klik, klik
Sain tyttäreltäni, joka asustaa Australiassa, pari valokuvaa; alemmassa kuvassa hänen suomalainen työtoverinsa vaeltelee pikkupoikansa kanssa kenguruiden maassa. Luonnontutkimus on tyttäreni ja hänen ryhmänsä näky ja elämäntehtävä.
KESÄRUNO
En ole pukeva lastani
silkkimekkoon
Risaiset housut ja vääränvärinen nuttu,
siinä on asu, joka ei loukkaa silmää,
joka ei poikkea vetten puitten teitten
maitten riekaleriemusta,
kauneudesta.
Karta silkkiä, nuppusormi.
Paina poskesi rosoista kaarnaa vasten.
Sen sisar olet.Eila Kivikk'aho
PS Koska kuvat on ottanut tyttäreni, en tohdi linkittää Valokuvatorstaihin, mutta kiitän innostavasta haasteesta. Se tuli juuri oikeaan hetkeen
Luonto on meidän kaikkien. Ja lapset luonnossa ympäri maapallon.
20 kommenttia:
Voi miten herttaisia nuo eläimet ovatkaan...
Tuo kuvan herätti niin paljon hellyyden tunnetta..kiitos!
Viime aikoina on televisiosta tullut useita ohjelmia Australiasta: sen luonnosta ja historiasta. Toteutumaton unelmani on matkustaa joskus sinne. Niin ja Uuteen Seelantiin.
Paljonpuhuvat äiti-lapsikuvat kaukaa. Kiitos, kun näytit meillekin!
Jotta en unohtaisi -
Luonto on meidän kaikkien.
Kuvat kertoivat myös sen.
Siellä jossain sun rakas tyttäresi astelee kenguruiden kanssa samalla maalla.
Ja sinä , äiti täällä et lastasi koskaan uohda, hän kulkee sydämessäsi koko ajan.
Kaunis postaus, hellyyttä lastasi kohtaan huokui siittä!
Kiitos!
Eikö olekin upeaa, että nykyään voi noin vain lähetellä kuvia ja terveisiä maailman toiselta laidalta!
Toisaalta ne tietysti lisäävätkin ikävää, mutta toisaalta karkottavat. Tuovat lapsesi lähemmäs. Onnekseen hänellä on äiti, joka välittää.
Sitten kun ne pentuset ei mahdu enää sinne mamman pussukkaan, ne lähtee pomppimaan omille teilleen. Jotkut ihan Austraaliaan asti!
Mukava runo nuppusormista ja muusta suloisesta...
Kun emme unohtaisi luontoa.
Vähän asiasta poiketen, mutta kuitenkin, kertoo minusta jotenkin luonnosta vieraantumisesta: lehdessä oli juttu amerikalaisista perheistä, jotka haluavat kuivattaa pyykkinsä ulkona, mutta jota muu amerikka paheksuu. (Näkyy pikkupöksyjä ja mitä muuta kauheaa.) Eräs vaimolleen narua ripustanut mies oli saanut sadan dollarin sakot, ja nyt pyykkinsä kuivaajat ovat perustaneet yhdityksen. Saa nähdä, mitä tällä saralla vielä kuullaan ü
Mitenhän australiassa, taitaa olla liian pölyistä pyykkien ripustamiselle suurimman osan vuotta..
Mitenhän muuten on joulumielen laita lumettomassa maassa? Vietin kerran lämpimän joulun havaijilla, eikä ollut kyllä kummoinen joulu ü
Olet saanut taas iloiset terveiset sieltä kaukaa, vaikka et sinä muutenkaan unohtaisi, emme mekään. On jotenkin niin jännittävää, kun tyttäresi on pitänyt puoliaan ja täyttää rohkeasti tehtäväänsä, mikä hänelle on annettu.
Kivikk'ahon runo kertoo kuin minusta. Turhaan äiti yritti kauniisti pukea, onneksi sitten sai pikkusiskoni, niin sai kultaiset kiharat ja kauniin mekon tyttönsä päälle. Mutta arvaas kumpi häntä nyt vanhana auttaa ja hoivaa?
Aiheellinen muistutus.
Myös siitä miten pitäisi arvostaa mahdollisuutta lähteä luontoon, sehän meillä kaikilla täällä vielä on.
Kaarnaa saa koskea luvatta.
Hanne,
eikö olisi kiva tavata ihkaelävä kenguru, osaisikohan se sanoa kättä päivää :) Tai heiluttaa häntää hyväntahtoisen tuttavuuden merkiksi?
Obeesia,
oi kunpa unelmasi toteutuisi.
