keskiviikko 22. joulukuuta 2010

joulumuisto

 
kortti vuodelta 1910 

Tässä pienessä mutta nyt suureksi kasvaneessa kaupungissa vietin lapsuuteni ja nuoruuteni joulut neljäkymmentäluvulta aina kuusikymmentäluvun puoliväliin asti.  Olen tullut takaisin. Muistoja tulee, muistoja menee. Miksi jokin hetki painautuu kuin leimasimella aivojen muistipoimuihin, toinen, ehkä merkittävämpi, purjehtii horisontin taakse eikä enää sieltä takaisin palaa. Sitä mitä ei tiedä, ei tiedä. Sen minkä muistaa, sen muistaa.

jouluaatto 1953, Kuopio

Kodissamme on kaikki valmista suuren juhlan tulla. Joulukuusikin välkkyvine helmivöineen ja tähtilatvoineen kuin suoraan taivaasta laskeutunut ihanuus, lahjoja paljon, tunnelma  täydellinen. Narri-kisumme  saa aattona syödäkseen niin paljon kuin sen pulleaan mahaan mahtuu ja kyllä sinne mahtuukin.

Ovikello soi tiuhaan: taas tulee isälle kukkakori.  Ymmärrän mitä tarkoittaa kukkatulva. Kukkavirta.  Kukkameri. Potilaat jotka ovat yhä hengissä tänäkin jouluna,  lähettävät kiitokseksi  sydänlääkärilleen kukka-asetelmia: koreihin on istutettu käpyjä, tonttuja, sammalia. Isä laskee kukkien määrällä lääkärintaitojaan: onko osannut auttaa. "Viime vuonna tuli niin ja niin monta kukkakoria ja tänä jouluaattona ollaan vasta tässä", isä vertailee ja silmäilee kukkimerta joka minusta on vallannut jo monen monta pöytää.  Kun ovikello ei ole soinut puoleen tuntiin, hän istahtaa nojatuoliin ja näyttelee unohdettua, hylättyä. "Niin paljon annoin, niin vähän saan. Ja teinkö senkään minkä tein, oikein."

Olen oppinut juuri ja juuri lukemaan. Tunnen Nalle Puhin puolen hehtaarin metsän kautta miltä päätään riiputtava Ihaa näyttää.  Isältä.

Äkkiä isä hypähtää tuolista: ovikello soi ja siinä rimpautuksessa on määrätietoisuutta. Ei mitään varovaista anteeksi kun häiritsen -meininkiä.

Jouluaattoaamun vakiovieras, vuorineuvos (joka myöhemmin toimii jonkin aikaa valtiovarainministerinä),  astuu sisälle. Katson hänen kenkiään. Ne kiiltävät.   Suklaarasia jota hän kädessään pitää, on suurin mitä olen eläessäni nähnyt. Hän pitää kiitospuhetta, ojentaa rasian meille lapsille ja  kattoa hipovan - kuten minusta näyttää, pieni kun olen -  joulukukan äidille ja konjakkipullon isälle. Yhtä hymyä tulvii saliin.

Minä ja sisar ryntäämme suklaarasia käsissämme kohti sohvapöytää. Puristamme rasiaa rystyset lumivalkeina: sisko pitää kiinni toisesta laidasta, minä toisesta, niin suuri se on. Laskemme aarteen lasipöydälle. Avaamme nelikätisellä kiihkolla jättiläisen. Tuoksu tietää tien. Suuhun suoraan!  Puraisemme konvehdin kylkeä, hotkimme, maiskutamme. Sali on sakeanaan ahneutta. Konvehtien kultapaperiset kääreet lentävät Narrin iloksi parketille, kun  konvehti konvehdilta  rohmuamme uusia makuja.

Alkaa kilpajuoksu. Ettei vain toinen maista parempaa kuin on se suklaa mikä omassa suussa mössöksi sulaa. Moni kakku päältä kaunis -sanonta osoittaa voimansa.  "Ei, tämä on kitkerän makuinen", parahtaa sisko ja läjäyttää puoliksi syömänsä konvehdin takaisin rasiaan. "Yäk, niin tämäkin", matkin isosiskoa ja teen samoin. Suupielestä valuu tahmeaa makeaa joka purkautuu laavan lailla konvehdin sisuksista kuin jälkiviisaus.

