mittee tästä tulloo

Tuas tulloo itekseen savvoo ku meren muttoo ja jo alussa pelekeen mitenkä suan ihtein pyssäytetyks ja mitenkä pitkälle tarinata vennyy, mutta kun Uuna toivo että anna merkki itestäs ennen ku männä touhotat tuas Savonmuahan uutta kotias ehtimmään ni tästähän se lähtöö.

                                                       klik
Niin, työ varmaan muistatta - suurkiitos kommenteista - jotta minä ja mies ollaan lähössä Savvoon asumaan, ku myö ollaan viärässä paekassa tiällä etelän maeilla. Tae kuka mistäe tykkee, ei paikessa  oo mittää vikkoo vua ku myö ei osata olla tiällä. Silleen ellee. Oekeesti ellee. Ja kesällä koettaa miehelläkkii vappaous: piäsöö irti ruatamisesta, ikäsä on tutkina pöpöjä, johan tuo riittää yhen immeisen osalta.

Alavariisa käyvvään löytöretkillä Savonmuassa. Mies on ottana ihan vappaapäeviä  että ehittäs monta talloo ja asuntoo kahtoo  kaapunnin selän ja mahan takkoo ja jalakojen juuresta ja piälaeilta.

Mäntiin tämmöseenkii asuntoon, ikkunasta näkkyy aekas hulppeeta - se on muuten kaapunti tuolla allaalla makkoomassa eli pötköttämässä vaekkei uskos, keskusta vallan ja Kallavettä piisoo silimille nelisenkymmentä kilsoo:

 Siinä saes tuntumoo lintuloeitten sielunelämään – ja mäkhyppääjien.

Parvekkeelta voes kahtoo möllötellä kuka mitennii Puijon hyppyrmäen huipulta laskettelloo ja ilimassa liitelöö eikä maksa vilikuilu mittää mitä nyt asunto pikkasen. Kuopijon parraat näköalat aokee silimiin etteen, Kallaveille asti ylj Puijon ikimetän ja koko ruutukuavakaapunnin. Mitteepä sanotta? Ei piäsis ajatus ihan vähällä katkeemaan ku kirjottelisin plokkiin ja välillä nostan silimät tietsikan ruuvulta ikkunaruutuun ja kahtelen miten muapallo Kuopijon kohalla pyörii.

Vua ei mies innostuna. Pelekee olla niin korkeella. No en minäkään innostuna, silikasta myötätunnosta rupes tasapaeno heittämmää... ja lisäks kuulin ettei putkiremppaa oo tehtynä. Tulloo se ettee kuitennii ja hinta nousoo eikä eläkkeellä yljmiärästä ennee ou - muuta ku maharenkaat.

No sitten minä mänin Keilanpurjeeseen, Suaristokaapunnin kerrostalloon, yheksänteen kerrokseen. Mies jäe pitelemmään lyhtypylyvästä kavun varrella, sille riitti tuo Puijon kuppeessa käönti. – Minä otan sieltä ylläältä sulle kuvan, huikkasin ja mänin. Hissi viep minne mielj. Korkeemmalle, korkeemmalle 1-2-3-4-5-6-7-8-9 kerros. Mies jäe  alas outtelemmaan.

Tämmöstä näkymee aakes, olokeepa hyvä:

Vuan ei ollunna sekkää meille. Liijan ylläällä ja kerrostalo, ei sua huastella mitä tahhaan ja soettoo pianoo lystikseen eikä vakavissaan.

Meijjän matka jatku. Suaristokaapunnissa on somia nukkekoteja ja isoja ökylinnoja ja pithän meijjän nekkii katastoo, mutta tulj vähä semmonen hyshys hipihiljaa -olo. Tontit on pikkiriikkisiä ja jos siellä nökötät ni et uskalla paljo aivastoo ettei nuapurj säekähä suati että mies päristelis moottorsahalla tae mittee se sillä ies tekis ku ei ois mittää mihin sahhailun tarvettaan suuntoo. Sahhailepa nyt sitten ruohotupsua moottorsahalla. Ei tuu mittää, männään etteenpäen.

Ajettiin aatolla kaekessa raohassa ja ihan sekasin ku ei tiijjetä mittee myö halutaan ja tekköökö ikä tennee...  ja osuttiin venepaekalle ja ihhaeltiin suarta ja mökkiä. Siellä se meitä outteloo, mutta nyt ei keritä käömään ku pittää männä katastammaan yks omakotitalo lähellä hevostilloo ja alakoulua. No se talo olj melekeen mutta ei kuitenkaa ihan. Ei tullu semmonen ah ja oh ja ihanuuksien ihmemaa olo joka joskus tulloo ku oekeeseen paekkaa ossuu ja syvän tykyttää ilosta, sen ihan tuntoo miten verj  ilosesti pulputtaa suonissa ja sanat viäntyy laoluksi, omia aikojaan.

                                                      klik
Tuljtiin takas Kuopijjoon ja mietittiin että entäs jos outellaan kaks vuotta. Kuopion Maljalahteen, keskusta-alueelle nousoo uus asumusalue, talot rakennettaa osin vein piälle ja asuntoihin liittyy laeturpaeikka. A vot. Oes pien purtilo millä piäsis kottoosa suareen. Puksuti puksuti. Ja parvekkeelta suatas ongitus kalloo jos se vaen oes luvallista. En tiijjä.

