"Hyväksyn itselleni loputtomat oikeudet olla väärässä, keskeneräinen ja mahdoton, herkkätunteinen, ristiriitainen ja synkkä, lempeä, muuttua ja muuttaa mieltä. Pidätän itselleni loputtomat oikeudet itkeä ja nauraa, ajattelemattomasti, sopimattomissa yhteyksissäkin."
Helinä Siikala: Täyden auringon aikaan - ajatuksia pelon voittamisesta.
Valokuvatorstai: Virta
30 kommenttia:
Kultaiset auringon säteet virtaavat virtaan,tältä kaksipäiseltä taruhahmolta.
Virran liike särkee kuvajaisen ja luo siitä satumaisen hahmotelman.
Kuva herättää ajatuksen että mikä ihme kuvajainen siinä on virran vietävänä:-)
Kuva on kaunis, mutta tuosta Siikalan runosta kiitän erityisesti. Kiitos, juuri tuota tarvitsen juuri nyt.
Veden virtaan kuvastuen, toistaen virran tyyneyden.
Kaunista.
Nuo oikeudet kun osaisikin itsessään ja kanssaeläjissään hyväksyä. Sitä on rakkaus.
Kaunista, pehmeää - virtaavaa.
Mutta miksi se on niin vaikeaa (siis omien puutteiden ja ristiriitaisuuksien hyväksyminen)!
Hyvä oivallus tuo itsensä näkeminen heijasteena. Juuri siinä on vaikeus: omakuvaansa on sittenkin vaikea hahmottaa.
Kaunista väreilyä !
Voih mikä kuva ja teksti! Kaunista!
Kuvasta välittyy hetki, joka on onnellista virtaa täynnä
Runo kosketti. Ja kuva. Pidin tästä!
Joskus itkukin virtaa,ilostakin.
Täälläkin virtaa...
Kuvissa on upeat, virtaviivaiset värit! :)
Niin kaunis runo ja kuvasi, kuin satua oisi!
Hieno kuva, jättää miettimään..
Todella kauniit kuvat. Pidän myös Siikalan sanoista.
Voi hyvänen aika, nyt virta vie päänkin mennessään!
Onpas hieno kuva, keinuva heijastus, eikä oikein näe, mitä seisojalla on sylissään. Tosi hieno ja mielenkiintoinen kuva. Metaheijastuskin vielä :-)
Pehmyt piirto,
oli tyyni ilta ja hänellä oli naru kädessään, ettei ainokainen veneemme karkaa. Huomasin että hiljaisessa vedessä hänen päänsä keinahteli, kuvasteli, karkasi, palasi kaulaan ja irtosi taas. Johan se piti ikuistaa.
Zilga,
saaren taigassa vilisee satuhahmoja ;)
Tapsu,
niin, mikä ihme kuvan hahmo on. Onneksi pysyy veden pinnalla eikä aallon pohjassa vaikka kovin heilahtelee, tuulenhenkäyksenkin liikautuksesta.
Reija,
kiitos.
Minuakin Siikalan runo puhuttelee. Itseänsä ei kannata hylätä. Kuka muu niin hyvin omia tunne- jne. vaihteluita ymmärtää kuin itse. Joskus on tosin päiviä, jolloin toivoisi olevansa toisenlainen kuin on, mutta se menee ohi ;). On syötävä niitä eväitä mitä matkalle lähtiessään sai.
Inkivääri,
kiitos.
arleena,
vedessä ihminen voi hyvin. Vesi vanhin parantaa.
Ansku,
sain tuon runon eilen ystävältäni, jolle eilinen päivä uutisineen oli raskas. Hän otti kirjahyllystään sattumalta Siikalan runokokoelman, luki ja lähetti minulle.
Niin, rakkaus punnitaan hetkinä ja päivinä jolloin on vaikeaa. Hyväksyntä on avain. Aina ei jaksa aurinkokaan paistaa. Saati ihmispolo. Mutta sen jälkeen saapuu valo joka virtaa.
aino,
virtaavaa on myös ihmisen elo. Aluksi kiepauttelin kuvaa neljään eri asentoon, taisin leikkiä. Sarjakuvasta tuli melkein takinkääntäjän opas. Joskus voi vaihtaa mielipiteitään kun se mihin uskoi osoittautuu harhaluuloksi. Luulee olevansa varma, onkin epävarma. Kuvittelee olevansa rohkea, onkin arka. Inhimillistä olla epätäydellinen.
Ina,
no sinäpä sen sanot: kun niin mielellään olisi selkeä ja ristiriidaton ja hyvä ja kaunis, vaan kun ei ole (ainakaan minä), on siinä vaikea pala nieltäväksi. Ei auta kuin ottaa tosiasiat tosiasioina ja hyväksyä itsensä semmoisena ja kummoisena kuin on. Ja kumppani. Kyllä se siitä etenee. Lopulta jää jäljelle sula hyväksyvä hymy. Ja sadan prosentin täydelliset ihmiset ne vasta epäuskottavia ovatkin. Hui kauhistus.
