tu-, tule jo kotiin

klik

 

Olemme armaan mieheni kanssa ihan sekaisin. Myönteisessä mielessä. Emme tiedä mitä ajattelemme tulevan kotimme suhteen. Kun lupasin, että sarja koditonna kuljeskelen nyt  jatkuu, niin se myös jatkuu. Ei löytynyt vielä viime viikonloppuna  taloa, ei kotikontua. Savo on kuitenkin selvä. Sinne!

Aatelkee nyt. Savossa  voep sannoo sanan asiasta ja kaks asian vierestä. Se on sitä suunmukkaesta onnee.

Välittäjältä kysyin - kun oltiin ensin nähty Kekkosen Lepikon torppa ja tultu muan iäriin ja siitäkii etteenpäen yhteen myytävänä olleeseen mualaestalloon:

– Onko tiellä kiärmeitä (minä pelekeen niitä -  ei oo tyttö tullu äetiisä).

– Voe, on tokkiisa; yhen  paekan möin ja se kuhis kiärmeitä. Iso lotkare kiemurtelj jalakojen välistä ku esittelin miten on ihana paratiisipaekka tämä.

– No ei tullunna kaoppoja, vikisin.

– Tuljpa hyvinnii, mittee ne nyt yhestä  tae.. .niin no, muutamasta kiärmeestä säekähtee. Se mökki olj kiärmeitten kulukureitin varrella. Ihan hyvä ku näkivät kyyn ni ei tuu jäläkipyykkijä. Se ei oo kivvoo.

– Jaaha, no onkos rosmoja. Niitäkii minä pelekeen.

– No jo vaein on rosmoja. Tässä lähellä asu oekein isorosmo mutta hölömöyttään se mänj sualiisa kanssa puariin ja rupes humalapäessään kaoppoomaan kepuljkonsteilla hankkimaasa kultakelloo vastapäeselle isolle miehelle, joka sattu olemaan  kyläpolliisi  vappaalla jalalla mutta mistees rosmo sen oes tiennä. Polliisi olj aeka tuitterissa mutta kuitenniin tajus että nyt taetaa olla kysseessä ihka oekee mökkirosmo ja  ku  ei voenu vappaalla töetä tehhä ni soetti työtoverisa paekalle. No rosmo piäs mustalla maejalla ”kojttiin”.  Niin, että ku kysyt onko rosmoja näeillä  korpisaloeilla ni vastoon rehellisesti: onpa hyvinnii.

– Jospas myö kuitennii Kuopijoon  kerrostalloon, vanahat immeiset, onhan meillä vappaetten vesien aikana käötössä suar, kuiskoon miehelle joka sannoo: outahan nyt, missees minä talavella pärisyttelen moottorsahhoo.

– Ae niin, kahon miestä ja rakastan.

Ajeltiin asuntolehti kourassa seoraavaan paekkaan ja siellä lotkotti muassa  kiva läjä hevosen jiätyneitä kakkaroeta ja ite hevonennii löyty tallissa. Se rouskuttelj  heinee  ihan hiljoo ja toljotti meitä silimäripsiesä lomasta somasti, tykkäs ku taputeltiin sen siliätä turpoo ja  kuppeitten   siltoo. Ja tuvassa kahtelj kissa niin kaoniisti laatassilimillään.  Savusaona könötti pihan perällä yrmytuulella mutta luulen että se leppyy jos suap sytykkeet pessääsä.

Sitten mäntiin kolomanteen  paekkaan missä olj rannalla toenen toestaan uppeempata melekeen tuljteräuutta omakotitalloo myynnissä ja rantasaona silimiin eissä. Tuohta kaepas saona pessääsä ja  talonomistaja kukkaroosa. Katohan, ihastelin. Katohan minä, mies virkkas ja sano aatolle ptruu.  Muistelj että kotjtalossa olj hevonen nimeltäsä Hilkku.

Ku noustiin aatosta ja mäntiin näöttöön, tulj kaks saovakävelijjöö vastaan ja nehän laolo  huastammaa: -Tulukee tänne, tämä on niinj hyvä kylä, sen parempoo ei mualimassa ookkaa,
ostakee vuan tuo talo ni piästään kahvinkeittoon, nuapurukset.

– Mutta mitenkäs minä männä vippasen  uimaan ku monta silimäparia voep kahtoo ikkunoeista? En ou mikkään estoton immeinen, en. Eikä rannalla oo mittää suojoo. 

– Pistä piähäs kulukuset soemaan, ku määt uimaan, ni myö laetetaan yömyssy suuhun  ja  piähän ja silimiin, selevitti tuleva nuapurj.

Voepko siihen luottoo?

Niin että ollaan myö miehen kanssa aika sekaisin.

Ei myö tiijjetä, mittee myö tehhään. Minne myö ollaan mänössä. Vae pitäskö rakentoo suareen silta ni piäsis  sinne minne keljrikkoaekana ei piästä. 

Nyt mies tuo taloesitteitä. Jospa rakennettaan talo mantereelle, suarta vastapiätä.  Tässä iässä? Talo? Ihan ite? Rakenne--- ?

sarja jatkuu