...savvoo...
- Et sitten oo muistana minuva yhtään sen jäläkeen kun yhen jutun annoit minun kirjottoo sinne lokkiis.
Iita Linta Maria on hirmu vihasen näkönen. Tappoon (tapaan, kirjakiel. huom.) hänet syksyllä avoimessa mielentilassa Kuopion torilla, muikkukukkojonossa Hanna Partasen kojun nurkalla. Melekeen pelottaa mutta ei kuitenkaan.
- Anteeks kauheesti, ei oo ollu tarkotus, sokellan Iita Linta Marialle ja hän antaa armosa valuva piällein ku luppoon: - Kerro vuojesta 2011, ni lykkeen sen lokkiin. Mitteepä siellä tulloo vastaan?
Oesittepa nähny sitä hymyn miäree mikä Iita Linta Marian kasvoille sytty. Nyt ymmärrän vertauksen: kasvonsa loistavat kuin lamppu. Se olj syksyvä, se kullanruskanen aaringonpaeste hänen punaposkillaan.
Mittään ei kuitenkaan syksyn mittaan kuulu Iita Linta Mariasta, mutta tännään posti toi hänen kirjeensä.
Minä, Iita Linta Maria, olen joutunut jättämään Suloisen Savonmaan ja savon murteen ja muuttanut Helsinkiin. Työn perässä.
Kuljen työmatkat HKL:n bussilla. Mikä on HKL, saattaa "ulkopaikkakuntalainen" kysyä. Se on niin kuin HooKoo-lenkkimakkara (se on kai ympäri Suomen kaikille tuttua juttua) ja L tarkoittaa liikennettä. Helsingin Kaupungin Liikenteen bussissa en tohi avata suutaen. Murretta tulloo väkisin. Tuas lipsahti. Mutta ryhdistäydyn ja pistän deet sun muut suuda myöden. En ole vielä varma, mihin kohtaan ne pehmikkeet kuuluvat.
Kuljen työmatkat HKL:n bussilla. Mikä on HKL, saattaa "ulkopaikkakuntalainen" kysyä. Se on niin kuin HooKoo-lenkkimakkara (se on kai ympäri Suomen kaikille tuttua juttua) ja L tarkoittaa liikennettä. Helsingin Kaupungin Liikenteen bussissa en tohi avata suutaen. Murretta tulloo väkisin. Tuas lipsahti. Mutta ryhdistäydyn ja pistän deet sun muut suuda myöden. En ole vielä varma, mihin kohtaan ne pehmikkeet kuuluvat.
Töissäkin olen hiljainen. Jouduin pois asiakaspalvelusta. Takakonttoriin monen oven taakse lykkäsivätten. Olen hiljaisten työntekijöiden harmaan massan yksi jäsen. Mutta onneksi muistan, että jos yksikin sormi tai varvas puuttuu työruumiista, yhteisö ei ole entisensä. Pomo kävi luonani ja kun en saanut sanaakaan suustani, hän virkkoi: "Sinulla, Iita Linta Maria, on sitä hiljaista tietoo." Eli on minulla arvo.
Etsin täältä etelästä töitä ja löysin. Etsin edelleen myös elämäni miestä. En ole vielä häntä löytänyt. En osaa avata suuta, en töissä enkä ei-töissä. On minulla ajatuksia, mutta ne ovat sekaisin nyt. Pyristelen murretta vastaan. Jarrutan. Harjoittelen yleiskieltä. Yleiskieli. Mikä sana. Mikä sisältö. Mikä murhe. Ei, ei luonnista luonnolliseksi vielä kirjakieli suussani. Tahdon kuulua joukkoon. Toivon että pääsen sisälle. Kaikki on kiinni ulosannista. Siihen tulokseen olen tullut. En avaa suutani ennen kuin opin uuden kielen. Ennen kuin kirja pysyy kieleni päällä. On se kovvoo hommoo.
