Harakka on antanut tunnustuksen, sormuksen, josta kiitän iloiten. Lahjoitan onnen sormuksen eteenpäin kaikille saaren taigassa vieraileville, terveille ja sairaille.Sormus säteilee iloa.
Olen onnellinen sisarestani, jolla on tänään syntymäpäivä. Hän on sairastanut kahta syöpää, melanoomaa ja rintasyöpää, ja sai eilen kontrollikäynnillä "terveen" paperit; tauti ei ole levinnyt. Lääkäri hymyili sisarelleni: nyt voit unohtaa taudit.
Toinen ilo, mikä valaisee helmikuutani, on se, että cp-vammainen kuopuksemme saa 20.2. maisterin paperit, pääaineenaan matematiikka. Tiedän ennakolta, että kyyneleeni virtaavat Helsingin yliopiston suuressa juhlasalissa pidettävässä publiikissa kuin kevätpuron pärskeet, mutta annan ryöpytä. Otan mukaan kameran ja puhtaan valkoisen nenäliinan. Molemmille on käyttöä.
Muistan niin paljon ja niin monenlaista. Muistan hänen vaikeutensa hänen elämänsä alkuhetkinä, hänen nolla apgar-pistettään. Muistan hänet lasikaapissa Lastenklinikan teho-osastolla; kuulen hengityskoneen huminan. Muistan, että hän joutui syömään puolen vuoden ajan aivoja lisävaurioilta suojaavaa lääkettä. Muistan hänen sinnikkyytensä: fysio-, toiminta-, puheterapiansa. Muistan hätäni ja silti: hätäily ei auta, kiirehtiä ei voi. En tiennyt, kuinka hänen käy. Kelloa ei voi siirtää eteenpäin. Tulevaisuus oli hetken mittainen. -Kun hän syntyi ja vammautui vakavan hapenpuutteen vuoksi, lääkärit eivät tohtineet antaa paljon toivoa. Ja nyt hän on monien mahdollisuuksien maailmassa. Hän on opettanut, että 'onni' voi olla hyvin monennäköinen. Se ei mahdu yhteen kaavaan.
Kolmas helmikuun "helmi" on hääpäivämme (järjestyksessä kolmaskymmeneskahdeksas) kuukauden lopulla. Rakkaus ei maailmasta lopu – eikä ilo. Toivo on totta.
* * *
Kaikki aina järjestyy. Aikanaan. Jos ei yhdellä tavalla, niin toisella.
Hänen isänsä nikkaroi vankat työntökärryt ja maalasi ne iloisenpunaisiksi. Kärryistä riemu repesi. Ei tarvinnut kahta kertaa maanitella poikaa kävelyharjoituksiin. Maasta se pienikin ponnistaa, voi sitä pientäkii onnistaa, rallattelin lapsena. Ei ollut hukkakauraa se hengen ravinto, loruilo: käyttöön tuli. Bobath-fysioterapian ja työntökärryjen avulla hän oppi kävelemään kaksivuotiaana, omalla tyylillään. Hän ontuu, mutta pääsee eteenpäin. Ollakseen terve ei tarvitse olla terve, m.o.t.
19 kommenttia:
Sinulla on ollut elämässäsi vastoinkäymisiä, mutta silti olet jaksanut toivoa ja valanut muihinkin varmaan rohkeutta jaksaa.
Teidän perheessänne rakkaus voittaa varmaan kaikki vastoinkäymiset.
Olet sellanen lämminhenkinen helmikuun helmi, niinkuin sinun poikasikin.
Onnea oikein paljon poikasi valmistumisesta, ja varmaan tarvit ISON valkoisen nenäliinan, mutta ota varoiksi kaksi!
Piti vielä onnitella teidän tulevan hääpäivän vuoksi, ja mikä hienoa, meilläkin tulee maaliskuulla 38 vuotta täyteen.
Se on onnea, kun on pitkä liitto ja onnellinenkin vielä!
helmikuun helmi...
Omassakin niistä kirjottelin...
Tai niiden puutteesta http://tuulismumma.blogspot.com/
Onpahan näitä onnellisia 38-hääpäiväläisiä...
Onnea ja siunausta edelleen...
Meillä 38 tulee täyteen kesäkuussa Turkin lämmössä...
