1919
Suru-uutinen saapuu: perheenpää on jäänyt Kuopion rautatieasemalla junan alle ja saanut surmansa. Nuori leskiäiti suojelee lapsiaan läpi elämänsä eikä jätä heitä silmistään. 
1937
Kun tyttäret lähtevät opiskelemaan Helsinkiin, hän seuraa heitä sinne. Ja kun tyttäret löytävät elämänsä miehet ja palaavat Kuopioon, asettuu hän tyttäriensä perheiden pariin, samaan pihapiiriin.
Kuluu vuosi, kuluu kaksi, kolme, neljä, viisi... ja niin kotikoivun ympärillä kirmaa tyttärienlapsia, joilla on muutaman porrasaskelman päässä mummola kuin kiiltokuva mutta niin totta. Ovi aukeaa. Mummi on leiponut leipää, se on sopivan lämmintä. Opin: maailmassa on ainakin yksi ihminen, joka ei suutu mistään eikä koskaan ja jonka hyväntahtoisuuteen voi aina luottaa.
Kuluu vuosi, kuluu kaksi, kolme, neljä, viisi... ja niin kotikoivun ympärillä kirmaa tyttärienlapsia, joilla on muutaman porrasaskelman päässä mummola kuin kiiltokuva mutta niin totta. Ovi aukeaa. Mummi on leiponut leipää, se on sopivan lämmintä. Opin: maailmassa on ainakin yksi ihminen, joka ei suutu mistään eikä koskaan ja jonka hyväntahtoisuuteen voi aina luottaa.
1955
Mummi täyttää 10.6. seitsemänkymmentä vuotta.
mummi syntyy 10.6. (1885)
äiti syntyy 10.6.(1917)
mummi kuolee 23.9.(1968)
äiti kuolee 23.9.(1973)
Äiti,
äitiys,
äidillisyys,
muisto äidistä
- tai äitiydestä.
äitiys,
äidillisyys,
muisto äidistä
- tai äitiydestä.
25 kommenttia:
Yritetään sitten toisella selaimella, jospa se antaisi kommentoida.
Ihmettelin noita samoja päivämääriä, miten se voi olla mahdollista.
Ihanaa kun sinullakin on ollut mummo, jonka syli on aina ollut lämmin. Niin minullakin oli mummo, jota aina muistan.
Hups, kommenttini teki katoamistempun..
Pappala ja mammala, kaksi niin erilaista kuvausta, toinen kuultu toinen eletty, kumpikin yhtä elävä tarina. Ja sinä olet saanut kasvaa ihanteellisessa ympäristössä, saanut hyvät eväät elämään.
Lisään vielä että melkoista sattumaa nuo syntymä- ja kuolinajat!
Tänä vuonna etenkin olen miettinyt äitien ketjua.
Mietin myös äitisi varhaislapsuutta. Ensin nuo historialliset vuodet 1917-1919 ja sitten vielä isän kuolema...
Lämmintä ja karua kertomaa... niin paljon ajatuksia herätti kauniit vanhat kuvasi..... Tämä on hieno äitiys!!!! Kertakaikkiaan!
Tärkeät muistot omasta isoäidistä ja äidistä. Ja se, että on saanut turvaa ja tukea ja rakkautta
Raskaita aikoja ja suuren menetyksen kokeneena mummisi sydän ja syli pysyi lämpinä ja avoimena, eikä kokemukset kovettaneet häntä.
Sinulla on ollut ihana mummola.
Minä en ole mummoja nähnyt. Molemmat ovat kuolleet nuorina paljon ennen, kuin mitä minä olen syntynyt.
Ihan kylmät väreet tuli nuista päivistä. Miten se voi olla madollista... Mutta mukava oli lukea äideistä pappalan vastapainona.
Ajatella, miten he elävät sinussa ja ajatuksissasi edelleen. Ja nyt jopa blogistaniassa, mitä eivät kumpikaan olisi varmaan ikinä osanneet kuvitella.
Kappale historiaa.
Miten erilaisia kuvia nyt syntyykään ylioppilasjuhlista tai seitsenkymppisiään juhlivista.
Noihin samoihin päivämääriin havahduttiin isän kuollessa.
Hänen isänsä oli syntynyt samana päivänä, vain 100v aiemmin.
Emme tunteneet häntä sillä hän katosi sodan viimeisinä päivinä.
