keskiviikko 27. tammikuuta 2010

mittee tästä tulloo

Tuas tulloo itekseen savvoo ku meren muttoo ja jo alussa pelekeen mitenkä suan ihtein pyssäytetyks ja mitenkä pitkälle tarinata vennyy, mutta kun Uuna toivo että anna merkki itestäs ennen ku männä touhotat tuas Savonmuahan uutta kotias ehtimmään ni tästähän se lähtöö.

                                                       klik
Niin, työ varmaan muistatta - suurkiitos kommenteista - jotta minä ja mies ollaan lähössä Savvoon asumaan, ku myö ollaan viärässä paekassa tiällä etelän maeilla. Tae kuka mistäe tykkee, ei paikessa  oo mittää vikkoo vua ku myö ei osata olla tiällä. Silleen ellee. Oekeesti ellee. Ja kesällä koettaa miehelläkkii vappaous: piäsöö irti ruatamisesta, ikäsä on tutkina pöpöjä, johan tuo riittää yhen immeisen osalta.

Alavariisa käyvvään löytöretkillä Savonmuassa. Mies on ottana ihan vappaapäeviä  että ehittäs monta talloo ja asuntoo kahtoo  kaapunnin selän ja mahan takkoo ja jalakojen juuresta ja piälaeilta.

Mäntiin tämmöseenkii asuntoon, ikkunasta näkkyy aekas hulppeeta - se on muuten kaapunti tuolla allaalla makkoomassa eli pötköttämässä vaekkei uskos, keskusta vallan ja Kallavettä piisoo silimille nelisenkymmentä kilsoo:


 Siinä saes tuntumoo lintuloeitten sielunelämään – ja mäkhyppääjien.


Parvekkeelta voes kahtoo möllötellä kuka mitennii Puijon hyppyrmäen huipulta laskettelloo ja ilimassa liitelöö eikä maksa vilikuilu mittää mitä nyt asunto pikkasen. Kuopijon parraat näköalat aokee silimiin etteen, Kallaveille asti ylj Puijon ikimetän ja koko ruutukuavakaapunnin. Mitteepä sanotta? Ei piäsis ajatus ihan vähällä katkeemaan ku kirjottelisin plokkiin ja välillä nostan silimät tietsikan ruuvulta ikkunaruutuun ja kahtelen miten muapallo Kuopijon kohalla pyörii.

Vua ei mies innostuna. Pelekee olla niin korkeella. No en minäkään innostuna, silikasta myötätunnosta rupes tasapaeno heittämmää... ja lisäks kuulin ettei putkiremppaa oo tehtynä. Tulloo se ettee kuitennii ja hinta nousoo eikä eläkkeellä yljmiärästä ennee ou - muuta ku maharenkaat.

No sitten minä mänin Keilanpurjeeseen, Suaristokaapunnin kerrostalloon, yheksänteen kerrokseen. Mies jäe pitelemmään lyhtypylyvästä kavun varrella, sille riitti tuo Puijon kuppeessa käönti. – Minä otan sieltä ylläältä sulle kuvan, huikkasin ja mänin. Hissi viep minne mielj. Korkeemmalle, korkeemmalle 1-2-3-4-5-6-7-8-9 kerros. Mies jäe  alas outtelemmaan.

Tämmöstä näkymee aakes, olokeepa hyvä:

Vuan ei ollunna sekkää meille. Liijan ylläällä ja kerrostalo, ei sua huastella mitä tahhaan ja soettoo pianoo lystikseen eikä vakavissaan.

Meijjän matka jatku. Suaristokaapunnissa on somia nukkekoteja ja isoja ökylinnoja ja pithän meijjän nekkii katastoo, mutta tulj vähä semmonen hyshys hipihiljaa -olo. Tontit on pikkiriikkisiä ja jos siellä nökötät ni et uskalla paljo aivastoo ettei nuapurj säekähä suati että mies päristelis moottorsahalla tae mittee se sillä ies tekis ku ei ois mittää mihin sahhailun tarvettaan suuntoo. Sahhailepa nyt sitten ruohotupsua moottorsahalla. Ei tuu mittää, männään etteenpäen.

