Näytetään tekstit, joissa on tunniste alkukirjaimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste alkukirjaimet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

(alkukirjaimet) LÄ - niin kuin



lääkäri...

Kiinnostukseni lääketiedettä kohtaan on ehtymätön. En tiedä, mistä se johtuu ja mitä se minusta  kertoo, mutta niin vain on. Vaikka opiskelin humanistisia aineita, sain töissäni kohdata myös  lääkäreitä. Kustantamon tietokirjaosastolla toimitin mm. kansantajuisen lääkärikirjan, joka oli haasteellinen ja alusta loppuun asti innostava projekti.

Mutta se vastuu! Virheitä ei saanut jäädä. Yksikin virhe kertaantuu painokoneissa kolmituhatkertaisesti - jos painos on kolmetuhatta - ja kymmentuhatkertaisesti, jos painos on sitä luokkaa. Tarkkana sai olla. Suomalaisille lukijoille tuli antaa täysin oikeaa, päivitettyä tietoa lääketieteen alalta.

Ammatissa kuin ammatissa on vastuunsa.

Luen Kaarina Salan toimittamaa kirjaa Isän huone - kulttuurivaikuttajien lapset kertovat.

Lehtori Maija Larmola, itämerensuomalaisten kielten professori Aimo Turusen tytär, kertoo:

Isä oli yleensä rauhallinen, äitiin verrattuna äärimmäisen rauhallinen, mutta yhden hänen suuttumuksensa muistan. Keskikoulun puolella, olin ehkä 14, tuli kohdalleni ammatinvalinnan ohjausta. Sain kaavakkeen, jossa piti piirtää rasti ruutuun:

Haluan ammatin, jossa on vastuuta

paljon []
kohtuullisesti []
vähän []
ei ollenkaan []

Piirsin rastin kohtaan "ei ollenkaan". Holhoojan piti allekirjoittaa, että hän on nähnyt kaavakkeen. Isä tuijotti paperia mykkänä.
"Mitä ammattia sinä ajattelit?" hän kysyi pettävän lempeästi.
"Opettajan", vastasin minä.

Isä suuttui ja nousi tuolistaan semmoisella kolinalla, että lähdin pakoon. Huoneistossamme pääsi kiertämään ympyrää huoneesta toiseen, ja niin me juoksimme, kunnes pelastauduin kylpyhuoneeseen. Oven läpi huudeltiin sitten tärkeitä repliikkejä.

"Mitä vastuuta opettajalla muka on verrattuna vaikka kirurgiin tai bussikuskiin?" huusin minä.
"Opettajista riippuu se, mitä lapset koulussa oppivat, opettaja on lapsille vastuussa heidän elämästään", huusi isäni.

Sain mennä ostamaan Fredrikintorin apteekista raapevettä. Isä noukki lompakkonsa sivutaskusta kolikoita, vaikka olisihan apteekissa ollut äidin tili. Poistin rastin ruudusta "ei ollenkaan" ja piirsin rastin ruutuun "paljon".

PS Raapevettä käytetään musteen poistoon.

lauantai 28. tammikuuta 2012

vihreäsilmäinen musta kissa katselee


ulos.



Haaste tällä kertaa: OL- tai UL-alkuinen sana.

tiistai 17. tammikuuta 2012

alkukirjaimet PÖ–

Viime vuonna  myö juhlittiin hiäpäevee  Pöljällä. Ketkä myö? Myö, myö. Mies ja minä. Tulj neljäkymmentä yhteistä vuotta täöteen. Oljhan siinä aihetta hyviinnii  pistee ranttaliks ja olla höveleitä.

Pöljällä ryypättiin sekä kahvia että teetä ja  kaeken mässäelyn kukkuraks ostettiin  munkkirinkelit – molemmille omat (ylleesä pistetään puoliks).

– Saeskos olla kermoo kahviin? mies kysy.
– Kiitos! Lorrauta, elä lirraota, innostuin.
Ja mies lorraotti.