Mummot haluavat menestystä ja onnea lastensa ja lastenlastensa elämään, vaikka itsensäkin unohtaen.
Mikä sen suurempi ilo heille kuin saada tuntea läheisten onnen ja menestyksen.
Sattumaako, että syntymä- ja kuolinpäivämäärät olivat samat.
Kauniisti kirjoitit äideistä :)
Mummolla on pilkettä silmäkulmassa, sen huomaa kuvistakin. Olit onnentyttö kun pihapiirissä oli juuri sinua varten ihminen joka ei suutu mistään eikä koskaan ja jonka hyväntahtoisuuteen voi aina luottaa.
Läpi tarinan voi tuntea historia siipien havinan. Niin yksilöiden kuin kansakunnan vaiheidenkin. Yhteiset elämän ja kuoleman päivämäärät äidillä ja tyttärellä, ihmeellistä.
Muistot jatkavat elämää. Kuvat kertovat oman tarinansa. Hyvin tehty, kiitos.
Maagista: äiti ja tytär syntyvät ja kuolevat samana päivänä, ikään kuin kutsusta, yhteisestä sopimuksesta. SAttumat ovat aina kiehtoneet mua!
Ihanat kuvat, nuissa kasvoissa alkaa olla jo paljon tuttua... Ja tuo nauravainen mummi, silloinkin kun ei naura, sisällään sitä naurua näkyy...
Ihana tarina, ihanat kuvat. ♥ Elämänmakuisia ja tosia, ja äitiyttä kuin myös mummouttakin parhaimmillaan.
Huikeaa sattumaa nuo samat syntymä- ja kuolinpäivät :O
Sinulla on ollut mummi! Olen ollut aina hiukan kateellinen sellaisille, jotka ovat tunteneet isoäitinsä.
Voi silti olla, ettei minulle olisi ollut iloa kummastakaan. Kertovat, että isoäidit olivat tiukkoja ja ankaria naisia. Ehkä heiltä ei olisi hellyyttä riittänyt niin monelle lapsenlapselle, kuin meitä sikisi.
Meillä kaikilla on varmaan paikka ja tarkoitus tässä maailmassa, vaikkei sitä aina ymmärtäisi.
Koskettavat kuvat ja sanat.
Niin kaunis kuva ja tarina sen ympärillä.
Oma isoäiti, mummu, mummi, on ollut hyvä esimerkki kaikille lapsille, niin omille kuin lapsenlapsillekkin.
Hieno kertomus äideistä, mummeista...
Ihmeellisiä sattumia päivämäärissä. Mutta näin meilläkin: Ina syntyy 24.12 - Inan mummo kuolee 11 vuotta myöhemmin Inan kotona 24.12. Ja taas, Inan koira City kuolee 2.5.2000, Inan uusi koira Monty syntyy saman päivänä...
Kyllä maailmassa sattuu paljon ihmeellisiä asioita ja yhteensattumia, kuten nuo yhteneväiset päivämäärät tässä tarinassa.
Kyllä mummut ja papat ovat tärkeitä lapsille ja lapset tärkeitä mummuille ja papoille! Minulla ei ollut mummuihini kovin kiinteää suhdetta, osin pitkän välimatkan vuoksi, joten nautin, kun omat lapsenlapseni asustavat tässä lähellä ja saan oikein "mummuilla".
Täällä on kovin hiljaista..
Jäi mieleeni pyörimään jossain kommentissa ohimennenmainintasi keskustasta joka on sittenkin liian suuri ja kaupunkimainen teille.
Miten ne kuvat Kuopion keskustasta näyttivätkin niin "vääriltä". Ei sillä että minä olisin mikään sanomaan missä ihmiset voivat asua. Mutta että joko aloitte samantien muuttaa toisaalle?
Toivottavasti kaikki sujuu hyvin..
Uuna,
äitini kuoli 23.9. heti puolenyön jälkeen, jolloin kuolinpäiväksi (mutta ei -vuodeksi) tuli sama päivämäärä kuin omalla äidillään, mummillani. Niin eripituiset olivat heidän elämänsä.
