– Oon se minä.
– Myö käytiin sammoo kouluva, ventovieras selevittää, – siitä on aekoo sata vuotta, aenaskii. Olin kolome luokkoo alemmalla ku sinä. Eihän ne ylempluokkalaeiset alempluokkalaesia tunnista... Mutta mittee sinä tiällä tiet? Minä jäein Kuopijjoo mutta sinä lähit mualimalle, sen oon kuullu.
- Aion muuttoo takas Kuopijjoo. Uattele, mikä aotuus.
Ja sillon hänellä, joka tunnisti minut mutta minä en tunnistanut häntä, leipäläpi lähtee käyntiin eikä sen louskutusta pysäytä mikään. Kuuntelen hänen pulputustaan. Vaihdan kauppakassin vuoroin oikeaan, vuoroin vasempaan käteen. (Miten epäreilut nimet käsille on annettu: oikea on ’oikea’: millä perusteella se on oikea, ja vasen on väärä, miten niin väärä... no en jouda mietiskelemään kaiken ikääni vaivannutta epädemokratiaa sen enempää, kun pitää keskittyä mitä tämä nainen läheltä ja sieltä kaukaa meinaa ja sanoo, ja sanoohan hän, sen näkee jo huuliensa pyörityksistä: milloin naisen suu suippenee, milloin ammottaa monttuna, välillä vääntyy alassuin, mutta ylöspäin ei huultensa hissilihas toimi, niin on hän tohkeissaan kun sitä itseänsä tulee: puhetta solkenaan ja sievistelemättä. Mitä varten muuten matikassa sievistetään, outoa, eikös matikan pitäisi olla joko tahi: joko just jetsulleen tai ei ollenkaan, no, nyt ei ole tähdellistä matikkaa miettiä, kassi vasempaan, väärään käteen ja korvat hörölle ja kuuntelemaan):
- Arvooppa mikä minun homma Kuopijossa on. Et sinä kuitenkaa ennen iltoo arvoo, minäpä kerron. Oon kaapunnin töessä ja jouvun oman toemen ohella ottamaan vastaan kuntalaesalotteita ja lähettämmää etteenpäen piättäjille ku niitä tulloo niin paljo ettei vaki-immeinen pärjee niitten kanssa. Ennen homma olj hanskassa ja hallittavissa vuan ei oo ennee. Suuret ikäluokat, ne niinku just sinä, palluumuuttajat sotkoo Kuopijossa sen vähännii järjestyksen mikä tiällä on suatu aekaseksi, pannoovat ranttaliks kaeken, kaeken, se sannoo kahteen kertaan ja varmistaa että viesti menee perille ja meneehän se, sillä nyt suuni aukeaa niin pyöreäksi kuin luonto sen osaa lotkauttaa. Naenen toljottaa mustaa aukkoani, luuleeko sitä sieluni peiliksi, ja jakaa: – Ne tulloo etelän maeilta takasin tänne ja alakaavat haekailla menneitä ja samalla kiukutella, voe voe ku on torin ympäristö pilattu, ei oo ennee rakennusta sitä vuan on tätä, ei sua kalahallin kylykeen tehhä lasipaviljonkia – no, totta puhhuin ei siitä aatoksesta oekeen kukkaa tykkee -, sitten ne huokailoo, jotta tuokee hevoset takasin, ne kopsutti niin somasti rännikatujen kivveyksillä, ajakee autot poes keskustasta... ja arvoo mittee ne palluumuuttajat sitten keksii? Ne ruppeevat elämään mennyttä nuoruutta, ne männöövät Väenölänniemelle juoksukilipailuihin ja kuatuiloovat ja sitten ne makkoovat saeraalassa ja jututtaavat liäkäreitä eikä ne tiijä ettei niillä oo aekoo niin ku ennen vanahaan jollonka vielä harrastettiin narratiivista liäketiejettä se tarkottaa sitä että potilas sua puhuva suusa puhtaaks ja syvämesä kyllyyvestä ja liäkärj ihan tosissaan kuuntelj eikä vuan velevollisuuvesta ja löys tarinan takkoo kipupisteen kun potilasta ei keskeytetty ja se sae kaokessa raahassa sannoo sanottavasa.
