maanantai 26. maaliskuuta 2012

sanasta miestä, kirjasta mittaa


Pekka Paavali on käynyt mittauttamassa sisäisen tilansa ja saanut kuulla olevansa tosikko. Se on kova pala hänelle, joka on luullut olevansa kovin hauska ihminen. Iloksi itselle, iloksi muille.

Millainen on tosikko?

Pekka Paavali päättää ottaa selvää ja menee Hikipediaan, missä iloinen, huumorintajuinen ihminen kohtaa tosikon.

Iloinen ja huumorintajuinen ihminen: "Moi, miten menee? Haluatko kuulla vitsin?!”

Tosikko: ”Yrmh...No hyvä on.”

Sama ilopilleri: ”Mummu ja pappa pelasivat tennistä. Pappa hävisi. Etsinnät jatkuvat edelleen.”

Sama tosikko: ”NYT RIITTÄÄ! Mene lukemaan läksyjä, kirjaa tai Wikipediaa - - -!”

Pekka Paavali järkyttyy lukemastaan. Ovatko etsinnät tuottaneet tulosta? Onko pappa löytynyt?

Pekan kaveri Ville opastaa: älä ota Pekka kaikkea niin tosissasi.

Jotta Pekka välttyisi seuraavalta ahdistuskohtaukselta, hän  päättää kirjoittaa elämänsä ensimmäisen pakinan.  Pakinointi jos mikä opettaa huumorintajua, Ville vakuuttaa ja Pekka motivoituu.  Ja hetki jolloin ihminen motivoituu oman hyvinvointinsa vuoksi, on liki pyhä. Pekka niin niin toivoo, että voisi vedota edes kerran elämässään huumorintajun yhteydessä omistusliitteeseen -ni: huumorintajuni, joten hän päättää yrittää, vaikka sana 'jalkakirja' ei sytytä ollenkaan. 

Jalkakirja, kirjoittanut Pekka Paavali. Pakina.

Jalkakirja, ensimmäinen sanoo.
Mikä, toinen kysyy.

Jalkakirja!! ensimmäinen toistaa.
Mikä mikä?? toinen toistaa.

Etkö sinä tajua, ensimmäinen kysyy.
Etkö sinä tajua, toinen matkii.

Hyvää päivää, kirvesvartta, ensimmäinen sanoo.
Hyvää päivää, kirvesvartta, toinen toistaa.

Minä en ymmärrä sinua, ensimmäinen parahtaa.
Minä en ymmärrä sinua, toinen toistaa.

He ymmärtävät toisiaan, kun ymmärtävät, ettei kumpikaan ymmärrä toinen toistansa. 



- Tokkopa tuotostani Villelle näytän. Jos huumori on näin vaivalloista, niin olkoon. Suutari pysykään lestissään ja tosikko tosikkoudessaan, päättää Pekka Paavali ja miettii silti yhä, millä ratkaisee jalkakirjan arvoituksen: kummajaissana ei jätä häntä rauhaan.

Aamulla varhain kirjaston ulkopuolella odottaa ovien avautumista Pekka Paavali mittanauha kädessään. Hänellä on edessään iso urakka, sillä hän ei aio itseään eikä jalkakirjaa pettää vilunkimeiningillä.

Koko päivän Pekka Paavali hiippailee mittanauha kädessään kirjaston käytäviä  pitkin ja poikin, ristiin ja rastiin; pysähtyy, tutkailee, vetelee kirjoja hyllyistä, mittaa kansien korkeuksia ja lopulta löytää hakemansa, yhden jalan perusteoksen nimeltä Suomalainen paikannimikirja. Hän tarttuu järkäleeseen, heiluttaa sitä kuin voitonlippua ja huutaa: "Olen löytänyt aidon jalkakirjan. Kannen korkeus on tismalleen 30.48 cm."


Tosikosta ei tule humoristia, ei sitten millään, Pekka huokaa onnellisena. Fakta se on joka jyllää ja sielua hellii.


Pakinaperjantai: jalkakirja

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sinä et ole ainakaan tosikko, mutta en löydä oikein sanaa sille, mikä sinä oikein olet. Ei tällaista voi tavallinen tallaaja keksiä, vaikka olisi minkä kokoiset jalat tai kirjat.
Sanon vaan, että hyvä tyyppi ja mainio kirjoittaja :-D

Marjattah kirjoitti...

Miehekkäästi ratkaisi haasteen Pekka Paavali :) Varmaan jotakin sukua allekirjoittaneelle ...

Ruska kirjoitti...

Taidan minäkin olla tosikko, kun sieluani niin helli tuo jalkakirjan löytyminen. Hyvä Pekka Paavali! Itselleen pitää olla uskollinen.

Mutta ennen kaikkea: hyvä sinä Lastu! Mistä ihmeestä kaikki hykerryttävät tarinasi kumpuavatkaan. Olet suorastaan ehtymätön. Mikä on tosi mainio asia meidän lukijoiden kannalta :)

Hymyilevä eläkeläinen kirjoitti...

