Heistä vuonna 1858 syntynyt Johan August (otti myöhemmin nimekseen Kristiansson) nousi mieheksi vartuttuaan vuonna 1879 veljestensä Svenin ja Elofin kanssa Tukholmassa laivaan, saapui Helsinkiin ja jatkoi matkaansa Savonlinnaan. Siellä hän meni nahkurinoppiin ja sai pian elantonsa rukkasista, satuloista ja nahkaremmeistä joita kauppasi markkinoilla ympäri maakunnan ja maan. Kun Johan oli päässyt leivänsyrjään kiinni, hän solmi avioliiton suomalaisen Hildan kanssa ja sai tyttären, Hildurin. Johanin ja Hildan kotona Savonlinnassa ei saanut puhua ruotsia, koska kieliriidat kytivät ja oli hyväksyttävämpää että Johan oppii suomen kielen kuin että Hilda ja lapset ruotsin.
Johan August oli isäni ukki. Isä ei maininnut ruotsalaisista sukujuuristaan meille lapsille kuiskaustakaan, ei liioin Johanin sisarusten jälkeläisistä. Syytä en tiedä.
Mutta menneisyys ei jätä. Pari vuotta sitten sain yllättäen puhelinsoiton Johanin sisaren jälkeläiseltä, pikkuserkultani, ja kuulin isän äidinpuoleisesta suvusta ja vasta perustetusta sukuseurasta johon liityin. Tutunoloiselta juuri löytyneet sukulaiset vaikuttavat. Toivon että tunne on molemminpuolinen.
Olen lähdössä heidän kanssaan Markarydiin, missä tapaamme ruotsalaisia serkkujamme. Lennämme Kööpenhaminaan, josta jatkamme matkaa bussilla kohti Markarydiä.
Tulee tiivistunnelmainen viikonloppu: uteliaisuus kytkettynä historiaan antaa näkökulmia pitemmälle kuin minne kellonviisarit yhden viikonlopun aikana yltävät. Tunne juuresi, kasvata siipesi –matka alkaa.
Markaryd on pieni kunta, asukkaita kymmenentuhatta. Vettä on kyllin ympärillä – ja kun isänäidin suku ei ole kotoisin ruotsalaisesta linnasta vaan metsämökistä matalasta, ounastelen että tulee tunne kuin kotiini olisin saapunut ja ymmärrän rahtusen verran enemmän miksi olen sellainen kuin olen. Katson ympärilleni. Näen ihmiset, sukellan maisemaan – ja suvun historiaan.
Parasta on ottaa matkaevääksi vain kaksi sanaa: aha, jasså. Jos ei ota lastiksi mukaansa ennakkoluuloja eikä -odotuksia, voi kohdata avoimesti. Yllättyä kenties molemminpuolisesti – tuleepa lahden siltä tai tältä puolen.
Hyvää viikonloppua!
13 kommenttia:
Kuulostaapa mukavalta reissulta. Juurensa on hyvä tuntea. Kun unohduksissa olevat saman suvun jäsenet tapaavat puheensorina lienee melkomoinen. Lyhyessä ajassa pitää kertoa niin paljon.
Antoisaa sukulointireissua.
Ihanaa matkaa!! Takaisin juurille -- tai yhdelle niistä, mehän olemme niin monen eri risteymän summa, juuria haarautuu lopulta kaikkialle maailmaan! Kiehtova löytö: ruotsalaiset sukujuuret. Meillä tämä on kait mennyt toiseen suuntaan, suomalainen siskoni 'syntyi' ruotsalaiseksi.
Suvun juuret voivat olla tosiaan pitkät ja sitkeät! Oikein antoisaa matkaa.
Hyvää matkaa! Olen käynyt Markarydissä. Vietin lapsuudenkesiä Lähellä Laholmia, ei kovin kaukana Markarydistä. Hupaisaa, mutta äidinpuoleiset isovanhempani olivat Juho ja Hilda.
Hyvää viikonloppua ja matkaa suvun juuria etsimään.
Se on hienoa, kun oppii tuntemaan muitakin, kuin ihan lähisukulaisensa.
Minäkin vasta tässä olen opetellut kahta serkkuani uudestaan tuntemaan, koska lapsena ollaan oltu kavereita, mutta se vaan sitten on jäänyt.
Mutta kaikesta huolimatta, vaikka matkustatkin nyt, mutta kun tulet takaisin, niin kurkkaappa blogiini, siellä on sinullekkin jotain kuuluvaa!
