Voe mahoton. Kävin piäkaapungissa männen tullen junalla ja pikkasen ratikallakii röllyyttelin, no sen vähäsen matkoo minkä se kesti.
Minkä tähen sinne mänin?
Tohtorj eppäelöö jotta mahassa on iso kysta mitä lie monjkilonen ku se pompottaa enempi ku golfpallo (en oo pelana ikuna golffia, jotenka en oo sitä vahingossa nielassu), enempi ku tennispallo (sekkii pelj on jiänä vällii). Jalakapallo olj jo likellä oekeeta mutta ilimapallo noein niinku iliman aekojaan vertailun vuoks tärppäs. Maha kasvaa vaekka muuten oun kuulema normaalivartaloinen - mittee se sitten tarkottaakaan. Ultrassa näkkyy kuulema sitten kaeikki tae aenai melekeen.
No minähä lähin matkaan lähete käslaakussa. Ensin junalla Helssinkii, sitten ratikalla etteenpäen kohti Töölöö ja Mehiläeistä. Mittee ihmettä? Ratikassa tulj äkkipyssäys.
Runeberginkatu olj syystä yhestä tahi tuhannesta tukossa ja ratikka lähti mänemään kohti Mannerheimintietä. Minä hyppäsin kyyvvistä, samaha tuo on kävellä ku aekoo olj.
Oespa ollunna takapuolen alla pyörä ni oesin hyrryytelly sillä (ei vaeniskaan, en oes uskaltana, niin olj kova tohina kaekenmualiman mönkijöeillä siellä tiellä). Oma apu paras apu, oma jalaka kullankallis.
Kansallismuseon kohalla huomoon mitenkä mua on nii kaonis. Kohta aenaein.
Ja arvatkeepa mittee minä sitten näein? Arvootta tahi että, joka tappaouksessa kerron ku sillä piällä oun.
Näein talon missee mies ja minä ens kerran toesiammo kaheltiin silimiin ja viis minnuuttia tanssittiin - sitte jo käsj tarttu kätteen ja on siinä pysynä; molemmilla olj hirmunen halu rakastuva.
Talossa keltaisessa meijjän tarina alako 26.1.1969:
Kumpanenkaan ei ou kotosin Pohjois-Pohjanmualta mutta sen osakunnan - Bottan - tansseihin vuan mäntiin ja tässä nyt ollaan mukavasti.
Iliman meikkiä pärjee naene ku naene mutta iliman leikkiä ja joulupukkia ja muumia oleminen oes aeka feikkiä. Näehen etteen olj ihan pakko pysähtyvä hustaelemmaa muutama sana.
Herttine, kelloha on jo vaekka mitä, pittää männä etteenpäen jottei tottuus unohu. Tutkittava tulloo, elekee hättäeillä.
Ei se tämä paekka oo, vähä vielä etteenpäein...
Tänne!
Ultraliäkärj tutki ja tutki, ja lopputulema olj jotta paksusuolessa on nii paljo ilimoo, että sen tähen oon ku ilimapallo ja vesjuoksussakkii päehitän kaeikki. Pysyn pinnalla ihan itelleen. Kaloella on ilimarakko ja nyt se on inehmolla. Haaska kuulla se vuan ei se mittee tämä lysti makso. Ku summa rävväytettiin minun kaehileikattujen silimiin etteen, meinasin nielasta ilimoo vaekkei paljo lissee mahhaan ennee ies mahu. Taijjan ostoo vaavvan ilimivaevaliäkettä. Mittee kuplajuttuva se nyt oljkaa.
Minkä tähen sitten oon muuttuna ilimapalloks? No siks, ku saerastan uniapneoo ja roekun yöt uniturbon letkussa mitä kaotta ilimoo suhisoo minnuun mutta se ruoja ja kutjake karkoo osin mahhaa eikä mää kaekki keuhkoehi niinku tarkotus on. Lennellään sitten niin ku ilimallo. Mahtuuhan tähän mualimaan monenlaeista vipeltäjjee. Litteemahasia ja sitten niitä toesia, pyöreitä.
Tarinamaanantai: Synty
29 kommenttia:
Nyt ei enää tiedä, mitä uskoa, kun oikein savolainen on päässyt vauhtiin. Vaan hauskalta kuullosti ainakin lukiessa ja mukana kulkiessa, maksaessa oli tietty eri juttu.
Mistähän minä tuota ilmaa mahaan kerään ja imasen, kun kuulostaa samalta taudilta, vaikka ei yölaitetta olekkaan.
Mutta oli sitä hauska lukea, kiitos!
