Elli on vaipunut ajatuksiinsa. Hän kulkee saaressa elämänsä läpi etappi etapilta. Pysähtyy läheisten kohdalla, muistaa työvuodet. Istuutuu kivelle ja istuttaa muistonsa menneisiin. Hän hakee kokonaiskuvaa.
Maan sisältä nousee hänen tielleen varoitustaulu. Hän siristää silmiään. Taulu hehkuu kuin mainosvalon neon. Kuin paljas peili. Silmiä polttaa vaikka yö on peittänyt ilta-auringon. Hän lukee. Hän näkee pimeässäkin.
VÄISTÄ VÄÄRIÄ KUPLIA
Älä rakenna siltoja.
Sillat romahtavat.
Älä rakenna muureja.
Muurit erottavat.
Älä käytä naamioita.
Naamiot syövyttävät.
ETSI OIKEITA KUPLIA
Heittäydy veteen. Vesi pyyhkii varjot ja lakaisee jäljet ja silottaa kolhut. Särkyvät vesikuplat ottavat vastaan kyyneleesi, hoivaavat ja sulattavat. Ja kun upotat kasvosi veteen ja nostat ne ylös, et olekaan enää rikki vaan uusi. Olet osa suurempaa kokonaisuutta kuin elämäsi vaikeat vaiheet. Vaikeutesi ovat murusina, eivät enää kaiken kauniinkin hukuttavana hyökyaaltona päälläsi.
Luonnonvesi ottaa elämässään eksyneen vastaan kuin isä tuhlaajapoikansa. Vesi hoivaa. Totuus perii maan. Totuus perii veden. Totuus perii elämän. Veden kirpakkuuskaan ei pelota. Kuplien puhjettua voit kohdata ja kirjoittaa elämäsi etapit niin kuin ne olivat. Ruman ja kauniin. Hyvän ja pahan. Surun ja ilon. Heikkouden ja voiman. Ja kaiken siltä väliltä.
*
Löytöretki alkaa: muistelen 360 asteen valossa, kiitos kuplien, Elli tuumii kun on lukenut taulun alusta loppuun ja lopusta alkuun yhtä monta kertaa kuin on ikävuosia harteilla. Jopas alkaa näkyä maailmoita sen kaikissa väreissä, kun uskaltaa raaputtaa pintaa, heittää mutaan mutukuplat, sukeltaa – ja uiskennella eteenpäin vapaassa vedessä, vapain mielin. Tulkoon tunteet.
Pakinaperjantaissa kuplii.
8 kommenttia:
Kun on aika muistaa. Valikoida ja unohtaa ne väärät kuplat, heittäytyä ja katsoa elämää ja muistaa ne oikeat, elämää kantavat, rakastavat, uskolliset ja rakkaat. Silloin olen elänyt, olen osanut väistää väärät.
Kaunis pakina.
Olemme kuplassa täällä blogistaniassa. Olemme lähellä toisiamme ja kuitenkin bittiavaruuden päässä. Kuplan seinästä näemme itsemme ylösalaisin.
Tervetuloa saarestasi takaisin tähän olomuotoon. Kuplit oikein hyvin.
Kaunis tarina, ja koskettaa minuakin, monella tasolla. Hienosti ja vapaasti kuplien kirjoitettu.
..ja tunteet tuli..
Täälläkin kuplii.
Kun tarkastelee kuplaa kerrallaan, ymmärtää niiden yhteyden.
Hienosti kuplittu. Se on kuin luonnon omaa kuplavettä :)
Ne väärätkin kuplat ovat osa elettyä elämää.
Kunpa ne osaisikin vain lähettää myötätuulen matkaan.
Kauniisti kirjoitit, taas kerran.
arleena,
niinpä.
Tiettyjä kuplia on tarpeellista väistellä, sillä niiden sisällä voi olla ammottavaa tyhjyyttä tai roisketta joka kastelee läpimäräksi, läpimädäksi. Mutta oikea kupla virkistää, yhdistää - särkyessäänkin. Jokaisella tulisi olla edes yksi ihminen, jonka rakkauteen ja uskollisuuteen voi ehdoitta luottaa. Vaikka rakastava ihminen kuolisi, hänen rakkautensa jää elämään. Ja kantamaan.
Sananjalka,
hieno vertaus ajatella että olemme kuplassa blogistaniassa. Kuplan seinämistä heijastuvat ajatuksemme, yhdistyvät jakaantuessaan toinen toisiinsa. Kiitos tervetulotoivotuksesta takaisin blogistaniaan. Saaressa oli hyvä, täälläkin on hyvä. Palaan pian takaisin saareen.
Pellon pientareella,
ilo kuulla, että kuplat tavoittivat sinut 'pellon pientareella'. Luonnonvoimallista jatkoa elokuuhun toivotan ;).
Kaanon,
niin, tunteet tulevat, vaihtuvat, nousevat, laskevat. Onneksi ovat tunteet. Se on ihmisen osa. Kuplivaa eloa ;)
Famu falsetissa,
niinpä. On tärkeää katsella kuplia myös yksitellen. Onko elämä enemmän kuin osiensa summa? Ihaa oli usein allapäin. Ja kuka lohduttaisi Nyytiä? Heidän on hyvä kaivaa 'hyvä' esiin kivenkolosta. Tai räsymaton alta. Kokonaiskuvan sävyt syvenevät eivätkä hukuta myöskään elämäntarinansa kirjoittajaa kun katselee sekä tummat että kirkkaat kuplansa läpikotaisin – vaikkei jokaisesta kuplastaan lopulta kirjoittaisikaan.
Isopeikko,
kiitos.
Luonto kuplii. Sen kyydissä menemme ties minne. Aina aukeaa.
Mk,
niin, ne väärät kuplat ovat myös osamme. Kai ne pysyvät repussa. Joskus painavat kuplat voi poksauttaa, hetkittäin, ja heittää repun sisältöineen kannonnokalle ja huilia vähän, mutta kovasti ne pyrkivät taas mukaan kun muistot syttyvät. Tämä oli osani, voi todeta. Minun elämäni meni näin. Hyvässä ja pahassa. Ilossa ja surussa. (Muistelmia kirjoittaessa tulee eteen monta valinnan vaikeutta: mistä kirjoittaa, mistä olisi paras vaieta.)
Kiitos sinulle.
Lähetä kommentti