Mies jota rakkaaksi kutsun koska hän sitä minulle on, ja joka rakkaakseen minua kutsuu koska sitä hänelle olen, lähtee saattajaksi pääkallopaikalle.
Matkalla kohti kaihileikkausta räpsin pelkääjän paikalla huvikseni kuvia vaikken kunnolla näe kohteita.
Kauppatorin nurkilta ei ole enää pitkä matka sairaalaan. Kello tikittää.
Merimaisema avautuisi ellei outoauto olisi tiellä. Mikä tuo tuommoinen kummoinen on? En näe tekstiä, en hahmota kuvaa.
Joku on matkalla kohti Tallinnaa, minä en. Olemme jo lähellä määränpäätä.
Ollako lintu vai kala - vai kaihipotilas, kas siinä pulma.
Tämmöiseltäkö lapsesta tuntuu, kun pelkää niin että henki uhkaa salpautua koska ei tiedä, pysyykö hengissä kun joutuu kohtaamaan ennen tuntematonta ja –kokematonta: kuinka paljon sattuu kun silmää sorkitaan. On pakko käydä läpi se mitä pelkää eikä pelkoaan voi aikuiseksi ylennyt näyttää operaation aikana operaattorille eikä assistenteille vaan on käyttäydyttävä kuin viilipytty, piiloon on puristettava pelkomytty.
Perillä.
Aluksi aristelin Eiran sairaalaa. Kuvittelin: entäpä jos minkkiturkit ovat pesiytyneet hoitohenkilökunnan silmäripsiin ja he odottavat että saavat hoitaakseen vain minkkiturkkikansalaisia ja minustahan ei sen edustajaksi ole. Kuitenkin valitsin leikkauspaikaksi kyseisen sairaalan, koska otin selville, että siellä on sekä kokemusta että teknistä huippulaitteistoa, potilaan parhaaksi. Kaihileikkaus tehdään kuhunkin silmään vain kerran elämässä. Ylioppilaskirjoitukset voi nykyään uusia, kaihileikkauksia per silmä kaiketi ei – paitsi jos tulee jälkikaihi. Uusintakierros olisi pienempi operaatio kuin varsinainen kaihileikkaus.
Ei Eiran sairaala ainoa autuuden paikka kaihipotilaalle ole. Mutta nostalgisista syistä tahdoin tulla seutuville minkä lähellä olin elämäntaipaleeni aloittanut ja sitä sitten muualla jatkanut. Asuin kaksivuotiaaksi lähellä Eiran sairaalaa Viiskulman Laivurinkadulla viidennessä kerroksessa. Taitava kiipeilijä kun olin, pääsin erään kerran könyämään ikkunalaudalle ja kurkin näköalapaikalta avoimesta ikkunasta katuelämää kaukana alhaalla. Vastapäisestä talosta tultiin kauhistuneena huomauttamaan ikkunalaudalla huojuvasta pikkulapsesta. Tähdet jäivät asfaltilta tavoittamatta. Niiden aika ei ollut. Elämäni sammuu radallaan aikanaan, ei tuolloin vielä ja siitä olen tänään sopuisasti kylläinen mutta en ylen. Rakastan elämää semmoisena kuin se on.
Eiran sairaalassa tajusin: olin luullut väärin elitismihöpötyksineni; fiinistelykö muka kuului tuon lasaretin rekvisiittaan. Hui-hai. Farkkuhousuinen mummo sai saman ystävällisen kohtelun kuin lurex-asuinen ”siskonsa”. Mummoja ja pappoja istui odotushuoneessa. Monien rystyset hohtivat valkoisina kun käsi puristi käsinojaa pelkoadrenaalin kyydittämänä. Jaoimme jutellen inhimillisyyttä ja niin selätimme kalman kalpeuden kämmenistämme: veren terve väri palasi ja kynti punaisia polkujaan käden selkämyksiimme. Hymy syttyi käskemättä. Silmiimmekin.
Kuulin nimeni.
Aluksi hoitaja mittasi silmäni koskematta niihin. Helppoa. Hauskaa. Samalla hän jutteli mukavia mikä irrotti kielenkantimeni. Sain sielunpeiliini tippoja jos minkälaisia: antibioottia, laajennustippoja, puudutustippoja (juu, puudutuspiikeistä ei vilaustakaan), puhdistusnestettä alkoholipitoista. Hän sujautti luomeni alle kostean tupon: näköelimeni lypsi lääkettä sitä kautta ja laajentui leikkauskypsäksi. Ei koskenut, tuntui vain.
Hoitajat ovat ihmeellisiä. Rauhoituin enkä tarvinnut rauhoittavaa. Ihminen on ihmiselle paras lääke.
Kello tuli yhdeksän. Oli aika siirtyä kerrosta alemmaksi leikkaussaliin, missä leikkaushoitajat tervehtivät ja pyysivät makuulle.