Ajettiin aatolla kaekessa raohassa ja ihan sekasin ku ei tiijjetä mittee myö halutaan ja tekköökö ikä tennee...  ja osuttiin venepaekalle ja ihhaeltiin suarta ja mökkiä. Siellä se meitä outteloo, mutta nyt ei keritä käömään ku pittää männä katastammaan yks omakotitalo lähellä hevostilloo ja alakoulua. No se talo olj melekeen mutta ei kuitenkaa ihan. Ei tullu semmonen ah ja oh ja ihanuuksien ihmemaa olo joka joskus tulloo ku oekeeseen paekkaa ossuu ja syvän tykyttää ilosta, sen ihan tuntoo miten verj  ilosesti pulputtaa suonissa ja sanat viäntyy laoluksi, omia aikojaan.


                                                      klik
Tuljtiin takas Kuopijjoon ja mietittiin että entäs jos outellaan kaks vuotta. Kuopion Maljalahteen, keskusta-alueelle nousoo uus asumusalue, talot rakennettaa osin vein piälle ja asuntoihin liittyy laeturpaeikka. A vot. Oes pien purtilo millä piäsis kottoosa suareen. Puksuti puksuti. Ja parvekkeelta suatas ongitus kalloo jos se vaen oes luvallista. En tiijjä.

Mutta sitten myö ruavittiin tukkoo ja piätä ja mietittiin että entäs jos sinne tulloo kermoo eikä myö ite kuuluta kermaan, mies ei ies kampoo tukkoosa eikä oo kahtona peiliin varmaan vuoskymmeniin. Tuntisko ies ihteesä. En minä keikarilla mittää tekiskää. En minäkää ennee kahtele peilistä nuamoo ku pussit on silimiin alla ja juonteet männöö miten minnekkii, tuo uniapnealaete viäntää nuamoo uusiks. Mutta terveyttä piisoo ja sehän on tärkeintä, eikös siinä pihlajanmarjareseptissä niin sanota.

Männäänhä vielä Maljalahteen. Jos Maljalahen immeiset ruppee ostelemmaan kotiesa jatkoks ökyvenneitä, mitttee myö semmosia kateltaes, ei mittää. Meillä makkoo yks soutuvene jossaen järven pohjalla, toesen ostamista mietittää mutta mahtuisko se meijjän pikkupuatti miljoonavenneitten joukossa laiturin kuppeessa ies keinummaa, enpä tiijjä. Tulisko rotusortoo. Niin ja suattaapa olla että ku kaks vuotta outettaes Maljalahen talojen valamistumista, ne ovattii nii kalliit ettei meijjän eurot riitä etteistä pitemmälle. Siinäpä sitä oltaes näppiä nuoleskelemassa. Vanahat immeiset. Elinpäevät laskettu. Ei onnoo. Mittee myö tehhään? Myö halutaan mualle, kyllä se niin on. Luontoon. Vappaoteen.

Hyvät immeiset. Kuin taeottuna soep puhelin. Ja siellä on vanaha tuttu; rippikoulun  isonen, teologian yljoppilas, nykynen eläkkeellä oleva pappi joka ruppee kertomaan  mulle että rakentamasa hirstalo  järven rannalta isolla tontilla oes myynnissä... Sitä on tehty ku Iisakin kirkkoo ja jokkaenen kohta on kohillaan ja järvessä on kalloo niin paljo ettei riitä ikä niijjen syömiseks.  Ja rannalla on savusaona. Ihan ku ennen vanahaan suaressa. Matkoo suareen on parkymmentä kilometriä. Se on  syrjässä syvän-Savossa mäen piällä ja näköalloo on enemmän ku kerkii kahtoo ja paekkoo kututaan PikkuPuijoks. Sekkii vielä. Tuhat vuotta oun toevonu jotta voesin asuva mäen piällä missä näkis nokkoosa pitemmälle. Tämä pappi-immeinen on vanahimman siskon luokkakaveri ja ku se luokka nyt vanahoilla päevillä on ruvenna kokkoontummaan, ni sisko huasto meijjänkii Savvoon palluut sun muut rojektit ja pappi otti sanat korvasa tuakse ku muisti minut viijjentoesta kesäsenä rippileiriltä ku itkin  syntejä anteeksi vaekken ennee muista mittee syntiä mulla siihen aekaan säkissä olj. Ai niin! Kyllähän minä vesjsankollisen vettä kuahoin oekeen vaohilla leirituvan lattialle ku en ollunna ennen luutunnu. Uattelin olla noppee. Hävettää vieläe. Vua mitteepä menneistä. Männään eteenpäen. Tae otetaan menneet ja nykyset ja tulevat mukkaan, ku männään nukkumaan siihen hirstalloon. Niin, se sano, jotta pittää koemuata talossa vähintäennii yks yö jotta tietää minkälaenen henki siellä on. Sitten vasta ossoo sannoo ku yön ylj nukkuu, ottaako talo omakseen. Onko uamusella hyvä mielj. Käski ottoo näötölle petivuatteet mukkaa!

