maanantai 12. maaliskuuta 2012

kaksinkertainen tuplaespresso


Uolevi Koistisella, eläkeläisellä, on kalakaverina tohtori Taneli Tietäväinen. No, ei hänen oikea nimensä Tietäväinen ole, mutta siksi Uolevi on hänet mielessään ristinyt, sillä yhtä monta vaivaa kuin Uolevilla on ollut, yhtä monta parannuskeinoa tohtori Tietäväinen on tiennyt ja Uolevi krempoistaan parantunut. On kuitenkin yksi "tauti", mihin ei ole auttanut Tietäväisen viisaus eikä taito: Uolevin sairaalloinen saituus.

Yksikseen on Uolevi ominaisuutensa vuoksi elämänsä läpi taivaltanut. Joitakin morsianehdokkaita matkan varrella on ollut, mutta viimeinenkin, Elma,  naapurikylän leskirouva, kyllästyi kun huomasi, että kun hänen mielensä teki  maaliskuun jäälle hiihtämään, Uolevi selittämään, kuinka suksenpohjat kuluvat, odotetaan nyt vain rauhassa ensi talven pehmolunta.

Kun Uolevi kävi kaupoissa, hän kulki ruutukantisen vihkon ja teroitetun lyijykynän kanssa pitkin hehtaarihallin käytäviä, tutki hintoja  tietääkseen kuinka paljon säästi kun ei ostanut ja kirjoitti summan  muistiin (ja samalla mietti mitä tarkoittaa summan mutikassa). Mutta mitä teki nainen? Osti ostaakseen ja vielä senkin päälle: tuhlatakseen! Kahvipaketti vaihtui kerta kerralta kalliimpaan, ei, enää ei puhettakaan edes Presidentistä; espressoa sen olla pitää, Elma tomakoi. Mistä ne leskirouvat kaikenmaailman ostettavat keksivätkin. Sellaista ei Uolevin sydän eikä hermoston rata särkymättä kestäisi.

Ei Uolevi Elman perään itkenyt, vaikka yritti näyttää surullista naamaa tämän mieliksi, kun viittä vaille kihlattu tempaisi Uolevin säästötalon ulko-oven auki ja pyrähti vapauteen.  Huh, huh, pudisteli  Elma takkinsa liepeitä ulkoportailla. Mikä lie turvaele se.

Olisi tuossa naisessa  ollutkin vahtimista: tuhlasi vettä, lämpöä, talouspaperia… vessasellaisesta puhumattakaan, mutisi Uolevi ja kääntyi  säästämiensa saldojen puoleen. Rauha on taas sielussa ja talossa ja säästötilin sarakkeissa kun saa yksikseen talouttaan hoitaa. Loppui se espresson ostaminenkin, tuhahti mies ja otti tuplaryypyt sumpista. Sitä kun vielä vedellä jatkoi, kahvia riitti ties miten pitkälle tällä erää, Uolevia alkoi naurattaa  ja maha hyrähti hytkymään.

Jos joku epäilee, että Uolevi kuolee elämännautintojen puutteeseen ja syömisen nuukuuteen, erehtyy pahan kerran. Uolevi on ollut ikänsä terve kuin pukki. 

Tohtori Tietäväinen pitää hyvää huolta kalakaverinsa säännöllisistä terveystarkastuksista. On siinä Tietäväisen oma etukin ojassa eli vesissä. Mistä niin innokasta soutukaveria löytää kuin on ilmaisten kalojen rakastaja Uolevi, joka jaksaa pyydystää veden anteja vaivoja ja tunteja  laskematta. Saaliinjaossa heillä on jämpti periaate. Huippuunsa viritetty digivaaka on lahjomaton. Kumpikin saa kalasaaliista tasan puolet. Numeroihin voi aina luottaa. Ja jakolaskuun.

– Olis taas aika vuositarkastuksen, sanoo tohtori Tietäväinen kun he eräänä syksyisenä iltana laskevat kalojaan ja Uolevi myöntää juupa joopa. Mitä vain tohtori Tietäväinen sanoo, Uolevi tottelee, ei uskoisi ellei näkisi. Uolevi jukuripää on löytänyt kesyttäjänsä.

