Asuimme tilapäisesti Saksassa, Heidelbergissä, vuodet 1976-78. Kun muutimme sinne miehen työpestin vuoksi, poika oli kahdeksan, tyttö viiden vanha (kuvassa), kuopus vasta haaveissa. Kotimme sijaitsi Odenwaldin kukkuloilla 15-kerroksisessa kerrostalossa, sen neljännessä kerroksessa. Parvekkeelta katselin alas Rheininlaaksoon, mistä katse ulottui aina Ranskaan saakka - silloin kun saastesumu väistyi ja ilma kirkastui.
Talossa asui neljääkymmentä eri kansallisuutta, valtaosa Turkista tulleita siirtotyöläisiä. Kun poika kutsui 9-vuotissyntymäpäivilleen luokkatovereitaan, ketään ei tullut. Ennakkoluulot vastatullutta kohtaan olivat lujassa. Ei oltu varmoja mistä maasta uusi luokkatoveri on saapunut. Silloin minuun kylvettiin - viimeistään - tahto puolustaa syrjittyjä. Yleisellä tasolla näin noina Saksan vuosina sen verran paljon ennakkoluuloista poikivaa torjuntaa tiettyjä kansanryhmiä kohtaan, että se jätti minuun pysyvän jäljen.
Tuohon aikaan pelkoa kasvatti myös ns. Punainen armeija, Baader-Meinhof-ryhmä, RAF. Meidänkin ovellamme seisoi poliisi, jolle jouduimme selittämään, keitä me ulkomaalaiset olemme ja ovatko passimme aitoja. He kysyivät myös, olemmeko nähneet naapurihuoneistoihin menevän epämääräisiä ihmisiä ja pyysivät tarkkailemaan heitä. Emme ryhtyneet pitämään kirjaa naapureiden tulemisista ja menemisistä.
Valtaosin tuon kahden vuoden aikana koimme kuitenkin ystävällisyyttä, hyväksyntää ja iloa. Mutta silti tietyt asenteet muovasivat elämänkatsomustani. Syntyi tahtotila puolustaa maailmaa, jossa vallitsee hyväksyminen ja ennakkoluulottomuus. -Idealisti sanoo: sitä kohti, aina. Realisti sanoo: ei onnistu, ikinä. Mutta jospa edes etappi etapilta, kaiken tilapäisyyden keskellä, yrittäisi kulkea kohti suvaitsevaisuutta.
TILAPÄINEN
se että kaikki maailmassa on tilapäistä ei tarkoita samaa kuin että kaikki muuttuu, että maailma muuttuu, että pysyvää on vain muutos, miten se ilmaistaankin, muutoskin on vain tilapäistä, pysyvyys tilapäistä, ja kaikki välttämätön vasta tilapäistä onkin, ruoka muuttuu sonnaksi, juoma virtsaksi, ne ovat vain aineen tilapäisiä muotoja eikä siinä ole eroa vegaanin ja lihansyöjän kesken, tilapäistä on kesä, tilapäistä talvi, tilapäistä lapsuus nuoruus aikuisuus vanhuus, tilapäisyys on elämän edellytys: muutosta me pelkäämme, pysyvyyteen ikävystymme, tilapäisyydestä löydämme tarkoituksen.
Kai Niemisen kokoelmasta Alan oppia (2010)
Valokuvatorstai: Tilapäinen
18 kommenttia:
Olipa mukava lukea erityisesti Saksan kokemuksista!
Kokemukset muokkaavat mielipiteitä.
Kaukana kotoa tulee pohtineeksi ihmisten suvaitsevaisuutta.
Suvaitsevaisuus on hyvä, mutta aivan kaikkea ei tarvitse suvaita. En suvaitse terroria.
Mutta suvaitseeko suvaitsevaisuus myös suvaitsemattomuutta ;)
Kokemuksia, joita soisi jokaisen kokevan. Auttaa ymmätämään. Toivon mukaan.
Tilapäisiä hetkiä elämässä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja ihmistä muokkaa!
Oma henkilökohtainen elämänkokemus on vahva asenteiden muokkaaja. Se auttaa ymmärtämään elämää, erilaisuuttakin.
Mielenkiintoista lukea.
Kokemus on kaikkien oppien äiti, valaistiin minua lapsena.
Mielenkiintoinen oli tarinasi ja sai miettimään monenlaista.
Kyllähän me täällä Virossa olemme jatkuvana silmätikkuna, pienessä kylässä kun elämme. Meidän tekojamme tai tekemättömyyksiämme ei tarkastella meidän tekoina, vaan "suomalaisten tekoina". Joskus se kieltämättä rasittaa aika lailla, ja huomaan hiljalleen erakoituvani kotiin. Tartossa ja muissa suurissa kaupungeissa on tilanne varmasti aivan toinen.
Jossakin juhlapuheessa on sanottu, että kaikki ulkomailla asuvat suomalaiset ovat maansa suurlähettiläitä. Komea titteli, mitä se sitten ruohonjuuritasolla tarkoittaneekaan.