No mieshän innostu kovasti, hännii. Voep pärryytellä siellä ku tonttia piisoo ja sisällä soettoo pianoo, se on muuten mahottoman hyvä soittaja – mitenkä se oes voena Maljalahessa sitäkää illoo ilimoeille tuottoo. Ei mitenkään. No onhan niitä tikipianoja, mutta erj asia se on ku oekee soettopelj.

Ens viikolla kerron mitenkä meijjän käöp. Pitäkeehän peukkuja. Niin ja kiitoksia ku outta elänä mukana tätä rojektia. Katotaan joko se ratkee ja tulloo uuvvenlaesia kuvia niistä maesemista vae jatkuuko yhä. Nämä on ku nettireffit. Tae en ou semmosilla ollu, mutta kuvittelen että on sama tunne. Nyt on mieljkuva piässä tuosta käsinveistetystä hirstalosta mutta annahan olla mittee sielu sannoo ku niän sen ja makkoon miehen kanssa peiton alla laavantaen ja sunnuntaen välisen yön. Uamulla herätään hirsiin keskellä ku on suatu pitkä yö vettee hirsiä muan korvessa.
Toenen meistä kyssyy:
-Missee myö ollaan.
Onko siihen vuan yks vastaos:
– Kotona. Kotonapa hyvinnii.


25 kommenttia:

miina kirjoitti...

Voe tokkiisa. Ihan katteeks käyp siu lahjat kirjalisen huastamisen suhteen. Savolaiset on niin haaskoja! (suomennos ei-savolaisille, hauskoja)Taidan vaihtaa puhekieleksi savon, se vähä minkä sitä enää osaan.

Tästä pitäisi panna arvausleikki pystyyn miten nyt käy. Onko romantiikkakoneelle pistorasia oikealla paikalla?

Vaan mikä työ turhaan, surraan sitä, jos se noin käy, että koti tuuvaan avaruuven välityksellä kottiin eikä päinvastoin.

aimarii kirjoitti...

Voe tokkiisa! Minäkin sanon. Olihan melkoinen reissu kulkea noissa taloissa. Huippuhienoja pytinkejä olivat.
Täytyy vaan ihailla teitä, miten maltillisesti etsitte ommoo paekkoo.
Minä pidän peukkuja kovasti ja odotan mielenkiinnolla, mitä se ensimmäinen uamu tuop tullessaan ensi viikonvaihteessa.

Susy kirjoitti...

Olá,

Que belas fotos!!!!
Adorei!!!
Saúde e Paz!!
Susy

Famu falsetissa kirjoitti...

Nythän tämä meni jännittäväksi. Monta paikkaa on nähty ja hyljätty. Olisiko nyt oikea paikka nukuttavana. Odotan!

arleena kirjoitti...

Kuulostaapa hirsitalo kotoisalta. Onnea talokaupoille.

Minä en korkealla voisi asua, tai en parveke jäisi käyttämättä - huimaisi.

Maa päällä ja suomalaisista hirsistä rakennettu talo hengittää kuin sen asukkaat.

Onnea reissulle.

Anonyymi kirjoitti...