Tietäväinen otatuttaa seitsenkymppisestä kaveristaan kaikki mahdolliset kokeet. Munaskuita myöten.

Kuluu viikko, alun toista. Uolevin kännykkä (jolla hän ei soita mutta vastaa puhelimeen) laulaa tuttua melodiaa Tiedän paikan armahan rahallisen ihanan.

– Halloo, sannoo.
– Tuletkos vastaanotolle kuulemaan tuloksia, Tietäväinen pyytää.

Uolevi menee.
Mikäs nyt on Tietäväisellä, naama jököttää peruslukemissa, Uolevi ihmettelee.
– Sinulla on pitkälle levinnyt vatsasyöpä. Kuolet alle puolessa vuodessa, kukaties parissa viikossa.
– Jaaha.
– Otan lomaa ja lähden kanssasi matkalle, Tietäväinen keksii, halkoo hiljaisuutta kun korvaan  kuuluu vain Uolevin raskasta hengitystä.  - Minne sinä rahojasi säästät, elä nyt vihdoin hyvä mies kuin viimeistä päivää ja nauti ennenkokemattomista autuuksista.

Uolevi tekee kuten kalakaveri käskee. He lentävät pohjoiseen, etelään, itään ja länteen. He juovat ja syövät ja ostavat mieleenjuolahtavia turhuuksia. Jopa silkkisen kravatin, jossa on kaksi joutsenta vasten iltaruskoa.  Ja kameran niin hienon. Kuvia on Uolevi räpsäissyt matkan varrella alun viidettäkymmentätuhatta ikään kuin muistoksi, mutta ei tiedä kenelle. -Jos vaikka lähettäisit kuviasi Kansallisarkistoon, keksii Tietäväinen mutta kun ei tiedä, ottavatko vastaan, jatkaa: – Tai tutkitaan, onko olemassa kansalaisten yhteinen digikuvamuseo. Joo, sinne! Muistelmiasi et ehdi kirjoittaa, aika ei riitä.

Uolevin tekee iltaisin mieli hotellihuoneessa laskea tulot ja menot ja roikkua ahdistavissa miinuksissa kuin itseään ruoskien, muttei kehtaa kun tohtori Tietäväinen vahtii häntä kuin vankia.

Kotona odottaa kipupumppu, vaikkei Uolevi tunnu sitä tarvitsevan. -Vielä, ennustaa tohtori Tietäväinen, kunnes…:

– Tulepas taas vastaanotolle, tohtori pirauttaa Uolevi Koistiselle.

Ja Uolevi Koistinen taas tulee.

– On tapahtunut kaamea väärinkäsitys. Sinulle tuli toisen ihmisen tulokset - ja olet täysin terve mies. Anteeksi, anteeksi, anteeksi, hokee tohtori Tietäväinen mutta sitä ei enää Uolevi kuule, sillä hän on jo kääntänyt selkänsä tohtorille ja astelee ulos ovesta, kättään huiskauttaa ja huutaa:
– Lähden tästä taas kittuuttammaan. Se on loppu nyt. Törskyttely.

Tohtori Tietäväinen tuijottaa Uolevin selkää eikä saa selvää, nauraako Uolevi tämän sanoessaan  vaiko itkee. – Tuu joskus kahville, huikkaa Uolevi vielä oven raosta, ja tohtori Tietäväinen vastaa: tuun, tuun, mutta ei tiedä, tarjoileeko elämässään nyt kaiken maallisen hyvän  kokenut ja kuolemaa kauemmas tyrkkinyt kalakaveri  kaksinkertaiset  tuplaespressot vai sumpinsumpit.

12 kommenttia:

Ina kirjoitti...

Voi että sain taas makeat naurut. Kiitos! Mahtoiko ukko olla onnellinen terveydestään vai harmissaan sorruttuaan turhanpäiten tuhlaamaan - kun ei kerran kuollutkaan. Ihana pakina ja hieno kuvakin vielä!