Voi taivas sentään, miten hauskalla huumorilla tarinoit tutkimusreissustasi.
Tiiviistipä se ilima suolen mutkiin ahtautuu, kun ei lähde sillä tavanomaisella konstilla.
Ilmapallomaha ei varmaan tunnu mukavalta, mutta näin luettuna se oli kerrassaan kuplivan riemastuttava. Tarina herkullisesti mutkitteli - vähän kuin suolisto ;) Kroppakorjaamokuva kohdalla :D :D :D
Botta oli muutes minun osakunta, vaan en muistaakseni tansseissa käynyt siellä koskaan. Ties minkä miehen menetin.
Kaiken kaikkiaan, onneksi sieltä masustasi löytyi kuitenkin vain ilmaa :)
Tämäpä haaska juttu olj...:D
No, kävit sitte kotikulmillasikin sirkusta kuvaamassa. Oletko kameroinesi täällä torstainakin entiseen aikaan?
Varmasti ol helepottava tieto, ku selvis, että kuplatonilla vaivoo voip hoitoo. Ei taijja siitä talosta tietoo herruu mitättömällä summalla.
Missäpä sitä muualla myökää miehe kanssa ois tavattu ku Bottalla syksyllä 1973. Tai sitte Hämiksellä. Pien on mualima, ku sammoo ovenrippoo on nyvitty rientoloihe männessä.
Minäkin siellä bottalla 70-luvun alussa riehuilin, mutten miestä kyllä sieltä löytänyt..
ihana, hauska pääkaupunkiretkitarina..
Opettaja opettaa...vaikka varmaan nämä ovat tuttuja sulle
Pureskele ainakin 50 kertaa ruokasi
juo riittävästi vettä
syö hitaasti ja rauhassa
vältä vehnätuotteita
pois kaikki nopeat hiilihydraatit..sokeri etenkin..
liikunta...
ja niin edelleen...
Onnekas ilmapallomatka, mahassa on kevyt palloa kuljettaa ei karkaa.
Onneksi ei ollut mitään pahempaa.
Mukava on kulkea nuoruuden jalanjäljissä ja ennenkaikkea muistella.
Tuttuja kulmia minullekin. Pitäisi lähteä taas käymään.
Voi kun olikin niin hauska ja lopulta iloinenkin tarina!
Mä pelkäsin, että sulla olis vaikka mitä siellä mahassa.
Vaikka syöpäkasvainta, mutta Luojalle kiitos, olikin vaan ilmaa!!!
Ihana ilma!
Voi pyhä jysäys, mikä tarina! Onneksi vain ilmaa, vaikka uskon että sekin voi olla aika kelju juttu. Joka tapauksessa hauska aikamatka nuoruuden lähteille. Bottalla olen aikoinani käynyt minäkin, mutta ei sieltä mitään hihaan tarttunut. Veljelläni siellä sen sijaan tärppäsi: pääsiäisenä vei tytön tanssiin ja jussina vietettin häitä.
Voi hyvät hyssykät miten ilmavasti tämä synty-tarina kulki!
Vai onko se ilimavasti?
Vaan onneksi ilmaa kummempaa ei löytynyt.
Ja nytpä nähtiin mekin keltainen talo, joulupukki ja muumi.
Sepä olikin hauska matka ja saatiin kävellä kanssasi oikein pääkaupungissa. Taitaa olla kallista ilmaa sisälläsi, vähän kuin kultahippu suolistossa, ei ihme että sen katsomisestakin laskuttivat. Hyvä ettei sen pahempaa ja nyt voit taas lauleskella jotta 'ilmapallona luoksesi pompin'..
No kaikenlaista vaivaa sitä voi ollakin! Ei varmasti kiva, mutta onneksi ilmeisen vaaraton vaiva.
Askeleesi on nyt varmasti paljon kevyempi, kun tiedät kulkevasi ilmapallon, etkä jonkun inhan kasvaimen kera. :)
Unjapnejan ja uatomaattipaenevehkeen yhteyvessä kääp justiisa niinko out kuvvaellu ja liäkärrii suurela rahalla on tovistanu. Ilemoo männöö sinne minne on reikijä. Onni onnettommuuvessa on kuitennii se että sielä löytyy reikä myös loppupiästä, josta liijat ilemat tulloo aekannaa poekkee. Minuki maha pullistelloo sillotällö ja hoekkenoo tuas omija aekojaa. Jotta ilemat saes poes sillonku haluvaa, nii pittee erakoetuva millo minnekkii ja antoo vuen tulla niiettä paakkuu ja poksahtelloo.