No tulihan sitä tarinaa, kun vähän yllytti. Tosi kiva, kun kerroit. Oikeasti: on mielenkiintoista tietää, miten projektinne etenee ja mihin suuntaan.
Hyvin johdattelit ja koko ajan nyökyttelin kovasti ja kaikesta olen samaa mieltä.
Viisas oli pappinne, kun koemakuuta ehdotti. Kyllä sen jälkeen tietää, onko kotona, ja jotenkin minulla on sellainen kutina, että nyt taisi koti löytyä.
Pidän kovasti peukkuja!!!!
Aivan mahtavaa, tule sitten pian kertomaan :-DDDD

Demetrius kirjoitti...

Ajatus pikku venhosta jonka voi kiinnittää parvekkeen kaiteeseen kuin hevospuomiin kuulostaa kyllä taivaalliselta, puksuti puksuti vaan saareen, puhumattakaan onkimisesta suoraan kyökin ikkunasta. Mutta minkäs teet jos se ei koto ole.

Toisaalta vähän itsekkäästi toivon ettei etsintä ihan heti päättyisi, nämä toivioretkikirjoitukset ovat huikean hauskaa luettavaa. Mutta lupaan kuitenkin ainakin toista peukkua pikkuisen pidellä että koti kuitenkin jo tällä reissulla löytyisi.

Ruska kirjoitti...

Voi mahoton, mitä meininkiä :D Ensin ihastuttaa ja kohta naurattaa. Sitten hirmuisesti jännittää, miten viikonloppuna käy kodin etsijöille. Mahtaako teillä unikaan tulla silmään, kun houkuttelevat mahdollisuudet vilistelee ympärillä ;)
Kyllä se siitä vielä loksahtaa kohilleen...

Ina kirjoitti...

Pidän peukkuja. Onpas viisas pappi kun tarjoaa kotinsa koemaattavaksi. Kodin ostossa "perstuntuma" kun on tärkeä. Vaikka kaikki järkisyyt puhuisivat jonkun pytingin tai asunnon puolesta, mutta jos ei tule sitä kotiintulemisen tunnetta, niin silloin ei kannata sitä ostaa. Aamulla asia varmaankin valkenee aivan itsestään. Mielenkiinnolla jään odottamaan jatkoa!

Mk kirjoitti...

Oi miten huimaavan ihanat kuvat!
Ja tarina, murretta myöten.
Tuossa hyppymäkien kohdalla alkoi jo näinkin vannoutuneen syrjäläisen sydän värähdellä.
Puhumattakaan pöpötutkijasta, mikä ihana ammatti.

Kyllä sen kodin tunnistaa kun kohdalle osuu.
Kauniita unia!

Liekki kirjoitti...

Kylläpä kuulostaa ihanalle paikalle. Vaan todellakin, joku vain tuntuu omalle, toinen ei. Toivottavasti nyt löytyy se oikea. Koti!

hanne virtauksesta kirjoitti...

Olipas jännä kertomus , aivan ihanien, sielua sivelevien kuvien kera..Välillä piti melkein sanakirjaa ehtiä...
Mielenkiintoista , mistä teidän kotinne löytyy??Ja se löytyy!!

Piri kirjoitti...

Tie koji syvämmee käyp sängyn kautta. Kyllä nyt soisi jo tärppeevän. Pakkasista huolimata ootta jaksana kiertee. Ja vuan kakskymmentä kilometrii suareen. Se on vähän se.

Vai että on siunkii miehess tutkijan vikkoo. Huartmanninkavula miehein käv aekoonaa nii ikkää pöpölöitä tutkimassa.

Luppoon pittee peukkuja. Sieluin silimillä niän siut jo tuola järve jiälä kaloja narroomassa.

jl kirjoitti...

Pijetään peukkua tiältäkin :) (meniköhän oikein... )

sirokko kirjoitti...

Enpä ole näin ihanalla asunnonhakureissulla ennen ollutkaan, olipa mukavaa vierailla ja katsella upeita maisemia. Niin innoissani olin, etten edes huomannut savoo lukeneeni, sydämestä kirjoitat ja niin luontevasti ettei ummikonkaan tarvi miettiä.
Onpa fiksua makuuttaa talonkatsojaa yksi yö, jotta tuntumaa tulisi! Ehkä sitten tuleekin, talo kuulostaa aivan hurmaavalta, jos ei ihan tiettömien taipaleiden takana ole.

Lastu kirjoitti...