Masennun. Siltä minusta ainakin tuntuu. Sitä kai tämä kaihomieli ja mykkyyden tila on. Ihminen on kuitenkin puhuva eläin. Tuppisuuna tukehdun. Tilaan ajan terapeutille. Saan jonottaa kauan. Lopulta avaan terapeutin oven. Avaan siellä suuni. Terapeutti katsoo minua kauan silmiin, välillä tuijottaa suutani joka käy. Melkein meinaan sulkea suuni. Jatkan kuitenkin. Jotenkin saan puhutuksi suuni puhtaaksi kun kielj löytää kojttiin. Kerron savon murteella terapeutille, kuinka olen allapäen ja pahoeilla mielin.
Hän sivelee viiksiään mietteissään ja yhä katsoo minua kiinteästi silmiin ja… Voi miten pelästyn. Hänen suupielensä nykivät ja hän muljauttaa silmiään kun yrittää estää tulemasta sitä mikä on tullakseen. Luulen sitä kohtaukseksi ja kai se sitä onkin. Hän hekottaa, kurskottaa, remahtaa, röhöttää, hän pitelee pallomahaansa, putoaa tuolilta, pyörii jaloissani. Pomppaan pelästyksestä seisomaan kuin vieteri, nostan hänet kainaloistansa siihen asentoon mikä kädellisille kuuluu, pystyyn kuin ikihonka; terapeutti läjähtää kuitenkin pehmotuolilleen persuuksilleen kuin olisi maratonin juossut ja lopulta lopettaa hevosmaisen hirnumisen. Sanoo viiksiänsä loppuhenkosinaan suoriksi vedellen:
"Iita Linta Maria, ei Helsingissä kerta kaikkiaan voi käydä terapiassa savon murteella, ei tästä tule mitään. Ymmärrän kyllä että olet allapäin, mutta se ei mene minulla syvyyksiin asti. Voisitko mennä selkokielikurssille. Ja muista: yksi lause on yksi ajatus. Tule sitten takaisin, niin jatkamme terapiaa. Toinen vaihtoehto on että muutat takaisin Savoon."
"Iita Linta Maria, ei Helsingissä kerta kaikkiaan voi käydä terapiassa savon murteella, ei tästä tule mitään. Ymmärrän kyllä että olet allapäin, mutta se ei mene minulla syvyyksiin asti. Voisitko mennä selkokielikurssille. Ja muista: yksi lause on yksi ajatus. Tule sitten takaisin, niin jatkamme terapiaa. Toinen vaihtoehto on että muutat takaisin Savoon."
Kävin selkokielikurssin. Huomaatkos miten se jo minulta sujuu. Oli oikein mukavaa siellä selkokurssilla. Hirmu lyhyitä lauseita. Pääsin terapiankin läpi. Mutta on tässä selkoisessa olotilassa se vika, etten tiijjä, mittee tien sille savon sanatulvalle, joka jiäp ylj ja käöttämätä.
Mittee tämä vuos tuop tullessaan, enpä tiijjä. Mutta sen tiijjän, että ommoo kieltä ei voe kieltee. Muuten se männöö solomuun. Oeskoon olemassa ihanuuksien ihmemua missee suap olla oma ihtesä.
On suurinta onnee anno dominona -11, jos iitalintamaria suap olla iitalintamaria. Ei muuta. Siinä kaekki. Lähtökuoppa ja muali yhtä aekoo. Heleppo hengittee. Sanon itellein: elä ennee mieljpahhoo sisikunnissas kiäntele: aakase vappaasti suus ja iäntele.
terveisiä Savvoon, Kallavein rannalle
lähettää Iita Linta Maria
PS Nähhään tuas muikkukukkojonossa!
Pakinaperjantai: vuosi 2011
Mittee tämä vuos tuop tullessaan, enpä tiijjä. Mutta sen tiijjän, että ommoo kieltä ei voe kieltee. Muuten se männöö solomuun. Oeskoon olemassa ihanuuksien ihmemua missee suap olla oma ihtesä.