Helemikuussa tulloo tuas hiäpäevä, minnekähä mäntäs. Jos vaekka Öllölään. Tae Möhköön.  No ei aenakaan Riitasuolle. Yks takkuuvarma hiäpäeväpaekka oes  – Pöljä. Piäsis tuas lorraottammaan.


lauantai 24. joulukuuta 2011

soutelijan unelma on toteutunut






Vuosikymmenten haave on toteutunut. Kuuselan veneveistämön mestari veisti pyynnöstäni savolaisen soutuveneen pienoismallin, jossa kaaripuut, tuhdot, airot, kokka, mela, hankaimet, kaarevuus ovat juuri niin kuin savolaisessa puuveneessä olla pitää, kohdallaan. Mittasuhde on 1:10.

Kannoin veneen veistämöltä hellästi kotiimme. Kokoa sillä on saman verran kuin pienellä  vastasyntyneellä vauvalla.  Nyt en saa tästä maailmaan syntyneestä, kauan kaivatusta kapalolapsesta, silmiäni irti.

Joulu voi tulla. Ja uusi vuosi. Savolainen soutuvene kuljettaa soutelijaa eteenpäin myrskyssä ja tyvenessä. Ehkä jonain päivänä pienoismallin isoveli, 4.6-metrinen savolainen puusoutuvene, rantautuu jälleen saarelleni - niin kuin kauan sitten, lapsuudessani.


Yön hetkinä sitä kun kahtelen,
näen pinnalla monet varjot veen.
Tämän järven Luoja loe itelleen,
mutt’ anto sen asukkaelle Kallaveen.
 

Anja Karttunen

 *

Hyviä  souteluja  bloggaajille tänään, huomenna, ensi vuonna :)

Alkukirjaimet: PUUvene

torstai 24. marraskuuta 2011

Ha- niin kuin haave


Joitakin haaveita kantaa läpi elämänsä, toiset liitävät horisontin taakse jälkeä jättämättä, koskaan palaamatta. Hetken lepattavat mieltä myllertämässä  mutta sitten haipuvat kauas pois.


Vaan vene ei minua jätä. Tämänkin kuvan olen ties kuinka monta kertaa tänne lykkinyt, ei siksi että itseäni esittelisin vaan siksi että savolaismallisen veneen haavettani kannan eikä se minua rauhaan jätä.

Onhan meillä, saareen paluumuuttajilla, vene; on kaksikin muttei lapsuudenaikaista savolaismallista. Ja  yksi venekarkulainen makoilee järven pohjassa ja rassaa etenkin mieheni mieltä.

Mutta minkäs teen, kun mieleeni nousee päivittäin pieni puinen soutuvene, jota saaren rantavesissä vetelin perässäni  leikki-ikäisenä  lukutaidottomana, elämykselle vastaanottavaisena. Naru oli tiukasti etusormen ympäri, jottei veneelle käynyt niin kuin vappuilmapallolle. Puinen pikkuvene keinui järven aalloilla kun sitä hitaasti ja hartaasti etusormea liikuttamalla ohjailin kuin kapteeni ikään.  Pienoisveneessä olivat airotkin sekä mela ja kokka korkea.

Mutta vuosikymmenten myötä sen kokka kääntyy minusta pois, ja pienoinen purteni lipuu lapsuuteni hämärään. En näe enää kirkkaasti. Entä jos näyn kadotan? Jonain päivänä unohdan?

Nyt ei riitä enää pelkkä muistelu. Vene kohisee, haaveena polttelee. Milloin alkaa pakkomielle? Joko, nyt, joko?

Saisinpa savolaismallisen leikkiveneeni takaisin. Makuuhuoneeseemme, seinähyllylle, sen astettaisin; airot somasti soutuvalmisuasentoon, kokka suunnistamaan kohti ikkunaa mistä Kallavesinäkymä aukeaa. Ja kun talvi-iltaisin silmäni ummistaisin, niin unta siitä näkisin ja kun päivänvalo herättäisi uuteen aamuun, ensimmäiseksi laulelisin sille Sua lähde kaunis katselen, likellä vettäsi. Mitä ihminen tarvitsee muuta kuin unelman ja tiedon siitä että unelman voi joskus toteuttaa.