Moni suklaakonvehti on silti kyllin hyvä nieltäväksi, jopa niin että niitä tulee syödyksi monta rivillistä yhteen pötköön ja paha olo yllättää.  Onneksi rasiaan sentään jotain jää: puoliksi syödyt pahat. Jotta kaikki palautuisi ennalleen, käärimme rasiaan sylkemämme pahikset takaisin kiiltopaperiin jotka Narrin harmiksi keräämme lattialta uusiokäyttöön. Ei kai kukaan huomaa, että maistissa on käyty. Isä ja äiti kestitsevät vierasta ruokasalin puolella. Puhe porisee kuin joulupuuro hellalla.

Iltamyöhällä tulee isän sisar meitä tervehtimään. Äiti tohkeissaan tarjoaa  tirakalle tädillemme suklaakonvehteja, ohimennen vihjaa: vuorineuvokseltahan nämä. Tellervo-tätini kuorii kiiltopaperista  konvehdin, hämmästyy, kuorii toisen, hämmästyy kaksin verroin, mutta saahan sillä tavalla yhden kokonaisen, aattelen kun tätiä katselen.

Onneksi ikilempeä isä ei suuttunut sinäkään jouluna, ei koskaan.  Hän sydänlääkärinä  tiesi ja sen meille lapsille opetti: meillä kaikilla on pinnan alla samanvärinen sydän. Niin vuoren huipulla seisovilla, vuoren juurella istuvilla kuin kiipeilijöillä. Toiset vaeltavat vuoripolkuja ylös päin, toiset laskeutuvat alas.  Milloin kompastelevat, milloin nousevat pystyyn ja jatkavat matkaa. Ihmisiä kaikki. Ja inhimillisyys kaiken yllä.

Sinisten hetkien taikaa.


Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta

19 kommenttia:

Ellinoora kirjoitti...

Erinomaista, kohtuullisen kukkaisaa ja suussa sulavaa joulua Pakinanpitäjälle ynnä kanssajuhlijoille toivoopi Pissismummo.

Ina kirjoitti...

No jopas tempun keksitte siskosi kanssa! Tuohon en ikinä olisi yltänyt: oma huijaukseni oli siinä kun taittelin tyhjän karkkipaperin oikean karamellin muotoon niin, että hölmö veljeni erehtyi ottamaan sen oikeana.

Pakinasi toi elävästi mieleen omat lapsuusjouluni: meilläkin pöydät täyttyivät isän potilailta saamista kukkalaitteista ja suklaarasioista. Muistan miten aikuistuttuani ja omaan kotiin muutettuani tuntui vähän oudolta, kun jouluna koti ei samalla tavalla pursunnut kukkia - tietenkään.

Simpukka kirjoitti...

Voi mikä herkullinen muistelma. Ymmärrän hyvin ahmimisenne. Suklaakonvehdit olivat harvinaisia ja kalliita herkkuja vielä vuonna -53. Ehkä saman joulun aikaan äiti teki kaakaojauhopohjaisia pieniä makeisia, joita saimme yhden jokainen ja jotka tietenkin maistuivat taivaallisilta.
Täältä samanvärisestä sydämestä lähtevät jouluterveiseni sinne Kallaveden kultaisiin maisemiin.

Liisa kirjoitti...

No, johan tuli vesi kielelle tätä lukiessa ja muisto oman elämäni isoimmasta konvehtirasiasta. Meillä ei lapsena suklaata ollut. Kesällä maistelin kasvavia porkkanoita aitan takana. Kun olivat liian pieniä, tökkäsin ne takaisin maahan. Jostakin kumman syystä porkkanasato ei sitten syksyllä ollutkaan kovin iso. Kesäinen muisto, mutta liittyy se jouluunkin porkkanlaatikon kautta.:)

Lämpöiset jouluterveiset!

aimarii kirjoitti...

Kyllä ne lapsuusjoulut ovat mieleen jääneet ja niitä on mukavaa muistella.
Minä en ollut tuohon aikaan maistanutkaan minkään sorttista suklaata, joskus äiti antoi palan valkoista jekovitia.
Lapset on lapsia ja keksivät kaikenlaista, kuten sinä siskosi kanssa suklaakonvehtien päälle. Oma joulumuistoni on, kun veljeni Vilkastus laittoi minun joulupuurooni salaa sinappia. Yäääk! Sen koommin en ole sinappia maistanut.
Tunnelmajoulua sinulle

kaanon kirjoitti...

Mikähän siinä todellakin on, toiset muistot kultakirjaimin mielissä/sydämissä...
Suklaanmakuinen tarinasi nostatti makean mieliteon yli kipukynnyksen. Ihanaa ja rauhallista joulua sinulle Lastu ja perheellesi!

Piri kirjoitti...

Lastu, jouluhalaus!

arleena kirjoitti...