– Riisunko kengät? Olin ostanut pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen uudet kävelykengät, Eccot oikein; eivät ne olisi kelvanneet korkkareita naisten jalkoihin vaativalle Audin ex-myyntijohtajalle mutta Eirassa niitä silmäiltiin hyväksyvästi.
– Ei tarvitse, siihen vain makuulle, hoitaja kehotti ja toi peiton ylleni.
Pian saapui silmäkirurgi, tervehti ja levitti kasvoilleni vahvan kankaan: olin pupu joka on pistänyt päänsä pensaaseen eikä pelännyt enää mitään.
Turvallisuudentunne ja luottamus on lahja. En tiedä mistä se tulee, mutta tuli se. En tunne kirurgia, en hoitajia, en sairaalaa, en tiedä leikkaustekniikkaa, ja silti olen täydessä turvassa. Niin, ei minua lääkitty rauhoittavilla joten hyvä tuli sisältä ja ulkoa ja niiden kohtaamiskohdasta missä sykkii hyvä elämä.
Kasvolakanan keskellä oli aukko ja tiesin että sitä kautta silmääni päästään sananmukaisesti käsiksi. Joko nyt näen puukon? Veitsen? Pihdit?
Ei, ei, ei. Puudutustippa kaiken kivun vei.
Leikkaus alkoi. Silmäkirurgi poisti samentuneen mykiöni ultraäänitaajuudella värähtelevän fakokärjen avulla ja korvasi sen kirkkaalla muovilinssillä. Tämä muovinen keinomykiö kestää kirkkaana koko eliniän.
Leikkauksen aikainen näkymä oli uskomattoman kaunis. Olin kuin elävän vesikuplan sisällä, puudutustippa läikehti turkoosinsinivihreydessä, valo loisti kauniisti, taittui kaleidoskoopin eläväksi mosaiikkitaiteeksi missä kokonaisuus yllätti ja oli suurempi ihme kuin osiensa summa. Nautin näytelmästä, valo-swoh’sta täysin mielin – ja innokkain silmin. Instrumenteista ja kirurgin kädestä joka niitä taiten käytti, en nähnyt vilaustakaan. Uin valoväreissä.
Aikaa kului leikkaussalissa noin viisitoista minuuttia. Olipas nopeaa ja helppoa. Istuin leikattu silmä muovikuvun suojaamana leikkaussängyn laidalla. Kiitin. Kiitokseni pulppusi luonnonmukaisesta lähteestä. Sen nimi on onni.
Nousin ja astelin kohti odotushuonetta, minkä pöydälle oli katettu kahvikannu, voileipä ja konjakki, mitä olinkin osannut jo odottaa, kiitos Sirokon kertomuksen.
Minun jälkeeni leikkaukseen oli tulossa mummo, jonka pitkä valkoinen letti heilahteli ja silmät kapenivat viiruiksi kun hän tivasi samalla kun kulautin konjakkini:
– No koskiko... hän kysyi ja vastasi itse samaan hengenvetoon: – Koski kuitenkin ja kamalasti.
– Ei yhtään. Ryhdyin kuvailemaan lettimummolle taivasnäkymiä ja mantereiden kohoumia, veden taikaa ja maailman luomista uudeksi mikä leikkauksen aikana nousi tenhoavista näkymistä mieleeni.
– Sinä narraat kuitenkin, just noin sanoi miehenikin jolta leikattiin viime vuonna kaihi. Yritätte puijata minua etten pelkäisi näin kamalasti.
– En narraa, totta puhun, vakuutin ja toivoin että hän kuuli mitä sanoin ja uskoisi kuulemansa, mutta samassa leikkaussalin ovi aukeni ja hän kättään heilauttaen ja letti kävelyn tahdissa keinuen liukeni silmistäni kohti sitä minkä itse olin vast’ikään jättänyt taakseni.
Mikä ylennys ja huojennus nouseekaan suuhun ja silmään, kun kaihileikkaus on ohi: selvisin, ei sattunut lainkaan. Olen itsestäni onnellinen (meinasin sanoa ylpeä mutta muistan: vaatimattomuus kaunistaa) . Osaan kuin osaankin käyttäytyä kuin aikuinen nainen. Minä: ihminen sama vai erikö, joka pienen pienenä tilliäisenä riuhdoin ja kiljuin ja huidoin ja temmelsin, kun kuusi ihmistä piteli kättäni ja ruumistani aloillani jotta verinäyte olisi saatu. Mutta silloin oli kyse enemmästä kuin silmistäni: tahdottiin saada selville olenko isäni siittämä ja se olikin tiukka paikka. Sen tilliäinen vaistosi vaikkei tiennyt mistään yhtään mitään. Isäni silmät minulla ovat. Onneksi se selvisi jo varhain.
