pelottavaa

Paljonko ihminen tarvitsee maata?

 Leo Tolstoin novelli tarjoaa vastauksen:

Kasakstanin aroilta kerrottiin,  että jokainen sai maata niin paljon kuin jaksoi kävellen yhden päivän aikana maata kiertää - ja palata lopuksi alkuun, sijoilleen.

Venäläinen käveli ahneuksissaan itsensä kuoliaaksi: hän tarvitsi maata hautansa verran.

(Kerron ja kuuntelen, Duodecim 2006, toim. Eeva Makkonen, Marja Nick, Anja Siimes)

 

luin aamutuimaan runon

ARVOSTELMA

Kesällä minusta on mukavaa.
Talvella minusta on mukavaa.
Syksyllä minusta on mukavaa.
Toukokuussa minusta on mukavaa.

Helsingissä minusta on mukavaa.
Lähderannassa minusta on mukavaa.
Jollaksessa minusta on mukavaa.
Ruijassa minusta on mukavaa.

Tukholmassa minusta on mukavaa.
Pariisissa minusta on mukavaa.
Yöllä minusta on mukavaa.
Kylpyammeessa minusta on mukavaa.

Väinö Kirstinä

Jos oesit toenen immeinen, niin haluvaesitko olla ihtes kaverj?

Jokkaesella, niin huonopäesellä ku hyvätapasellakii (semmosella joka ei myöhästy mistää millonkaa), pittää kalenterj olla.  Palluumuuttajalla on mukava kalenterj. Sinne palluumuuttaja kirjottaa hammasliäkärjkäännit ja muut tähelliset menot, mukavat ja vähemmän.  Kalenterin sivuja ilahuttaa Olavi Rytkösen elämänviisauvvet.  Rytkönen on aekamoenen vilosohvi. Olokeepa hyvät, ottakee ja maestakee evästä:

Moni oes mielellään rohkee, vuan ku ee uskalla.

Mitenkä vanaha oesit, jos et tietäs mitenkä vanaha oot?

Voeko olla, että liikkeelle lähtöös estelöö vuan piämiärän puute.

Jos tiijjät missee mieluummin oesit, niin mäne hyvä immeinen sinne!

Et ikinä löövä aekoo mihinkään. Jos aekoo haluvaa, niin sitä pittää ite tehä.

Hyvän häviäjän pittää aena sillon tällön hävitä, että tulis seleväks, että on semmonen.

Lissee vähhään aena enemmän. Tie se monasti ja eekö vuan pien muutu isoks.

Mikä sinusta tekköö justiisa sinut? Sen ku suat seleville, elä anna minkään taekka kenenkään kiäntee sinuva ihtees vastaan.


Jos haluvat jottaen mittee sinulla ee oo, niin sinun pittää tehhä jottaen mittee et oo kuunaan tehnä. 


***
P.S.

Tyttö, joka Australiassa asustaa, sano jotta tulukeehha äet ja isä käämään. Myöhän männään: en tiijjä millonka mutta jollonnii kuitennii. Pittää ruveta miettimään matka-asusteita. Yöpaetakii on ihan risa. Suattaa olla että piästään siellä kalastammaa. Se on ykköstoeve. Ja nähhään koala. Tae krokotiili. Mutta ei taejja minusta kuitenkaan suurkaupunkiin mänijäks olla, ku polovi on kippee mutta ei se haettoo vaekka vähän haettaa. Helemet kaalaan ja onki kätteen ja mänöks.

Kun jäin pois työstäni kirjojen maailmasta, ripottelin omistiamani kirjoja - ei kaikkia mutta satoja, satoja - sinne ja tänne, ympäri toreja ja pientareita jokaiselle joka tarinoita huoli: ojensi kätensä, kiitti, otti vastaan ja sanat kainalossaan jatkoi matkaansa.

Niin sykähdyttäviä kuin kirjat elämäni aikana ovatkin olleet, tunsin että olen ollut niissä liiaksi kiinni - likiliimautunut  kirjan kansien sisälle -, joten vihdoin on aika vain olla ja elää ja ottaa vastaan se ruma ja kaunis; suurenmoinen tai mitäänsanomaton mitä päivä tuo tullessaan. Itsessään. Vailla kansia.  Ilman viimeistä pistettä.

