tiistai 10. helmikuuta 2009

opettelen



1987

Seison meren rannalla erään omakotitalon pihalla. Tiedemies, työvuosieni tuttu, kertoo osaavansa mitä vain ja sitä mitä ei osaa, opettelee.

Hän on rakentanut elämänsä ensimmäisen vajan, puuliiterin. Katson taloa, katson majaa. Vastakohta virtaviivaisen omakotitalon ja vinollaan kenottavan lautarakennelman välillä on huikea. Minua puhuttaa hänen intonsa ja ilonsa. Hän on tehnyt valintansa, kumpaan on kiintynyt. – Ajattele, minä osaan käyttää vasaraa ja nauloja ja lautoja. Minä, ihan itse! Oikeasti, katso, katso; näillä käsillä olen rakentanut vajan, ja hän nostaa ihmetellen avoimet kämmenensä silmiensä korkeudelle, pyörittää niitä edessään kuin vauva joka on löytänyt sormensa ensimmäisen kerran.

Hänen vaimonsa seisoo design-talon ovella pihan paraatipuolella ja pudistelee päätään, mutta mies on selin eikä näe puolisonsa ei, ei, ei:tä. Ehkä ei huomaa päänpyörittelyä koskaan sillä he elättävät hyvää tahtoa ja luovat mitä luovat (vaikka vinksin vonksin tai heikun keikun) toisiansa estelemättä silloin kun kipinä iskee tulta ja halu purkautua ja luoda uutta on kova. Pääasia ei ole voitto, vaan ilo, jo matkalla.

2009

K
ohtaus on jäänyt mieleeni.

Tunnistan oman kokemattomuuteni käden taitoihin. Mutta nyt on mahdollisuus antautua innolle, joka syttyy kun luin risulintukurssista: ”Sidomme rautalangan avulla koivunrisuista maassa seisovia ja lentäviä erikokoisia lintuja. Ota mukaan iso sylillinen notkeita ja haaraisia koivunrisuja, työvälineiksi oksasakset, sivuleikkurit, kärkipihdit, tiukat sormikkaat ja puolalla olevaa rautalankaa.”

Kurssi alkaa maaliskuun alkupuolella. Jännittää samalla tavalla kuin aamuauringon valossa, kun opettelen lukemaan. Mitä tapahtuu. Mitä aukeaa. En tiedä, montako lintua viitenä iltana saan aikaiseksi. Ja minkänäköisiä.

Kun jäät ovat vapauttaneet vedet, kannan risulintuni veneeseen, istutan tuhdolle nököttämään ja soudan saareen. Rantaudun ja nostan lintuseni pienoiseni syliini, hellien kuin vastasyntyneitä.

Risulinnuilla pyydän anteeksi hakkuuaukiota, joka syntyi kun myin metsäni. Samalla kiitän, että voin sovittaa ”tekoni” ja luoda risuista uutta. Ensi kesänä kannonnokalla vasta istutetun taimiston lomassa istuu maskotti, uuden airut.

Kai yhden linnun saan luoduksi. Saihan hän, kokematon, kokonaisen vajan.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Saat sinä ainakin yhden hienon aikasiksi! Ja jos oikein innostut, niin vaikka kuinka monta :)
Käsillä tekeminen ja näkyvän aikaansaaminen on kyllä palkitsevaa. Itsekin kirjoitan siihen liittyen kohta postauksen, sillä minun kurssini loppui toissapäivänä. Ja pari viikkoa sitten oli samanlainen jännitys, että mitä tulen oppimaan, osaanko.

Anonyymi kirjoitti...