Miina,
on siinä savolaesuuvessa puolesa. Minä näön vuan sen kaoniin puolen, jostaein ihme syystä, oeskoon lukkarinrakkaoutta. Ohan tuota mualimata tullu jo nähtyä, nyt voes asettua seuvvulle missee opin puhumaan enkä muuta kieltä totta puhhuin oekein ossookaan.

Arvaousleikeistä tykkeen kovasti. Ei muuta kuin veto pystyyn: onko se hirstalo meijjännäkönen, ostetaanko myö se, vae mitenkä tässä käöp.

Romantiikkakone, hengityslaete, hurisoo ja antaa hyvvee happee keuhkoille ja aevoille. Sitten jaksaa höpötellä, laeskotella ja puuhastella, miten vuan.

Mualima on niin avara...

aimarii,
kiltit peukut hyvää tahtoa vilkuttavat. Minulla itellä ov vähä vaekeeta lukkee mittee kirjotin – en ossoo lukkee murteita, mutta suoltoo ossoon näppäemistöllä niin ku räpätäti oesin (ei uskois, näen hiljanen immeinen ku joskus oun, joskus en yhtään). Niin, tarkotin tällä 'alustuksella' kiittee siitä että jaksoeit kulukee tarinan matkassa mikä ei ou ihan suora eikä selevä. Loppuhan se lopulta – tae liekö alakusoetto tulevasta.


Susy,
thank you.
(Onkohan savon kieli kovinnii eksoottista, mittee kieltä tuo Susy puhhuu, tietääkö joku. Huutomerkit ymmärrän. Pitäsköhän vaehtoo kanavoo ja kirjottoo vaehteeks kirjakielellä. Leppuuttoo savvoo tulevoo koetosta varten.)

Famu falsetissa,
juu, meillä on mukana ruutulehtiö johon ahkerasti kruksaamme kunkin paikan plussat ja miinukset. Ja hirmu tärkeää on olla rehellinen itselleen. Ettei juksaa: ”on tämä ihan kiva” lipsahtaa, vaikka ei oikein tykkäiskään. Tai: ”kauheeta, ei missään nimessä”, vaikka sisällä sielussa paistaa aurinko ja tykkää niin. Tai alkaa myötäillä myyjää tai miestä ja unohtaa kuunnella itseään. Tai sulkee silmät puutteilta. Tai ei näe plussia vaikka ne olisivat siinä kuin tarjottimella. Pitää sujauttaa lunta myssyn sisään.

Mukava kun odotat kuulumisia. Kerron mielelläni.

arleena,
kiitos onnentoivotuksesta!

Ymmärrät hyvin korkeanpaikan kammosta kärsivää miestäni. Kun asuimme Saksassa, hän ei voinut mennä katsomaan korkealla sijaitsevia linnoja vaan pysytteli vuorten juurella kun minä ja lapset könysimme muureilla ja torneissa.

Hirsitalo jota menemme katsomaan, on rakennettu 1990-luvulla joten kovin vanha se ei ole. Mutta pieteetillä, käsin veistetyistä hirsistä tehty ja tilava. Sinne mahtuisi rollaattorikin kun sen aika tulee.

Eikä saareen olisi kuin parinkymmenen minuutin hujaus. Vettä pitkinkin saareen pääsisimme, tosin niemiä ja lahtia on niin paljon, että aikaa kuluisi mutta kello on eläkeläisillä pistetty nurkkaan joten aikaa on runsain mitoin nautittavaksi.

Uuna,
sinulla on taito inspiroida. Aattelin että bloggaan tästä aiheesta sitten kun reissu on tehty ja lopputulos selvillä, mutta ilohan tämä on jo etukäteen jakaa. Jo matkalla voi nauttia... :). Kiitos kun ”yllytit” tarinoimaan.

Tuossa paikassa on kyllä kovin monta aihetta hehkutukseen.

Sanotaan ettei täyden kuun aikana pitäisi tehdä talokauppoja. Ei kai se niin voi olla.Katson alta kulmieni taivaalle :). Juu, ei haittaa, sieltä vastaa päiväunille mennyt kuu ja mulla kaartuu hymyyn suu.

Kiitos peukkujen pitämisestä!