En loppuun asti tuntenut itseäni kun kirjoistani luovuin. Kirjavietti on voimakas. Näemmä. Kuinka kuunaan päivänään voi rakkautensa hylätä.

Ihan pienen hetken verran, raolleen, avaan kirpputorin oven ja suunnistan kirjahyllylle. Vastaan tulee Arkipäivän postilla, jonka on toimittanut WSOY:n entinen pääjohtaja Hannu Tarmio. Vastaavan  kangaskantisen kirjan antoi minulle aikoinaan anoppini, joka olisi tänään 105-vuotias, jos eläisi. Hän kuoli 98-vuotiaana ja oli minulle silloinkin hyvä kun tunsin itseni huonoksi. Häneltä saamani Arkipäivän postilla on teillä tietymättömillä.

Ostan postillan eurolla. Toimita talosi on Helena Anhavan muistelmien nimi. Astun nyt omaan  talooni. Arkipäivän postillan äärellä minulla on tunne kotiinpaluusta. Tuhlaajatyttö on löytänyt kotiavaimen   kirjarakkauteensa. Silittelen kantta: minulla on aina ollut tapana silitellä kirjaa ennen kuin sen avaan. Nuuhkaisen. Kirja tuoksuu eletyltä elämältä. Vintiltä. Paperi on kellertävä, pehmeä: se pitää hyvänä kämmeneni elämänviivaa. Ei viillä, ei satuta: avaan, avaudun.

Eteeni tulee Nino Salveneschin teksti, jonka on suomentanut Tauno Nurmela:

Monissa ihmisissä ei ole muuta nähtävää kuin heidän vaatteensa. Toiset taas ovat samaa kuin heidän rahakukkaronsa. Muutamissa vihdoin ei ole muuta kuin aisteja. Sielu on useimmilla niin kätkössä, että sitä eivät näe muut kuin sokeat, joilta fyysiset maisemat ovat peitetyt. Heidän silmiensä edessä sielut ovat usein niin vapaat verhoistaan, että he näyttävät alastomilta. Ja ihmismaisema on varmasti "sokeille" yhtä mielenkiintoinen kuin luonnonmaisema niille, jotka "näkevät".

Olen sulkenut silmäni ainiaaksi materiaaliselta todellisuudelta, jota muutamat ihmiset nimittävät elämäksi. En näe enää auringonlaskua Pyhän Sofian minareettien yllä, en aamuruskoa Napolin lahdella. En näe enää sinunkaan kasvojasi, rakas, muutoin kuin koskettamalla niitä sormillani.

Mutta yössäni, jota kirkastaa sinun rakkautesi, jokaisessa sanassa, jonka lausut, jokaisessa henkäyksessäsi, jonka kasvoillani tunnen, on enemmän lämpöä kuin auringonlaskuissa, joita olemme nähneet ihmeellisessä idässä, ja enemmän valoa kuin Välimeren keskipäivässä. Näen sinut paremmin kuin ennen, sillä maalliset silmäni taitavat vain katsoa, eivät nähdä. 

hippokampusta ulkoiluttamaan

Alkukirjaimet HI: HIppokampus

Helsingin Sanomat 1.2.2011:

Reipas kävely lisää aivojen kokoa myös ikääntyvillä

Jani Kaaro

Reipas liikunta voi estää vanhusten muistiongelmia. Tuoreen tutkimuksen mukaan ikääntyvien ihmisten aivot eivät kuitenkaan kasva punttisalilla, vaan kävellessä. 

Useiden amerikkalaisten yliopistojen yhteistutkimuksessa oli mukana 120 vapaaehtoista, joiden ikä vaihteli 55–80 välillä. Koehenkilöt jaettiin kahteen ryhmään, joista ensimmäinen käveli 40 minuutin lenkin kolmena päivänä viikossa ja toinen osallistui venyttely- ja painojennosto-ohjelmaan.

Koehenkilöitä seurattiin noin vuoden ajan. Heidän aivonsa kuvattiin tutkimuksen alussa, keskivaiheilla sekä lopussa, minkä lisäksi heille tehtiin muistia mittaavia testejä. 