Totta on – ei toinen puoli vaan... täysi lastillinen: kaihileikkaus on niin fantastinen kokemus että tilasin toisellekin silmälleni leikkausajan 23.10. Lääketiede voi olla portti ihanuuksien ihmemaahan.
Minä näen. Opin varmaan myös ymmärtämään sen mitä näen. Ja suuntaamaan katseeni. Laulan Kari Rydmanin sanoin:
Niin kaunis on maa,
Niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
Ja varjoisat veet,
Niin varjoisat veet.
Miten kävi lettimummon?
Kohtasimme sairaalan käytävällä. Hänelläkin oli leikatun silmän suojana muovikupu. Tiesin, ettei johtunut hänen nauttimastaan konjakista kun hän minut nähdessään hymyili:
– Et sinä narrannut yhtään.
***
Pakinaperjantai: Remontti
33 kommenttia:
Kiitos positiivisista näkymistä tulevaisuuteen! Eiköhän tuo liene edessä joskus monella meistä, jos elämänpäivät pitkäänkin jatkuvat. Kerrothan myös onko leikatussa silmässä valonarkuutta aluksi ja miten eriparisilmien kanssa elellään odotellessa toista silmät avaavaa varttituntia.
Oi, lähes karehdin noita kaikkia kauniita värejä ja näkyjä, mitä näit ja koit, mutta en kuitenkaan karehdi. Pääsen sinne aikanaan, mutta on hyvä tietää, että sinäkin selvisit kaikesta noin urheasti, enköhän minäkin sitten joskus. Hyräilijän vuoro taitaa tulla ensin, koska hänellä on jo alkua. Parasta lukea hänelle tämä postauksesi.
Oletko nyt kirjoittanut tämän sillä silmällä, mikä vasta leikataan vai sillä mikä jo leikattiin? Sanovat että lähes heti näkee hyvin. Peilikuvansa kuulemma vähän liiankin hyvin. Kaikki muu on pelkkää juhlaa. Mitä siitä peilistä, juhlaa se on sekin, kun näkee. Ja vähän vanhentuneeseen itseensä on hyvä tutustua :-)
Voi miten mahtava kuvaus! Nyt poistit kaikenlaiset silmän ronkkimiseen liittyvät pelkoni (Harvoja asioita niin aristelen, mutta silmä on kyllä sellainen paikka johon en kaipaa näprääjiä). Kun/jos tuo eteen tulee, muistelen urhoollista sinua ja tätä kirjoitusta.
Osaat loihtia vetävän tarinan aiheesta kuin aiheesta.
(Muuten, se Gentleman's clubin limo kuljettaa tietynlaisia ukkoja strippiklubille tankotanssia tiiraamaan.)
Sinä näet!
Luettuani tämän minä itkin, sitten hymyilin ja sitten taas itkin.
Niin korkea taivas....
Tämmöinen itkupilli joka itkee ilostakin.
Iloiseksi tulin myötäelämisestä, niin, miten lettimummon maailma muuttuikaan?
Leikkausta odottava kumppanini lukee olkani takana.
Lämpimin terveisin<3
Onnea uudelle mykiölle! Kaihi tulee kuulemma kaikille - ennemmin tai myöhemmin. Ihanaa, että se ei enää ole samanlainen mörkö kuin ennen vanhaan, jolloin kaihileikkauksen jälkeen ei nähnyt mitään ilman kaihilaseja, noita hirveän paksuja pullonpohjia.
Reippaasti kestit kokemuksen; kertomuksesi valaa rohkeutta meihin muihin, jotka jonakin päivänä koemme saman.
Mainio pakina aiheeseen: kunnossa pysyäkseen ihminenkin tarvitsee remontteja.
Et arvaakaan, miten täydestä sydämestäni sinua kiitän ja lähetän kaukohalin tästä silmäleikkauksen kuvauksestasi. Kiitos.
Minun olisi pitänyt mennä moiseen jo molempien silmien vuoksi keväällä, mutten ole rohjennut edetä asian kanssa yhtään. Lääkäri/toimenpide/sairaala kammoni juontaa juurensa varhaislapsuudestani. Se on kohdallani jotain aivan käsittämättömän hirveää.
Luin kertomasi pariin kertaan ja varmasti vielä monesti - ehkäpä soitan joku päivä silmälääkärille ajan.
Nyt olet puolivälisså. Kuulosti paljon helpommalta kuin mitä etukäteen jännitit. Mutta jännittäminen kuuluu asiaan. En usko, että kukaan voisi sanoa ettei lääkäårillä käynti jännitä.
Muuten kaunis jugendtalo tuo Eiran sairaala. Hienoa, että vanhat rakennukset kelpaavat edelleen sairaalakäyttöön.
Onnea seuraavaan reissuusi.
Kirkkaasti näkyy, eikö näykin.
Maailma on niin kaunis ja nyt se näkyy entistä kirkkaampana.