Harakka kirjoitti...

Nauroin niin, että vattanpohjasta ihan otti, hauska oli pakinasi, hi!
Kyllä sä osaat!

kaanon kirjoitti...

Ei voi olla totta, siis jotta, jotta...
Pakollisen nettitauon päätteeksi minulle selkisi taas kerran miksi netti kiehtoo kulkemaan huikaisevia polkujaan.
Oi kiitos Lastu!

Huomenna juon tuplaespressot kun herään!

Bohemette kirjoitti...

Aivan huippu iltatarina ennen nukkumaanmenoa ja elämän- ja nautinnontäyteinen kuva sitä täydentämässä. Kyllä oletkin taitava!

Anonyymi kirjoitti...

Tästä ei juttu paljon parane, tuumii Pissismummo täälä. Mites olis, voiskohan tuohon kitupiikkiukkoon millään tutustua, täälä olis mulla yks semmonen mummokaveri, jolla ei vielä ole toista puolikasta. Oishan sen mukavampata yhessä toisen kanssa kittuuttaa ko yksinnää-?

Norppa kirjoitti...

Ja aivan parasta on, että satuin klikkaamaan tänne juuri tehtyäni itselleni "kapselikahvia" josta tähän koneelle kävellessäni ajattelin "että kyllä tämä on hieman kallista.." :D :D

Lastu kirjoitti...

Ina,
niinpä, miten lie ukon tulevaisuus: ottiko opiksi vai ojennukseksi makean elämän kokemuksesta mitä pääsi "viime" hetkillään maistelemaan. Jatkoajalla oppi punnitaan.

Harakka,
nauru pidentää ikää, toivon sulle ainakin "sata vuotta" elämää lisää :).

kaanon,
kahvit mallillaan Kuvittelijalla, ihana kuulla. Että oikein tuplaksi espressot pistit, vau!

Esimerkkisi voimalla ostaa päräytin Presidentti Gold -kahvia; oli vain niin korkealla S-Marketin hyllyllä että just ja just yltin kun oikein kurkotin ja hamusin. Nyt huomaan: totta vie, kahveissa on eroja!

Bohemette,
Uoleville voisimme lausua runon:

Jorge Luis Borges
Hetkiä

Jos voisin elää elämäni uudelleen.
Siinä seuraavassa yrittäisin tehdä
enemmän virheitä.
En yrittäisi olla niin täydellinen,
ottaisin paljon rennommin.
Hulluttelisin paljon enemmän
… itse asiassa
ottaisin vain hyvin harvat asiat vakavasti.
Olisin vähemmän hygieeninen.
Ottaisin enemmän riskejä,
matkustelisin enemmän,
tarkkailisin enemmän auringonlaskuja,
kiipeäisin useammille vuorille,
uisin useammissa joissa,
menisin paikkoihin, joissa
en ole koskaan käynyt,
söisin enemmän jäätelöä
ja vähemmän papuja.
Ottaisin enemmän todellisia murheita
ja vähemmän kuviteltuja.
Olen ollut kovin
järkevä ja tuottelias
joka minuutti,
ei niin, etteikö minulla
olisi ollut myös ilon hetkiä.
Mutta jos voisin palata taaksepäin,
yrittäisin löytää vain hyviä hetkiä.
Siltä varalta, että ette tiedä,
elämä koostuu juuri niistä,
ainoastaan hetkistä,
älä kadota tätä hetkeä.
Olin ihminen, joka ei koskaan
mennyt minnekään
ilman kuumemittaria
sateenvarjoa
lämminvesipulloa
tai laskuvarjoa.
Jos voisin alkaa alusta,
matkustaisin paljon keveämmin.
Jos voisin alkaa alusta,
kävelisin avojaloin alkukeväästä
loppusyksyyn.
Matkustelisin enemmän
hevosrattailla,
tarkkailisin auringonnousuja,
leikkisin enemmän lasten kanssa.
… jos minulla olisi elämä edessäni.
Mutta kuten näette,
olen 85-vuotias
ja tiedän kuolevani.