Tulokset osoittivat, että kävelyohjelmaan osallistuneiden henkilöiden hippokampus – jolla on keskeinen rooli muistitoiminnoissa – kasvoi tutkimuksen aikana. Vasemman hippokampuksen tilavuus lisääntyi 2,12 prosenttia ja oikean 1,97 prosenttia. 

Sen sijaan venyttelyohjelmaan osallistuneiden hippokampus kutistui siten, että vasen menetti tilavuudestaan 1,40 prosenttia ja oikea 1,43 prosenttia. Kävelyohjelmaan osallistuneet pärjäsivät paremmin myös muistitesteissä ja heidän veressään oli enemmän BDNF-kasvutekijää, joka lisää hermosolujen kasvua aivoissa. 

Tutkijoiden mukaan tulokset osoittavat, ettei hippokampuksen kutistuminen ihmisen ikääntyessä ole väistämätöntä, kuten viime vuosiin asti on oletettu, vaan vanhukset voivat taistella muistiongelmia vastaan kävelemällä riittävästi. 

Tutkimuksen julkaisi Proceedings of the National Academy of Sciences.

Hyvvee Uutta Vuotta

Lähde: Savon Sanomat 

klik

vuosisata vuosisadalta ja niin edes päin

Paluumuuttaja on liittynyt Savon kielen seuraan, joka julkaisee Aakustia, savolaisuuven iänenkannattajjoo. Liittymislahjaksi hänen postiluukustaan kolahtavat vuoden 2010 numerot kertaryssäyksellä. Hän lukee silimät höyryten Matti-Juhani Töyräksen kirjoituksen Juho Korhosesta, jonka vuonna 1901 kirjoittama kirje pysyi suljettuna sata vuotta. 

Matti-Juhani Töyräs:

"[Nilsiäläinen kansakoulunopettaja] Juho Korhonen kirjoitti 25.3.1901 kirjeen omaisilleen, sulki sen sinettilakalla ja kirjoitti päälle toivomuksen, että se avattaisiin vasta sadan vuoden kuluttua. Hän vakuutti ettei kirjeessä ole mitään niin erikoista tai arvokasta etteikö se jaksaisi odottaa tuollaistakin aikaa.

Kirje säilyi kuin ihmeen kaupalla kohtalon monissa käänteissä ja joutui lopulta pojanpojalle Juhani J. Korhoselle Jyväskylään. Kirje avattiin 44:n jälkeläisen läsnä ollessa Uutena Vuotena 2000.

Kirjeessä Juho kertoi itsestään ja perheestään ja toivoi onnea ja menestystä myös tuleville polville. Tämän lisäksi hän oli laittanut mukaan Englannissa alun perin ilmestyneen ennustuksen yhteiskunnan tilasta sadan vuoden kuluttua eli vuonna 2001.

Alla osa lehden kirjoituksesta.

Maailma sadan vuoden kuluttua [kirjoitettu vuonna 1901]

Muuan englantilainen aikakauskirja on kääntynyt eri aloilla työskentelevien huomattujen miesten puoleen kysymyksellä, millaiseksi he otaksuvat maailman 100 vuoden kuluttua. Saapuneista vastauksista julkaisemme tässä muutamia.

Amerikan väkiluku on mainitussa ajassa kohonnut 500 miljoonaan. Amerikkalaiset ovat terveydenhoidon parannuttua keskimäärin kaksi tuumaa pitempiä kuin nyt ja elämäniän keskiluku, joka nyt on noin 35 vuotta, on silloin 50 vuotta.

Englannin kieltä puhuvat useimmat ihmiset maan päällä, toisessa sijassa on venäjän kieli.

Tulevaisuuden taloissa ei ole lainkaan savupiippuja. Huoneisiin näet johdetaan lämpö keskuslämmityslaitoksesta. Taloihin johdetaan erityiset lämpöputket samoin kuin nyt kaasu- ja vesiputket.

