Maalaus

Me lapset  perimme 1974 isämme kuoltua taulut, joita hän oli taidekauppiaalta viisikymmentäluvulla ostanut. En muista millä periaatteella isän taulut  perinnönjaossa jaoimme, mutta riitaa ei tullut, kukin sai toivomansa.

Se miksi kahdenkymmenenkahdeksan vanhana valitsen Alvar Cawénin sinisensävyisen taulun, johtuu lapsuuden saariajalta: veden kaipuustani (ja myöhemmin maailma meidät vieroitti pois kauas toistaan). Silta, sillan alla vesi, veden mystiikassa voima, voiman lähteenä elämä: tieto siitä etten voi astua samaan veteen kahta kertaa, on kaikkeuteni kaikkeudessa.

En osaa arvottaa maalauksia rahassa – ja siksi olen salaa iloinen, että tästä taulusta puuttuu tekijän signeeraus mikä on kuulema taidemarkkinoilla niin pitkä miinus, ettei sitä pelasta se että maalauksen on signeerannut taiteilijan puoliso edesmenneen mestarin puolesta.

Olen kuljettanut maalausta seitsemänkymmentäluvulta lähtien muutosta toiseen – vedettömissä maisemissa. Ripustanut milloin Vantaan, Helsingin, Heidelbergin, Keravan kotien seinille. Taulun aihe väenpaljouksineen ei vastaa erakkoluonteeni mukaista haltioitumista: unohda itsesi, pienetsuuret murheesi,  sulaudu johonkin suurempaan.  Mutta silti taulu on minulle kehto, ei hauta. Lähde, ei pakkopulla – saati risti. Siksi että taulun aiheessa virtaa vesi, vaikka jään alla. Elän vedestä. Siniseen kätkeytyy lupaus veden kiertokulusta: tuskaisen taipaleen jälkeen saapuu  toivo.

Kun muutamme paikkakunnalta toiselle, pakkaan maalauksen ruskeaan paperiin. Avaan sen seuraavassa kodissa. Ripustan seinälle.  Katse pysähtyy. Elämä antaa myös traagisia hetkiä jolloin taivaalta sammuvat kuu ja tähdet eikä aurinko nouse. Suljettujen luomieni läpi kuulen taulussa veden kohinan ja näen sillan yli virran. Pääsen toiselle puolelle vaikka vapisen yhä. Tasaannun. Hengitän hiljaa. Katselen uusin silmin uutta maisemaa. On hyvä olla. Elämä eletään eteenpäin vaikka sen ymmärtää taaksepäin, muistan; en ulkoa vaan sisältä. Pääni on kuin korkki. Välillä maailma murjoo ja pää painuu, mutta sittenkin, lopulta, korkki nousee pintaan ja laineet loiskivat mieltä eteenpäin ja jos hyvin käy, ylöspäin.

2010

Tänä keväänä etelän kotimme ostaa taidekauppias puolisoineen. Tarkoitus on muuttaa sinne mistä nuoruudessani lähdin, veden partaalle, Pohjois-Savoon, ja siksi koti on pantu myyntiin. Kaipuun voi ruuhkavuosina haudata, jopa itseään narrata: mitäpä lapsuuden- ja nuoruudenmaisemiin takaisin muuttamaan, hui hai, ei kai, mutta kun työ ei enää sido ja lapsetkin siivillään, on vapaa kysymään itseltään: minne oikeasti haluaa asettua asumaan, ehtoovuosien kehtoon kiikkumaan  kuin  elon alkuun konsanaan. Vastaus on: tuhansien vetten partaille, sinne mistä  on  matkaan lähtenyt ja minne tahtoo palata. Ja mies, metka ja rakas, matkassa mukana.

Taidekauppias joka kotimme keväällä ostaa ja tauluni näkee, mykistyy, kurkistaa taulun taakse ja puhkeaa puhumaan:

- Cawénin taulu on monella tapaa arvokas, hällä väliä vaikka taulu on vaimon signeerama. Pitäkää taulusta hyvä huoli niin kuin toinen toisistanne.  Vanhat varsinkin tarvitsevat huolenpitoa, keskinäistä kunnioitusta ja turvaa. Rakkautta rajattomasti. Katsokaa silmiin. Älkää koskaan hylätkö toisianne. Nähkää taulun sanoma. Etsikää Savosta koti, jonka seinälle ripustatte taulun ja kun sitä katselette, voimaannutte. Mutta ei riitä, että vain taulussa siintää vesi:  kodin ikkunasta pitää näkyä liplattava  Kallavesi. Menkää järven rannalle mutta mantereen puolelle ja voikaa hyvin.  Kaksin aina kaunihimpi, hän jatkaa ja kehottaa: - Ostakaa minulta toinen vesiaiheinen taulu.


Hän puhuu tunteella ja olemme myytyjä. Ostamme häneltä taulun, missä aallot kuohuvat ja meri pauhaa:  hurjistunut luonto antaa rauhaa. 

Eilen teimme kaupat järven rannalla olevasta kodista. Sen  seinälle ripustamme  taulut, niin isältä perityn kuin taidekauppiaalta ostetun. Vuoroin katselemme kuohuja, vuoroin näemme sinisen sillan. Ja kotimme  ikkunasta näkyy silta, kanava ja aaltoja  halkovat laivat, jotka huuteloovat: tulukee kojttiin, kojttiin, joutukee jo. 

Vesi vanhin voitehista.

On ihmeen hyvä kotiin tulla taas. Maalaus on tienviitta.


Pakinaperjantai: Maalaus