Ja isot halaukset ja onnittelut lapsen valmistumisen johdosta...ja vielä matematiikkaa...Siitä Mieskin aikanaan gradunsa rustas.
Aina niitä lapsiaan käsillään tahtois kantaa, elinkautisia!
Näitä pikkulikkoja näyttää täällä olevan useita...
Hyvä me!
Olet iloista positiivista energiaa täynnä koko ihminen. Lisäksi osaat ja tahdot jakaa sitä muillekin. Se on upea lahja.
Blogisi on todellinen hyvän mielen tuoja.
Minun onnitteluhalini tulevat sinulle tässä ja juuri nyt ainakin kolminkertaisina. Syytä iloon ja riemuun todellakin on.
Ota Hesaan tarpeeksi nenäliinoja, että on mihin keräät kevätpuron pärskeet. Onnittelen poikaasikin.
Rakkaus on tärkeintä, ei muuten olisi hyvä yhdessä 38 vuotta!
Teillä on syytä iloon! Onnittelut pojallesi, on aika juhlia häntä ja juhlia teidän pitkää liittoanne! Hienoa kun ihmiset pysyvät yhdessä vastoinkäymisistä huolimatta ja kasvavat toisiinsa niin kiinni ettei mikään heitä erota.
Harakka,
kiitos!
Poikani luvalla hänen elämästään kirjoitan. Hän on iloinen onnittelusta. Kun hän on esitellyt tenttikirjojaan, pyöritän päätäni. Ihmekoukeroita, joista hän on ottanut selvän ja vielä nauttii. Hänen vammansa tuli "kreivin aikaan". Käsillä kirjoittaminen ei oikein suju, mutta tietokoneessa ovat kaikki matemaattiset merkit käytettävissä. Samaan aikaan kun hän aloitteli koulua, Suomi siirtyi tietotekniikkaan.
Juu, taidan ottaa lakanan mukaan. Hän sai syksyllä luonnontieteiden kandidaatin tutkinnon päätökseen ja siinä publiikissa paperinenäliinani osoittautui ihan liian vaatimattomaksi kyyneltulvia kuivaamaan. Kaikki hyvä saa minut itkemään; paha puremaan hammasta.
TuulisMamma,
onnea myös sinulle ja miehellesi. Vuosi 1971 taisi olla hyvä avioliiton solmimisen vuosi. Kiitokset poikani puolesta. Tämä on hänen tähänastisen elämänsä upeimpia päiviä. Ja kun hän vielä niin rakastaa matematiikkaa - ei ole pakkopullasta kyse. Sinun miehesi on matemaatikko. Hauskaa. Matemaatikot ovat aivan oma "taiteenlajinsa".
Niin, sinullakin profiilikuvanasi lapsuudenkuva. Soma rusettipää :)
PS
Mulla on vanha kone ja käyttöjärjestelmä. En pääse sinun sivuillasi kommentoimaan. Pitänee käydä joskus toisten koneilla. Tämä sama ongelma on joittenkin muittenkin blogien suhteen. Vika on täällä päässä, ei teillä.
aimarii,
kolmesta onnitteluhalauksesta kolminkertainen kiitos :). Sinulle myös paljon iloa ja valoa kun blogisi syntymäpäiviä juhlit - etkä todellakaan yksin vaan meidän lukuisten blogiystäviesi kesken.
Niin. 38 vuotta yhdessä. Eipä olisi uskonut, että aina vain paranee. Nuorena luuli, että "ohi on" kaikuu raskain sävelin ja askelin mitä vanhemmaksi elää. Ihanaa olla välillä väärässä :)
savisuti,
kiitos! "Ikuinen rakkaus."
Niin iloinen ja vilpitön hymy pojalla. Olenkin tullut siihen tulokseen, että nämä, jotka eivät ole saaneet ihan kaikkea, ovat saaneet paljon enemmän. He ovat saaneet elämänmyönteisyyttä ja iloa pienistä asioista; iloaan he jakavat auliisti muille ja ovat perheen päivänsäteitä. Alun murheesta on tullut suuri ilo.
Niin sinullekin, joka nenäliinoja tulet tarvitsemaan. Oikein paljon onnea teille koko perheelle tästä tulevasta hienosta tapahtumasta.