Pienoisvenehaave ei ole minulla uusi. Kun asuin  vuosikymmeniä Helsingissä, kaukana Kallaveden rannoilta ja kun yhä kauemmaksi lapsuuteni siirtyi, muistin joka ilta ennen nukahtamista pientä venettäni ja saaren rantaa. Haaveellani on ikää enemmän kuin puoli vuosisataa.

Joko nyt, joko? On aika… Jo! vastaan itse itselleni. Silmäni kaipaavat nähdä.

Soitan veneveistämölle, sille samalle, josta viisikymmenluvun soutuveneemme isä saaren rannalle tilasi ja sai. Uuden sukupolven edustaja vastaa puhelimeen ja kun haaveeni hälle avaan, hän oivaltaa heti mistä on kyse ja sanoo ryhtyvänsä tuumaamaan. "Olennaista on, että lullii hyvin aallokossa", sanoo. Suhdeluku voisi olla 1:10 eli jos vene on ollut nelimetrinen, pienoismalli voisi olla nelikymmensenttinen. Ja hankaimistakin hän jo haasteli, pienistä airoista myös. Kuin tuutulaulua häntä kuuntelin ja huokailin.

Lupasi soitella vielä ennen joulua.

Minulle on tulossa venejoulu.

Ja kun kesä koittaa, nostan talvipesässäni pienoismallin syliini, matkustan saareen ja vedän leikkivenettä aitoa perässäni saaren rantavedessä kuin kauan sitten. Se on tarkka jäljennös oikeasta veneestä, jossa on kokka komea mihin tarttua, ja airot millä voi soudella. Leikisti. Sen minä  teen. Leikin aina.

Lastu keskituhdolla isosiskon kainalossa edestä katsoen oikealla.
*
Mikä on sinun haaveesi?
*

maanantai 14. marraskuuta 2011

su-


Hautausmaan portilla seisoo tyttö, jonka katse on maassa, sillä hän on saanut  kuulla sanat maasta sinä olet tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman. Hän ei tiedä, minne mennä, sillä he jotka ovat hänet maailmaan saattaneet, ovat poistuneet. Isä ja äiti.

Isä...

Menen tytön luokse. Hän, patsaaksi jähmettynyt, "elää" ja puhuttelee. 

Suru on kuin elävä arkisto. Sen saa uudestaan eteensä kun muistaa,  että hän jota rakasti ja joka rakasti, ei enää maan päällä elä.   

Sytytän  isänpäivänä 2011 isäni haudalle kynttilän.

syntynyt 9.1.1915
kuollut 7.6.1974


su-ru

torstai 27. lokakuuta 2011

Jo-

Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö,
niin Nukku-Matti nousee, ja ovehen hiljaa lyö.
On sillä uniset tossut ja niillä se sipsuttaa,
se hiipii ovesta sisään ja hyppää kaapin taa.

Ja sillä on uninen lakki ja sininen uninen vyö
ja unista jäätelönpalaa se pienillä hampailla syö.
Ja sillä on sininen auto ja se auto hyrrää näin:
surrur surrur ja lähtee unen sinistä maata päin.

Ja pieni sateenvarjo on aivan kallellaan,
ja sinistä unien kirjaa se kantaa kainalossaan,
ja unien sinimaahan se lapset autolla vie.
Surrur surrur ja sinne on sinien, uninen tie.

Ja siellä on kultainen metsä, ja metsässä kultainen puu,
ja unien sinilintu ja linnulla kultainen suu.
Ja se unien sinilintu se lapsia tuudittaa,
Se laulaa unisen laulun, lala lallala lallallaa.

Sanat: P. Mustapää (Martti Haavio)
Sävel: Tapio Rautavaara



jo-alkuinen sana

perjantai 14. lokakuuta 2011

MA- niin kuin...










Martti Ahtisaaren koulu Kuopion Saaristokaupungissa on toiminut elokuusta 2011 lähtien. Tänään koulussa vietetään vihkiäisjuhlaa. Kuopion, Suomen ja Euroopan Unionin liput liehuvat. Martti Ahtisaarella on nyt kolme nimikkokoulua: Namibiassa, Sudanissa ja Kuopiossa.