Kiitos tästä hyvästä, tarpeeksi tarkasta, kaihileikkauksen kuvauksesta. Kyllä tuo minullakin lienee ennenpitkää edessä. Ei tarvitse pelätä, kun muistaa miten Lastukin vaan katseli ihania näkymiä.
Hyvin kerrottu vakavasta ja tärkeästä aiheesta. Jaetaankohan blogeille koskaan tiedonjulkistamispalkintoja? Tämä on sellaista vertaistukea, jota ei ole mistään lääketieteen ammattilehdykästä saatavissa.
Loistava kirjoitus, Isopeikko vei sanat suustani!
Hieno kuvaus, upea taidon ja onnistumisen ylistys. Niin monilla tämä peloittava tilanne edessä. Kirjoituksesi antaa uskoa ja voimaa meille kaikille. Kiitos, kiitos! Olen samaa mieltä ISOPEIKON kanssa.
Onneksi se on nyt takana. Onneksi olit rohkea ja menit.
*halitus* <3
Ellinoora,
ole hyvä. Eilen illalla huomasin minkä kirkkauden olen uuden silmäni valovoimalla saanut. Voi ihme mikä ero entiseen: katulamput on ”vaihdettu”, nehän valaisevat, ihmisillä ovat kasvoissaan silmät, nenä ja suu ja talojen ääriviivat ovat selvät. Mies meni kauppaan minä jäin ulos. Seisoin jalkakäytävällä ja ihmettelin ja katselin uutta maailmaa :). Kuu möllötti taivaalla kumottaen polleammin kuin kuunaan ennen. Joku kysyi: ”Onko jokin hätä?” Ei vissiin le tapana seisoskella tyhjin toimin ihmetyksen vallassa illalla kadulla.
Leikatun silmän toipuminen täyteen tehoon kestää 1-14 vuorokautta, kerrottiin. Pari päivää leikkauksen jälkeen näin silmälläni silkkaa maitosumua, mikä on yleistä. Toisena päivänä oli lievää silmäkipua (sekin tavanomaista). Mutta eilen, voi vimpula mikä ilo ja mikä maailma aukeni syksyn alkaessa. Leikin sulkemalla silmiä vuoron perään. Kaihisilmäparka ei näe paljoakaan, parinsa taas näkee melkein täydellisesti. Tosin lääkäri kertoi laittavansa siihen -1 vahvuuden koska silmäni ovat olleet eripariset joten nollaan ei kannata pyrkiä molempien silmien osalta etteivät aivot mene solmuun. Oikea silmä saa nollanäön eli näen sillä sitten täydellisesti.
Jälkihoitona on tiputtaa silmiin antibioottia neljän viikon ajan kolme kertaa päivässä. Öisin pidän viikon päivät kovamuovista silmäsuojusta jotten vahingossa hiero leikattua silmää.
Uuna,
kiitos hauskasta kommentista ;).
Minulla todettiin kaihi neljä vuotta sitten. Likinäköisyys ei lisääntynyt, mutta samentuma kyllä ja niin alkoi maailma pikku hiljaa ensin harmaantua, sitten pimentyä.
Kolme vuotta meni hiljakseen: kaihi ei edennyt mutta vuoden sisällä näkökykyni romahti. Näin yleensä käykin. Ja silloin on syytä mennä leikkaukseen. Turha maksaa vähän väliä uusista laseista. Kun toinenkin silmä on leikattu, menen optikolle vielä kerran (saan lukulasit), ja siinä se. Lopun ikääni näkökykyni on hyvä - ellei rappeutuma (jota ei ole todettu) tule muuttamaan kuvioita.
Juu, nyt voin valita, kummalla silmällä kirjoitan, puolisokealla vai näkevällä. Jäljestä sen huomaa :).
Eilen vasta oikein pääsin nautiskelemaan leikatun silmän antamista ihmeellisistä näyistä.
Peilin edessä seisoin hetken ja näytin itselleni kieltä. Sen jälkeen purskahdin nauruun. Ja lopuksi kampasin otsatukkani. Hieno.
Olen ”hulluna” lääketieteeseen. Se voi auttaa niin monessa. Ei elämää täydelliseksi saa mutta melkein :)
Hyräilijälle terveiset. Onnea leikkaukseen. Vakuutan että hän tulee ilahtumaan.
Kutuharju,
:)
Lääketiede on alue, joka herättää intohimoni, niin humanisti kuin koulutukseltani ja näkemykseltäni olenkin. Voisin kirjoittaa terveydestä ja sairaudesta bittitaivaan täyteen tai ainakin varata sinne oman nurkan, niin kiehtovaa lääketiede minusta, maallikosta, on. Toivottavasti en uuvuttanut hoitajaa tuhansilla kysymyksilläni. Mutta kyllähän lapsetkin tietyssä iässä kysyvät, tietääkseen, ja vanha muuttuu lapseksi jälleen, tietääkseni ;).