Voi sinnuu ihana Lastu!
Tuotako ei osanneet uniapnealaitteen reseptin määränneet lääkärit kertoa/arvata ilman kallista matkaa ja sairaalakäyntiä? Luulisi olevan jo kokemusta ja tietoa kertynyt.
Jännitti niin alkutekstien jälkeen matkakertomus, etten osannut iloita muumeista enkä pukeista - no, kroppakorjaamon kohdalla vähän hyngähdytti ü
Onneksi ilmaa. Mutta ei siis ihan ongelmaton laite sitten sekään. Voisi melkein luulla, että kaikkiin vaivoihin löytyy hoito, jotka tuovat mukanaan toisen mokoman uusia vaivoja..ü
Onneksi se on pelkkää ilmaa!
Tuli mieleen Maija Poppanen ja pankkiirit siellä ilmassa hihittelemässä. Sinnehän ilmapallot pyrkivät. Ei auta muuta kuin sanoa:
Super-cali-fragil-istic-espi-ali-docious...
Sinä tosiaan osaat ottaa ilon irti noinkin ikävästä asiasta kuin lääkärireissusta, ja kaiken kukkuraksi vielä jaella sen ilon eteenpäin =)
Hersyttävä tarina :)
Voe tokkiisa, outpa suanu ilemoja pieltäväks. Vuam mukava ol lukkee, ettei oo mittää pahempoo.
Onneks oli vain ilmaa!
Kyl nauratti, vaikka ei kait pitäis! On omakohtasta kokemusta ilimasta joka ei löydä tietänsä ulos. Lääkärinreissun seki pallo vaati..
Voi mahoton, miten hauskasti kerroit lääkärireissustasi. Kuvatkin sopivat tarinaan kuin nenä päähän! Kohtalo puuttui peliin, kun teidät molemmat sinne "Bottanille" johdatti aikoinaan!
Uuna,
kiitoksia kun kulit mukana koko pitkän matkan. Tulj jotenniin helepompi olo ku käävvään yhessä etteenpäen. Piäkaapungissa - vaekka oun asuna siellä aekonaan vuoskymmenet -, mulla olj aena tunne että kaapunki on ihan hyvä ja kaanis ja virkee, minä ite vuan oun viärässä paekassa siellä.
Määpä sinnäe mahaultraa. Tulloo se kalliiks mutta monta kivvoo kuvvoo suat mukkaas sisukaluistas. Voe mahoton miten on sappikii soma eikä kiven kivvee nävy.
aimarii,
sitä minnäe ihmettelin liäkärille, jotta mitenkä se ilima ei tuu ulos vaekka kuinka sitä kutun ja muanittelen. Ei se liäkär osanna sannoo mittää, mutta lopulta käski männä uuteen ultraan, gynekologiseen ku ihan kaekkee tämä tohtorj ei niä eikä oo perehtynä naesen saloihin, mutta joku toenen oes. Eli alamaha jäe tällä erree katveeseen. En tiijjä, kehtoonko ihan het’ männä uutta kuurupiiloo leikkimään. Eiköhän tämä tieto riitä että ilimoo on siellä vaekka muille jakkoo mutta tuskin kukkaa sitä huolii. Omavarasuutta lienee kyllin kaekilla ;)
Ruska,
onneks tämä loki ei ou iäniloki, voes kuulua semmoset pörinät että lukemista haettoo.
Mukava ku jaksoeit seurata suolenmutkajuttua, suaren taegasta välillä minullekkii yllätyksenä sitä sorttia tulloo. Niin, tae yllätyspä hyvinnii tae ei kuiteskaa. Ku pistän kotjkielen, savon vaehteen piälle, jotennii ajatus männöö jären eiltä. Yritän juosta perässä ja ottoo sitä kiinni ja pistee aituukseen mutta mitä vielä, kertomus juoksoo estojen ylj ja tulloo tunne: antaa männä minne tahhaa ku on alakuun piästy, mitteepä tätä elämee pilttuussa pitämään.
Voe ihme, sinä oot ehta bottalaenen, onneks olokoon. Vuan tanssilot jäevät sinulta siellä vällii... -Bottalla en huviksein tanssina, vasiten (22-vuotias opiskelijayksinhuoltaja kun olin) olin miestä ehtimässä ja ku kohalle osu, lopetettiin tanssi hetpaikalla (kumpanenkaan ei ossoo) ja mäntiin juomaan limunaatia, keltasta jahvoo, sen muistan, ja kerimään elämee aaki.