Joulun alla tulevat mieleen kovin helposti ne kaikki kauniit muistot sieltä kaukaa.

Tunnelmallista ja hyvää Joulua ja hyvää uutta vuotta 2011 sinulle ja läheisillesi.

Demetrius kirjoitti...

Sininen hämärä ja kynttilänvalo, Inhimillisyyden lippu liehumassa rauhanviirinä puolen hehtaarin havumetsän yllä. Pieniä, kauniita ja rauhallisia kuvia maalaa tarinasi sieluuni. Hyvää Joulua.

Sirokko kirjoitti...

Lempeän ihanasti vierität kuvia lukijan silmien eteen, makustelen suklaata suupielet ruskeina, mutta oi voi, en sentään olisi tohtinut..
oma isäni ei varmasti olisi ollut yhtä lempeän ymmärtäväinen.
Me odotimme aina innolla isän joulukoreja täynnä ihmeellisiä pääkaupungin herkkuja, joita maalla ei muulloin koskaan nähnytkään.

Oikein hyvää ja nautinnollista paluujoulua teille!

Liekki kirjoitti...

Hih, on siinä täti yllättynyt! :D Ihana joulupakina, kiitos Lastu. Ja oikein Hyvää Joulua sinulle!!

Taina kirjoitti...

Oikeen Hyvää Joulua ja Parempaa uutta vuotta 2011 sinulle Lastu♥

Mk kirjoitti...

Kaksi vaikuttavaa kuvaa, ja yksi koskettava joulumuisto.
Voiko joulun sanomaa kauniimmin kuvata ja kertoa?

Valoa joka kurkistaa pimeimpäänkin huoneeseen, lämpimiä lapsuusmuistoja, illan sinistä, lohdullista ja levollista hämärää.

Oikein hyvää joulua sinulle!

Ruska kirjoitti...

Ihania joulumuisteluksia :) Konvehtirasiasta syntyi ikimuistoinen joulutarina.

Oikein rauhallisia joulun pyhiä Sinulle ja rakkaillesi!

Anonyymi kirjoitti...

Voi tavaton teitä siskosi kanssa, vaan sellasia lapset on, kekseliäitä. Vaan melkein nään tätisi ilmeen sieluni silmin ja hämmästyksen konvehtiin suhteen.
Isäsi ollut viisas mies, todellakin, kun ajattelee, meillä kaikilla on tosiaan saman värinen sydän, olipa ulkoiset puitteet mitkä hyvänsä.
Oikein mukavia Joulunpyhiä toivottelen:)

Celia kirjoitti...

Hyvää joulua, Lastu.
Kiitos lempeästä joulutarinasta.

Kutuharju kirjoitti...

Niin lastumainen muisto, ihana! Ei mikään ihme että tämä riemastus (silloin varmaan pieni kauhistuskin ;) on jäänyt mieleen. Isot tunne-elämykset muistaa parhaiten :D

Lastu kirjoitti...

Kiitos jokaiselle jouluntoivotuksesta ja muistojen jakamisen ilosta:). Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Ellinoora,
Pissismummon toivotukset olen ottanut kiitollisena vastaan. Nehän toimivatkin hyvin, eloisaksi jouluksi taikoontuivat. Niin, mutta kiloja tuli joulumässäilystä lisää neljä. Huh, mitäs Pissismummo siihen sanoo.

Ina,
veljen juksaus on siskon kansalaisvelvollisuus m.o.t. Veli saa käydä hyvää "oppikoulua" elämää varten. Näppärä on sinunkin jekkusi.
Niin, eikö ole outoa astua aikuisuuteen ja omiin jouluihin, missä ei ole sitä kukka- ja suklaamerta kuin mihin oli lapsuudenjouluissa tottunut.

Simpukka,
äitisi omatekemän suklaamakeisen maku on takuulla ikimuistoinen. Kiitos jouluntoivotuksesta. Sydän kohtaa sydämen ensi vuonnakin kun juhlaa ja arkea blogeissa jaamme :).

Liisa,
oi miten suloisenhaikean ihana porkkanamuisto sinulla :). Olen aina sanonut, että jos porkkanat olisivat harvinaisia, niiden hinta olisi sama kuin kaviaarilla, niin hyviä porkkanat ovat. Olen tehnyt porkkanakakkuja, ja miten ne ovatkaan hyviä!

Kiitos jouluntoivotuksesta. Paljon oli tunnetta mukana joulussa minkä saimme pitkästä aikaa viettää Kuopiossa. Ja toivottavasti saamme viettää täällä elämämme loppuun asti niin juhlan kuin arjen.

aimarii,
sinappia joulupuuroon! Sait samalla elämänkokoisen sinappi-inhotuksen.