"Koulun nimi ohjaa ja suuntaa painotusalueita. Koulu tarjoaa laadukasta perusopetusta sekä tulee painottamaan kansainvälisyyttä, sovittelua, suvaitsevaisuutta ja rauhankasvatusta. Sen opetuksessa pyritään myös monipuoliseen kielitarjontaan. Toiminnassa pyritään luomaan kontakteja ja verkostoitumaan kansainvälisesti. Toiveena on myös löytää yhteys kahteen muuhun Martti Ahtisaaren nimeä kantavaan kouluun. Lisäksi koululla on oma tehtävänsä painotustensa edistämisessä omassa kaupungissaan. " (Lainaus Kuopio.fi -sivulta.)

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Ve- niin kuin...

vesi 4.5. kello 17:00


Kallavesi vapautuu jääpeitteestä. Talvi on ohi. Kevät vihertää. Huomenna soudamme saareen. Puun taimet odottavat vaalijoitaan. Sauna kylpijöitään. Vesi uimareitaan. Illanrusko liikuttuneitaan.  Muistot muistelijaansa.

Jos on elänyt lapsuuden kesät samaisella saarella ja yli viidenkymmenen vuoden jälkeen pääsee sinne uudestaan, tietää mitä on sanaton laulu. Se soi paluumuuttajan silmissä.  Vetenä läikehtii.  Ilona kimmeltää.

 4.5.2011 kello 20:58



keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

moraali (alkukirjain: MO)

uhanalaista kiivivauvaa on syytä suojella

Luonnonsuojelu on moraalia sanan parhaimmassa merkityksessä.

Moraali viittaa vallitseviin käsityksiin oikeasta ja väärästä (kuvaileva käyttö), siihen mikä on oikein ja väärin (normatiivinen käyttö) sekä etiikkaan eli moraalifilosofiaan.

*

Kiivit ovat Uudesta-Seelannista peräisi olevia lentokyvyttömiä lintuja. Nälkä ja kuivuus voivat tappaa sukupuuttoon muutenkin uhanalaiset linnut. Auringon kivikovaksi polttama maa estää kiivejä kaivamasta matoja, hyönteisiä ja toukkia, jotka ovat lintujen pääravintoa. Kiivi liikkuu yleensä öisin, mutta nälkä pakottaa sen liikkumaan myös päiväsaikaan, jolloin kiivit joutuvat alttiiksi myös paahtavalle kuumuudelle. Ruskokiivejä on jäljellä 25 000.

*

Luonnonsuojelu on toimintaa, jonka tavoitteena on eliölajien, luontotyyppien, luonnon monimuotoisuuden, luonnonkauneuden ja maisema-arvojen säilyttäminen. Suojelu voi kohdistua eliölajiin, elinympäristöön, luontotyyppiin, luonnonmuistomerkkiin, alueeseen tai koko maailman kattaviin järjestelmiin kuten meret, ilmakehä ja ilmasto.
Luonnonsuojelu pyrkii ehkäisemään ihmisen aiheuttamia muutoksia luonnontilaisessa ympäristössä ja toisaalta säilyttämään ihmisen pitkäaikaisen toiminnan aikaansaamia ympäristöjä, joille on muodostunut omaleimainen pienekosysteemi, sekä palauttamaan ihmisen toiminnan tuhoamia ympäristöjä entiselleen.

Luontoon kohdistuva uhka on lähes yksinomaan ihmisen toiminnan seurausta. Ihmisen toiminnasta aiheutuu luonnontilaisen ympäristön muuttumista tai tuhoutumista, saastumista, roskaantumista, rehevöitymistä ja muuta kuormittumista. Eliölajien pyynti aiheuttaa muutoksia lajitasapainoon, eliölajien teollinen kasvattaminen ja viljely yksipuolistavat ympäristöä. (Wikipedia)

kuvan otti Lastun tytär maaliskuussa 2011

alkukirjaimet: MO

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

LI niin kuin Liszt

Mestarisoittajaa Lisztin sävellys odottaa; flyygeli hengittää. 


Säveltäjämestari Franz Lisztin syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna 200 vuotta. Kuopiossa Liszt-juhlavuoden aloittaa pianisti Eero Heinonen, joka soittaa mm. Lisztin Sonetto 123 del Petrarca.

