinkin kun nyt tiedän, että risulinnun avulla Ruska osaa tunnistaa Saaren taigan ja suunnistaa sinne ;)
Lähetä kommentti