- Minä en aenakaan jiä Kuopijjoon ku piäsen muutaman vuojjen perästä eläkkeelle, se polokee jo jalakoo. - En jiä kahtelemmaan suurten ikäluokkien etelästä takasin muuttanutta joukkoo ku se syöp Partasen lihapiirakoeta ja munkkipossuja tällä torilla ja kaelottaa suureen iänee jotta muistatko... muistatko ja sitten ne ruahoo lapsenlapsesa Helssingistä, Espoosta, Vantaalta mistä lie Kuopijota kahtommaa ja vettäävät perässään pitkin ruutukuavoo ja sen kappeita kujia ja esittellöövät viattomille lapsiparoille: kato, kato, tässä porttikongissa mummo pussas yhtä poekoo ensimmäestä kertoo. Niin, jotkut junan viemät ja takasin tuomat ovat (päenvastoin ku se toenen - riitiinen joukkio -) kuin nousuhumalassa selevin päein. Niille kelepoo kaekki, eivät ritisoi yhtään mittää, olla höllöttäävät vaen ja laoleleevat hurmoksessa Kallavesj, Kallavesj. Ei sekkää ou mistää kotosin, eihän.
Nyökkään ja puistelen päätä yhtä aikaa. Opin sen taidon töissä. Oli pakko oppia, pomo käski.
– Ja arvoos mitä, arvoos? Nyt se oikein yltyy.
No enhän minä arvaa, mitähän se nyt haastaa, jotain mahdotonta on tulossa, sen kieli pyörii suussa kuin tuulimyllyn siivet: käy vuoronperään etelässä, pohjoisessa, lännessä ja idässä.
- Kaeikken kamalinta on, että jotkut horisoo blogeissaan mitenkä on ennen vanahaan maisemat Kuopijossa ja mitenkä on nyt, eikö oo kaaheeta, ihan hirveetä, luulooko ne olevasa mitä lie kalakukkoja. Kaakattaavat menneet ja nykyset sammaan syssyyn iliman mittää perskektiiviä. Erj asija on minulla joka oon ollu paekkauskollinen koko ikäni. Onneks piäsen kohta tieltä poes. Ae niin millonka sinä muutat tänne? Onko sulla muuten blogia?
- Hei minä myöhästyn junasta, pittää männä vielä Keravalle pakkoomaan, hölökyn kölökyn, huikkaan ja juoksen torin kiveyksillä asemalle päin.
Tästä alkaa paluumatka, uusi aika Kuopiossa. Sen nimi on vanaha aeka. Menenpäs tästä harjoittelemaan kaupungin palautesivuille. Mitähän tuosta suunnitellusta kalahallin lasipavinjongista sanoisin. Muistan kun mummi hoki: halloo, halloo, onko hallissa kalloo. No sen kerron kaupungin kehitysjohtajalle ihan ensimmäiseksi. Eiköhän se siitä lähde. Tärkeysjärjestys.
PS
Suapkoha tätä kalahallisuunitelman nettikuvvoo laenata, jos linkki viep lähteelle? Eikös se oo ihan rehellistä touhuva? Entäs jos minä palluumuuttaja jouvvun kuvan tähen kuitennii het' alakuun Kuopijossa putkaan tae suan sakot. Mittees ne lapset ja lapsenlapset sitten äitistään ja mummostaan sannoovat? Ja palluumuuttajat joita torilla tappoon. Siis: tapaan, mies aena ihmettellöö savon murretta ja korjaeloo ettei tuu viäriä mieljyhtymiä. Sannoo että vahi kieltäs kuitennii. Siks kielj on vielä vähän solomussa, mutta eiköhän se oekene, tae siis mutkistu, ku piäsen joka päevä mualiman nappoo kuuntelemmaan. Kuulolaetteen tuljteräuuvveet patterit on jo käslaakussa valamiina. Niitä tarvitaan ettei mää ykskää haaska sana, minkä torilla kuulen, hukkaan. PS 2 Klikkoo kahta ylempöö kuvvoo kaks kertoo mutta vuoronperrään ni ne kasvaa hirmu isoks: piäset mualiman nappaan ja torin kulumalle yhessä meijjän kanssa.