Toivotan sinulle mielenkiintoista viikonloppua. Omat juurensa on jännä tuntea ja tietää.
Liekö siitä syystä minullakin sisäinen polte päästä aina vähän väliä pohjoiseen, juurille.
Sinulla on meneillään mielenkiintoinen matka ja tapahtuma siellä! Nyt vasta ehdin lueskelemaan blogeja, koska olen juhlinut yhden tärkeän henkilön 10-vuotisjuhlia.
On jännittävää löytää uusia sukulaisia ja kenties sukulaissielujakin. Toivon niin ja jään odottamaan kertomusta tapahtumista :-)
Vautsi, nyt vasta minäkin tämän luin. Toivottavasti on ollut mukava reissu.
Jälkeenpäin on vaikea ymmärtää, miksi joistakin asioista aikoinaan vaiettiin. Monet niistä tuntuvat myöhemmin pikkuasioilta, mutta ilmeisesti vaikeneva on kokenut asian toisin. Minäkin löysin uusia pikkuserkkuja yllättäen parikymppisenä. Toisen mummoni sisarusparven suhteisiin jäi itsenäisyyden alun kahinoiden takia himmeitä kohtia...
Mukava, kun sinä ylitit muurin!
Aika mielenkiintoinen viikonloppu sinulla. Uusien sukulaisten löytyminen näin "vanhalla iällä" on jännä juttu. Voi löytyä uusia näkökulmia omaan historiaan ja voi löytyä hyvinkin oman oloisia uusia ystäviä. Tästä on kiva kuulla enemmän.
Kiitos teille kommenteista ja kiitos myös kärsivällisyydestä. Ruotsin matkan jälkeen porhalsin saareen ja palasin vasta nyt koneen ääreen. 25.9. taitaa tulla uusi blogitauko, kun menen kaihileikkaukseen: ensin leikataan vasen silmä ja pian sen jälkeen oikea.
arleena,
sukutapaaminen oli niin antoisa että olen sen lumoissa yhä. Matka kohtaamisineen ylitti unelmat. Vast’ikään löytyneet uudet sukulaiset Ruotsissa olivat yhtä ’otettuja’ tapaamisesta kuin me Suomessa kasvaneet. Heillä oli kerrottavana meille aivan uutta tietoa esi-isien vaiheista 1800-luvun Ruotsissa.
Kutuharju,
kiitos.
Nyt ei ole isän ukki enää pelkkä nimi kirkonkirjassa. Kuulin paikan päällä Markarydessä hänen kotipihallaan tarinan joka valaisee syitä miksi hän ja hänen veljensä lähtivät Suomeen.
Totta, olemme niin monen juurihaaran risteymiä. Se on tarpeen muistaa ettei juutu mihinkään lokeroihin ;). Avara on maailma, avara on ihminen, geeneineen, kaikkineen.
Mimosa,
kiitos. Matka oli loistava. Silmät ovat yhä selällään ihmetyksestä.
Famu falsetissa,
olet käynyt Markarydessä – tuntuu kovin lämmittävältä ja läheiseltä. Paikkakunta oli hyvin hiljainen. Varsinainen päämäärä, esi-isän pihamaa, sijaitsi Markaryden syrjäkylässä metsien takana, pienen mutkaisen tien varrella. Kävimme myös Johan Augustin sisaren, Benedictan entisillä asuinsijoilla, samoin Johannes-veljen, missä sijaitsi entinen koulu.
Hauska yhteensattuma: Juho & Hilda. Kauniit nimet. Ja kiintoisat tarinat.
Harakka,
kiitos; kurkkasin jo blogiisi ja olen onnellisesti yllättynyt. (Minullahan on edelleen tämä vanha käyttöjärjestelmä enkä pääse blogiisi kommentoimaan kuten en Famua enkä Uunaa ja joitakin muita, mutta hivuttaudun tänään jossain vaiheessa taas lainakoneelle ja portit aukeavat.)
Kyllä sukulaisiin kannattaa pitää yhteyttä. Niin tutuilta aiemmin tuntemattomat serkut tuntuivat – lahden siltä ja tältä puolen. Suunnittelimme jo ensi kesän tapaamista.
aimarii,
kiitos.