Kuten Ruska, minä olen sitä mieltä myös, että tuollaisella innolla varmasti saat tehdyksi risulintuja. Kiinnostus, into ja usko omaan itseen on kaiken perusta. Ja tekemällä oppii, siihen minä uskon.
Uskonpa vielä, että olet jo anteeksi saanut puiden hakkuut tontilta, sillä puut elävät nyt toista elämäänsä, sinun mökkinäsi

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on niin ihanaa tämä sinun valosi ja intosi. Aina yhtä kiinnostuneena tulen katsomaan kiireesti, mitä Lastu nyt on keksinyt.
Arvostan rohkeuttasi ja intoasi käydä käsiksi uuteen, siksi haluan antaa sinulle kiitoksen blogissani. Sinullakin on näitä varmaan vaikka kuinka paljon, eikä tarvitse jakaa eteenpäin, jos et halua tai jaksa. Siitä huolimatta haluan antaa tämän sinulle, juuri sinulle ja risulinnuillesi!

arleena kirjoitti...

Kiinnitin heti huomioni kuvaan, siinä yhdistyivät vesi ja ulpukat (olivatko) hienosti. Tuijotin kuvaa pitkään, tuli tyyni mieli.

Kun saa toteuttaa käsillään ihan itse, se on hullaannuttava tunne, kuten ystävälläsi. Ei siinä huomaa onko jokin paikka kieross. Pääasia on lopputulos, minä tein sen.

Sinulla alkaa myös tämä käsillä luominen, tekeminen. Luulen, että sama hullaantumisen tunne säväyttää mieltä, kun kaikki on valmista. Ja kesällä ihailet saaressasi omin käsin tehtyö risulintua. Onnittelen jo etukäteen.

Crane kirjoitti...

Ei epäilystäkään, ettetkö loisi montakin lintua! Noin innostunut ja luova ihminen kuin sinä tekee mitä vain.
Ja siitä postilaatikkoon;huippu-upea kuva!!!!!!!

Marja-Leena kirjoitti...

Onpa jännää. Odotan innolla, millaisia lintuja risuista voi luoda. :)

Lastu kirjoitti...

Ruska,
kiitos kannustuksesta. Minun pitää olla itseni suhteen vähän varovainen ;) sillä jos kovin suuria lintumääriä tai -laatuja suunnittelee, voi tulla vesiperä. Mutta yksi lintu tavoitteena, sen nyt itselleni lupaan: syntyy! Jos ei muuten niin sisulla ja tahdonvoimalla.

Ja perfektionismin kuoppaan syvälle multaan. Nouskoon lintunen hellän hyväksymisen saattelemana. Tuli risulintu minkänäköinen tahansa, se on esikoislintuni ;)

Silmät selälläni odotan postaustasi sinun kurssistasi. Olen iloinen eräästä luonteenpiirteestäni. Sen nimi on: uteliaisuus uusien "juttujen" suhteen.

aimarii,
kiitos!
Totta: tärkeintä opettelussa on halu. -Olen ikäni ollut teoreetikko, jolle käytännön puuhat ovat olleet nukuksissa. Nyt tulee muutos. Mutta ensin pitää olla halu (kokemusta saati kykyä ei ole ollenkaan, mutta se tulee tekemisen myötä). Kurssilla minä, tumpelo, en unohda itseäni nurkkaan kyhjöttämään, vaan tarvittaessa pyydän neuvoja. -Jo välineiden nimet ovat mulle tuntemattomia: sivuleikkurit, kärkipihdit. Mitä ne ovat? Mies kiltti esitteli ne (hän on kovin kätevä käsistään) ja lupasi kerätä kanssani risuja.

Uuna,
kiitos :) Antamasi hienon pystin omistan elämäni ensimmäiselle risulinnulle, omin käsin valmistetulle. Ja vaikka se olisi kuinka hassunnäköinen, se on ihana. (Puhun siitä jo nyt vaikkei sitä ole olemassakaan kuin ajatuksen tasolla.) Olen kuin kertomani tiedemies, joka esitteli vajaansa missä laudat olivat vinossa eikä moni sitä hyvällä tahdollakaan sano kauniiksi rakennelmaksi: niin, samoin kuin hän, olen iloinen: jotain näkyvää syntyy, omin käsin. Niin että kohta istutan pystin blogiini. Kannustakoon se matkalla kohti risulinnun syntymäpäivää. Kiitos!

arleena,
ihastuttavaa, että kuva "vangitsi" sinut. Kuvasin sen viime elokuun lopulla saareni rantavedessä. Istun rannalla, unohdan ajan ja olen aavistavani, mitä on pyhän kosketus. Kaikki ristiriidat sulautuvat pois. On vain luonto ja sen kauneus ja arvot.