24 kommenttia:
Voi hyvänen aika, oli sinulla vastaanotto! Kyllä nyt olen aika haloo minäkin, lukijana ja ulkopuolisena. Hieno tarina kyllä, mainiosti kirjoitettu, monenlaisia aatoksia ja vastaanottoja varmaan tulee. Uskon silti, että suurin osa ottaa teidät iloisesti vastaan.
Minä olen kyllä ihan haloo sinun sutkiutes edessä, että osaat sanoiksi laittaa noinkin monipolviset puheet, kiherrän täällä ittekseni. Luulin, että tuommoinen ajattelu koskee vaan maahanmuttajia mutta niin, Savo on kai ihan oma maansa. Ja narratiivisen lääketieteen (hih) adressiin laittasin heti puoltoääneni.
Ehkä sinun paluumuuttajana kannattaa harkita sitä tappoo-verbiäkin, jos vaikka sekin olis jo vanhentunut. Meillä päin kyllä mennään vielä usein 'tappaan kaveria' vaikka Hämeessä ollaankin (siks kai ei niitä kavereitakaan niin kovin paljoa enää ole jäljellä).
Johan oli melkoista sanojen ilotulitusta. Hauska tarina, ja hulppea kerronta siihen päälle! Kiitos hauskasta iltahetkestä, Lastu. :)
Näinpä se menee, muualla asuvat palaavat ja jo asuvat lähtevät.
Kaukaa näkee paremmin sanotaan ja se pitää paikkansa, mielestäni. Ja omakohtaisesti kokeneena.
Muuten, jos saan pohjalaisena ottaa puolueetonta kantaa kalahallin lisäsiipeen. Tässä se tulee.
Jos lisää katettua lämmintä tilaa tarvitaan, niin kyllä se saisi jatkua samaan tyyliin kuin on vanha alkuperäinenkin. Tuohan on kuin kääpä puun kyljessä tuo lasipönttö.
Tuollaiset rakennukset pitää rakentaa aivan omanaan ja omalle tontilleen ei vanhalle perinteikkäälle kauppatorille.
Mitä siellä hallissa on - kai se on alkuperäisessä käytössä eli kalaa, lihaa, perunaa, juureksia ja käsitöitä jne...
Kiitos, Lastu, makeista nauruista! Jopas oli vastaanotto. Toivotaan nyt kuitenkin, että paluumuuttajat (pamut)otetaan vähän paremmin vastaan kuin maahanmuuttajat (mamut). (Olin aika lailla tyrmistynyt Heinäluoman äskettäisestä mamu-vastaisesta avauksesta.)
Narratiivinen lääketiede - hyvä termi. Sitä saisivatkin nuoret lääkärit opetella. Nykyään tahtoo olla niin, että se on resepti ja lasku käteen ja ulos - aikaa 7 minuuttia ja hinta 70 euroa.
Käsipäivää ei tietenkään virusten takia sanota, eikä silmiin keretä katsomaan kun lääkärin pitää selata ja tallentaa tietoja näyttöpäätteellään.
Voi kiitos, kiitos, tästä ihanasta savonmurteesta, sitä on hieno kuunnella ja lukea on vähän vaikeempaa kylläkin, mutta selvän sain!
No kyllä olin mäkin ihan haloo, että noinko teidät sitten vastaanotettiin, mutta uskon, että hyvin otettaan kuitenkin.
Hieno kertomus ja sai hymyn huulile, ihan väkisinkin!
Lienee sitten minunkin parempi vain pysytellä täällä korvessa eikä haaveilla muutosta synnyinseudulle. Vaikka ei minun tee sinne mieli, siellä on kaikki niin muuttunut, ettei enää samaksi tuntisi.
Voeku hauska pakina, ihana tarina..paluumuuttajista=)
Jo pelkästään tuo sanankujeilu naurattaa...
Osaat kirjoitta mahtavasti, makeesti, mielenkiintoisesti...
Kiitos hetkestä tässä!!
Minusta tuo uusi lasiosa on aika kamala, ainakin näin kuvassa..
No haloo hyvinkin!
Sinulla on sana hallussa.
Oliko se tervetulotoivotus savonkielellä, kyselee eräs nainen länsirannikolta-
Ohhoh. Tämän savolaisuutta tursuavan sanailoittelun jälkeen mieli on kevyt ja raikas kuin kesäkuisen kuurosateen tauottua.