Liisa lukee ennen konsertin alkua ohjelmasta:

Liszt sävelsi kolme renessanssirunoilija Francesco Petrarcan (1304 - 1374) sonettia Lauralle alun perin lauluiksi korkealle tenorille ja pianolle. Suosituiksi tulleet pianokappaleet ovat säveltäjän sovituksia lauluista.

Sonetti n:o 123 suomennettuna (ilman runomittaa)

Näin maan päällä kuosin enkelten,
Ja taivaallista kauneutta, jonka vertaa ei päällä maan;
Sellaisia että niiden muisteleminen tuottaa minulle iloa ja tuskaa
Koska se, mitä katson, vaikuttaa minusta unelta, varjoilta ja usvalta


Näin noiden kahden kauniin valon kyynelehtivän,
Joita aurinkokin on kadehtinut tuhannet kerrat,
Ja huokaillen kuulin lausuttavan sanoja,
Jotka saivat vuoret kiertämään ja joet pysähtymään.


Rakkaus, järki, jalous, lempeys ja tuska
Loivat itkien ihanimman konsertin
Kuin mikään muu tahansa, jota maailmassa yleensä kuullaan;


Ja taivas itse kuunteli niin tarkkaavaisena harmoniaa,
Että oksalla ei nähty lehdenkään liikkuvan:
Sellaista suloutta olivat ilma ja tuuli täynnä.

sanatarkka suomennos Enneli Poli




Alkukirjainhaaste: LI-alkuinen sana

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

NA- niin kuin...

narratiivi

"Narratiivi tarkoittaa kertomusta. Narratiivi voi olla suullinen tai kirjallinen, mutta laajassa mielessä narratiiveina voidaan pitää myös mainoksia ja elokuvia. Narratiivilla on alku, keskikohta ja loppu. Hyvä narratiivi on juonellisesti eheä.

Keskeistä narratiiville on se, että tapahtumat järjestyvät ajallisesti peräkkäin, vaikka tapahtumien järjestyksen ei tarvitse olla kronologinen. Narratiivin kertojan tulee ottaa lukija huomioon ja kertomus on kerrottava siten, että se muodostaa selkeän kokonaisuuden lukijan mielessä. Hyvä narratiivi on ymmärrettävä." (Wikipedia)

torstai 24. helmikuuta 2011

AS niin kuin ASuntomessualue


Kuopion asuntomessualueella on  liito-oravallakin kotikolonsa. Hyvä Kuopio! Minä vaan kysyn,  en leuhki: kuinkahan monella asuntomessualueella on liito-oraville oma metsikkö.



"Velhometsän luontopolku on noin puolen kilometrin mittainen lenkki, jolla kerrotaan monenlaisista asukkaista ja niiden kodeista. Luontopolku kiertelee Velhometsän puistossa ja Hakolahden rannalla. Reilun hehtaarin suuruinen Velhometsän puisto on varattu liito-oravan ja muiden metsän asukkaiden kotimetsäksi. Puistossa ei saa tehdä sellaisia toimenpiteitä, jotka uhkaisivat liito-oravan viihtymistä alueella. Hakolahden rannan komeat tervalepät ja muu lehtipuusto säilytetään liiturin ruokailupaikkana."

Sitten talokierrokselle, muutama mahtuu (kai), vaikka tiedän, että haasteisiin tulisi vastata yhdellä kuvalla. Mutta minä nyt olen tämmöinen kuin olen. Rönsyilevä.  Innostuvainen.












Asuntomessualueella on pienoinen uimaranta. Kallavesi kutsuu syliinsä, jos asteita on plus kaksikymmentäneljä. Tai päällensä, jos elohopea näyttää saman verran miinusta. Sinne mielin minäkin, tällä kertaa huopatossut jalassa ja kaira kainalossa.


Pilkin. Ei mene kuin minuutti, kun elämänhistoriani lehti kääntyy.  Hellittelin pilkkiahvenhaavettani  vuosikymmenet. Mikä tunne, kun unelma toteutuu. Joillakin se voi olla talon valmistuminen, minulla se on nyt juuri ahven, omin voimin ja haparoivin taidoin jään alta ongittu.


