selkä selkää vasten

Saanko esitellä: savolainen riidanratkaisuvene.

Miten se toimii?

Kinaaja Ykkönen istuutuu penkille. Kinaaja Kakkonen istuutuu myös penkille, mutta selkä  kiistakumppaninsa selkää vasten. Hankaimet sojottavat eri suuntiin samoin kuin riitelijöiden mielipiteet.

Ykkös- ja Kakkosriitelijä tarttuvat airoihinsa: riidanratkaisusoutelu alkaa. Toinen soutaa kohti pohjoista, toinen etelään päin. Vene junnaa ensin paikallaan, mutta ennen pitkää toinen soutajista määrää kulun suunnan ja on voittaja. 

Vene lipuu rannalle ja kiistakumppanukset kaivavat eväsleivät repuistaan ja alkavat järsiä niitä. Samalla penkillä, vieri vieressä.

***
Mistees näetä ylj nelimetrisiä kinankatkasun venneitä suap? Kuuselan veneveistämöltä hyvinnii, samasta paekasta mistee ennen jouluva kävin hakemassa lapsuuven puatin pienoesmallin. Se kulukoo vuan yhteen suuntaan: etteenpäen. Mitä nyt välillä mutkittelloo: elloo kelloo.


mustaa ja valkoista: penkki

raidallinen

1956

Mummillani oli raidallinen esiliina.

Hänen miehensä, ukkini, jäi junan alle 6.12.1919 ja mummi kasvatti kaksi tyttöään yksin; toinen oli äitini.

Mummi ei puhunut ukistamme. Silmiin kihosivat surukyyneleet ja suu sulkeutui, jos me lapsenlapset kinusimme saada tietää, millainen mies se Heikki oikein oli.

Mutta erään kerran hän avautui:

- Mukava ja hyvä mies se olj, osas ostoo minulle nättiä leninkikangasta.

Siinä lähes kaikki mitä Heikki-ukista tiedän. Hänen hautansa löysin viime vuonna Siilinjärveltä. Jouluna sytytin siellä kynttilän; ensimmäistä kertaa. Tahdon tietää lisää, niinpä liityin Savon Sukututkimusharrastajiin. 35. valtakunnalliset sukututkimuspäivät pidetään tulevana viikonloppuna Kuopiossa.

jalat

 

mustaa ja valkoista

105 julmaa päivää

 

Talvisota kesti 105 päivää, ja siinä kaatui tai katosi noin 27 000 ja haavoittui 44 000 suomalaissotilasta. Sota päättyi 13. maaliskuuta 1940.

mustaa ja valkoista: 105

"sormenpäistäni tähtiä lentää"

Kaarina Helakisa:

On pienellä vauvalla pienet kädet,
mutta minulla hyvin suuret,
niillä minä hoidan retiisit
ja ruusut ja punajuuret.

Lempeät kädet hyväilee lasta
ja ompelee paitaan raitaa.
Kädet tekee leipiä taikinasta
ja taloa rakentaa taitaa.

Pellolla, tehtaassa, kamarissa
kädet voi ahkeroida.
Kun on työtä, on ihan kuin ihmisen käsissä
tiukuset alkaisi soida.

Ja näinkin olen ajatellut:
teen työtäni uutterasti,
sormenpäistäni tähtiä lentää
maailman ääriin asti.

Mustaa ja valkoista: KÄDET

Kuvassa vasemmalla äitini 1920-luvulla. Hän on sisarensa kanssa kyläilemässä maalla.

haave

tie tasapainoon: hyvä tahto ihmisten kesken

mustaa ja valkoista

onko kello 12 - vai varttia vaille lörtti

On tapaninpäivä 1953. Olemme tulleet mökille, ja tarkoitus on kolata järven jäälle luistinrata.

Olen seitsenvuotias ja saanut joululahjaksi ihka oikean kellon. Vähän väliä, monta kertaa tunnissa katson, paljonko kello on. En sillä tiedolla yhtikäs mitään tee, minä, joka vietän elämäni ensimmäistä joululomaa. Ranteessa kelloni. Kellossa silmäni.

Ihmettelen, miten sekuntiviisarit vilistävät, minuutit matelevat ja tuntiviisari on kuin ikuisuus: ei tuntia voi tajuta.  Ikioma rannekello on eräs lapsuuteni  ihmeistä - jos ei suurin niin lähestulkoon. Sen rinnalla kaikki muu kuten luistelu unohtuu.

Sekunti sekunnilta aika rientää eteenpäin. Ja nyt olen tässä. On vuosi 2012. Monta sekuntia on tuosta kellontuijotteluhetkestä kulunut. 

mustaa ja valkoista: kaksitoista

lahja

 

Niin kuin

lintu tarvitsee oksaa

tarvitsee

käsi kättä

Tommy Tabermann

*

 mustaa ja valkoista: lahja

Niin sydän sydäntä tarvitsee
sielu sielua halajaa
kuin aava meri rantaa.

Kiirepakolainen

lamppu

...ja päre...

mustaa ja valkoista

sinä olet ihminen

muistatko?