Marjut,
väreilevä vesi lennättää ajatuksiakin.
savisuti,
kiitos.
Ihmisen osa on yhteinen. Ehkä Siikalan runossa on peri-inhimillistä aitoutta. Kukaan ei ole toinen toista yläpuolella, vaan samassa veneessä keikumme, vaihtelevaisessa säässä ja tunnelmassa.
aimarii,
totta, kuvan ottohetkellä saari antoi parastaan. Ihmislapsen on siinä ikään katsomatta hyvä olla.
Kaanon,
olen iloinen kun kuulen mitä kerrot.
flora,
totta, itku on vettä. Sekin puhdistaa. Ja ilon itku on kuin taivaan lahja. Se nostattaa.
Wanu,
niin tekee... vaikka kun kuvan kohteelle näytin hänen kuvansa, hän naurahti: karmea. Näki siinä päättömän hukkuneen.
kipi,
kiitos. Järven hiljaiset värit kiittävät.
Harakka,
saaren taiga on satua. Huomenna taas satua lukemaan ja kirjoittamaan, aah, ihanaa.
tuulento,
virta liikuttaa ihmisen lasta, miestä ja naista.
Tirlitta,
ilo kuulla, tahdoinkin tarjota jotain mistä voisi löytää vaikka... itsensä ja kuvalleen hellästi hymyillä, puutteineen ja ”ansioineen” ;).
Uuna,
he-hee, samaa huudahti mies kuvan nähtyään ja nauroi päänsä päälle - havaittuaan sen kahtena ;)
Seisoja pitää sylissään vahvaa köyttä: olemme ottaneet opiksi ja sidomme veneen tiukasti puuhun. Saari on enimmäkseen autio – muita veneitä ei saarella yleensä ole – ja kun yksi vene jo karkasi, tätä pidämme silmällä valppain mielin ja liekanaruin. Metaheijastus ;)
Kauniit kuvat. hetken oikein täyty katsoa pitempää, mitä siinä on. Sehän on sitä ajatuksen virtaa, kun naisella on oikeus muuttaa mieltään ;)
Amalia,
toden totta. Naisen suuri lahja on kääntää ajatustensa päitä täysi ympyrä. Tänään voi tuntua yhdenlaiselta, huomenna aivan toisenlaiselta. Totisesti, totisesti, olen sitä mieltä että... voi muuttua muotoon: Totisesti, totisesti, en ole pätkääkään sitä mieltä, että... Ja mikä hämmästyttävää, luovaa ja hämmentävää: samasta asiasta on kyse :D.
Miksi miehet eivät tätä luonnonmukaista taikatemppua joka on ihan totta, tajua? Kyseessä on naisen kyky vaihtaa tunteineen mielipidettään, ja se osoittaa käyttökelpoista sopeutumaa :D. Etuoikeutettuja olemme.
Satumaiset kuvat. Minäkin pidätän ne oikeudet. Erityisesti saan nauraa sopimattomissa yhteyksissä. Joskus on silti pakko nauraa sisäänpäin;)
Famu falsetissa,
sisään- ja ulosnaurajalla on aina hauskaa. Ja jos hän löytää samanlaisen nauruakrobaatin, on kaksinverroin hauskempaa.
Tunnustan: olen hyvin lähellä tilannekomiikkaa (naurua) joissakin yltiöpäisen muodollisissa tilanteissa. Vaikeaa on pidätellä.
Ihana!
Ja annan pääni vaikka leijua irrallaan, jos se tekee sen onnelliseksi :)
Mukava kuva!
Taiteellinen kuva. Niin ehkä sitä itse hyväksyy erheensä ja eilaisuutensa, mutta hakee oikeutta muilta olla sellainen kuin on. Inhimillinen.Jollaisia kaikki muutkin loppujen lopuksi ovat.
No jo on mainio kuva.
Saaaressasi on selvästi taikaa, nytkin sait kuvaasi vedenväkeä.
Kutuharju,
mieluummin päätön onnellinen kuin täyspäinen onneton :D
Wiltteri,
kiva kun kelepas ;)
jip,
kiitos ;).
Enemmän ehkä meissä kaikissa on yhteistä kuin erilaista ;). Kaiku ja vastakaiku, miten kaunista ja hyvää – ja hauskaa.
harmaa susi,
ollos hyvä, susj.
Demetrius,
iloinen olen kun vedenväki saaren taigassa missä muodossa tahansa näyttäytyy.
(P.S: Viime viikonloppuna söin kalaa ja kalan jälkeen kalaa. Maistuu se vaan aina niin hyvältä – kuin koko saari.)
Lähetä kommentti