Varmaan kannamme sukumaisemaa sieluissamme. Ehkä se tulee myös tietoisuuden myötä. Nyt kun tiedän juurien löytyvän myös Etelä-Ruotsista, kiinnostus Ruotsin 1800-luvun historiaa kohtaan kasvaa kohisten. Koulussa en kokenut ruotsin kieltä pakkoruotsiksi, vaan pidin siitä enemmän kuin muista vieraista kielistä. Tai toinen kotimainen kielihän ruotsi oli ja on ;)
Uuna,
onneksi olkoon kymmenvuotiaalle. Kävin blogissasi nauttimassa kuvista ja kertomuksista. Ihastuttavia. (En pääse kommentoimaan ennen kuin siirryn lainakoneelle.)
Jännittävä huomata kuinka vaikuttava matka on ollut. Lähdin suoraan saareen ja elin tapahtumia ja kohtaamisia uudestaan läpi. Mutta kynän vartta pitkin sielusta paperille ne eivät vielä suostu siirtymään. Aika aikaa kutakin.
jl,
vautsi vau, kyllä, mukava, antoisa ja täysi oli reissu. Raa-, raa- raa-; R/(r)uotsia raa-, raa-, raakastan ;)
mm,
niin, vaikenemisen muuri ylittyy ja suut avautuvat usein kun sukupolven aikajana kasvaa kyllin pitkäksi. Bussissa matkalla Kööpenhaminasta Markarydiin kuulin monta tarinaa, joista osa olisi tragediaa ellei muuttuisi lempeäksi ymmärrykseksi ja eläväksi legendaksi. Kuulin myös varoituksen sanan rahan holtittomasta käytöstä ja siitä, ettei sukulaisten velkoja kannata taata.
Brysselistä matkusti tapaamiseen eräs serkkumme, geenitutkija, joka lupasi tulla pitämään ensi kesänä ”luennon” sukumme geeneistä. Kiltteysgeeninikin on kuulema täyttä totta. Sitä en tiedä, onko se suvussamme, mutta yleisesti ottaen sitä on olemassa ja liikkeellä...
Ina,
kiitos. Luulen, että vaikka nyt on tunne ’etten sanotuksi saa’, niin täynnä koskettavia elämyksiä olen, pikku hiljaa elämyskeskuksestani alkaa valua luettavaa ja jos en rohkene aivan suoraa sukutarinaa pistää eetteriin, on mahdollista kehittää fiktiofaktiota.
Kuuluuko se tähän aikaan, vai mistä on kyse - meillekin on tullut ihan parina viime vuotena yhteydenottoja oudoilta ihmisiltä. Osa on ollut virheellisiä olettamuksia, mutta uusiakin sukulaisia on löytynyt.
Kieltämättä tällainen herättää ihan uudenlaisen mielenkiinnon omaa historiaa kohtaan.
Tuntuu vain, että jos asia jäisi esim. minun vastuulleni, sukulaiset eivät saisi ikinä kuulla toisistaan - onneksi siis toiset ovat ahkeria ja aktiivisia ü
Ja sitten se, että jaksaa viedä asian vielä astetta eteenpäin: koota kaikki yhteen. Jännittävää! Onneksi reissusi oli onnistunut, siltä pohjalta on mukava odottaa seuraavaa tapaamista.
Pankin talkkari,
niinpä, suvussa täytyy olla aina joku kokoava voimanainen tai -mies, joka kerää maailmalle tai vähintäinkin eri puolelle Suomea levittäytyneet sukulaiset yhteen. Itse en ole ollut tuo magneetti mutta mieluusti kuljen sukuvirran mukana kun tutuksi on tultu - niin, melkeinpä alta aikayksikön.
Tämän haaran (isänäidin puoleinen) sukuseura on perustettu muutama vuosi sitten kun erään pikkuserkun sisar oli kuollut auto-onnettomuudessa. Kuulin, että hänen hautajaisissaan lausuttiin sukuseuran syntysanat. On aihetta tavata muulloinkin kun hautajaisissa, he olivat päättäneet. Kiitos heille, puuhaajille.
Ai sinuunkin on otettu yhteyttä sukulaisuussuhteitanne etsittäessä:) Tätä on liikkeellä. Mielenkiinto sukututkimusta kohtaan kasvaa kun suuret ikäluokat eläköityvät ja ryhtyvät miettimään sukunsa historiaa.
Matka Ruotsiin oli hyvä. Odotan seuraavaa tapaamista - joku irvileuka naljaili tosin että kyllä sukulaisia kestää kerran vuodessa, muttei kaksi :D.
Seuraavaksi lienee syytä mennä Parikkalaan ja vielä kauemmaksi, Laatokan Mantsi-saarelle, mistä isänisän suku puolestaan on kotoisin :).
Lähetä kommentti