On suurinta onnee anno dominona -11, jos iitalintamaria suap olla iitalintamaria. Ei muuta. Siinä kaekki. Lähtökuoppa ja muali yhtä aekoo. Heleppo hengittee. Sanon itellein: elä ennee mieljpahhoo sisikunnissas kiäntele: aakase vappaasti suus ja iäntele.
terveisiä Savvoon, Kallavein rannalle
lähettää Iita Linta Maria
PS Nähhään tuas muikkukukkojonossa!
16 kommenttia:
Terve vaan, Iita Linta Maria, oikeeta asiaa puhut! (Mukava, kun tuo Lastu päästi Sinut linjoille, kiitos vaan hänelle.) Oma äitini oli aina hätää kärsimäsää, kun joskus piti jonkinsortin edustustilaisuuteen osallistua. Enhä mie ossaa ees kirjakieltä puhhuu, totesi vanha viipurlaine, joka ei suomenkieltä toden totta millään muulla suustaan päästänyt kuin juuri viipurin nuotilla.
Ollaan, Iita Linta Maria sikälikin sukulaissieluja, kun minun oikea koko nimeni on Irma Eva Maria. On niinkuin vähäsen samanlainen rytmi kummallakin nimessä. Älä nyt tätä kenellekään eteenpäin kerro, kun blogini on ihan anonyymi.
Eipä sitä etukäteen voi tietää mitä uusi vuosi pitää sisällään. Eikä varsinkaan, kun pitää kirjakieltä puhua ja samoin ajatella kirjakielellä. Se on vierasta iitalintamarialle.
Mutta kunhan saa omalla murteella haastaa, niin uskon vuoden kulun etukäteen eteen avautuvan luonnikkaasti.
Onkohan niillä Tsadissa joku seminaari missä opetetaan tuollaisia tyhmyyksiä. Yksi lause muka yksi ajatus, höh. Lauseilla tulee paha mieli yksinään, mutta viisi keskenään hippaa leikkivää syheröistä lausetta synnyttää ainakin kymmenen onnellista, keskenään sillä tavalla sopuisasti ristiriitaista ajatusta.
Vaikak turha sitä oli kertoa, kyllä sinä ja Iita Linta Maria
olette sen aina tienneet.
Ja näitä iitalintamarioita,joilta pääkaupungissa kiellettiin omakielinen kirmailu, löytyy minunkin tuttavapiiristäni, niin se vaan oli laita ennen, onkohan vieläkin.
Tai no, nykyään kai pitää jo kaikkien tikittää tekstiviestejä suullisestikin, ei ole aikaa enempään, ilmankos ymmärretään niin paljon väärin. Ja kirjallisestikin saisi ilmaista vain asiaa, lue sitten pistettä pisteen perään, ajatuskin siinä alkaa pätkiin.
Terveisiä vaan Iita Linta Marialle, että muistaa voimisteluttaa omaa kieltään säännöllisesti.
Tulisipa tosiaan hieno vuosi jos jokainen saisi olla omanlaisensa.
Olisi helppo hengittää, ja sen myötä kevyempi elääkin.
Mitä jos rohkenisi yrittää?
Olipa taas mukavaa lukemista. Tutulta tuntuu Iita Linta Marian pulma. Kohdallani se alkoi outoa murretta puhuvan karjalaisperheen lapsen sopeutumisena savolaiseen ympäristöön. Pian murre muovautui savolaiseksi. Kun vielä jäin asumaan niille seuduille, puhuminen ja ymmärtäminen sujuivat. Helsingin reissuilla piti valita sanansa, mutta savolaisaksentti pysyi. Vuosia myöhemmin kun lapsenlapset Hämeestä olivat pieninä lomillaan luonamme, murre tarttui helposti heihin. Ei sentään enää, nyt ollaan sää ja mää nääs. Itse yritän mongertaa taas vierasta murretta, eli ranskaa ja tietysti savolaisaksentilla. Vuan haetanneeko tuo mittään.