Kaikki helmikuun helmesi ovat arvokkaita asioita. Minä vain voitan parilla vuodella tuon "avioliittohaasteen": 40 tuli keväällä täyteen. Meillä on myös samanlainen hyvä ja onnellinen liitto kuin teilläkin. Olin vasta nafti 16 kun tapasimme, mutta yhteiselle polulle lähdettiin heti.
Hienoa myös sisaresi puolesta.
Onnentoivotuksia, lämpöisiä, ei niin tavallisen helminauhan omistajalle! :)
Pitkä, pitkä on elämän helminauha ja jokainen helmi tärkeä, osa nauhaa. Helmet kaipaavat ihmisen ihoa ja läheisyyttä säilyttääkseen kimmellyksensä. Sinulla ne kimmeltävät kauniisti! :)
Voi ihana tuota iloista pikkumiestä kärryjensä kanssa. Oli onni hänelle saada kärsivälliset ja rakastavat vanhemmat. En tiedä onko kaikista siihen - löytää ratkaisuja ja käyttää kekseliäisyttään vaikeissakin tilanteissa. Moni menee lukkoon, ja sinnittelee vain väkipakolla vaikeiden elämänvaiheiden läpi.
Kuvista näkee, että teillä on riittänyt myös niin tärkeää naurua ja iloa - yhteishenkeä.
Onnea maisterille - ja vanhemmilleen!
Oi, miten voimaannuttava kirjoitus, Lastu. Sydämellisesti onnea sitkeälle kuopusmaisterille
ja vanhemmille, jotka ovat ottaneet vaalineet liittonsa onnea!
Paljon, paljon onnea tuoreelle maisterille ja äidille myös! On ihanaa, että varjot ovat väistyneet. Varjoja kukaan ei elämäänsä kaipaa, mutta sittenkin monisävyinen elämä on rikkaampaa kuin liian kirkkaassa valossa läpi eletty.
Sisaresi on kahden kiirastulen läpi käyneenä nyt vahvempi kuin koskaan. Elämän arvon ymmärtää syvimmin sitten kun sen itsestäänselvyys on joutunut kyseenalaiseksi.
Aina varjot eivät kuitenkaan väisty: veljeni menehtyi syöpään 54-vuotiaana vain kolmen kuukauden kuluttua ensimmäisistä oireista. Ja muutaman vuoden kuluttua aivan samalla tavalla ja yhtä nopeasti lähti perään hänen vaimonsa. Molemmat kulkivat tiensä loppuun asti rohkeasti ja jopa muita rohkaisten. Kälyni kirjoitti sairaalassa ylös mietteitään, jotka hän halusi luettavan muistotilaisuudessa. Yksi ajatus on jäänyt pysyvästi mieleeni: "Jumala salaa meiltä kuoleman kauneuden, jotta jaksaisimme elää."
Paljon, paljon onnea koko perheelle!
Tässä oli paljon helmikuun helmiä ja ilonkyyneleetkin ovat niitä, nestuuki vain taskuun mukaan yliopiston juhlaan.
Uuna,
kiitos onnitteluista. Elämäni on ollut kuin ”elokuvaa”, draaman puutteesta ei voi moittia. Jännitys ’miten lapsen käy’ on ollut tuiki tuttua. Sitten kun huomaa, että elämä etenee ja kannattelee lasta, on ilon kyynelten aika. Kun näen, kuinka iso juttu valmistuminen on hänelle itselleen, niin... no, jokos pitää ottaa jo nyt nesduuki käteen ja pyyhkiä silmäkulmia ;)
Onnea neljänkymmenen vuoden liitosta sinulle ja miehellesi! Ajatella, jo kuudentoista vanhasta olette pitäneet yhtä ja rakastaneet. Vuosisadan rakkaustarina ;)
heinänkehrääjätär,
kiitos onnitteluista pojan puolesta! Kauniisti kirjoitat elämän helminauhasta.
Niin, rakkaus on myös ihon kosketusta. Sitä toivokaamme – kaikille ;). Hipaisukin joskus riittää, hellä kosketus ”ohimennen”. Tai luja puristus, käsi tarttuu käteen. Ym. ;)
Kiitos blogistasi. Käyn lukemassa sitä säännöllisesti (vanha koneeni käyttöjärjestelmineen vain ei suostu kommentoimaan).