Sirokko,
mitähän jälkiä pappalasta ja mummolasta on tullut matkaan, omaan "sisikuntaan"... Vaikka isovanhemmat olisivat kuolleet ennen syntymäämme, he elävät meissä. Hurjaa.
mm,
elämänkaarikurssilla joku otti esille äidinisäni kuolinvuoden 1919. Entäpä jos ukki jäi junan alle siksi, että hänet sinne tyrkättiin, kyseltiin. Niin lähellä oli kansalaissota. En tiedä. Ainakaan meille lapsenlapsille ukin kuolemaa ei käsitelty koskaan. Puhumattomuus ei ehkä ole hyväksi. Syntyy pitkiä varjoja.
kiirepakolainen,
sitä elämä on, vuoroin karua, vuoroin lämmintä. Ja välillä ne ovat sikin sokin, limittäin ja lomittain. –Ajatella, mummini ei päästänyt äitiäni silmistään elämänsä ajan. Ja pihapiirin vävyt hyväksyivät asetelman täysin meistä lapsenlapsista puhumattakaan.
pappilan mummo,
miten paljon ihmiselämään mahtuukaan turvattomuudentunnetta – mutta sen vastakohtana myös turvallisuutta. Kunpa jokaisella olisi edes yksi turvallinen ihminen, jonka puoleen voi kääntyä aina.
aimarii,
niin, mummini masentui miehensä kuoleman jälkeen, oli oikein vuoteenomana, mutta kun puolen vuoden jälkeen siitä nousi, otti elämästä ilon irti aina. Ja hänen ilonsa lähteet olivat lapsissaan, lastenlapsissaan.
Mummisi elävät sinussa, mutta silti tuntuu haikealta ettet ole heitä koskaan kasvokkain tavannut. Huokaus.
Ruska,
sukupolvet käyvät omat tiensä. Miten valaisevaa olisi sanamukaisesti päästä eläytymään omien isovanhempiensa ja vanhempiensa vaiheisiin. Ehkä sillä tavalla oppisi ymmärtämään itseään paremmin. Niin, eivätpä ukkini ja mummini arvanneet, että heistä blogistaniaan kirjoittelen. Mitähän moisesta tuumaisivat? Onko kulunut kyllin pitkä ”suoja-aika” ja hyväksyisivät tarinani heistä ;). Omaa tulkintaani tämä on. Joku sisaruksistani tai serkuistani näkisi jotkut asiat ehkä toisin.
Mk,
niinpä, myös kuvat puhuvat. Minua on aina jotenkin huvittanut pyöreiden vuosien syntymäpäiväkuvat, missä kukkia maljakoissaan on lattioilla ja pöydillä eikä yksi tai kaksi vaan satamäärin. Mitataanko lukumäärällä suosiota, ehkäpä. Mummilla tuntui olevan ystäviä yllin kyllin.
Sinun suvussasi on myös samojen päivämäärien mystiikkaa ilmaisemassa elämän alkua ja loppua.
arleena,
niin, jännää havaita, että mummi, kiertokoulun käynyt leskiäiti, halusi kouluttaa tyttärensä ylioppilaiksi. Tiettyä ristiriitaa on siinä, että mummi kuitenkin ”kielsi” lastenlapsiltaan läksyjen luvun: elekee lukkee, tulloo vuan piä kippeeks.
jl,
kiitos!
Demetrius,
mitä vanhemmaksi elän, sitä selvemmin huomaan, miten ihmisen toimia ohjaa hyvä tahto ja valitettavasti välillä paha tahto. Mummilla oli aina hyvä tahto. Ihmeellistä ja ihanaa nähdä ja kokea se.
Simpukka,
niin, ajattele miten hyvä olisi saada lukea esivanhempiemme pienoiselämäkerrat mahdollisimman kaukaa. Millainen tarina olisi esimerkiksi esiäideillämme vuodelta 1810 jne.? Lukisimme varmasti sydämet läpättäen ;)
isopeikko,
kiitos.
Mummilla on lastenlapsia yhteensä kahdeksan. Kummallakin tyttärellä neljä. Tyttäret synnyttivät samoina vuosina: ensin kumpaankin perheeseen syntyi melkein perävuosina kolme tyttöä ja sitten, yhdeksän vuoden tauon jälkeen, syntyivät iltatähdet, pojannassikat. Ja mummi kaiken tämän keskellä, iloitsemassa.
Kutuharju,
totta, sattumissa on taikaa. Sattumaltako tänne on tultu, sattumia ihmettelemään ;). Mikä on sinun elämäsi suuri sattuma?