Voe mitenkä oesj mualima kööhempi ileman meitä iitalintamariloeta taekka alokasmöttösijä. Kaekki ej sua suutaa vielä aakikaa ku myö ollaa jo johannot kääty läpi ja asijat alakaa solokennaa valuva molemmista suupielistä. Erj asija on sitte se suopko kukkaa meijän ajatuksista mittää tolokkuva ku sanoja on nii mahottomasti ja varsinaeset asijat jiäp piiloo niihen vällii. Hersyköö helleesti Iitalintamarijan rehevä ja haaska muistelemine vaekka muekkukukkojonossa.
Lupsakkoo olloo ja elloo tiälä oeketten immeisten seassa tännäj vuonna.
Ina,
terve, terve, Irma Eva Maria. Kauniisti sointuu nimesi, juu, ja olen luottamuksesi arvoinen: kenellekään en nimeäsi kerro :).
Äitisi puhui viipuria. Puhutko monien osaamisiesi kielten lisäksi myös sitä? Omat lapseni eivät puhu savoa, ja sekös minua ilahduttaa ei kun harmittaa ei kun juuri niin: jokainen äänellään oman kielensä löytää ja sitä käyttää.
Kun lähdin opiskelemaan suomen kieltä vuonna 1965, murreprofessori Pertti Virtaranta sanoi (tuolloin), että vain yli 60-vuotiaat puhuvat Suomessa enää aitoa murretta (jos murretta yleensä puhuvat). Ja mitä syrjäisempi maan korpikolkka, sen suurempi mahdollisuus löytää aito murretähti.
Kilautin Iita Linta Marialle. Hän kiittelöö terveisistä, sinua, sukulaissieluaan ;).
arleena,
totta. Iita Linta Marian naama on tuhannella kurtulla, kun hän yrittää puhua kirjakieltä. Ponnistelee ankarasti ja pudottaa sanat harvakseen kuin Paavo Lipponen. Annetaan Iita Linta Marian huastella ihan mitä tahhaasa haluvaa. Lupasin että suap tulla lokkiini kertoelemmaan näkemyksijäsä tavan takkoo tänä vuonna. Sekös häntä ilahuttaa. Annaha olla, kahellaa, mittee tästä luppaouksesta seoroo. Hyvvee ja hyvän parasta, niin ku yhen savolaesen keittokirjan nimi kuuluu.
Demetrius,
"Lauseilla tulee paha mieli yksinään, mutta viisi keskenään hippaa leikkivää syheröistä lausetta synnyttää ainakin kymmenen onnellista, keskenään sillä tavalla sopuisasti ristiriitaista ajatusta."
Kiitos! Tämän kätkemme Iita Linta Marian kanssa sydämiimme. Jopa niin, että suatamme männä ravia, kun savvoo tulloo, eikä sanottavvoo tarvihe pisteesä pisteeseen sulloo. Antaa männä vuan, nam, nam, maestuu, maestuu sananrieska.
Sirokko,
kiitoksia kovasti terveisistä Iita Linta Marialle. Pelekeen että jos hän kovin murteesa jättää, koko immeinen muuttuu. Iita ja Iitan murre kuuluu yhteen. Hänestä tulloo jotensakkii vakava ja ahistunu, ku hän pinnistellöö pisteestä pisteeeen ja jättää vuan muutaman sanan sinne välille keikkumaan. Orpouttaan.
No, toesaalta, nyt on klapikielj kirjallisuuvessa yks muotihuara. Muutama sana. Piste. Muutama sana. Piste. Voeshan sitä Iita yhä harjotella, toesaalta, toesaalta ja huviksesa. Mutta äkkiä on tultava takas, ettei ihteesä hävitä olemattomiin.