En uskaltanut ennen leikkausta surffata ja lukea kaihileikkauskokemuksista. Minulle riitti yleispätevä vastaus: se on helppo toimenpide. Mutta mistäs sitä silti etukäteen tietää, onko tuo vakuuttelu pelkkää sanahelinää vai käytännössäkin totta. On se. On. Ja tulee olemaan. Kaihileikkaus on kivaa :D. Ainakin potilaalle.
Vai semmoiseen menoon se piiitkän pitkä auto on valjastettu. Ja minä kun luulin sitä ruumisautoksi;) No, ehkä se on sama asia. Tavallaan.
Kaanon,
kiitos.
Itkin ja nauroin ja taas itkin kun kommenttisi luin ja elän läpi. Monenlaista elämän varrelta nousee mieleeni. Niin kaunis on maa -laulusta myös.
Meillä on elämä tässä ja nyt. On mahdollista vaikka mihin, yhä. Elää ja iloita. Nähdä yhä paremmin toinen toisemme ja olla kiitollisia siitä. Pitää huolta itsestä ja toisista.
Lettimummo oli niin tosi ja aito. Ensin pelossaan, sitten ilossaan. ”Suomalainen ei usko ennen kuin näkee.” Sananparsi toteutui.
Toinen mummo tuli aiemmin leikkaussalista, käveli odotussalissa miehensä luokse, kumartui tämän puoleen ja sanoi nauraen: ”Hei sinullahan on silmät, en ole nähnyt niitä neljään vuoteen.” Me kaikki odotussalissa istuvat jaoimme ilon hänen kanssaan. Joillekuille näkökyky palautuu heti leikkauksen jälkeen.
Kiitos terveisistä, lämmöstä; samaa toivon sinne päin ;).
Kumppanisi leikkaus menee hyvin.
Ina,
minä ja minun mykiöni kiittävät onnittelusta.
Kaihilasit? Sellaisesta en ole kuullutkaan. Kiitos kun kerroit. Guuglasin kiinnostuksesta. -Ei olisi mukava käyttää painavia pullonpohjia silmiensä edessä, etenkin kun joudun öisin( ja välillä päivisinkin jotta happiarvot pysyvät hyvissä lukemissa) solmimaan yhteistyösopimuksen uniapneaa hoitavan laitteeni kanssa. Nyt on pidettävä viikon tauko, koska silmään ei saa puhaltaa ylipainehoidon myötä tulevaa ilmavirtaa.
Omalta kohdaltani voin sanoa: totta ovat puheet siitä että kaihileikkaus on helppo ja kivuton. Tuntoaisti toimii, mutta kipu pysyy poissa.
aimarii,
miten ihanaa kuulla, että kuvaukseni auttoi sinua ;). Otan kaukohalin vastaan kokosydämestäni. Kiitos. Omien pelkojeni, jotka koskivat tiettyjä lääketieteellisiä tutkimuksia, juuret löytyvät lapsuudesta. Usein meillä on vasta eläkkeellä aikaa pysähtyä pohtimaan elämää. Kuinka kaikki on mennyt ja mistä mikin johtuu.
Varhaislapsuudessa syntyneet haavat ovat pitkät. Mutta onneksi tulee hetki jolloin salaisuudet paljastuvat, haavat arpeutuvat – ja ymmärtää muita ja itseään sitten paljon paremmin.
Oikein odotan 23.10. uutta kaihileikkauspäivää. Odota sinäkin, pikku hiljaa, omaasi ;). Pidän peukkuja. Sydän sykkii lämpimästi.
arleena,
totta, niin kauan kuin silmäleikkaus oli teoriaa, pelko eli ja iti, mutta nyt kun sen on käynyt läpi, huojennus on tosi. Ja iloisin ja luottavaisin mielin annan oikean silmäni ammattitaitoisten osaajien hoidettavaksi.
Eiran sairaala on kaunis. Satavuotias ”vanhus” on täynnä hillittyä harmoniaa. Värimaailma ja koristemaalaukset hoivasivat odottajan mielialaa. Portaat ja lyhdyt veivät leikkaussaliin. Vessakin oli kuin karamelli.
Juu, kirkasta on, eilen testasin silmääni kävelemällä ennen niin pilkkopimeillä kaduilla, mutta kas, nyt huomasin kuinka kaunis voi iltakaupunki olla. Valoja, varjoja, puita, patsaita. Minä näen. Ihmisilläkin olivat silmät päässään. Aiemmin niitä en enää erottanut.
Kiitos toivotuksesta uuteen leikkaukseen. Silmät olisi voinut leikata kerralla, mutta näinkin on mahdollista. Ajattelin että katsotaan silmä kerrallaan, varmuuden vuoksi, kuinka tässä käy.