Ellinoora,
kiitos sinulle rohkaesusta: anna tulla vuan sitä kieltä mitä ossoot elikkä savvoo, elä pijättele. Se olj niin nätisti sanottu että minähän piästän savon laokkaamaan vappaasti nurmella ja veissä, mäen mutkissa ja metän sammaleilla, ja vaekken aina ni sillon tällön.
Kiitos kun jatkat 12 kuvan sarjoo. Sanohan Puasikivelle terveisiä. Ilo on ollu tutustua tähän kaapunkiin – ja sinnuun ;).
Piri,
juu, ei ollu halapa se ultrareissu. Mutta sisätaotiliäkärj ku käski männä ni mäninhän minä. Hänen olj vaekee suaha selevee sormilla mahhoo rutismalla, mittee siellä on vae eikö mittää. Suattaa olla, että ku nykyliäkäreillä on kaekenmualiman ultrat, ni niillä diagnoosin teko pelekän kopeloinnin perusteella hiipuu. -Isä olj sisätautiliäkärj aekoja sitten eikä sillä ollunna käätössä ku EKG-vilimi ja omat käet, opit ja kokemukset, ja niillä evväeillä olj diagnoosit tehtävä ja potilaeita aatettava. -Päevee, määhän ultraan ja lapraan, kiitos ja kuulemiin, suattaavat nykyliäkärit sannoo. Ja minähän mään. Oekeesti oon kuiteskii ilonen että kaekki on hvvin sisällä siellä.
hanne,
oekein paljo kiitoksia opettajan ohjeista.
Nyt tulloo tunnustus (ja sen jäläkeen alakaa parannus):
- hotkin ruuat, ku tykkeen hyvästä ruuasta liikoo
- vettä en ehken juo riittävästi, paljo sitä kuitennii männöö
- tykkeen vehnäleivästä (ja rukkiista ja ohrasta ja kaarasta) ja pullasta mutta vehnäsiä syön vuan laavantaena ja sunnuntaena, no, tiistaena toesinaan ja perjantaena esimakuna laavantaelle
- sokeria yritän välttee, mutta, mutta... välillä ostoo hyrräytän suklaalevyn, ku siitä on niin ihanat lapsuusmuistot. Mummi ja suklaalevy, oh. Oe niitä aekoja...
arleena,
voe miten haaskasti sanot: sammoo ovenrippoo on nyvitty rientoloeihiin männessä. Ja mies hyvä ja kultanen tarttu matkaa. Ihanoo, ihanoo. Kultarinkeli tulloo ku mies sormuksen sormeen sulloo.
Harakka,
kiitos. Ilo on suaha ellee. Minäkii uattelin, voesko mahassa olla jottae ikävöö varsinnii ku lähetteen kirjottana liäkärj sano jotta toevottavasti ei ultrassa nävy mittää pahempoo. Vuan ei ollu. Ihan siistit sisäkalut. Ilima mahassa vuan kujjeiloo eikä ossoo tulla ulos.
Ina,
veljes olj noppee; piäsiäesenä tapas elämäsä naesen ja jussina jo naemisiin. Mitteepä suotta jos tähet tuikkii ja lähettää lemmen kemioo joka on hyvvee liimoo. Yhteen kuulutaan ja se tunne pittää.
Mk,
eikös ou keltanen talo jännä (siellä voe löytee kohtalosa), niin, ja joulupukki keskellä huhtikuuta naarattaa (vua mittee vaste se käskee puhuva kuiskoomalla, eihän siinä liikennemelussa voe kommunikoeja hipihiljoo). Muumille sanomma saman kuin se meille: hyvvee kevättä.
Sirokko,
mukavaa myös minusta, kun liityit seuraani. Kultahippusia tuntui suolistossa todella olevan – paitsi pernassa kun se on melkein kolmekymmentä vuotta sitten poistettu. Avitin vähän ultramiestä, kun hän etsi pernaa, sanoin: ei oo, ei näy, johon hän, kiitos tiedosta, johan ihmettelinkin, ja suuntasi tähtäimensä muille sisäelinteille.
Ilmapallona pompin ja vesissä juoksentelen ;). Hyvin männöö, mutta antaa männä.
Anskukka,
niinpä, huojentava oli tieto, että olen ”tyhjää” täynnä. Sisätautilääkäri sanoi, että joskus kystat voivat olla ties kuinka monta kiloa painavia. Paljonko muuten ilma painaa ;).
Sanajalaka,
haaskastipa huastelet yhteisestä vaevasta. Eipähä tuu aeka tämän tauvvin kanssa pitkäks ku suap ihmetellä, miten on välillä iso mahakumpu ja välillä se häviää melekeen kokonaan, ihan ku kurillaan kuurupiiloo leikkii.