* * * 

mustaa ja valkoista

pelottavaa

Paljonko ihminen tarvitsee maata?

 Leo Tolstoin novelli tarjoaa vastauksen:

Kasakstanin aroilta kerrottiin,  että jokainen sai maata niin paljon kuin jaksoi kävellen yhden päivän aikana maata kiertää - ja palata lopuksi alkuun, sijoilleen.

Venäläinen käveli ahneuksissaan itsensä kuoliaaksi: hän tarvitsi maata hautansa verran.

(Kerron ja kuuntelen, Duodecim 2006, toim. Eeva Makkonen, Marja Nick, Anja Siimes)

 

kohtaaminen

1930-luvulla Rahikaisen tytöt (tieto on peräisin kuvan takaa) "juorusilla" ("juorutieto" on peräisin mielikuvituksestani: ovat "tyttöset" sen verran juoruilevannäköisiä ja -asentoisia; kengätkin toisella ilmaa halkomassa, eikö lie mehevän juorun tahtiin jalkaa heiluttamassa ees taas, taas ees).

Eikä, heillähän on kirja pöydällä. Kaksi kirjaa. He keskustelevat Maria Jotunista! Jopas meinasin mennä harhaan. Ei ole ensimmäinen kerta.

Kenen kotona? En tiedä. Kuva on eksynyt minulle isotätini jäämistöstä. Pitäisi säätää "laki", joka velvoittaa kuvan omistajaa vastaamaan kysymyksiin: kuka, mitä, missä, milloin :).

ilo

mustaa ja valkoista

Tällä kertaa Mustavalkomaanantaissa tutkaillaan iloa.

Voeskoon ilo olla pyöreä? Sillon se ei piäty millonkaan, pyörii vuan. 

Himalajan syksy

mustaa ja valkoista

su

muisto

Mustaa ja valkoista: Muisto

Kuva (ollut blogissani aiemminkin): Lastu 1954 lapsuutensa kesäsaaressa minne hän on  palannut - lukemaan ja elämään.

Olen lukenut elämäni aikana paljon. Olen lukenut niin paljon, että sanoista syntyneet tarinat ovat muuttuneet näkymättömiksi. Miten niin? Kuinka?

Vastaan: lukemistani kirjoista en enää osaa sanoa kuin sanan, kaksi. Olen vaikuttunut, onneksi, yhä, kuin silloin kauan sitten lapsena ja nuorena saaressa kirjaan syventyneenä, mutta eritellä en enää osaa. On kuin  sumu olisi orastavassa vanhuudessa laskeutunut kirjojen kansiin ja sivuille, ytimiin, eikä vaikutus sanoiksi taivu  kuin silloin ennen mutta silti tiedän, että kirjat  ovat olleet - ja toivon mukaan tulevat aina olemaan - osa elämääni. Tahtoisin kertoa  lukuelämyksestäni KAIKEN mutta sanoilla voi sanoa vain jotain.

Ja kiitollinen olen heille, jotka lukemistaan kirjoista kirjoittavat ja kertovat mikä satutti, mikä silitti. Ynnä kaiken siltä ja väliltä.

Kiitollinen olen myös heille jotka kirjoja kirjoittavat.

Luin Harry Potterit, kaikki. Juttelemme niistä lapsenlapsen kanssa. Pottereiden jälkeen luin Juha Itkosen Anna meidän rakastaa enemmän. Humahdin. Kuinkas niin kävikään. En tiedä. Mutta vaikutuksen tiedän. -Irrotamme, elämänkumppanini ja minä,  ties milloin mutta kai aika pian veneemme saaren rannasta ja lähdemme Australiaan. Senhän kerroin aiemmin. Mikään ei ole elämässä niin tärkeää kuin utelias mieli ja rohkeus. Ja rakkaus. Nyhjöttämään tänne ei ole tultu vaan elämään!

Kuitenkin. Kaikki ei aina mene niin kuin toivoo. Jos sanon: 'ihanaa', elämä, lähimmäinen voi sanoa:  'kamalaa', elämä.

Viimeksi luin saaren taigassani Veikko Huovisen  Pojan kuoleman. Jos kertoisin, mitä lukemastani "pidin", yksikin sana olisi liikaa tai liian vähän. Olen kiitollinen  Veikko Huoviselle, jonka Havukka-ahon ajattelija on yksi elämäni... - niin, mikä? Sanat karkaavat.


Olen kiitollinen myös Veikko Huovisen pojalle Pekka Huoviselle, joka kirjoitti:

Puiden kevätlehdet ovat kuin
lukematon joukko kirjeitä
kaikilla kielillä.
Ja niiden sisällys on
rakastakaa toisianne.

väylä

mustaa ja valkoista

onnea toivotamme mustalle ja valkoiselle

Kuva-arvoitus: mikä luku (numero) syntyy kahden kuvan yhdistelmästä. 

Vastauksen kertoo mustaa ja valkoista -valokuvablogi.  

kaaos

mustaa ja valkoista

erottamattomat

pikkupoika ja mummoankan auto

mustaa ja valkoista: kulkuneuvo

tien päällä

lemmenlukko

mustaa ja valkoista