härrävärkistä vähäsen

He ovat olleet naimisissa kohta neljäkymmentä vuotta. Koskaan ei ole tullut niin tiukkaa paikkaa että mykkäkoulusille olisi pitänyt ruveta. Aina on löydetty jos ei viisasten kivi niin polku ryteikön läpi eteenpäin kulkea rinta rinnan tai peräkanaa tai peräkukkoa, miten tuon nyt tasa-arvon kehtomaassa ilmaisisi. Vuoroin vuorotahdissa, vuoroin epätasajalkaa ja lopulta yhteen taas yhytty. Jos ei muuten niin heittäydytty  tyynysotasille mikä heidän lapsiaan on kovasti nolottanut sillä he kokevat että heidän isänsä ja äitinsä ovat ylittäneet reviirirajansa ja mikä surkeinta:  taaksepäin. Siitä tulee jotenkin outo olo.  Lapsille.

Mutta nyt on sekin koettu: yhteiselon ensimmäinen mykkäkoulu. Vaimo ei ole puhua pukahtanut kolmeen päivään. Vetäytyy huoneen nurkkaan ja istua jurottaa siellä, konettaan näppäilee, tyhjyyteen tuijottelee. Välillä mies käy vilkaisemassa, mitä kummaa se siellä tuhisee ja murisee eikä suutansa avaa, ei kysymyksiin vastaa, ei naura, ei maailmaa paranna, ei jonninjoutavia puhu, ei sananparsilla ratsasta niin kuin tapanansa on kun omat sanansa on syönyt loppuun.

Mies alkaa olla jo huolissaan. Pitäisikö lääkärille viedä? Vilkaisee taivaalle: ei, ei kuukaan vielä täysi ole, syynä lukkotilaan eivät ole siis taivaan vallat. Mies selaa kalenteria kun kuun kypsyyttä tutkii ja huomaa samalla reissulla perjantain kohdalla vaimon merkinnän: pakinaperjantai: härrävärkki, prkl. Jo löytyy sairauteen selitys. Vaimo on pakinaperjantairiippuvainen ja nyt hän on ymmällä päästään ja jäykkä sormistaan. Hahaa, hän ei tiedä mikä on härrävärkki. Hän ei keksi yhtikäs mitään. Hän ei saa sanaa suustaan. On ummessa, on, on, voi,voi.  Eläköön mies, eläköön tekniikka, hän pullistelee. Teknisin termein jos millä nainen hiljennetään. Milloin tekniikka vaientaa naisen tyytymättömyydestä, milloin tyytyväisyydestä (kehräsi kuin kissa kun yleiskoneen sai), pääasia että on välillä vaiti.  Mutta liika on aina liikaa. Maustearvo kärsii jos yhtä pötköä liian pitkään on.

Mies juoksee nurkassa suutuspäissään istuvan vaimon luokse, mojauttaa tämän mutruisille huulille suutelman niin suuren että jos vieraat sen silmillään näkisivät, korvillaan kuulisivat, kääntäisivät katseensa häveliäästi sivuun (ja kurkkisivat kuitenkin, ihminen kun on vertaileva eläin), ja sanoo: "Härrävärkkikö kiusaa, et tiedä, mikä se on. Minäpäs tiedän. Minä näytän sulle sen."

Vaimo nostaa valvomisesta ja turhaumasta punastuneet silmänsä ja silmäpussinsa epäluuloisesti nojatuolinsa ja läppärinsä  uumenista ylös mieheensä ja kuiskaa sanat jotka ovat olleet kadoksissa kolme päivää: "No näytä nyt sitten se, se... (mies huomaa miten vaimo ponnistaa)... se härrävärkki."

Mies vie hänet ikkunan ääreen ja he katsovat kuinka härrävärkki härrävärkin jälkeen kaahaa pitkin kanavaa ja halkoo ilmaa ja puskee jääpeitteeseen kuvioitaan. Ei niistä hiihtoladuiksi ole, mutta pianpa saadaan nähdä latukone. 

Vaimo uskoo nähneensä ihan oikean härrävärkin. Ja saa puhekykynsä takaisin. Mies miettii, mikä voisi olla seuraava härrävärkki joka vaimon puhetulvan hetkeksi sammuttaa. Tämä härrävärkki ('se mikä silmissä, se mielessä') oli vähän äkkisiltään keksitty eikä aina ikkunasta vastaavaa näy, ei kuulu,  eikä mene seuraavalla kerralla läpi, sen verran mies neljäkymmentä vuotta kestäneen yhteiselon kokemuksen perusteella tietää. Ja sitä paitsi moottorikelkkaletkan pörinä vaimon vasta vauhtiin saikin. Yhtä kalkatusta ja kilpalaulantaa on nyt tuvan täysi.

Olipa kolmen päivän hiljaisuus suurta lepoa korvalle ja mielelle!  Mies ehti ajatella omat ajatukset loppuun asti, järjestellä ja pinota kuin halot mökillä. Ennenkokematonta. Ei sitä tohdi ääneen edes sanoa. Kuka on määritellyt että mykkäkoulu on pahasta? Kiitos, härrävärkki, mikä lienetkin. Ja mies jää miettimään seuraavaa härrävärkkiä.  Olisi mistä ottaa, kun tarvis tulee. Tärkeintä ei ole oikea vastaus, vaan hyvä kysymys.


Pakinaperjantai: härrävärkki