Mummin kasvot ;). Minulle on sanottu että alan vanhemmiten muistuttaa yhä enemmän ulkoisesti häntä. Itse en osaa arvioida mutta saattaa hyvinkin olla niin. Kunpa silmien pilke ei missään vaiheessa sammuisi. Tulisi vain tilapäinen silmänpilkkeen toimintahäiriö, silkkaa kontrastin voimoo, antamassa potkua ilolle.
Irwis,
ajatella, en muista kovinkaan paljon jutelleeni mummini kanssa, mutta hänen iloisen ja lempeän läsnäolonsa voin aistia nytkin. (Mutta samalla äitini surumielisyyden. Elämä oli satuttanut hänen perusturvansa, eikä hän siitä tuntunut toipuvan.)
Obeesia,
voi, nythän sinä voisit adoptoida mummini ;). Antaa mummin säteillä.
Niin, mummous ei ole aina päivänpaistetta ja hyväksyntää. Toinen mummini oli tämän naurumummin vastakohta. Isänäiti oli kiukkuinen ja komenteleva mutta kun olen lukenut hänen kirjeitään 20-luvulta, tiedän syitä.
AnniKainen,
samaan minäkin tahdon uskoa: meillä on kullakin paikkamme maailmassa. Kohtalomme, niin, miksi sitä sanoisi. Elämänarvoissa melkoisen ylhäälle nostaisin hyvän tahdon. Sen voima on huikea.
Harakka,
sinua taidetaan kutsua mummuliiniksi. On mummoja, mummeja, mummaa, kas kummaa ;). Jotain hyvin pehmeää ja lempeää mummoihin liitetään ja aivan oikein. Kauan eläköön mummuliinit ja heidän mummikaimansa ;).
Ina,
jouluaatto on ollut sinulle elämän ja kuoleman päivä. Olet joulun lapsi. Ja mitä tapahtuukaan 2.5. Jälleen joudut havaitsemaan elämän ja kuoleman kehät – elämäksi ovat molemmat. Toiset elämykset pysyvät muistoissa, toiset tarjoutuvat elettäväksi tässä ja nyt.
marjukka,
pitkä välimatka mummulaan saattaa vieraannuttaa. Niin tekee myös aika. Muistan Eeva Kilven sanoneen: nauttikaa, isovanhemmat, lapsenlapsistanne silloin kun he ovat alle kymmenen vuoden. Kun he kasvavat, kaveripiiri tulee tärkeämmäksi eikä heitä enää samalla tavalla mummolassa näy. Tämä taitaa pitää kohdallani paikkansa. Vaikka silti he ovat niin tiukasti sydämessä, etteivät varmasti koskaan sieltä irti pääse ;). Uskon että sinun Danisi on aina lähelläsi, kasvaisi vaikka kuinka suureksi ;).
pankin talkkari,
kiitos kuulumisten kysymisestä. Mukava kun piipahtelet saaren taigassa ja anteeksi kun luikin saareen viikkotolkuksi mitään ilmoittelematta ;). Tutkimme saaren myös netin käytön kannalta. Netti ei siellä toimi. Miten kesällä bloggailun käy kun saareen asetumme piiitkiksi ajoiksi? Toivottavasti blogiystävät eivät turhaudu, vaikka katkoja, joiden pituudesta en vielä tiedä, tulee. Mikä saaren taiga se on joka ei lähetä luettavaa eikä katsottavaa? Varsinainen taiga.
Muutamme ensi kuussa Kuopion satamaan pieneen kaksioon, missä toimii netti. Voin sieltä käsin käydä pistämässä saaritarinoita blogiini ja lukemassa blogejanne, mutta kuinka usein, en tiedä.
Kuopion sataman kaksio on tähystyspaikkamme mistä käsin tiirailemme ”lopullista” valintaamme. Olemme varanneet pienemmältä paikkakunnalta vuoden perästä valmistuvan kodin, mutta sen voi vielä perua. Ehkä olisi viisainta yhä katsella... Ei meistä selvää saa. Kun päätöksen hetki koittaa, alamme panikoida. Kyllä taas ilmoittelen, missä asustelemme ja millaisia taloja ja koteja käymme Savonmualla kahtelemassa. Tästä tulloo hupia, toevon mukkaan.
Lähetä kommentti