Mk,
omanlainen vuosi 2011 omanlaisine kansalaisineen, sitä voisi Halonen toivottaa vaikka näin jälkikäteen uuden vuoden puheessaan. Eikä omanlaisuutta tarvitse välttämättä teattereista hakea: kun jokainen saisi 'omalaatuisen luvan omalaatuisuuteensa', niin tavallinen arki olisi värikästä. Ja hyväntahtoista.
Simpukka,
olet kulkenut rikkaan kielipolun karjalan ja savon murteesta Etelä-Ranskan ranskaan, nääs :).
Kotimurre oli syytä 60-luvun Helsingissä salata - siltä ainakin murteen puhujasta tuntui. Onneksi Suomeen tuli murrebuumi vastakohtana tuon ajan tasapäistämiselle. Äkkiä murteet olivatkin säilyttämisen arvoisia ja murteenpuhujat eksoottisia kielenviljelijöitä.
Kari Hotakainen, joka ei ole syntyperäinen savolainen mutta pitkään Savossa asunut, kertoi, että niin vain on, ettei savoa viäntävee immeistä oteta vieläkään vakavasti. Siksi hän miettii tarkkaan, mitä kieltä kukin kirjansa henkilö puhuu. Niin, toisaalta Sirpa Kähkösen kirjoissa murre loistaa "katu-uskottavasti" ja tuonaikaisesti. (En ole lukenut Kähkösen Kuopio-kirjoja vieläkään, mutta kiitokset olen kuullut ja uskon.)
Ihhailen sinua, ranskaa Ranskassa savolaisaksentilla puhut. Ja puhutpa mitä kieltä tahansa, se on takuulla syvämen puhetta - sitä tärkeintä.
Sananjalaka,
voe, voe, ja ihanuuksien ihmemua, mitenkä sinulla sujjuu tuo savon murre, kiitoksia kovasti. Korvalehet myötämielessä keinuu. Ja niin kiittää Iita Linta Maria myös. Hän soetteloo melekein joka päevä ikävissään ja aena enstöeks sannoo: "Ei mulla oo mittää asijoo." Ja siinä sitten huastellaan tunti ja usseesti kaks, sillä eihän meillä tok mittää asijoo oo, ei oo, niin, vuan puhetta tulloo kuitennii.
Pikkusen on pitänä operaattoria vehtoo, tulloo aeka kalliiks tämä 'ei mittää asijoo' huasteleminen. Mutta miehillemme (minulla on hämäläenen, Iita Linta Marialla kymenlaaksolaenen) selevitimme ku ne rupesivat liikoo murrelaskujamme syyneemään, jotta sitä asijoo suattaa välillä ollakkii, eihän sitä tiijjä ennenko alakaa huastella ja kokkeilla mittee tulloo mieleen. Aena kuitennii jottaein. Ku vuan muistaes nyt mitä.
Mutta mittee ne rohvessöörit väettää että murteet kuoloo. Ei varmana! Ku sinuakkii lukkoo, nii murretentti mänis 'kiitoksella hyväksytty' -arvosanalla kirkkaasti ja kunnialla läpi - ei ku enemmän: erinomasesti. Ootko syntyperänen savolaenen? Oot, vastoon vaekken tiijjä.
Kiitoksija toevotuksista. Kyllä olj viime vuojjen paras piätös muuttoo Kuopijjoo. Noo, onhan tiällä ihmettelemistäkkii mutta siinäpä tulloo mulla tuas aehetta pirrautella Iita Linta Marialle, entiselle kuopijolaeselle, savon murteen taetajalle. Ja se sannoo aena: voe tokkiisa! Ja minä sanon sille: elä muuta sano. Se tarkottaa että annaha tulla lissee. Sammoo sanon sulle :) Ja kiitän kanssa.