Valmiiksi laitettu ruoka noudetaan suurista ruuanlaittolaitoksista aivan kuin nykyään leipä leipurilta. Nämä ruokatehtaat ostavat ruokatarpeita niin paljon ja sähkön ja kaikenlaisten koneiden avulla tulee ruuanvalmistus niin halvaksi, että ei kotona kannata enää ruokaa laittaa. Ruoka tulee ilmaputkien kautta koteihin, ruoka-astiat noutaa, pesee ja kuivaa erityiset pesu- ja kuivauskoneet. Oma keittiö on ylellisyys, jota ei kukaan enää käytä.

Hiiltä ei käytetä enää polttoaineena. Sen sijaan on sähkö hyvin halpaa. Pieninkin vesiputous käytetään sähkön valmistukseen. Pitkin meren rantoja on rakennettu suuria vesisäiliöitä, jotka täyttyvät vuoksen aalloista ja joiden vesi käyttää suuria vesirattaita.

Junat kulkevat 200 englannin peninkulmaa tunnissa New Yorkista San Franciscoon.


Lehtileikkeen sivuun Juho on kirjoittanut: ”Olisipa hauskaa jos tämä ennustus säilyisi vuoteen 2001 asti." Päätarkoituksena Juholla on varmaankin ollut lähestyä jälkeläisiään Tuonen Tuvilta, kuoleman takaa, haudan mykkyydestä...

Juho Korhosen sata vuotta odottanut saatekirje jälkeläisilleen:

Rakkaat jälkeläiseni tulevan vuosisadan alussa!

Pienoiseksi huviksi piirrän tämän kirjeen Teille antaen tietoja itsestäni ja perheoloistani. - Olen syntynyt Nilsiän pitäjän Kangaslahden kylässä, Kantolan talossa 6.4.1847. Waimoni nimi on Eeva Karoliina Hollender, synt. 2.3.1856 Nilsiän pitäjän Kaaraslahden kylässä ”Holanderin” saarella. Molemmilla meillä oli aivan köyhä koti. Häitämme vietimme 21.7.1874 Kuopion kaupungissa. Silloin olin jo kansakoulunopettaja Seinäjoella, josta muutettiin Padasjoelle, sieltä taas Teiskoon ja sieltä Nilsiään. Tällä erää on meillä lapsia 12 joista kuollut on 4. Elossa on Aina Karoliina.........
.....mikä lauma lieneekään näiden jälkeläisiä sadan vuoden perästä ja minkälainen lienee silloin tämän maailman meno ja varsinkin rakkaan Suomemme elo! Sinä suuri Jumala sen tiedät! Nykyään on rakas isänmaamme ahdinkossa Wenäläisten sorron takia. Wenäläisten suuruus on varmaan mennyttä sadan vuoden perästä ja Suomi on silloin itsenäinen...

Sinä olet Jumala, minua ihmeellisesti auttanut ja siunannut, tee niin jälkeläisillenikin!

Nilsiässä 25.3.1901 Juho Korhonen
kansakoulun opettaja"

Lähde: Aakusti, savolaisuuven iänenkannattaja 2/2010, s. 16-17

******************************************************************************

Tuumailen, kirjoittaisinko tänään kirjeen, jonka jälkeläiset saavat avata vuonna 2111. Siitä syntyisi myös ylistyslaulu Kuopiolle, mutta haetanneeko tuo mittää. Kasvattaisin ennustuksessani Kuopion onnellisten ihmisten onnelliseksi kaupungiksi, missä vauvat syntyvät onki kädessä ja sukset jalassa. Lähiruoka on arvossaan, kun jokaisella on onki omasta takaa ja rannoilla ilmaiset soutuveneet soudeltaviksi, kalat Kallaveden puhtaista aalloista nostettaviksi. 

Ja mitäpä muuta kirjeeseeni kirjoittaisin? Kirjoittaisinko, että kun tarpeeksi kauaksi eteenpäin (tai helikopteriamallin mukaisesti: ylhäältä käsin)omaa elämäänsä katsoo, surujaan ja ilojaan, tietää hitusen enemmän, mitä tarkoittaa perspektiivioppi. Ei niin pahaa, jossei jotain hyvääkin. Ei niin hyvää, jossei jotain pahaakin. Ja sitten on puhdas hyvä: ilo ja onni, onhan. Suattaapa hyvinnii olla niinnii.