Minä paukun ja poksahtelen kotosalla, kaapungilla, toreilla ja kaopoissa. Onneks kaapoissa on ylleesä taastamussiikki (tässä tappauksessa se on onni, muuten en siitä väitä), marssin tahtii ku piästelen marketissa, kukkaa ei tajua mittää paitsi errään kerran kun mausteitten kohalla karkas isompikkii iän perästä ni naenen joka olj ostamassa mitä lie maustetta, kahto minnuu ja lähti äkkiä karkuun. En kerinnä sannoo: elähä hättäeile, ei tämä paukku ja pyrräys tahi mitä nimmee itekukkii käöttää, haese eikä mausteisiin tartu. Mutta sinne mänj, hammeen helemat heiluen.
miina,
kiva nähhä sinnuu tuas;).
Pankin talkkari,
niin, kyllä ylipainehoidon kanssa välillä täytyy tehdä sinunkaupat toisenkin kerran, ettei luovuta kesken hoidon. Tunnollisesti kuitenkin koneen kanssa yöt puuskutan, koska hyödyt ovat selkeästi haittoja suuremmat. Vertaistuki on mahtavaa. Sain eräältä samaa tautia potevalta monta kokeilemisen arvoista vinkkiä. Perästä kuuluu. Toivottavasti hellittää kun mm. Pilates tulee ohjelmaan.
Obeesia,
niin; kyllä on syytä olla kiitollinen ;).
mm,
Maija Poppasella on arvomaailma kohdallaan. Jos pitää valita elämänarvoksi raha tai hihitys - huumori kaikissa säteissään (kyyneleetkin siihen mahtuvat) -, valitsen iliman muuta jälkimmäisen.
Demetrius,
kiitos.
Äkkiä tulee taas mieleeni Elina Karjalaisen pakina linja-automatkastaan Kuopioon. Mikä puheen porina autossa vallitsikaan kun matkustajat intoutuivat kertomaan – kuolemasta. Ajatella, sekin meni hakemaan kellarista (en muista mitä), mutta kompastui portaissa ja kuoli, noin vain yhtä-äkkiä. –Tuo pakina teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Itku tulee ajallaan, niin naurukin – ja välillä ne sekoittuvat vyyhdeksi niin kuin elämä sen monissa mutkissa ja vaiheissa, ilossa ja surussa.
jl,
kiitos. Elämä tarjoaa tarinoitaan. Ihan ilmaiseksi. Tai no joo, lääkärilaskun ja ultran verran maksoi tässä tapauksessa ;).
Simpukka,
ilimoja on tojen totta pietty ja mitä enemmän naaraa, sitä enemmän p-i-e-r..... ettää. Ja se tekköö hyvvee terveyvelle.
Kaanon,
ihme juttu, että ilima voe eksyvä. Vuan onhan näenä päevinä suanu ihmetellä ilimoja enempikin, voe mahottoman mahoton. Mutta hyvä kun sinullae ilima piäs lopulta vappauteen.
Luin just narratiivisesta lääketieteestä. Lääkärin pitäisi kuunnella tarkkaan potilaan tarinaa sairaudestaan eikä tuijottaa tietokoneruutuun tms. Harrastinkohan nyt saaren taigassa blogiystävien kustannuksella narratiivista lääketiedettä. Kiitos, blogiystävät, olette loistavia lääkäreitä, kuuntelussa on arvosana kymppi plus ;).
marjukka,
kiitos. Niin, elämä on jännittävää, kohtalokastakin välillä. Ja kun kohtalo hymyilee bottalla, se on menoa se – samaan suuntaan, rinnakkain, käymme yhdessä ain. Pullein purjein ja mahoin purjehtien. Eteenpäin elävän mieli.
Ilouutinen ;).
Kiitos, Maelka ja Irwikissi!
Kulmilla olet käynyt!
Katsoinpa taas uusin silmin kaupunkiani, ja samaakin huomasin kuin sinä - Kansallismuseo on mielestäni Helsingin kaunein rakennus. Onneksi vaivaan löytyi konstit!
Pau,
Kansallismuseon kulmilla voi tehdä myös oman elämänsä henkilökohtaista historiaa.
Itse olen havainnut, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kiinnitän huomiota rakennusten arkkitehtuuriin. Ennen porhalsin ohi mitään näkemättä. Oli kai oman elämän rakennusprojekti niin kesken ;).
Tervetuloa saaren taigaan!
Lähetä kommentti