Olipas siinä juttua kerrakseen,oikein kunnon savon kieltä:D,saa nähdä miten tämä vuosi menee,toivotaan että saadaan hengittää vapaammin♥ Mukavaa Loppiaista♥
Tansku,
kiitos.
Tammikuussa on alkuvuoden taikaa. Mahdollisuuksia on vaikka mihin. Hienoa vuoden jatkoa myös sinulle!
Sie kysyit, Lastu, ett' josko mie osaan haastaa viipurilaisittain. No, kyllähän meill' haastellaan, ko mieskii on ihan pesunkestävä viipurlaine. Hää vaan joutu evakkoss' opettelemaan toisenkii kielen, suomen. Evakoill' olikii kova juttu, ko joutuit luopumaan sekä koist' ett' kielest.
Ina,
no nytpä minulta tulloo ehotus: niin on ihanoo tuo karjalan murre, että kuulisin sitä mieluusti uuvvemmankii kerran. Jospas välillä pörräyttäesit karjalanmurteisia postauksia lokissas. En minä käske minä vuan pyyvvän. Ja on miehelläs ollu kova paekka, männöö kotjseutu ja sitten pitäs suukii pistee toeseen malliin. Mutta onneks nyt murre suap Suomenmuassa missä tahhaasa tulla niin ku se on syntymäseuvvuilla ollu. (Niin minä savolaenen viäntäjä haluvan uskoo, tae onhan minussae ittee ja länttä, mistee lie Mantsisuarelta yhen huaran esi-isät on kotosin, mutta suu kääp savoks. Ja korvat kuunteloo karjalaks - sillon ku sitä murretta kuuloo.)
Kyllhä mie, Lastu, mielelläin voisin välist' karjala murteell' kirjoittaakii, mutt' vähä minnuu kuitenkii hirvittäis'. Miull' ko murre ei oo oikiall' tavall' säilynt, vaan se on sekoittunt tähä yleiskieleen. Onha tää tietyst' miun äitiin kiel', ja tätä mie yli kaiken rakastan, mutt' näist' blogiloist' löytyy parempiikii karjalankielell' kirjoittavii ku mie. Mie tyykkään erityisest' esimerkiks' Mk:n Muistaako kukaan blogista ja hää kirjoittaa niin sujuvaa karjalaa, ett' jot.
Ina,
mie luven sinnuu niin mieluusti, haasteet sie karjalaks tai savoks (kokkeilepa huvikses) tai helsingiks. Mie en ossoo puhuva karjaloo, mut mie oon karjalan murteen nöyrä kuuntelija eikä minnuu haettoo vaik välistä vilahtelloo ylleiskieltä siltä jolta karjala sujjuu. Mut en mie pakota kettää mihinkää suuntaa. Ihmisen pittää tuntee ihtesä vappaaks - itekukkii suap sannoo sanan millä kielellä tahhaa. Mie itekkii tahon olla vappaa. Välillä tulloo suusta millon mittäe.
Miekii fanitan MK:ta. Hää ossuu ytimii ja sannoo sanat niin ku ne on. Paekallaan.
Ensin olin (valehtelematta) pudota tuolilta tuosta kuvasta - tuli taas uusi naurun pyrskäys...
Sitten tuosta murteesta. Olen ollut koko lapsuuteni kaksikielinen, kotona vanhempien ja muualla asuvien sukulaisten kanssa evakkokerjalaa ja ulkona ja kavereitten kanssa poria. Vaihdoin ajattelematta ja miettimättä lennossa kieltäni. Minulle oli aina ongelma, miten kaikki tiesivät, kenelle puhuin - silleen lennossa- kun kaveritkin kävivät meillä. Suurempi ongelma oli mennä porilaisena isoiseksi Itä-Suomeen riparille, kun en osannut puhua siellä sitä karjalaa, jota siis kotona vanhempien kanssa osasin...
Lähetä kommentti