Famu falsetissa,
kiitos ;) – ja kiitos itsellesi. Muistin sinut ottaessani kameran mukaan tuolle ikimuistettavalle leikkausreissulle. Pyysit kertomaan leikkauksesta ja mikäs sen mieluisampaa etenkin kun tuomisina oli hyviä kokemuksia.
Hammaslääkärillä käynnin jälkeen en voi sanoa samaa kuin kaihileikkauksen. Kunpa hampaatkin tokenisivat puudutustipoilla ;)
Isopeikko,
oi kiitos. Kauniisti sanot. Ihmisen osa on yhteinen. Sen vuoksi hyvän leikkauskokemuksen ilosanomaa on niin onnellista levittää.
Nana,
kiitos.
Ihanaa jos voi omalla potilaskertomuksella auttaa ja tukea muita.
Utukka,
kiitos ;).
Hoitaja sanoi siellä sairaalassa, kuinka monet isojakin leikkauksia läpikäyneet potilaat aluksi pelkäävät sitä, että nimenomaan silmään kosketaan. Silmä on niin ominta omaa, melkein intimiteettisuojan alainen sielun peili, ei sinne vieraita halua päästää. Ja hän jatkoi: ”Ja leikkauksen jälkeen äskeiset vapisevat kaihipotilaat ovat kuin kirkastuksen saaneita: ”Ei sattunut ollenkaan, ehkä jotain pientä tuntui, mutta kipua se ei ollut.”
Vähäistä silmäkipua tunsin vasta leikkauksen jälkeisenä aamuna.
Onnea Sinullekin, sitten kun tämän ”ihmeen” aika tulee.
Odotan oikein iltaa, kun pääsen ihmettelemään kuinka näen kulkea katulamppujen valaisemilla kujilla.
Una,
kiitos halista, se lämmittää ja ilostuttaa ;)
Onnittelut Lastu uudesta, ihanasta näkökyvystä. Minäkin olen monesti miettinyt, josko menisi leikkaukseen, jolla likinäkö paranisi. Olisi niin upeaa nähdä kunnolla. Pienen aavistuksen siitä saa piilolinsseillä, niillä näkee paljon selvemmin, kuin laseilla. Mutta en taida kuitenkaan uskaltaa. Se kai on kaihileikkausta kuitenkin paljon riskialttiimpaa puuhaa. Mutta kaihileikkaukseen menen, jos se joskus ajankohtaiseksi tulee. Sait sen kuulostamaan suorastaan mukavalle :)
Niin aivan ihanasti tämän tarinoit, että melkein kadun tehneeni operaation ennen tätä lukukokemusta.
Minun ainoa pelkoni oli että homma epäonnistuu ja sokeudun lopullisesti. Mikä taivaallinen helpotus sen jälkeen kun maailma avautui terävänä ja kaikissa väreissään hehkuvana.
Eripariset silmät minullakin, vasempaan jäi vähän miinusta, oikea korvaa sen täysin. Ei ole pakko käyttää laseja ellei halua täydellistä teräväpiirtoa. Lukulasit kyllä hommasin, haluan nähdä koko sivun kerralla enkä mitään pientä tirkistysaluetta kuten monitehoilla.
Muuten Isopeikko sen sanoi aivan nappiin. Vertaistukea. Tämän voisi käydä kehystämässä sinne odotussalin seinälle. Tai vähintäänkin linkittää jokaiseen kaihileikkauskutsuun.
Ansku,
sain Eirassa käteeni asiakaslehden, jossa on tarinaa Tomi Metsäkedosta:
"Siihen loppui piilolasien kanssa läträäminen"
Laulaja, tenori Tomi Metsäketo käytti yli 15 vuoden ajan pääasiassa piilolaseja. Viime helmikuussa hän päätti antaa itselleen syntymäpäivälahjaksi silmien laserleikkauksen. Leikkauspaikaksi hän valitsi Eiran - kollegoiden suosituksesta.
*
Tomi kertoo, että koko toimenpiteestä jäi todella hieno "fiilis".
- Eirassa homma toimi upeasti, ja mikä tärkeintä, siihen loppui piilolasien kanssa läträäminen, hän iloitsee. - Vielä nytkin muistelen aikoja, jolloin nukkumaan mennessä havahtui, että otinko piilolasit pois vai en.
- Leikkauksen jälkeen vein luotto-optikolleni viinipullon kiitokseksi yhteisistä vuosista ja lohdutukseksi vanhan asiakkaan menetyksestä.
Hän suhtautui varsin mukavasti ja halusi tarkastaa silmäni nähdäkseen leikkauksen jäljet. "Todella siistiä jälkeä" oli hänen arvionsa.
***
Koko juttu on luettavissa osoitteessa
http://www.eiransairaala.fi/sivu.php?k=9259
Kiitos onnittelusta. On niin euforinen olo kun silmä tekee sitä mitä sen on tarkoitettu tekevän.
Sirokko,
kiitos sinulle.