Demetrius,
oi miten kauniisti kuvailet Maljalehdon vaihtoehdon. Sinusta tulisi tuloksellinen hyvän mielen ja kodin asunnonvälittäjä :). Ehkä rakennusliikkeet palkkaavat sinut myymään noita asuntoja, joista näköala aukeaa venesatamaan, Kallavedelle, joten kesäisin järvellä pääsee putputtamaan veneellä, talvella hiihtämään tai retkiluistelemaan. Tähän nykyisen veneiden talvisäilytyspaikan tilalle alkavat talot (yhteensä 300 asuntoa) nousta vuosina 2012-2014 emmekä tiedä, miten maltamme odottaa ja riittäisivätkö rahat jne ja … Olisko meistä rönttöläisistä Kuopion Rivieralle: emme jaksa tyylistellä emmekä fiinistellä. Vai vaatiiko kukaan Savossa sellaista. Ei kai.


Kiva kun hiukan nostat toisen käden peukkuasi ylös viikonlopun varallemme. Niin, ja todella: tuolla paikalla mitä menemme katsastamaan, on ollut iän kaiken ammattikalastajia eivätkä kalat vieläkään ole loppuneet. Oikea kalastajan unelmapaikka se on. Olisi. On?

Lastu kirjoitti...

Ruska,
joopa, meininkiä on, menoa niin että huimovaa. Unta on pitänyt houkutella silmäkulmaan, kun mielessä pyörii unelma jota en ole vielä nähnyt. Melkein täytyy jarrutella, etten fiksaa paikkaa tietynnäköiseksi jolloin joudun perillä ottamaan esille tabula rasan ja piirtämään siihen ne kuvat jotka edessäni näen. Ja oikean vastauksen antaa se jokin, syvällä sisällä. Onko tämä totta vai jotain elämänhuumaa. Saas nähdä.

Ina,
mikähän sisäinen ääni asunnon ostossa toimii? Moni kertoo juuri noin kuten sanot: sen vain tietää, kun paikalla on, kutsuuko koti luokseen vai torjuuko: pois, pois mentävä ois. Kuuntelen herkästi mitä minulle siellä paikan päällä kuuluu. Ja mitä mies virkkaa. Hän toppuuttelee, ettei meidän kannattaisi olla siellä yötä, tulee vaikeaksi sanoa ei kiitos jos siltä näyttää. Yöpymisvaihtoehdosta palaveroimme kaikessa rauhassa ja kynttilän valossa :). Ehkä hän on oikeassa, ehkä ei. Katsotaan miten käy.

Mk,
savon murre kiittää kun jaksoit kavuta sanojen kummut ja laaksot – olikohan matkalla tasanteita lainkaan jotta voisi levätä ja huokaista.
Sinun talon ostosi on vaikuttanut minuun innostavasti. Tietysti jokainen päättää itse asumismuotonsa, mutta eri vaihtoehdoista on hyödyllistä lukea. Tarkasti tuntosarvet herkässä tilassa olen eläytynyt maisemiisi ja tarinoihisi. Olet antanut paljon. Kiitos.

Anskukka,
kyllä, paikkaa ovat monet sisaren luokkatoverit (jotka ovat siellä käyneet) ihastelleet sanoin jotka ovat savolaisen korville kuin taivaallista musiikkia. Mitähän minä sanon kun näen? Ja mitä mies? Voi voi kun kello kulkisi nopsaan.

hanne,
tavvoo savvoo -sanakirja on tarpeen välillä minullekin. Kun olen joutunut panttaamaan täällä etelän mailla ommoo murretta nyt sitä tulloo menneittenkin edestä. Mitähän tapahtuu jos ja toivottavasti kun pääsen tuonne syvän-Savon maille asumaan ja kuuntelemaan kauan kaipaamaani kieltä. Saattaapi tulla pitkiä tarinoita...

Kiitos kannustuksesta: löytyy, löytyy se :)

Lastu kirjoitti...

Piri,
niin, vuan 20 kilometriä suareen. Ja sillon ku on keljrikko eikä piästä jiälle talsimmaa, suahan kuitennii olla mualla, pianoo soettee ja ratio huutaa niin kovalla ku halutaan ja mies voep naputella konneita kassaan tahi tehhä huonekaluja (on touhukas ja ossoova käsistään) millon tahhaa, vaekka keskiyöllä.