Mutta mitä on jekovit? Hämärästi kuulostaa tutulta mutta en muista tarkasti.

Kiitos jouluntoivotuksesta. Tunnelmasta toiseen kiisin. Isän ja äidin haudalla myöhään aattoiltana sytytin kynttilän ja puhuin heille hiljaa: olen palannut.

kaanon,
aina kun isää muistan, olen näkevinäni tähden syttyvän taivaalle. Valo on hyvä ja lempeä.
Kiitos toivotuksesta. Hyvää oli joulussa paljon: tunnelmaa ja iloa.

Piri,
kiitos! Halauksesi lämmittää.

arleena,
me kaikki tarvitsemme joulun. Totta, tunteet nousevat pintaan ja lapsuudenjoulut ovat läsnä tässäkin joulunajassa. Itse olen saanut kokea paluumuuttajan onnellisen joulun. Paljon on muuttunut, paljon pysynyt ennallaan. Ja aina kun keskustassa käyn, kuljen sen talon ohi missä lapsena asuin. Kiitos toivotuksesta!

Demetrius,
kiitos sinulle! Joulu järven rannalla, sinisessä hämyssä, taivaan tähtien syttyessä on eräs elämäni unelmien täyttymys. On ihmeen hyvä kotiin tulla taas.

Sirokko,
kiitos.
Isä sanoi usein: "Olen kasvattanut teidät huonosti." Hänellä oli pilke silmäkulmassa. Ja me nyökkäsimme innokkaasti. Eikös ole hyvää käytöstä kun ei pane vastaan vaan myöntää sen minkä isä sanoo.

Kiitos paluujoulun toivotuksesta! Korvat kuulevat Kuopion joulun, silmät näkevät Kuopion joulun, sydän sykkii Kuopion joulussa.

Anskukka,
kiitos. Tämä tätini oli aika arvaamaton. Milloin minä häntä pelkäsin, milloin rakastin pienen sydämeni täydeltä. Hän opetti Kuopion lyseossa äidinkieltä mm. Paavo Lipposelle.

Hyvän Uuden Vuoden toivotus sinulle!

Lastu kirjoitti...

Tansku,
kiitos toivotuksesta!
Onnenmantelia toivon myös sinulle: tehdään oikein onnellinen uusi vuosi :).

Mk,
kiitos.
Taivaalle syttyvät tähdet ja valo. Kun olen kasvanut Kuopiossa, pakkasen keskellä, lumi ja pakkanen tuottavat suurta mielenrauhaa ja iloa. Nyt etelässä tosin ovat korkeammat nietokset kuin täällä. Jäätiekin on avattu autoilijoille. Mökkimatka lyhenee.

Myös sinulle toivotan Uuden Vuoden Onnea. Tähdet yllämme. Muistot rakkaista vilkkuvat.

Ruska,
kotona on pyynnöstäni piilotettu suklaarasioita joita pukki toi minulle liian monta. Lauantaina on taas suklaapäivä. Saan kaivaa dosetista suuhun kaksi konvehtia, ihanaa :D.

Samoin sinulle: ihania elämyksiä uuteen vuoteesi! Paljon luontoa, vähän suklaata ;).

oman onnen seppä,
isä oli aina pienten ja 'vähäisten' puolella. Miten häntä rakastinkaan ja miten paljon kaipaankaan kun hän on poissa. Toivon, että kirjoitan joskus Isän tarinan tyttären silmin.

Kiitos toivotuksista. Juna vei lapsenlapset etelään, haikeus jäi. Onneksi on monia tapoja pitää yhteyttä.

Celia,
kiitos - ja Hyvää Uutta Vuotta myös sinulle. Olet monella tapaa tärkeä. Luen blogiasi säännöllisesti. Toivotan onnea uuteen vuoteesi!

Kutuharju,
kiitos. Ja Ihanaista Uutta Vuotta!

Joulu muistoja silmukoi. Minkähänlainen patalappu elämän jouluista kutoutuu :). Tässä joulussa olivat mukana mies, lapsenlapset, heidän isänsä (esikoinen), kuopus, mies ja minä. Juna vei heidät tänään etelään. Nenäliina millä vilkutin hyvää matkaa, on puhdas ja ihan vähän haikeudesta kostea. Nenäliinaan kätkeytyy tunnemuisti. Sen reunaan on kirjailtu myös lapsuuden joulumuistot.