Kun kerroit että lopuksi saan konjakkiryypyn, minua rupesi kaiken jännityksen keskellä naurattamaan ja kun naurulle antaa pikkusormen, alkaa rentoutua jo ajatuksen voimasta, henkisestä konjakista... ja sen jälkeen voi ruveta katselemaan värifilmiä. Mukana oli tietty myös intuitiivinen luottamus: leikkausporukka tietää mitä tekee. Minun ei tarvitse muuta kuin olla ja makoilla ja luottaa.
Kiva kuulla sinun silmiesi jatkokertomus. Hyvä kun mainitsit moniteholinsseistä; taidan minäkin valita 'koko ruudun' sitten kun lasien valitsemisen aika on. Marraskuussa.
Olet ollut minulle tiennäyttäjä:) Kiitos, sanottuna sekä leikatulla että kaihisilmällä (leikattiinko sinulta molemmat yhtä aikaa).
Minulta leikattiin viikon päästä toinen, ei tarvinnut sen kauempaa 'sokkona' kulkea. Olisin mieluummin hoitanut kerralla molemmat mutta eivät suostuneet, joissakin paikoin tekevät niinkin.
Lasien valitseminen on vähän kinkkistä. Toisaalta ärsyttää kaivella lukulaseja laukusta, usein vielä ovat unohtuneet kotiin... toisaalta taas en jaksa tihrustaa pelkillä monitehoilla. Mutta tärkeintä on se että tietokoneelle näkyy ilman mitään!
Hyva kun seurasin Utukan kehotusta tulla lukemaan kokemuksestasi. Elavasti kirjoitettu. Kuka tahansa meista voi samaistua alkun pelkoon ja lopun euforiaan - kaikkea hyvaa uuden mykion kanssa! :)
Sirokko,
ahaa, sinulla oli leikkausten suhteen viikon välitila, minulla se on neljä viikkoa syystä, että saman tien hoituu leikatun silmän jälkitarkastus ja toisen silmän leikkaus.
Lukulasit ovat varmasti oma taiteenlajinsa. Totta: tärkeintä on että näkee lukea silmä tarkkana blogeja :).
Viimeksi minulla ovat olleet moniteholinssit, joista meni vuoden aika teho - tai siis silmistä. Epäilin jo, oliko optikko laittanut väärät vahvuudet vuosi sitten elokuussa, kun en talven tullen nähnyt ajaa autoa jne., mutta kaihihan se siellä ahkerasti töitään teki. Vaan eipä pure keinomykiöön, ei :D.
Mistähän muuten sana 'kaihi' on peräisin. Kiinnostaa.
BLOGitse,
kiva kun rantaudut saaren taigaan, tervetuloa. Ja kiitokset onnittelusta. Mykiö on mukava. Vaikka onkin varaosa. Korvike. Näin ihmistä vanhetessa riisutaan - ja puetaan uusiin kuosiin :D.
Kaikkea hyvää myös sinulle - Egyptiin asti!
Voi ihanuus ja autuus :D Onneksi olkoon upeasti sujuneesta leikkauksesta! Hymyilyttää niin, että ihan suupieliini sattuu. Olen NIIN onnellinen puolestasi - sekä uudesta hyvintoimivasta varaoasastasi että siitä, ettei kukaan muu voi taikka osaa tällaista tapahtumaa näin erityisen ihanalla tavalla kuvata :D
Ruska,
kiitos :D.
Kyllä on lokakuu alkanut hyvissä näkymissä sekä sinulla (kävin lukemassa uutisesi) että minulla. Tulkoot sade tai viima tai halla tai syys, kyllä me porskutamme; sinulla tunturivoimakokemukset saaresi lisäksi sielusi pohjalla, minulla saaren taiga – ja niille lähteille voimme 'salaa' heittäytyä, jos tulee hetki että heikottaa. Mahtava on täysikuu rannattomalla taivaalla, linnunradalla.
Kaikki järjestyy, tavallaan, painollaan:)
Minuakin rupesi kiinnostamaan kaihi-sanan alkuperä. Itse ajattelin sen tulevan kaihdin-sanasta. Siinähän näkymän eteen tulee ikään kuin kaihdin. No, täällä voi käydä lukemassa virallisen selityksen.
http://www.helsinki.fi/~tekivela/kaihi/nimitys.html
Ansku,
kiitos, ihanaa!
Kävin lukemassa oitis; viittaus kaihin yhteydessä vesiputokseen sai melkein kaipaamaan kaihia takaisin: vesi on elementti joka vie mieltäni aina eteenpäin :).