Minua tuo lasinen kalahalli miellyttää (ja luulen ettei veljmieheltäkään kala väärään kurkkuun mene tuon edessä) mutta jätän asian suosiolla kuopiolaisten turpakäräjien ratkottavaksi, ja tulen vielä kärpäsenä niitä ilokseni kuuntelemaan.
Voi ihanuus mikä pakina!
Meillä isäntä haaveilee Savoon muutosta eläkepäiviksi.
Taidan näyttää tämän hänelle, että ehtii vielä harkita.
Siellähän puhutaan etäämpää tulleet pyörryksiin jo kauppamatkalla.
Aivan mahtavaa. Ja tämä on vasta alkusoittoa. Mitä saammekaan lukea, kun sinä Lastu asut oikeasti Kuopiossa.
Nielun peili ü Luin väärin, mutta mielikuva mustasta aukosta oli niin herisyttävä ü
Kauhea tilanne muuten tavata ihminen joka tuntee sinut muttet tunne häntä. Tapahtuu tämän tästä ainakin minulle.
Pikkuhiljaa tässä alkaa tuo savon murteen lukeminenkin sujua.. toivottavasti ei kuitenkaan tartu, ettei tarvitse lähteä tappaamaan tai tappoomaan tuttuja üü
Olipas taas niin hersyttävä kertomus! Tuli ihan Justiina (Pekasta ja Pätkästä) mieleen tuosta sinua jututtaneesta naisimmeisestä ;D
Näitä sinun tarinoitasi on niin hauska lukea! Kiitos niistä!
Kylläpä taas lastuja lenteli tänne asti, vaikka Kuopiossa asti pilkottiin :D Kiitos päivän piristävimmästä hetkestä!
Toden totta, ei helppoa tuo paluumuutto. Mitä kaikkea siihen saattaa liittyäkään...
Hassua kiältä mitä peikko ei melkein ollenkaan ymmärtänny. Mutta hauskalta se kuulosti, sanat kulki ikään kuin spiraalina eteenpäin.
Hyvät hyssykät tuota sinun juttuasi. Piti ihan kahteen kertaan se lukea ja herkutella yksityiskohdilla ihan ”iliman mittää perskektiiviä”. Voe, sinä se ossoot.
Täytyy tehdä ihan työtä, että tämän jälkeen saa suunsa taas suoraksi ja ajatuksensa vakavaksi :)
Yöllä tänne hiivin ihan hiljaa mutta pakko tämän jälkeen jättää puumerkki. Tosi hauska pakina ja kielenkin ymmärrän. Toivottavasti paluumuuttonne sujuu hienosti eikä tarvitse jatkuvasti kuunnella torilla heitä jotka sinut tuntevat.
Sirri,
Kuopion torilla sattuu ja tapahtuu. Ei koskaan tiedä kuka tulee vastaan ja tunnistaako hän minut ja minä hänet vuosikymmenten takaa. Jännittävää.
Paluumuuttaja saattaa olla ylikriittinen – tai päinvastoin: oltuaan kauan poissa alkaa viettää Kuopion kanssa kuherruskuukautta: sopeutuu uusrumuuteen silmät ummistaen ja lakaisee maton alle kriittisyytensä. No, ehkä yhtenä päivänä yhdenlaiset tunnelmat, toisena toisenlaiset ;). Niin kuin elämässä aina.
Sirokko,
sanotaan että entisajan kunnanlääkärit, ja heistä parhaimmat, osasivat antaa ”narratiiviselle” lääketieteelle sille kuuluvan arvon. Juu, ruvetaan puuhaamaan adressia narratiivisen lääketieteen puolesta. Saisi puhella sairautensa laidasta laitaan ja koluta esille joka sopen, esteettä. Kuin mattoja kevättuulessa kopistelisi ja tohtori ottaisi kuulemansa vastaan ja löytäisi tarinasta kivun ytimet ja potilas saisi avun.
PS
Kyllä tappoominen ylleesä on mukavoo, ollaanpa Hämmessä tahi Savonmualla.
Anskukka,
kiitokset, molemminpuoliset. Sinä virkistät minua blogissasi, kiva kuulla jos homma toimii toisinkinpäin ;).
arleena,
juu, nimenomaan, kiva kuulla kannanottosi kalahalliin. Saa sanoa puolesta, saa sanoa vastaan.
