sunnuntai 13. helmikuuta 2011

onni - optimismi ja toivo



Aino on iloinen, kun osaa lukea, kirjoittaa ja laskea. Ja ihmetellä.

Sanelukirjoituksista Aino ei tykkää, mutta kivaa on niillä tunneilla, jolloin saa omasta päästä kirjoitella tarinoita vaikka mistä. Aino unohtaa itsensä kun kirjoittelee muurahaisenkieltä. Ja norsun jalanjälkiä.  Ja miettii, onko leijona ystävä vai olisiko parempi juosta karkuun niin nopeasti kuin jaloista vauhtia lähtee.  Perhosta parempaa juttukaveria saa hakea.

Taas on lukujärjestyksessä merkintä: kirjoitusta. Aino toivoo, ettei olisi vuorossa sanelua.

- Tänään kirjoitetaan yhdestä ainoasta sanasta, sanoo opettaja ja kääntyy liitutauluun päin, kurkkaa vielä olkansa yli luokkaan ja virkkaa: - Kohta saatte tietää.

Hän kirjoittaa taululle kirjaimia, joita oppilaat eivät hänen selkänsä läpi näe. Jännää. Mikähän sana siellä on syntymässä?
- Liitu liikkuu, kaartuu ja kiikkuu,  Aino loruilee  Katrille,  jota Ainon vauvalöpinä ärsyttää ja hän nyrpistää:
- Liitu kirskuu inhottavasti.
Katri työntää etusormet korviensa aukkoihin.  Aino vilkaisee Katria.  Katri vilkuttaa peukaloitaan  korviensa juuresta. Melkein Katri jo virnistää, mutta vain melkein, sillä hetikohta hän muistaa  murjottaa ja irvistää.

Opettaja kääntyy luokkaan päin ja siirtyy sanan edestä sivulle. Aino näkee: Onni.

Ainolla hulvahtaa lämpö sormiin. Niihin osuu aurinko. Peukalo, etusormi keskisormi, nimetön ja pikkirilli tanssivat. Kynä on Ainon sormisyleilyssä. Hän tietää heti mistä kirjoittaa.

ONNI

Onni on Inno.  Onni ja Inno kuuluvat yhteen. Yhdestä sanasta voi taikoa kaksi sanaa, kun lukee sanan ensin alusta loppuun ja sitten lopusta alkuun.

Inno tahtoo luistella. Hiihdellä. Piirrellä. Kirjoitella. Lueskella.  Lauleskella. Syödä pannukakkua. Katsella lintuja. Innolla on innokas mieli.

Välillä Inno menee piiloon. Ja Onni perässä. Silloin kyllä harmittaa. Ei näy kumpaakaan. Kurkin joka paikasta. Etsin ja etsin, sillä en voi ilman Innoa ja Onnea olla iloinen. Löydän keittiöstä kaakaopurkin. Kaadan maitoa mukiin ja ripotan sekaan  kolme lusikallista kaakaota.  Sekoitan. Tuoksuu hyvältä. Juon pillillä suklaata. Lähden kameran kanssa ulos. Otan kuvan metsästä, missä elää liito-orava.

Inno voi olla vaikka mitä. Inno piilee vaikka missä.  Innon löytää, kun lähtee  liikkeelle. Ja kun Inno löytyy, löytyy Onni.  Kun innostuu niin onnistuu. Semmoinen Onni-Inno, Inno-Onni minulla on.

Aino III B

Opettajasta Ainon tarina on niin opettavainen ja hyvä, että hän monistaa sen ja jakaa oppilaille. Inno-onnea toivottaa. Sanoo, etteivät lapset oikeastaan onnea mieti, lapset elävät onnea läpi.  Mutta tahtoi kuitenkin kysellä oppilaidensa onnen perään kun otsikon taululle kirjoitti. Opettaja on kova selittelijä.  Suu käy kuin mäkihyppyselostajalla.
- Parhaiten täällä pärjää kun sulkee korvat, Katri kuiskaa Ainolle.
- Elä kuitenkaan silimiä, ettet törmee mihinkään ja satuta ihtees.

Koulupäivä on ohi. Kotimatka alkaa.  Tavallisesti Aino ja Katri kulkevat osan  koulumatkaa kahdestaan.

Tänään Katri haluaa tallustaa kotiin yksin.  Aino on Aino ja Katri on Katri, sen ison eron Katri tajuaa vaikka on pieni, ja haluaa miettiä sitä itsekseen. Hän sanoo Ainolle kyläkaupan kohdalla hei ja jatkaa matkaa. Kun kukaan ei ole näkemässä, Katri kaivaa repusta Ainon kirjoittaman ja opettajan monistaman Onni-Inno -kirjoituksen, repii palasiksi ja lennättää ilmaan. Heti on kevyempi olo. Hän katsoo kuusen latvaan, missä istuu varis, jonka nokkaan lapun riekaleet takertuvat. Ihme ja kumma. Lappu on taas ehyt mutta siinä lukee isoin kirjaimin yksi ainoa lause. Katri siristää silmiään ja kurkottaa kuuseen, jotta näkee sanat, jotka juuri ja juuri erottuvat,  sillä tuima on tuuli, mikä lappua korkeuksissa lepattaa.

