Miksen minä kun Muumipappakin
Avaan koneen
päätän:
kirjoitan muistelmani.
Kerron kaiken.
Laadin elämäni kokokuvan.
Suurennan pistekoon.
Yritän nähdä.
Ei toimi:
sanat pakenevat,
eivät järjesty
kuin toivon
riviin, raameihin.
Otan käteeni kameran:
yksi kuva, yksi elämä.
Katson.
Ei näy mitään.
Suurennan kameran aukkoa.
Käännän kiikarin toisinpäin.
Ei tarkennu.
Suljen kameran. Suljen koneen.
Lumpsautan laput kiikarin silmille.
Juon lasillisen
vihreää teetä.
Vai siemaisenko tilkan
punaviiniä.
Kirjoitan muistelmani
joku toinen kerta.
Kerron pieniä episodeja.
Nyt nautin hetkestä.
Täysin.
Tuus, ukkokulta, jutellaan
niitä näitä kaalinpäitä.
***
Tämmöistä tuli mieleeni Runotorstain hienosta sitaatista:
"Mieli kuvittaa - mielen tekee mieli ottaa kokonainen kuva elämästä. Mieli koittaa tallentaa viimeiseen asti, mutta me olemme riisuneet muistomme välineen ympärille: kuvalla lähtemisestämme emme voi viestiä muuta kuin keveyden ääntä."
Juhani Ahvenjärvi: Kahvin hyvyydestä (SanaSato 1997, s. 44)
19 kommenttia:
Elämän pienet hetket ovat elämän koko kuva. Elämä tässä ja nyt on tärkeintä. Ilman pieniä hetkiä ei ole suurta kuvaa.
Runosi saa miettimään ja tarkentamaan zoomin kohti tämän illan ainutlaatuista hetkeä, kiitos!
Ihana runo. Elä tässä ja nyt. Kyllä.
"Nyt nautin hetkestä .."
Siinäpä se, elämän koko kuva.
Ihanaa nauttia tästä hetkestä ja lukea runoasi!
Kaikki olennainen. On ihmisessä :)
Sanat eivät aina kulje muistin/mielen tahtiin.
Eivät kutsuen tule, tulevat itsekseen lupaa kysymättä, sitten kun hetki on.
Elämä on hetkellistä.
Runosi oli todentuntuisen hauska, ei pakkoa, vaan elämä saa soljua kuten se menee.
Niinpä. Liian isot askeleet kerralla ovat liian isoja. Ei elämää koko yhdellä kerralla kiinni.
"Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa", lauloi ennen Tapio Rautavaara. Runossasi olet sen oivaltanut ja meille kertonut. Elämä ei ole iso kaakku paakku, vaan tehty murusista, joista nauttia ystävän, ukkokullan tai ihan itsensä kanssa. Pidin!
Pienistä episodeista muodostuu elämä - kuin palapeli.
Myös kuva kuvalta.
Kun katselee elämän palapeliä, useankaan palan puuttuminen ei estä hahmottamasta kokonaisuutta.
Joskus kadonnut pala löytyy, joskus ei. Palapeli kannattaa silti säilyttää.
(Kuka tietää kuka palan löytää! :)
Murunen on tärkeä osa kokonaisuutta. Ja hienoa osata olla hetken lapsi ja nauttia siitä koko sydämestään.
Hymyn sait aamuisille kasvoille...
Ja kirjoitat hetki hetkeltä omaa elämänkertaasi elämällä elämääsi juuri nyt, juuri tässä! Ihastuttava!!!!
Uuna,
elämänmenoa hetki hetkeltä, askel askeleelta. Huikeaa. Täynnä mahdollisuuksia. Nytjanytjanytjanyt ;)
SusuPetal,
niin, sepä se, tässä ja nyt. Elämä kuin 360 astetta – kokonainen maapallo ja silti hetkessä jo kaikkeus.
Ina,
niin,
ei muuta kuin nauttimaan.
Marjukka,
ilo kuulla, että retkesi on kiva hetkesi.
Kutuharju,
ihminen ihmiselle. Olemme. Toisillemme ;)
arleena,
muisti raapii ja rapsuttaa, ihmettelee, mitä tuokiokuvia tupsahtaa esiin. Ehkä ne riittävät muistoiksi. Koskaan elämänsä kuvaa ei saa valmiiksi. Ja vuosien myötä käsitys eletystä muuttaa muotoaan, värit vaihtuvat, joskus tumma vaalenee, ymmärrys löytyy. Ja ilo.
Elämä soljuu, kuten kivasti sanot.
Pellon pientareella,
muistoja ei voi kahmia kynäänsä enemmän kuin siihen mahtuu. Joskus on viisasta laskea kynä lepoasentoon, suunnata katse nykyhetkeen ja tulevaan. Antaa menneiden olla, sitten kun on tehnyt sinunkaupat eletyn elämänsä kanssa.
Utukka,
Tapio Rautavaaran laulut tulvivat parantavaa elämänfilosofiaa. Hauskasti ilmaiset: ”Elämä ei ole iso kaakku paakku, vaan tehty murusista.” Ja elämästä voi todella nauttia miten päin vain: yksin, luonnossa, kaksin, ryhmässä...
heinänkehrääjätär,
totta, jotkut elämän palaset ovat hukassa. Jossain ne kuitenkin ovat, vaikkeivät silmiin osu. Hyvä on tietää, että silti kaari kantaa ja ehkä joku läheinen voi sen puuttuvan palan antaa. Tukenani on myös lapsuudenystäväni, joka muistaa paljon sellaista minkä itse olen unohtanut.
aimarii,
lapsilta voivat aikuiset oppia paljon. ’Hetken lapsi’, ihana, antautuu kokonaisvaltaisesti leikkeihinsä. Keskittymisen rauha karsii hälyn kauas pois.
pitkospuu,
kiitos, kun kerroit hymystäsi. Se valaisee tänne asti. Nyt juuri. Hetki on ;)
Crane,
niin, aatella, kirjoitamme koko ajan elämäkertaamme. Se ei ole pelkkää menneisyyden jauhamista ’myllyssämme’, vaan hetki hetkeltä kehittyy uudeksi. Ties miksi? Hyväksi, jos oikein oivallamme ;)
Usein ne pienimmät hetket ovatkin suurimpia.
Siinä kaikki. Lyhyesti. Hyvä.
helanes,
niin, ja pienistä, rauhallisista hetkistä ei pidetä suurta meteliä.
Oh-show-tah hoi-ne-ne,
lyhyet "muistelmat" eivät väsytä lukijaa. Ehkä tajunnanvirta ja elämänsä koko vyörytys on viisainta jättää "omaan päähän". Kullakin on oma tiensä kuljettavana. Elämäänsä ei voi lainata toisille, ei edes omaisille.
Noin se menee vesi sorsankin selästä. Mukavasti runoiltu siihen tärkeimpään kaalinpäähän asti :)
Huumorista tykkään aina.
Jerry Lee,
niin, muisti on iso vesilätäkkö, joka syöksyy muistelijan selästä; ei edes ihmeemmin kastele, antaa mennä vaan. Ja puhdasta tulee. Mitäpä sitä muuta kuin nauttimaan tästä päivästä, illaksi kääntyneestä. Jos ei muuten niin huumorin voimalla.
Vau, tavoitit sen hienosti. Ei tätä kaikkea voi sanat eikä kuvat kertoa, se täytyy elää.
Lähetä kommentti