Just noin itsekin ajattelen. Kääpä, pönttö, kammotus.
Torin ympärillä kasvoin lapsesta aikuiseksi. Kalahalli kuuluu elimellisesti lapsuuteni miljööseen. Ja nyt ;(.
Lohduttaudun sillä, että ihminen on sopeutuvainen ja muutosaltis jopa makuasioissa. Nuorena en voinut sietää kristallikruunuja, nyt jopa ihastelen niitä. Kuuntelen itseäni, miten minulle vuosien myötä kalahallin lisäsiiven kanssa käy. Tällä hetkellä ei muuta näy... kuin : ei kiitos, ei ikinä. Mutta katsotaan, sanoi Tshaikovskikin aikoinaan.
Ina,
kiitos, kiitos, opin termin: pamu! Kansanperinteen tutkijat saavat uuden aiheen: kuinka pajät (paikalleen jääneet) ottavat vastaan pamut (paluumuuttajat) ja kenellä on kanttia sanoa minkälainen kaappi (kuten esim. kalahallin lisäsiipi) tulevaisuudessa torilla seisoo ;).
Nyt alkavat suurten ikäluokkien vaellusvuodet. He huutelevat kotikonnuillaan samoillessaan: vielä kerran, pojat – ja tytöt. Mitähän siitä tulloo? Suapi nähhä.
Harakka,
onkohan mulla vähän omituinen huumorintaju, kun minua tämä vastaanotto hykerrytti (vaikka vakavaa naamaa esitin). Ja otin jopa onkeeni. Junassa istuessa mietin, missä kulkee itsesumutuksen ja terveen kriittisyyden raja. Onko kaikki minkä Kuopiossa kohtaan, kuten rakennuskulttuuri, silkkaa iloa ja ihanuuksien ihmemaata vai suurta kaipuuta kohti entisiä maisemia, niihin joita ei enää näy.
Obeesia,
niin, myös kouluajan ystäväni jonka kanssa yhteys on säilynyt läpi elämämme, sanoo: miksi hän kotoaan Espoosta - missä valtaosan elämästään on viettänyt -, takaisin lapsuutensa ja nuoruutensa Kuopioon muuttaisi.
hanne,
kiitos.
Nyt on kalahallin lasisiipiäänestys lukemissa 3-0.
Kaanon,
halloota, halloo. Ympäri käyvvään ja yhteen tullaan ja vesi on se ilo joka meitä molempia elättellöö ;).
Demetrius,
jep, sinusta saa kalahallin lisäsiipi puolustajansa, hyvä hyvä, tilanne ”kiristyy”, on nyt 3-1 ;).
Kiva on aikanaan raportoida Kuopion turpakäräjistä. Tilaus on otettu vastaan ;).
Mk,
yksi lääkäri muutti Turusta Kuopioon ja kertoi, että vastaanottoajat piti oitis kaksinkertaistaa Savonmaassa. Turkulainen aloittaa pääasiasta ja taustoittaa sitten; savolainen kierrättää mutkat ja polut ennen kuin paljastaa mistä on kyse. Ja siihen kuluu aikaa niin kertojalla kuin kuulijalla.
Piri,
niin, minäkin oikein odotan mitä tulen kuulemaan ja raportoimaan. Voipi tulla juttua asiasta ja asian vierestä. Välillä savoksi, toisinaan suomeksi.
Pankin talkkari,
nielun peili, juu, siinä aukee ensin suu ja sen jäläkeen muistuu mieleen savolainen komento: aakase suus ja iäntele. Tulloo ilimoille sitä sun tätä.
Minua vaivaa kasvosokeus. En opi tunnistamaan helposti kasvoja. Tästä oli vaivaa kun yritin toimia opettajana. No sitten hakeuduin ammattiin, missä sanoilla oli suurempi merkitys kuin kasvoilla ;).
marjukka,
olepa hyvä. Samaistun aika lailla Pekkaan. Jos olisin mies, olisin varmasti Pekka Puupää, niin paljon samaa hänessä on.