Onnelliset ihmiset ovat odottaneet elämältä vähemmän.

Kun Katri saa sanoista selvän, hän seisoo hetken paikoillaan. Aino väittää yhtä, varis  toista. Katri  kohauttaa olkapäitään ja jatkaa matkaa. 

Kotiovella hän kaivaa avainta repusta. Käsi osuu kirjoitusvihkoon. Äh, opettaja on takuulla laittanut vihkon väliin  jotain opettavaista.  Katri selaa vihkoaan. Joo, opettajan eväät löytyvät. Opettaja kutsuu viestejään elämän eväiksi, pyytää että oppilaat säilyttävät ne vastaisen varalle. Mitä se nyt yrittää, Katri tuhahtaa ja  kumartuu lukemaan:

Jos etsit todella onnellista ihmistä, löydät hänet rakentamassa venettä, säveltämässä sinfoniaa, opettamassa lastaan, kasvattamassa daalioita puutarhassaan tai etsimässä dinosauruksen munia Gobin erämaassa. Hän ei pyri tietoisesti onneen onnen itsensä vuoksi. Hän on todennut olevansa onnellinen eläessään 24 täyttä tuntia vuorokaudessa.

W. Beran Wolfe

Katri ei lukemaansa ymmärrä. Jospa kysyisi Ainolta. Hän  juoksee kylätielle ja saavuttaa Ainon, joka on pysähtynyt juttelemaan perhosille tien poskessa. Aino ilahtuu kun näkee Katrin (joka on kylläkin  tuppivaiti, kun ei puuskutukseltaan saa ulos sitä mikä on sisällä).

-Minä lähen huomenna linturetkelle suareen. Männäänkö yhessä? Tuu mukkaan! Aino keksii.

- JOO!

14 kommenttia:

Ina kirjoitti...

Inno-onni - ihana pakina! Hetkessä eläminen ja siitä tietoisesti nauttiminen, se on elämän suola. Aino sen ymmärsi, Katrille asia ei (vielä)auennut.

Opettajan eväät tekemisen onnellistavasta vaikutuksesta ovat osin hyvät, mutta .... Joskus tuntuu, että kovasti touhuavat ja täysinäistä kalenteriaan palvovat ihmiset pakenevat jotakin - ehkä omaa sisintä itseään. Aino ymmärsi, että myös keskustelu perhosten kanssa on osa onnea. Siinä on vinha perä.

Sirokko kirjoitti...

Ihanasti kerrottu tarina taas kerran. Lapsi sen tietää vaistollaan, Inno ja Onni ovat siamilaiset kaksoset.Innostuminen tuo onnen, onni intoa lisää, onnistuminen monin verroin enemmän. Pitää kulkea silmät ja korvat auki, se on pienestä kiinni.

arleena kirjoitti...

Lapset eivät onnea mieti, elävät onnea läpi...
Siinä se onni -inno on, mihin se aikuisena luikahtaa. Pitää pohtia, miettiä ja etsiä kuin se olisi jotain monimutkaista.

Aino sen tiesi heti ja eli onni-innoa joka hetki.

Kaunis sininen kuva saaresta, siellä on onnen hyvä asua.

Famu falsetissa kirjoitti...

Ainolla oli omasta takaa hyvät onnen eväät.

isopeikko kirjoitti...

"Tuppivaiti" - hiano sana, peikko ottaa sen opikseen :)

aimarii kirjoitti...

Kyllä nuo onni ja inno ihmisen elämässä parittain tuntuvat olevan liikkeellä. Kun on toinen hukassa, niin toistakaan ei ole lähettyvillä.
Kaikki emme suinkaan osaa tarttua samalla tavalla hetkeen ja tilaisuuteen. Carpe diem voi mennä huomaamatta ohi ja /tai siihen havahtuu viiveellä, mutta parempi niikin, kuin ei koskaan. Vaikka onni ei odota, sen vöi löytää myöhemminkin, kun innokin löytyy. tai päinvastoin.

Taina kirjoitti...

Hyvää Ystävänpäivää sinulle Lastu♥
Ollaan ystävällisiä toisillemme ja kavereille,ei niin pahaa,etteikö jotain hyvääkin!

Lastu kirjoitti...

Ina,
kiitos.

Totta sekin: jatkuvassa liikkeessä olevat touhutiinat ja -taavit juoksevat itseään karkuun. Rajansa kaikella, liikkelle ajavassa 'optimissakin'.

Joku on sanonut että onni on tekemistä, verbi. Mutta on onni siinäkin kuin voi vain olla, hiljaa, ja huomata: mitään ei puutu. Perhosen keveyttä!