Kiitos tulevaisuudenkuvista, joita kauniisti maalaat eteeni. Astun kuvaan ja toteutan ne. Kevät saapuu: lintu syntyy, saari saa.

Crane,
valat niin runsaasti uskoa käsiini, että ne alkavat liikehtiä jo nyt odotuksen voimasta. Täyttymys tulee, sovittu :). Voipi olla, että pistän lintuni sitten näytille blogiin. Ja - tämä on totista totta - sille saa nauraa. On vain iloksi jos se naurattaa. Se voi olla vaikka resurisulintu näin ensi alkuun. Jos oikein innostun, teen lintuja enemmänkin, sillä kantoja on - en uskalla laskea - vaikka kuinka monta. Jokaisen nokkaan sopii risulintu. No, nyt minun pittää taas toppuutella itseäni. Kunhan nyt ensin se yksi. Jos ei enempää tule, se on ainoa risulintulapseni ja siinä on kyllin.

Marja-Leena,
mukavaa, kun odotat, mitä risuista tuleman pitää. Kerron kevään aikana, kuinka projekti etenee.

Toukokuussa istutamme saareen koivuja ja kuusia. Osan omin voimin, osan ammattilaisten avulla. Kerron siitäkin täällä. Yhtä tumpelo kuin risulintujen suhteen olen metsän istutuksen. Mutta neuvoja, asiantuntemusta ja apua on saatavissa. Metsän istutus on myös maiseman ja luonnon hyvinvoinnin kannalta tärkeä "ympäristöteko", mitä ekologityttäremme korostaa.

Anonyymi kirjoitti...

Saat aikaiseksi ainakin yhden risulinnun. Teet sellaisia kuin osaat, vaikka vain laittaisit risut kasaan rautalangalla, sekin riittää. Sen jälkeen keksit linnuille uuden nimen, lintulajin, vaikka saarimutaatiot tai saarisuojelijat tai...

Lastu kirjoitti...

miina,
no nyt tempasit hyvät ideat. Iliman muuta linnulle tai linnuille – tulkoon niitä vaikka sata –, on kullekin annettava oma nimi. Nehän ovat persoonia. Olen vuodattanut niihin kaiken osaamattomuuteni ja myös näytön, mitä tapahtuu, kun noviisista kypsyy mestari. Tai sitten pysyy noviisina ja semmoisenakin saa aikaiseksi sitäsuntätä jos ei luovuta. Muutama risu pitkinpoikin ja rautalankaa ympärille. Kuulostaa ja melkein näyttää hienolta tilataiteelta :). Odotukset ovat nyt korkealla.

Saarisuojelit, saarimutaatiot - vau! Risulintunimikalenterin ensimmäiset nimet olen kirjoittanut talteen. Tyttäreni, joka tutkii työnään myös lintuja, tulee ihastumaan.

Anonyymi kirjoitti...

Sinulla on jännittä kokemus edessä, opit taas jotain uutta! Odotellaan tuloksia mielenkiinnolla!

Lastu kirjoitti...

Marjukka,
kiitos!
Niin, ihan uutta ihanuutta voi syntyä, jos käy niin kuin toivon.

Harakka kirjoitti...

Kyllä sä saat niitä montakin risulintua tehtyä sinne saarellesi.
Siellähän ne ovatkin kuin kotonaan olisivat.
Sitten laitat meille niistä kuvia, odotan jo innolla!

Lastu kirjoitti...

Harakka,
niin, pitäähän yhdelle risulinnulle ainakin kaveri synnyttää. Kaksin aina kaunihimpi :). Ja aikaa myöten perhe kasvaa.

Kuvia napsin ja näytän sitten, millanen lintu tulee saaren maskotiksi.