Ruska,
kiva kun otit lastun sinkoilut vastaan. Paluumuutto on kuin värikäs sateenkaari. Aarteet kaaren molemmissa päissä tietää todeksi ja olevaksi, muttei niitä välttämättä tavoita koskaan täydellisesti. Mutta jo tieto niiden olemassaolosta riittää elämän mielekkyydeksi jossa saa olla mukana aimo annos seikkailua. Itsestäänselvyys saattaisi ollakin aika puuduttavaa ;).
Kiitos lukemisesta. Ei tarvitse yksin turista kun tarinoita voi jakaa. Puolin ja toisin. Elämäksi.
Isopeikko,
voi sentään, Isopeikko on kiltti kun on lukenut siitä huolimatta että on vaikea ymmärtää, kieli on mitä on. Tunnustan. Myös minun on vaikea lukea murteita, jopa savoa, omaa suoltamistakin. Onneksi on kirjakieli, kaikille yhteinen. Sen luokse voi aina juosta, se ei petä eikä jätä ;). Spiraali – jee miten osuva määritelmä, sitäpä savo on. Spiraalikieli.
” Spiraali eli kierukka on viiva tai kuvio, joka kiertää itseään leikkaamatta monta kierrosta saman keskipisteen tai akselin ympäri.[1] Geometriassa spiraali on tasokäyrä joka itseään leikkaamatta kiertää äärettömän monta kertaa saman keskipisteen ympäri ja jota pitkin liikkuva piste loittonee koko ajan keskipisteestä tai lähestyy sitä.” (Wikipedia)
Simpukka,
pitäsköhän minun tehhä sinun mallin mukkaan. Lukkee uuvvestaan. Päevittee päevittely. Arvooppa mitä? Suattaa olla että muutettaa vuan vuojeks Kuopijjoon ja 2011 männää syvemmälle Savvoo. Vähä on ollunna semmosta ilimoo viime aekoena. Ollaan myö aeka mahottomia vaeltajia. Muakunta on selevä kuitenniin mutta se lopullinen asuinpaekka vieläkii hakusessa. En kehtoo ommoo postausta tästä uatoksesta aenakaan vielä laettoo, lokiystävät arveloo jotta eikö nuo asetu ikuna paekoeilleen vuan koko ajan perruuttaaavat tuaksepäen ja sitten tuas pörryyttävät etteenpäen, ota niistä selevä. Olj vähä sekavasti sanottu, mutta tarkennetteaa jollonnii. Riippuu mistä roekkuu, minnekkä männää.
Kiitos sinulle. Nähhää varmaan torilla ja ollaan niinku ei oltaskaa tae ei vaeninkaan, ollaan vasiten: koppautettaan jokkaesta olokapiähän ja kysytään: ootko se sinä ja siitä toenen tietää olevasa. Sitten sanotaa jotta päevee, päevee, jo on ilimoja pielly;)
mm,
niinkö käv? Voe mahoton. Miten voesin aattoo jotta suu asettuu paekolleen. Aattasko tämä:
”Ei paljo naarata sano vävy ku anoppi jäehin putos.” Hui, onkohan se tuhma vitsi? No ei kai, sillä aatos on ihan nätti, savoks.
savisuti,
minä jo ihmettelinkin, kuka ihme ja kumma saaren taigassa puumerkkailee ja annas olla miten ilahduin kun huomasin, että savisutihan se siellä hihittelee. Ympärj käyvvään ja yhteen tullaan ja kieljsolomut aakee. –Arvaas muuten; asuntoomme täällä ”etelän mailla” muuttaa taidekauppias! Hän ihasteli taidettamme ja sinun Ikuinen rakkaus on kodissamme kunniapaikalla. Se on niin kaunis, niin kertova, niin tulevaisuuteen valoa luova. Kiitos aina.
Olet hurjan taitava pakinaattori! Tätä oli ritiratiratkiriemukasta lukea! Taitavaa parodiaa ihmisräähkistä myös!
Kutuharju,
kiitos :).
Voe mahoton, mitä muistipolokuja aakasit yhellä sanalla. Kutjake ja riähkä, miten ihania sanoja. Niitä pittää viljellä ja nostoo essiin, etteivät vuan kuole sukupuuttoon. Riähkä... nyt mään maistelemmaa sitä oekeen kunnolla. Voi vitsi mikä ilo.
Lähetä kommentti