Sirokko,
Onni mahtuu Innoon, Inno Onneen, kyllä, siamilaiset kaksoset he ovat. Ilman toista ei ole toista. Jos on onnesta puute, voi kokeilla tekemistä tai vaikka avata silmät ja korvat. (Masennus on kyllä asia erikseen ja masentuneen edessä en osaa kuin myötäelää hiljaisesti.)


arleena,
onnea eletään lapsen lailla. Ei sitä tarvitse mainostaa, siksi onnesta on vaikea kirjoittaa. Ainon onni-inno -jutusta ei Katri, realisti, oikein piitannut. Aurinko ei Katria vakuuta. Mutta luulen, että Aino on oikeasti Pollyanna. Joillakin ovat hyvät lähtökohdat elää "onnellisena", toisilla niukemmat. Jostain luin, että vanhetessa onnellisuus kasvaa. Ehkä johtuu siitä, ettei vaadi enää itseltään niin paljon. Ei tarvitse suorittaa elämää. Saa löysätä ja muistella siitä mitä on ollut ja odottaa ilolla sitä mitä edessä vielä on.

Kuva on minustakin kiva ja kun tiedän tytön, joka lintuja tiirailee, ymmärrän mitä on intohimo tekemiseen ja tutkimiseen. Hänellä pienestä pitäen.

Famu falsetissa,
Aino tietää mistä onnen - innon kautta - voi kaivaa esiin. "Vaikka mistä." :)


isopeikko,
tuppivaiti vain tulla tupsahti, kiva jos otat sanan ja merkityksen (mitähän se on :) "laatikkoosi", ole hyvä!

aimarii,
niin,
voi kun jokaisella olisi intohimonsa johonkin tekemiseen. Se voi olla mitä vain. Vaikka korttelin ympäri kävelyä - ja siitä eteenpäin. Kotonakin voi kehitellä askaretta monenlaista.

Kustantamossa mietimme "hulluna johonkin" -sarjaa. Se perustuisi intohimoon. Yhden saimme kimpassa kootuksi: Hulluna sieniin -kirjan. Keräsimme porukalla sienireseptejä ja valitsimme keskuudestamme kirjalle päätoimittajan. Kirja möi kuin häkää. No, meni vähän syrjään vai eikö sittenkään. Inno ja onni mellastivat kun kirjaa kokosimme.

Samaa tekemisen meininkiä toivon niin kauan kuin elän. Carpe diem! Innostun kun kirjoittelen milloin höpöjä, milloin vakavaa.

Tansku,
kiitos samoin sinulle: hyvää ystävänpäivää :). Tärkeän otat esille: ei kenessäkään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Careliana kirjoitti...

Kun innostuu niin onnistuu - voiko sitä osuvammin enää sanoa!

Kun saa tehdä jotain sellaista, mistä nauttii, se itse tekeminen on jo palkinto, vaikka lopputulos sitten jollain mittakaavalla ei olisikaan sellainen kuin pitää.

Henri Matisse on sanonut: "Kun näemme maailman lapsen silmin, näemme kaiken olennaisen." Kuten nyt onnin eli innon, se onkin hyvä pitää mielessä!

Lastu kirjoitti...

Careliana,
innokasta päivää, viikkoa, kuukautta, vuotta ja niin edes päin! Innolla kohti uusia haasteita. Tai voihan tehdä kaiken aikaa yhtä ja samaa "juttua", joka tuottaa iloa jo matkalla. Mielekkäästä puuhasta elämisenmieli ja hyvä meininki kutoutuu. -Miten paljon voi itsekudottuun patalappuunkin kätkeytyä. Tai jokapäiväiseen kirjoitteluun. Kaikki :)

Ihminen joka itsensä unohtaa kun mielitekemiseensä antautuu, on onnellinen.

Ihminen oppii toinen toisistaan, ikään katsomatta. Aikuinen lapselta ja toisinpäin. Kahdensuuntaisella polulla kohtaamme.

Mk kirjoitti...

Tässäpä monta ihanaa ajatusta.
Harmillista miten usein Inno piiloutuu aikuisilta.
Vai laiskistuuko sitä iän myötä vain etsimään?

Lastu kirjoitti...

Mk,
antaisivatko lapset Innoa lainaksi, sen verran että alkuun pääsee. Usein riittää, kun laittaa kengät jalkaan, avaa oven ja astuu ulos. Sitten voi jo laulaa: kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan - eikä sen tarvitse olla juomalaulu vaan Innon huoneentaulu :).

Marjattah kirjoitti...

Tässä onkin jo niin hyvä keskustelu sympaattisesta ja viisaasta pakinastasi, että lisään vain: pidin kovasti :)

Lastu kirjoitti...

Marjattah,
ilo tarjota, jos tarjottava maistuu. Lapsia on monesta kiittäminen, esikuvaksikin ovat.

Onneksi innostuminen ei katso ikää. Kokonaisvaltainen haltioituminen ja into ovat omakin osamme, onneksemme.