Kiitos, ASuntomessualue ja sen eissä aakeeva Kallavesj. 

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

hippokampusta ulkoiluttamaan



Helsingin Sanomat 1.2.2011:

Reipas kävely lisää aivojen kokoa myös ikääntyvillä


Reipas liikunta voi estää vanhusten muistiongelmia. Tuoreen tutkimuksen mukaan ikääntyvien ihmisten aivot eivät kuitenkaan kasva punttisalilla, vaan kävellessä. 

Useiden amerikkalaisten yliopistojen yhteistutkimuksessa oli mukana 120 vapaaehtoista, joiden ikä vaihteli 55–80 välillä. Koehenkilöt jaettiin kahteen ryhmään, joista ensimmäinen käveli 40 minuutin lenkin kolmena päivänä viikossa ja toinen osallistui venyttely- ja painojennosto-ohjelmaan.
Koehenkilöitä seurattiin noin vuoden ajan. Heidän aivonsa kuvattiin tutkimuksen alussa, keskivaiheilla sekä lopussa, minkä lisäksi heille tehtiin muistia mittaavia testejä. 

Tulokset osoittivat, että kävelyohjelmaan osallistuneiden henkilöiden hippokampus – jolla on keskeinen rooli muistitoiminnoissa – kasvoi tutkimuksen aikana. Vasemman hippokampuksen tilavuus lisääntyi 2,12 prosenttia ja oikean 1,97 prosenttia. 

Sen sijaan venyttelyohjelmaan osallistuneiden hippokampus kutistui siten, että vasen menetti tilavuudestaan 1,40 prosenttia ja oikea 1,43 prosenttia. Kävelyohjelmaan osallistuneet pärjäsivät paremmin myös muistitesteissä ja heidän veressään oli enemmän BDNF-kasvutekijää, joka lisää hermosolujen kasvua aivoissa. 

Tutkijoiden mukaan tulokset osoittavat, ettei hippokampuksen kutistuminen ihmisen ikääntyessä ole väistämätöntä, kuten viime vuosiin asti on oletettu, vaan vanhukset voivat taistella muistiongelmia vastaan kävelemällä riittävästi. 

Tutkimuksen julkaisi Proceedings of the National Academy of Sciences.

tiistai 18. tammikuuta 2011

SE

seliseli selittää: sanat ovat selevät mutta nenä nuotin sotkoo

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

LUPPAUS (LU-alkuinen sana)


- Takkuulla on hyvvee jiätelöö, luppoo lupsakka kaappias Kämäräenen vuonna 1959 serkulleni  kyläkaapassa. Pakkasallas - keskellä kessee kirkonkylän kuppeessa - olj ensnäkemältä täättä ihmettä! Ennee ei tarvihe männä Kuopijjoon jiätelöostoksille.

Kaapat lyyvvään lukkoon. Eipä tarvihe kaavvaan kaappiaan kuapitella.

Kaappias Kämäräenen kiärii jiätelöpaketin ympärille Savon Sanomia monennii päevän sualiin ja sisälle sujjaottaa hiilitioksiijit, vae mitkä lie höyryt, sulamista pijättelemään. Suareen myö, minä serkku, kaapparannasta souvvetaan ja laoloo luritettaan. Kassissa venneen pohjalla köllöttää tuo kyläkaapasta ensmäestä kertoo mukkaan tullu kylymä litran kermanen herkku. Melekonen sualis. Lähiruokoo, tekis mielj nyt sannoo. Aenae maeto (ja meijerj)  on melekosen lähellä: silimissä siintelöö lehmät ja vihreet niityt.

Voe sitä aatuuvven miäree mikä kieleen ja mieleen nousoo ku suap lusikoijja kermajiätelöö suaren kuistilla. Lurps, lurps. Ei ollu luiruva velliä se, ei.   Eikä ollu turha luppaus Kämäräeseltä, sanasa pit: jos kielin voes kertoa ja miks ei voes m.o.t.

ALkukirjaimet-haaste: LU.

tiistai 4. tammikuuta 2011

PO-alkuinen sana


PS Kuvan otin viisikymmentä vuotta sitten :)

maanantai 3. tammikuuta 2011