Olemme pienen ranskalaisen kylän ainoat suomalaiset tai oikeastaan pohjoismaiset asukkaat. Enimmäkseen olemme kokeneet hyväksyntää, yllättävää avuliaisuutta ja ystävällistä uteliaisuutta Suomea kohtaan. Myös välinpitämättömyyttä ja ennakkoluuloa muukalaisia kohtaan, tiettyä välimatkaa. Sekin on ymmärrettävää. Ei ole pienessä kylässä koko ikänsä asuneen helppo tutustua kielitaidottomaan, toisenlaisesta kulttuurista tulleeseen naapuriin.
Mitä enemmän on kokemuksia, sitä enemmän on mielipiteitä.
Mutta mielipiteet myös muokkautuvat kokemuksien perusteella, luultavastikkin aina parempaan suuntaan kuitenkin!
Mieleenpainuvia ja opettavaisia kokemuksia erilaisuudesta. Suvaitsevaisuus ja ymmärtäminen kulkevat käsi kädessä, se ei tarkoita kaiken sallimista, järkeä saa siinäkin asiassa käyttää.
Kiitoksia paljon viisaista mielipiteistänne. Ilo lukea ja kätkeä sydämeen :). Ja antaa hyvän vaikutuksen tulla ulos: uusin silmin katselemaan lähimmäisiä kaduilla ja kujilla, naapurissa ja kaukana.
Hyvä kysymys: suvaitseeko suvaitsevaisuus suvaitsemattomuutta. Sitä olen paljon miettinyt enkä osaa vastata omalta kohdaltani enkä yleisesti. On olemassa myös "teoreettista" suvaitsevaisuutta mikä ei kuitenkaan käytännössä toteudu.
Itsensä (ja asenteittensa) kanssa saa tehdä töitä niin kauan kuin elää. -Hirmuisen hyvä on Kai Niemisen katkelma.
*
Huomasin (iloon liittyi surua), miten suhtautuminen meihin Saksassa kääntyi, kun naapurit ja pojan luokkatovereiden vanhemmat saivat selville, ettemme ole turkkilaisia siirtolaistyöläisiä vaan tulleet Suomesta ja mies toimii Heidelbergissä terveydenhoitoalalla. Nyt saksalaiset lapset saivat luvan tulla leikkimään meille. Ovet avautuivat. Onneksi poikamme alkoi saada kavereita myös siirtolaistyöläisten lapsista.
Kokemukseni on yksilöllinen. En tiedä, teenkö väärin kun näitä vanhoja juttuja "mikrotasolla" muistelen. Jospa jotkut muut kokivat toisin, tuolloin. No, bloggailu on kokemusten jakamista.
Siellä taisi olla kesä, kesällä on aina kärpäsiä, tai ainakin joskus oli.
Hyvä. Oikein hyvä.
Jokin tilapäinen, lyhytkin, puhumattakaan näin pitkästä tilapäisestä, voi jättää ihmiseen pysyvän jäljen, niin merkittävän, että sitä kantaa loppuelämänsä mukanaan. Sinä sait hienon jäljen, sellaisen, joka aina kasvattaa uusia siemeniä, missä liikutkin, mitkä kirjoitatkin. Otan siemeniä mukaani, kiitos, näitä haluan kasvattaa :-)
isopeikko,
kivoja ötököitä isopeikko tietää. Annas kun mietin. Juu, oli meillä kotona Heidelbergin Emmertsgrundissa täitä lasten päissä ja torakoita jääkaapin alla. Hui. Ja rottia talon kellarissa kun vein sinne, pesutupaan, pyykkiä. Huihuihui.
Deme,
kiitos. Kunpa suvaitsevaisuus enenisi :)
Usva,
sinapinsiemenistä Anna-Maija Raittila on puhunut. Pienen alkujen suurista ihmeistä.
En itse oikein osaa "suuria" puhua. Se mikä tulee, tulee eletystä elämästä. Vammainen kuopuksemme on eräs elämäni "opettaja". Ehkä jotain olen hänen kauttaan oppinut.
Siemeniä otan vastaan minäkin, kiittäen.
Sveitsi tulee mieleen tuosta upeasta maisemasta, ja jos näkymä ulottui Ranskaan asti, niin yhtä hyvin olitte sielläkin :)
Väliaikaista, ei vaan tilapäistä, kaikki on vaan. Kun jokaisella on vain tämä tilapäinen hetki, se pitää pistää ranttaliks ;)
Kutuharju,
heh, ranttaliksi pisti Eemelikin Hulttakorvenkankaalla ja niin vain Eemelistä tuli kunnanvaltuuston puheenjohtaja.
Taidan leipoa tänään joulutorttuja, Runebergin päivänä. Ja äänestyspäivän iloksi ja kunniaksi. Tomusokeria tupsuttelen päälle. Runsaasti.
*
Onneksi moni vaihe on tilapäistä. Sen huomaa kun taaksensa katsoo. Ei aina pidäkään paikkaansa sanonta minkä taakse jättää sen edestään löytää. Mukavaa löytöretkeilyä 5.2.12
Lähetä kommentti