Pankin talkkari,
kiitos.
Varmaan eräs ’onni’ (vaikeuksien tullessa elämäämme) on se, että mieheni toimii terveydenhoitoalalla. Sairauksien edessä ei iske lamaannus, vaan herää kysymys: mitä voi tehdä, kuinka mennä eteenpäin. Ja lopulta kun tunnustaa tosiasiat ja myöntää: kaikki voitava on tehty, saa elää ”kehän” sisällä niin täydesti kuin mahdollista.
Välillä mietin, mikä on vammaisen lapsen sisarusten kohtalo. Jäävätkö he liian vähälle huomiolle ja joutuvat kasvamaan liikaakin omin voimin. Ehkä on tunnustettava tosiasia: elämän oikeudenmukaisuus (joka suhteessa) ei ole saavutettavissa. Hyvää tahtoa teoriassa varmaan viljalti on, mutta käytännössä saattavat aika ja voima olla ”kortilla”.
Huumori on arjen mannapuuroa, jota popsisi vaikka kuinka. Ihmeainetta.
Ellinoora,
kiitos.
Onkohan niin, että ne vaikeudet, jotka eivät erota puolisoita toisistaan, ovatkin sitten liiton ”tosiliimaa”, ikikeeperiä. Olemme huomanneet, miten hyvä on käydä kaksin, tukea, auttaa ja rakastaa. Eivät kaikki päivät helppoja ole olleet, mutta kun selkää ei puolisolleen käännä, näkee hänen silmänsä ja kasvonsa (ja yhteiset tavoitteet ja – rakkauden).
Ina,
miten surullista, että veljesi on menehtynyt 54-vuotiaana – ja hänen vaimonsa kuollut liki samoihin aikoihin. Mieleeni tulee äiti, joka kuoli syöpään 56-vuotiaana ja hänen kuolemansa jälkeen meni isä, kahdeksan kuukautta äitimme kuoleman jälkeen. Elämänsä loppuvuosina he elivät täydessä symbioosissa. Siksikö kuolema otti omansa tällä tavalla.
Molemmilla sisarillani on rintasyöpä, johon äitikin menehtyi. Saattaa olla, että takana on geenivirhe. Pidämme paljon yhtä. Olen onnellinen, että sisarusteni syövät eivät ole levinneet. Jännittää tosin paras'aikaa se, että vanhin sisareni on vuorostaan menossa tutkimuksiin. Peukut ovat pystyssä.
Muistan kuinka melanoomaa sairastanut ja siihen kuollut Jorma Palo sanoi: ”Jokaisella pitäisi olla syöpä, niin ymmärtäisi elämän arvon.”
Mutta myös kälysi mietteessä on kaunista mystiikkaa.
vapulis,
juu, nestuuki taskuun ja menoksi ;). Elämäiloista kevättä myös sinulle ynnä kaikille!
Kerroit tarinassa mitä onni on.
Sen suurempaa ei voi kohdata kuin onni lapsen kautta.
MIKÄ VOITTOISA POSTAUS JA ELÄMÄ! Kiitos! Ja parasta mahdollista ystävänpäivää!!!
arleena,
niin totta: onni lapsen kautta on elämää suurempaa onnea. Se jatkuu sittenkin kun oma aika jättää. Kaikkea hyvää maailman kaikille lapsille ;)
Utukka,
kiitos myös pojan puolesta. Voimme laulaa: Elämälle kiitos, sain siltä paljon.
Samoin sinulle, ihanaa ystävänpäivää. Valoa ja iloa :)
Jostakin tänne tieni löysin ja pakko kommentoida kun kirjoitit niiin kauniin ja elämänmakuisen postauksen.
Kyyneleet tuli, oikein paljon onnea tuoreelle maisterille kuin myös äidille! =)
Hanna,
kiitos myötäeläytymisen kyyneleistä, joissa maistuu elämä ja ilo :).
Ja aatteles, poika sai heti töitä (ensi alkuun puoleksi vuodeksi) ja on kovin innostunut. Kehuu työtä haasteelliseksi ja mielenkiintoiseksi – ja kiittää myös työyhteisöä, joka on ottanut hänet vastaan hyvin. Työ sujuu.
Aurinkoista kevättä myös sinulle!
Lähetä kommentti