Ainakin mitä tyttäreeni tulee, Australiassa on 'sitä jotakin'. Alkuvoimaista. Ehtaa. Hän viipyi siellä vuosittain yhä pitempiä jaksoja ja nyt on vuorossa vuoden pesti, mutta mistä sen tietää vaikka jatkuisi.
Famu falsetissa,
äiti-lapsi -yhteys kutittaa suloisesti tunteita. Ja blogiystäville on mukava näyttää tyttären valokuvia sieltä kaukaa. Kysyin luvan esittää kuviansa blogissa ja hän antoi, iloisesti.
arleena,
luonto on ykkönen. Ja luonnonlapset. Tulevaisuus.
Harakka,
niin, vaikka aina ei sanallista yhteyttä voi olla koko ajan lapseen, lapsiin, kyllä he mielessä kaiken aikaa ovat. Kun tulee äidiksi, on lopun ikäänsä äiti. Mutta on myös annettava heidän lentää ja olla vapaita, luoda omia teitään. Rakastaen.
Ansku,
totta: kun lapsi ilmoitti muuttavansa Australiaan, mieleeni tuli heti: sähköposti :). Ajatella, mitä olisi merkinnyt vielä jonkin aikaa sitten yhteydenpidon kannalta tämä sama välimatka. Melkein valovuosia. Mutta olen onnellinen hänen onnestaan. Hän valitsi tämän jakson itse ja nauttii projekteistaan siellä.
Arjaanneli,
niin...
ja koala ei liiku elämänsä aikana kuin muutaman metrin synnyinsijoiltaan. Olisipa tyttäreni koala ja minä koalaemo. Eläisimme ikuisesti liki.
Ei vainiskaan, olen iloisesti ylpeä että hän osaa ottaa reppunsa ja lähteä sinne minne tahtoo, ja onhan minulla moderni napanuora tallella: e-mail, niin ei ihan karkuun pääse :D.
Kurkistan kuin kenguru tyhjään mahareppuun: kukkuu, missee sinä laps out?
Pankin talkkari,
nyt iski uteliaisuus: olet viettänyt joulun Hawaijilla. Kerro, kerro ihmeessä :). Eksoottiset tarinat ovat herkkuani.
Pyykkinarut! Pyykkinarunaurut! Kysynpä lapseltani missä hän alusvaatteensa kuivattaa :D.
Erään joulun hän vietti Australiassa, helteessä, mutta pukilla oli punainen nuttu ja valkoinen parta. Taivaalla hehkui helteinen aurinko ja jalkojen alla kuiva nurmi.
Uuna,
kaarnan sisar on ainoa oikea vastaus :).
Vahvat ihmiset - he joilla näkemys on - tietävät tiensä. Erottavat jyvät akanoista ja tekevät valintansa sen mukaan.
Mk,
"Kaarnaa saa koskea luvatta."
Tässä on luonnon tulevaisuuden, olevaisuuden ydin. Ja päämäärä.
Hyvä muistutus siitä, että meidän kaikkien pitäisi ajatella tekemisissämme myös luontoa ja sen eläimistöä! Ihanat kuvat!
marjukka,
niin,
luonto ja ihminen ovat yhtä. Luonnosta on hyvä pitää huolta, vaalia ja suojella. Onneksi moni rakastaa luontoa (melkein) kuin lastaan. Sitä kautta luodaan tulevaisuutta missä luonnolla on tärkeä - välttämätön - sijansa.
Ihania kuvia ja runo! Hauskasti kenguruäiti kurkistaa kuin ihmetellen, mihin se hänen pikkuisensa on kadonnut. Onneksi tyttäresi ja sinun välillä toimii netti niin välimatka ei tunnu niin kovin pitkältä.
Oijoi, ihania kuvia! Tyttäresi on luonnonlapsi, luontoa tutkii ja rakastaa. Nimittäin luontoa tutkiva ei voi olla luontoa rakastamatta, eikö niin!?
Ja Australia, sydämestäni taisi jäädä pieni palanen sinne. Toivon hartaasti, että pääsen vielä sinne uudemman kerran!
Nyt en malta pitää turparullaani kiinni, vaikka kai pitäisi ;-)
"Mitenhän muuten on joulumielen laita lumettomassa maassa?"
Ei lumi ole kaikille itsestäänselvyys tai edellytys. Sitä ei osaa kaivata, mitä ei ole koskaan ollutkaan... :)
Pölyisyydestä sanoisin itse sen verran, että ei kaupungeissa hiekka pöllyä. Kyllä siellä voi vaikka parvekkeella kuivattaa. Jos nyt uimarannalla asuu, niin sitten ehkä ei ;-))
Olet saanut hyvin tervetullutta postia. Aina lapset on äidin mielessä,ovatpa aikuisia tai lapsosia, niin huolta niistä kantaa. Se äidin osa, myös onnea.
savisuti,
eläimet puhuvat meille ihmisillekin ilmeillään ja teoillaan. Tyhjä kengurunpussi puhuttelee.