Elämä itsessään ja tosikkomaisuudessaan on sitä parasta pakinaa. Tosikko-Pekkakin sen huomasi. Pieni näkökulman muutos - ja siinä se on, pakina. Runon kirjoittaminen vaatii saman vinon katseen kuin pakinoitsijalla on. Eihän kukaan viitsi lukea tosikkomaisia runojakaan. - Hyvä Pekka!

Kiiris kirjoitti...

Hyvä!! Hyvä sinä! Tässä on juuri sitä huumoria joka puree kuin rakkikoira persuuksille. Olin tikahtua. Monta kertaa. Itsekin pyörittelin tuota Jalkakirja-sanaa suussani ja makustelin, vaan ei syntynyt juttua ei juurta, ei kuvaa, ei kaavaa.
Sinulta syntyi.Taidokkaasti rakennettu pakina: Jalkakirja.
Oivallusten oivallus. Minä luen sen uudelleen, jotta musta päiväni saisi vähän hekottelua.
Kiitos.

Tarja kirjoitti...

Mainio kirjoitus! Olen kateellisuudesta vihrea! Kiitos ja kumarrus!

Harakka kirjoitti...

Kyllä sä Lastu olet sitten niin maan mainioin ihminen ja taitava kirjoittamaan vaikka mitä ja huumoria sulta ei puutu, sitä piisaa meille kaikkille sulta.
Kiitos!

aimarii kirjoitti...

Vai tämmöttönen se Jalkakirja on ja faktatietojen kanssa.
Mainion pakinan raapustit, kertakaikkiaan mainion. Veijari olet kirjoittamaan!

Ina kirjoitti...

Fakta on fiktiota ihmeellisempi! En olisi millään keksinyt mikä se jalkakirja on. Siihenpä tarvittiinkin tosikko ;) Tosikkous on hieno ominaisuus, kunhan tosikko ei yritä ryhtyä humoristiksi. Suomalaisen viisauden mukaanhan räkänokast mies tulloo, vaan ei turhan naurajasta.
Kerrassaan mainio pakina!

arleena kirjoitti...

Selvisihän se minullekin nyt, mikä se jalkakirja on. Kiitos vaan Pekka Paavalille.
Kiitos kirjoittajalle hersyvästä huumorista ja mukavasta pakinasta.

sirokko kirjoitti...

Aivan mainiosti tarinoitu, kärsivällinen mies tämä Pekka Paavali, ei luovuta ennen kuin ratkaisu löytyy. Lieköhän soudellut sisua varatoon tuolla riidanratkaisuveneellä..

Lastu kirjoitti...

Pekka Paavali luki kommenttinne, oli tovin hiljaa kunnes puhkesi ilmoille: "Kiitos. Tosissaan kiitos." Se on paljon sanottu Pekka Paavalilta.

Hän kyllä nurisee 'jalan' puolesta siksi, että jalasta tulee mieleen koko jalka eikä jalkaterä, joka raavaalla miehellä on tuo maaginen 30.48 cm. Täsmällinen Pekka Paavali pyytää arvoisia bloggaajia ottamaan huomioon sen, että 'jalan' pituus vaihtelee eri maissa:

"Myös Ruotsissa oli käytössä kyynärän ohella pituusmitta 'jalka'. Ruotsalainen jalka oli 29,7 senttimetriä.

Ns. puolalainen jalka (stopa) vaihteli eri aikoina eri osissa Puolaa: vanhapuolalainen (varsovalainen) jalka oli 29,78 cm vuoteen 1819, galitsialainen eli lviviläinen jalka oli 29,77 cm vuosina 1787-1856 ja krakovalainen jalka 29,8 cm vuosina 1836-1857.

Brittiläinen foot vastaa likimäärin sellaisen jalan pituutta, jonka kengännumero eurooppalaisissa mitoissa on 46."

***
Yritin toppuutella Pekka Paavalia sanomalla, että lukijoille ehkä riittää tämä yleinen jalan mitta 30.48 cm, johan siinä on kylliksi muistamista. Sen sijaan feministi voisi purnata sitä, että jalan mitaksi kelpuutetaan kengännumero 46, mikä on harvinainen koko naisille. Kovin on miehinen mittojen maailma, mutta ei se mitään - vai onko.

***
Lopuksi tärkein niin Pekka Paavalilta, Villeltä kuin kirjurilta: paljon kiitoksia kaikille. Keväthyvää!

Deme kirjoitti...

Parhaat terveiset Pekka Paavalille, arvostan kovin tapaa jolla hän otti niskalenkin tuosta vaikeasta sanasta joka niin helposti muljahtaa kirjoittajan otteesta kuin vedellä täytetty kumihanska.

Lastu kirjoitti...

Deme,
Pekka Paavali arvostaa oikein kovasti arvostavaa arvostustasi.

Koska on metrihalkokin, miksei sitten jalkakirja, hän pohtii analogian kiertokulkua.

Tähdet kertovat, väittävät jotkut. Siihen ei perusta Pekka Paavali. Numerot kertovat totuuden, hän sanoo.