Muistan kauan kauan sitten erään tenttikysymyksen (mutten enää vastaustani): luettele suomen kielen 'jalkaverhot' eri murteissa. Oli siinä pieksuissa pitelemistä, kun vastausta ähersin, mutta hyvin osasin - silloin. Nyt en muista mistään mittään mutta aina haluan kuulla lisää ja tietää varsinkin kun on sanojen etymologiasta kyse. Tekee vaivatkin hauskemmiksi kantaa kun voi pohtia tautisanojen syntyjä syviä :)
Kiitos! Minulla ei ole vielä kaihia, mutta jos ja kun se tulee (olenhan vanhempieni lapsi), en enää pelkää. Ainakaan paljon.
Muuten olen sitä mieltä, että pelkonsa voi aikuinenkin reilusti tunnustaa. Minä sanon sen joka kerta, kun menen hammaslääkäriin. - Muistathan, että minulla on hammalääkärikauhu, sanon. - Muistan, hän vastaa, minun ihana lääkärini.
Obeesia,
miten tärkeän näkökohdan tuot esille. Pelkonsa saa sanoa ääneen. Siitä aukeaa suora reitti empaattiseen, ymmärtävään hoitosuhteeseen.
Eräs esitelmöitsijä tunnusti esitelmänsä aluksi ääni väristen: "Jännittää niin." Myötätunto kuulijoiden joukossa oli käsinkosketeltavaa. Esitelmöitsijän pelko lientyi ja hän esitti asiansa luontevasti ja sopivan rennosti. Kaikilla oli lopulta hyvä.
Onnea ja iloa kaihileikkaukseen sitten kun sen aika on :)
Ihan mahtava kertomus!
Poistit monelta pelot kaihileikkauksen takia.
Kyynel tuli silmäkulmaan, kun tätä luin, ilosta sun puolestasi.
Kiitos!
Hieno kertomus, Lastu! Nyt olet sitten hyvä(n)näköinen :)
Tätä oli jännittävä lukea, vaikkei kaihileikkaus olekaan ollut pelkojen listassa ensimmäisenä, ainakaan vielä. Ihan loppua kohden tunnelma tiivistyi, kun tajusin että viet lukijan operaatioon asti ja sen ohikin - miten tässä oikein käykään.
Jäin miettimään kaihileikkauksen hintaa.. Olemme perheen keskuudessa haaveilleet, että keräämme rahat kokoon siskon silmäleikkausta varten - hänen näkönsä on niin kauhean huono ja silmälasit jo pullonpohjat. Sellainen leikkaus on vain kovin kallis suomessa, ja viroon hän ei ole ainakaan vielä uskaltanut lähteä.
Kertomukset maailman kirkastumisesta vaivaisen parinkymmenen minuutin laserilla sohimisen jälkeen kuulostavat vain niin kovin uskomattomilta ja ihanilta - voiko sellainen olla edes mahdollista!
Tämän tarinan jälkeen voisi kyllä uskoa että on.
Ihana tarina, onnea uudelle silmälle! Olin syyskuussa mieheni saattajana, ja oli helppo eläytyä juttuusi. Hän on iloinnut uudesta näöstään, ja valmistautuu toiseen leikkaukseen. Värejä hämmästelee, niinkuin sinäkin. Ne unohtaa kun näkö hiipuu hiljalleen.
harakka,
kiitos myötä iloitsemisesta. Ilo on kuin lähde. Raikas ja kirkas.
jl,
juu, hyvä(n)näköinen olen, kuin lapsennäköni olen saanut takaisin - tai saan, kun toinenkin silmäni on operoitu.
Voin leikkiä. Kun suljen leikatun kaihisilmäni, näkö heikkenee "silminnähden", mutta jos katson pelkästään leikatulla silmällä, näen hyvin. Pitää vain huolehtia, etten silmilläni leikkiessäni aiheuta väärinkäsityksiä.
Odotan innolla toisen silmäni leikkausta. Kylläpä sitten on kirkasta – syyspimeälläkin ;).
pankin talkkari,
totta, lääketiede kulkee eteenpäin, paljon on tehty ja tehdään, jotta potilaitten ei tarvitsisi enää pelätä tiettyjä toimenpiteitä ja leikkauksia.
Kyllä kaihileikkaukselle hintaa tulee. Julkisella puolella maksu olisi kohtuullinen, mutta monet väsyvät jonottamaan. Toisaalta laskeskelen, kuinka paljon säästyy rahaa, kun ei tarvitse enää tilata uusia laseja vuosien myötä, koska näkö pysyy lopun ikää keinomykiön vuoksi samana – hyvänä.
Kannatan lämpimästi upeaa ideaanne: siskolle kaihileikkaus sisarusten hyvän tahdon ilmauksena, lahjana.
Marjattah,
oma rakas saattaja matkalla kaihileikkaukseen on kullanarvoinen.
Mieheni luki leikkaukseni aikana Mäntsälän kapinasta kertovaa kirjaa. Hän hämmästyi, kun olin niin nopeasti valmis. Kirja jäi siltä erää kesken, oli niin paljon muuta kerrottavaa, juteltavaa, iloittavaa.
Lähetä kommentti