Mutta sitten myö ruavittiin tukkoo ja piätä ja mietittiin että entäs jos sinne tulloo kermoo eikä myö ite kuuluta kermaan, mies ei ies kampoo tukkoosa eikä oo kahtona peiliin varmaan vuoskymmeniin. Tuntisko ies ihteesä. En minä keikarilla mittää tekiskää. En minäkää ennee kahtele peilistä nuamoo ku pussit on silimiin alla ja juonteet männöö miten minnekkii, tuo uniapnealaete viäntää nuamoo uusiks. Mutta terveyttä piisoo ja sehän on tärkeintä, eikös siinä pihlajanmarjareseptissä niin sanota.

Männäänhä vielä Maljalahteen. Jos Maljalahen immeiset ruppee ostelemmaan kotiesa jatkoks ökyvenneitä, mitttee myö semmosia kateltaes, ei mittää. Meillä makkoo yks soutuvene jossaen järven pohjalla, toesen ostamista mietittää mutta mahtuisko se meijjän pikkupuatti miljoonavenneitten joukossa laiturin kuppeessa ies keinummaa, enpä tiijjä. Tulisko rotusortoo. Niin ja suattaapa olla että ku kaks vuotta outettaes Maljalahen talojen valamistumista, ne ovattii nii kalliit ettei meijjän eurot riitä etteistä pitemmälle. Siinäpä sitä oltaes näppiä nuoleskelemassa. Vanahat immeiset. Elinpäevät laskettu. Ei onnoo. Mittee myö tehhään? Myö halutaan mualle, kyllä se niin on. Luontoon. Vappaoteen.

Hyvät immeiset. Kuin taeottuna soep puhelin. Ja siellä on vanaha tuttu; rippikoulun  isonen, teologian yljoppilas, nykynen eläkkeellä oleva pappi joka ruppee kertomaan  mulle että rakentamasa hirstalo  järven rannalta isolla tontilla oes myynnissä... Sitä on tehty ku Iisakin kirkkoo ja jokkaenen kohta on kohillaan ja järvessä on kalloo niin paljo ettei riitä ikä niijjen syömiseks.  Ja rannalla on savusaona. Ihan ku ennen vanahaan suaressa. Matkoo suareen on parkymmentä kilometriä. Se on  syrjässä syvän-Savossa mäen piällä ja näköalloo on enemmän ku kerkii kahtoo ja paekkoo kututaan PikkuPuijoks. Sekkii vielä. Tuhat vuotta oun toevonu jotta voesin asuva mäen piällä missä näkis nokkoosa pitemmälle. Tämä pappi-immeinen on vanahimman siskon luokkakaveri ja ku se luokka nyt vanahoilla päevillä on ruvenna kokkoontummaan, ni sisko huasto meijjänkii Savvoon palluut sun muut rojektit ja pappi otti sanat korvasa tuakse ku muisti minut viijjentoesta kesäsenä rippileiriltä ku itkin  syntejä anteeksi vaekken ennee muista mittee syntiä mulla siihen aekaan säkissä olj. Ai niin! Kyllähän minä vesjsankollisen vettä kuahoin oekeen vaohilla leirituvan lattialle ku en ollunna ennen luutunnu. Uattelin olla noppee. Hävettää vieläe. Vua mitteepä menneistä. Männään eteenpäen. Tae otetaan menneet ja nykyset ja tulevat mukkaan, ku männään nukkumaan siihen hirstalloon. Niin, se sano, jotta pittää koemuata talossa vähintäennii yks yö jotta tietää minkälaenen henki siellä on. Sitten vasta ossoo sannoo ku yön ylj nukkuu, ottaako talo omakseen. Onko uamusella hyvä mielj. Käski ottoo näötölle petivuatteet mukkaa!

No mieshän innostu kovasti, hännii. Voep pärryytellä siellä ku tonttia piisoo ja sisällä soettoo pianoo, se on muuten mahottoman hyvä soittaja – mitenkä se oes voena Maljalahessa sitäkää illoo ilimoeille tuottoo. Ei mitenkään. No onhan niitä tikipianoja, mutta erj asia se on ku oekee soettopelj.

Ens viikolla kerron mitenkä meijjän käöp. Pitäkeehän peukkuja. Niin ja kiitoksia ku outta elänä mukana tätä rojektia. Katotaan joko se ratkee ja tulloo uuvvenlaesia kuvia niistä maesemista vae jatkuuko yhä. Nämä on ku nettireffit. Tae en ou semmosilla ollu, mutta kuvittelen että on sama tunne. Nyt on mieljkuva piässä tuosta käsinveistetystä hirstalosta mutta annahan olla mittee sielu sannoo ku niän sen ja makkoon miehen kanssa peiton alla laavantaen ja sunnuntaen välisen yön. Uamulla herätään hirsiin keskellä ku on suatu pitkä yö vettee hirsiä muan korvessa.
Toenen meistä kyssyy:
-Missee myö ollaan.
Onko siihen vuan yks vastaos:
– Kotona. Kotonapa hyvinnii.