Haartmanninkavullahan se minunnii mies on pöpöjä tutkina! Jopas nyt haaska sattuma tuasiisa :). Ku tietäs nimen ni tietäs ja tuntis...

Mukavoo ku luppoot pittee peukkuja. Tuo kalahomma on kanssa yks iso tekijä. Pappi sano, jotta sae kerralla kymmenen haakee ja yks olj nyt en muista miten iso mutta iso. Savusaona on kanssa iso ilo. Suaressa meillä olj ku laps olin, savusaona. Valosemmista saonoista en siihen mualiman aekaan tiennykkää. Minulle pimmee löylyhuone olj täönnä valloo.

Kohta nähhään: järven rannalla iso hirstalo ja järvi (Kallavesj ulottuu sinnekkii) täönnä kalloo.

jl,
voe mahton, ni mänj sanas oekeen jotta silimät vuan mulla pyörii lystisti piässä :). Näen paljo on liikkeellä hyvvee tahtoo ja toevotusta. Kiitoksia oekein paljo.

sirokko,
on sulla hyvä kieljpiä! Jotta savokii sujjuu kuin virtoovaa vettä laskettelisit. Ihhaelen. Minä ite ylleesä kuuntelen mieluusti murteita ku murteita, mutta se lukeminen, voe mahoton.

Jotennii tulloo tunne ku kirjotan savvoo ettei oo kontrollia ollenkaan piällä, annan vuan aatosten männä enkä itekkää tiijjä, minne piäsen. Outoo tajunnanvirtoo - mutta jos työ jaksatta lukkee ja elläytyvä matkassa mukana ku joulureessä Matti ja Liisa ni mikä ettei, yhä mukavammaks matkan teko käyp.

Tuosta yöpymisestä mies ei tiijjä. Minä haluaisin. Kyllä myö aena on piästy yhteisymmärrykseen; toisinaan toenen kiäntää kelkkoosa, toesinaan toenen. Eiköhön se ratkaisu löyvvy tähännii petijuttuu, jotta missee myö piämme kallistettaan uniasentoon laavantaeiltana.

Savossa on muuten ihan kamalia paekannimiä. Tällä paekalla minnekä myö männään, on ihan sopusa nimi mutta tiijjän että Savossa on myös kaks pikkistä lampee, toisen nimi on Iso Pasko, toisen Pikku Pasko. Ja on Riitaharjua, Rypysuota, Kalmanlahtee (yks talo siellä ollu myynnissä jo toista vuotta), Rötikköö, Raiskioo. Karuja nimiä ovat antaneet ennen vanhaan savolaeset, tottuko ne luonnonkaoneuteen vae leikkikö ne vuatimatonta. Tae jos ne niminikkarit lystikseen vuan kutjaeloovat. Että oes haaskoo sannoo: tuu kalastammaa Iso Paskon lammelle. Tae sitten ne yrittää karkottoo sanamagialla vieraat kalanpyytäjät poes poekkeesa. Mistee niistä (meistä) savolaesista selevän ottaa. "Mistee pyyvit tuon kalan?" "No Isosta Paskosta."

Onkos Pieksämäkikää ja Varkaus mieltä ylentäviä nimiä. Minä vaan kysyn, en minä hauku :)

Matkoo kirkonkyllään on ylj kymmenen kilsoo. Ja luonnorauhoo linnunraan tuolle puolen asti. Mitä minä vähän pihamualla laulelen jotta Mustalaiseks olen syntynyt... en ennee koditonna kuljeskele, en...

Simpukka kirjoitti...

Kommeet on maesemat talokierroksesj varrella. Kaanis on Savonmua huurrekamppeissaan. Ihanpa tulj kottii ikävä. Siellä se kesäkotj meitä kaepaeloo ja jiän yli etelään kahteloo.
Jiänpä minnäi oottelemmaa mittee se hirstalo teille huasteloo. Sannooko, että tulukee jo kottii.

Harakka kirjoitti...