Ellinoora,
voi tokkiisa, toimin mielelläni puhemiehenä eiku naisena ja välitän kaveria hakevan mummon terveiset Uoleville. Ehtoja yhteispeliin saattaapi tulla paljon, mutta jos molemmat kilpailevat toisensa voittaakseen, saituudessa, ennustan että loppu hyvin, kaikki hyvin. Siinä istua nakottavat kannonnokassa kevätauringossa ja lipittävät laihaa kahvia ja juttelevat säästä ja säästämisestä. On niin somaa.

Norppa,
jestas, että oikein kapselikahvia! Mitäpä Uolevi sanoisi tähän. Minä sanon jotta hurraa! Jos on hyvää kahvia niin on hyvää kahvia, ja yksi elämähän meillä kaikilla on. Nauttikaamme. Oppisipa Uolevikin tämän "läksyn".

arleena kirjoitti...

Tällaisia pakinoita on ilo lukea auringonpaisteisena päivänä ja jopa myrskyn tuivertaessa. Jo alkaa aurinko kirkastua huippuunsa ja myrsky vaimenee.
Nauruhan pidentää ikää ja ylläpitää terveyttä. Kiitos taas, elämä piteni.

Ruska kirjoitti...

Jee, minulle tuli ainakin kaksinkertainen tuplailo, kiitos :D Suksenpohjat kuluu, hihih.

Mutta niin, ellää kannattais osata täysillä, vaan mikä asia kullekkin sitten tuottaa sellaista syvää iloa. Itse tunsin kerran tuollaisen yksin ja hiljaisuudessa eläneen papan. Risoissa kulki ja pienistä tuloista säästetyn muhkean pankkitilin jätti kunnalle perinnöksi. Minusta oli hirveää, kun ei järjestänyt säästöillään toisenlaisia vanhuudenpäiviä. Vaan ehkä hänen sisäinen maailmansa oli hyvinkin rikas, sellainen, jota tällainen levoton kulkuri ei osaa edes kuvitella ;)

Lastu kirjoitti...

Ruska,
niin, aion joskus tiijjustella, miten on Uolevilla asiat nyt mallillaan. Ihan salaa toivon, että kulkee urallaan jota pitkin on tähän asti kulkenut eikä hötkyile silkkikravattimaailmaa.

Jos on nuuka, niin on nuuka. Kun ei vaan ahneeksi kävisi, toisilla rahastajiksi. Hyvä saituri ei sitä tee. Ilmaiset ilot ovat elämän parhautta: kalastus, retkeily. Jokainen tietää ilon lähteensä.

Kotiinpaluu itseensä on elämisen lottovoittoja.

Hiljainen pappa tarinassasi. Liikuttava kertomus. Niin, olisikohan hänen hiukan pitänyt hellittää ja itseään hemmotella. Voi olisiko se tehnyt hänet vieraaksi itselleen. Vaikea tosiaan tietää itsekunkin syvimpiä aatoksia. Ehkä onni on sitä, että löytää itse itsensä... Aatelkoot muut mitä aatteloovat :D

Kiva nähdä sinua :)

aimarii kirjoitti...

Olipa taas niin hauska pakina. Herkullinen suorastaan.
Loppuhuipentumaksi saa hyvinkin arvailla tuliko kaksinkertaiset tuplaespressot vai vanhat sumppikahvit?

Lastu kirjoitti...

arleena,
oi, anteeksi, minulla oli vahva tunne että vastasin sinulle jo aiemmin, mutta en ole sitä tehnyt.

Niin, meillähän on tavoite elää satavuotiaaksi, me, itsemme ja omannäköisen elämämme löytäneet :). Ja kun nauramme, päivämme valostuvat ja sateenkaaremme pitenee.

aimarii,
kiitos!
Kaksinkertaiset tuplaespressot on nautintojen maksimointia - vai onko sittenkään, tuumailee ja tasapainottelee Uolevi vaihtoehtojen välissä.