Monessa saatan kaivata mennyttä aikaa, mutta ainakin nyt kiittelen nykytekniikkaa missä yhteydenpito maailman toiselle puolelle käy ketterästi ja samanaikaisesti.
Elegia,
totta, luonnontutkija on luonnonrakastaja "jokaisella solullaan" ja intohimonsa täydellä roihulla - ainakin sen kokemuksen perusteella mitä tyttäreni tuota joukkoa edustaa.
Ihanaa kun sinulla on hyviä muistoja Australian matkastasi. Mikähän on sen maanosan vetovoima? Onko siellä jotain alkuperäistä, "turmeltumatonta"? Äärellistä :). Toivon että uusintamatkasi joskus toteutuu :).
Joulupukki Australiassa -teema viritti miehelläni ja minulla pitkän ja hartaan keskustelun. Mies muisti: joulupukki tulee etelän maille taivaan halki lentävällä reellä poroineen, kun lunta ei ole.
Viime joulunkin tytär vietti Australiassa. Jouluaattona hän makoili jossain päin tuota jättimananerta kallioiden keskellä vedessä ja minä huolestuneena meilailemaan: varo krokotiilejä. Juu, juu, kyllä hän, eläinekologi, tietää. Äidin tehtäväksi jää luottaa :).
aimarii,
niin totta ovat äidintunteet aina.
Katselen tuota vauvapussiaan kurkkivaa kenguruemoa. Sama hämmästyksen tunne tuli minullekin kun synnytyksen jälkeen kohtu joka vielä äsken oli lapsesta täysi, onkin äkkiä typötyhjä. Hän on minun ulkopuolellani mutta silti ihan liki. Elämänmatka alkaa.
Lastu, nyt on pakko lainata tätä sinun lootaa vastatakseni Elegialle ü
Elegia, ajattelinkin tuota joulumieltä suomalaiseen talveen tottuneen kannalta. Vertasin havaijilla kokemiin omiin tuntemuksiini, jossa joulu kuusipuineen ja valkonuttuisine hohottelijoineen tuntui lähinnä kornilta ü
Luulen, että paikallisille joulu olikin se ainoa ja oikea ü
Havaijilla oli niin pölyistäkin ympäri vuoden, ettei esim. pyykin kuivattamisesta tullut oikein mitään. Mutta minä taisinkin olla ainoa joka siellä edes yritti viedä pyykkiä ulos ü
En kyllä tiedä miten muualla pölyää, enkä australiassa ole koskaan käynytkään - vaikka olisin obeesian tavoin aina halunnut.. kuten isäntäkin.. josta päästään vuoden 2028 täydelliseen auringonpimennykseen joka tuolloin näkyy ainoastaan australiassa. Olemme ajatelleet että viimeistään silloin lähdemme tuolla käymään, jos terveyttä riittää...ü
Ehkä siellä nähdään muitakin suomalaisia..ü
Pankin talkkari,
hyvä tavoite matkustaa vuonna 2028 Australiaan katsomaan täydellistä auringonpimennystä. Äkkiäkös kahdeksan- yhdeksäntoista vuotta sujahtaa, hyvää elämystä odottaessa. Itse olen tuolloin... hm, aikas vanha mutten ikäloppu. Taidan tulla mukaan :D.
Elina Karjalainen matkusti vielä pyörätuolivaiheessaan Australiaan tytärtään (asustaa siellä) ja tämän perhettä katsomaan. Niin kauan kuin on elämää - on elämää :) ja mahdollisuuksia mennä ties minne.
Oi, olisipa kiva jos laatisit Havaijin matkasta blogiisi kuvineen postauksen. Blogiystävien matkakuvaukset ovat antoisia.
Joulusta ulkomailla on itselläni parin joulun kokemus. Vietimme kaksi vuotta Heidelbergissä, ei sen kauempana Suomesta mutta silti kyllin etäällä tutuista valkoisista jouluista. Vettä satoi kaatamalla, lämpöä oli kymmenisen astetta. Silloin, 70-luvulla, ero Saksan ja Suomen - ja varsinkin Kuopion - lämpötiloihin oli iso. Panin verhot ikkunan eteen etten näkisi vesinoroja. Kuusi nurkassa oli jotenkin orpo.
Lähetä kommentti