Voi jestas sentään, kun hienosti kirjotit!
Kyllä sulla noi kirjotus lahjat ovat kyllä sellasia, että ihan tässä vaan itse pystyy huokailemaan.
Ja kyllä siellä olikin jos jonkinlaista kerrostaloa, ja vaikka mitä.
Nyt kun oltiin hautajaisissa, niin vähän samanlaisia maisemia hän on saanut katsella. Yhdeksäs kerros heillä oli, tai on nyt sitten miehellä enää.
Mutta kyllä siellä vähän huimaa.
Ja kyllä miehesi pitää saada käyttää sitä moottorisahaa muuhunkin kuin nurmikonleikkuuseen!
Ja pianoo ilman muuta täytyy saada soittaa niin lujaa kuin musiikki vaan vaatii!
Mutta innolla nyt ootellaan sitten, miten käy, rakastutteko siihen hirsitaloon, hyvältä ainakin kuullosti, onnea teille!
Pidän peukkuja teille!

Kaanon kirjoitti...

Voe tokkiinsa..kotona ollaan.
Niinhän se menee elämässä, jotenkin sen vain tietää, milloin on kotiinsa tullut.
Sellaita onnellista olotilaa toivon teille etsiville!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea vain ommaan kottiiin, kun se löyty!

mm kirjoitti...

Onkohan se mies nyt koeyössä kupeessasi? Jos ei siellä hirsitalossa, niin vieressä kuitenkin :)

Kirjailijatar kirjoitti...

Kylläpä hymyilytti, kun luin tätä. En ole ennen blogissasi käynyt ja oli pakko puoliääneen tätä lukea, että ymmärsin kaiken :) Kun en ole Savosta kotoisin, miehen suku kylläkin. Että oli jännää seurata teidän kodin etsintää. Nyt pidän peukkuja!

Lastu kirjoitti...

Simpukka,
onpa haaskoo, että kesäkotj ouetteloo sinuva samoeilla seuvvuilla. Otahha muikkukukko mukkaas mökille mualiman navalta elikkä Kuopijjon torilta ni tiijjät mittee elämän onni on. Tae tiijjäthä sinä neuvomatakkii.

Hirstalo huutelj just niin ku sanot: tulukee jo koejttii.

Harakka,
kiva kun kuljit matkassa mukana kun kotia etsimme Kuopion puolesta. Oikein tekee mieleni laulaa lurauttaa sinulle ja kaikille myötäeläjille kiitoslaulu. Hyvin meni matka ja hirsitalo ynnä maisema valloittivat meidät. Tutkimme vielä kuntokartoituksen jne. ennen kuin jätämme ostotarjouksen. Pidetään edelleen peukkuja sinne ja tänne, kaikkialle :)

Kaanon,
kiitos paljon toivotuksesta. Nyt elämme niin jännittäviä vaiheita, toteutuvatko toiveet ostoon asti, ettei uni meinaa tulla silmään.

marjaisa,
oikein näit: oma koti löytyi! Nimet ovat vielä tosin kirjoittamatta kirjoihin, kun talo tutkitaan. Tähän asti kaikki hyvin, toivottavasti loppuun (kaupat syntyvät) asti myös, Ja 'loppu´' on sitten portti uuteen vaiheeseen elämässämme.

mm,
mies on siitä mukava että ellää kupottaa aena kylessä kiinni, tykkee että vaemosta lähtöö lämpöö ja turvoo ja vaekka mitä ja minä sanon sille jotta sitä, sitä, sitä sammoo hänestä lähtöö minulle. Käymme yhdessä ain', käymme aina rinnakkain...

Kirjailijatar,
tervetulloo suaren taekaan. Taegaan. Tuo g:n iäntäminen on muuten vaekeeta savolaeselle, pitäsköhän miettiä lokille uus nimi, jos tästä meinoo savon murretta immeisten iloks tae harmiks tulla enemmännii ;). Millon mitenniin. Millon sitä, millon tätä. Luppoon pysyvä uskollisena myös kirjakielelle, oeshan ikävä jos immeiset lähtöövät kielen tähen suaresta poes. Niin, tarkotin sannoo että kiva kun tulit ja tuuhhan toestekkii. Ja kiitos toevotuksesta. Tepsi!