perjantai 18. helmikuuta 2011

Onni - arvostus ja kiitollisuus


Voi hyvä luoja! Kiitos etten ole kuin nuo toiset: en lahjaton, en ruma, en köyhä. Kiitos että dollarihymyni niin kasvoillani kuin autoni kiillossa ei  petä, kiitos että olen edustuksellinen, kiitos että samppanjani on kupliva, omaisuuteni  häikäisevä,  kiitos että kaiken mitä ihminen maan päällä toivoa voi, voin myös toteuttaa. Kiitos ettei minun tarvitse jonottaa lottokuponki-  eikä leipäjonoissa, kiitos että olet antanut minulle lahjoistasi parhaimman, luonut juuri Minut. 

Kotini on linnani ja muurit puutarhani ympärillä pitävät loitolla ihmiset, jotka eivät minusta arvoni vuoksi pidä eivätkä minua arvosta, mutta se on heidän ongelmansa, ei minun. Ainoa mikä minua huolestuttaa, on, mitä lisähauskaa rahoillani voisin tehdä, sillä päivässä on vain kaksikymmentäneljä tuntia ja osan nielee jonninjoutava perustarpeiden tyydytys: nukkuminen, syöminen, juominen, rakasteleminen - juuri niitä samoja toimintoja mitä myös muurin tuolla puolen tehdään, ja sen tiedostaminen iljettää minua sillä enhän arvoltani ole kuin nuo muut. Olen heistä yhtä kaukana kuin Maa on  Auringosta ja silti heissä ja minussa on samaa. Vessassakin on pakko käydä niin heidän kuin minun. Hyi olkoon.

Kiitos, että osaan hallita satojamiljoonia eurojani. Mutta arvostan suuresti sinua joka olet minut luonut,  jos neuvot, miten saan poikimaan miljoonia lisää ja lisää, sillä jos niin ei käy, elämäni tarkoitus sammuu. Arvooni on niitattu €. Ainoa mitä arvostan ja mikä elämälleni antaa mielen, on kultaisenvasikan tanssi. Sitä väitetään epäjumalaksi ja kuolemantanssiksi, mutta eihän se sitä ole. Tavalliset ihmiset  halveksivat sitä siksi, etteivät kyykkyasennossaan tiedä: eurotanssi kiihottaa kun täysin palkein saa liihottaa. Noh noh, meni melkein loruksi, joten syytä suoria kravatti ja palata asiaan, rykäistä: kultavasikka pitää raharuhtinaan elossa ja on syvimmän kiitollisuuteni alkupääoma ja loppusaldo. Kun kuolema minut aikanaan omakseen ottaa ja tanssini jäätyy ja  hymyni hyytyy, on viimeinen tahtoni, että rahani heitetään viemäriin, sillä miljoonan miljoonani ovat niin eläessä kuin kuollessa vain ja ainoastaan minun.

Olen arvokas ja uskollinen itselleni kuolemaan asti ja sen ylikin. Minä ja omaisuuteni olemme yksi ja sama kokonaisuus. Aina ja ikuisesti. En vain toivo, vaan vaadin, että viimeinen tahtoni toteutuu, sillä en kestä ajatusta että kuoltuani en hallitse enää elämääni.

Arvokas kuolema,  aikanaan, on Minä Itse ja Omaisuuteni.
Nyt  palaan osakekurssien pariin. Tiedän mitä onni on.

Avaan radion taustamusiikiksi, jotta työtehoni finanssiyhtiön pääjohtajana paranee. Tarkkaavaisuuteni uhkaa hetkeksi herpaantua, kun jään kuuntelemaan ufojuttuja maailmasta mitä en ymmärrä.


Oi, kiitos sa Luojani armollinen
Joka hetkestä, jonka ma elin,
Kun annoit sa ruumihin tervehen
Ja syömen mi sykähteli,
Kun annoit sa tervettä kättä kaks,
Kaks silmää sieluni ikkunaks,
Ja hengen herkän ja avoimen
Joka tuutia tuulosen.

Sua kiitän mä Luojani armollinen,
Kun annoit sa kodin hyvän,
Soit äidin niin hellan ja herttaisen
Ja taaton niin tarmoa syvän,
Kun annoit sa myös pari ystävää
Ja ne hyvää, en pyydä ma enempää,
Ja annoit sa armahan isäinmaan,
Jota kyntää ja rakastaa.

Ja kiitospa vihdoin viimeinen,
Kun laulun lahjan sa annoit,
Kun riemut ja murheet lapsosen
Näin sävelten siivillä kannoit,
Sen sulta, sulta ma yksin sain
Ja sulle siitä mä vastaan vain
Ja leiviskästäni tilin teen,
Miten käytin mä kanteleen.
                                     Eino Leino


Outoja ovat sanat. Tuollaistako on elämä muurin tuolla puolen?

On laulussa silti yksi säe minkä ymmärrän: Ja leiviskästäni tilin teen.
Tilitykseni kuuluu: euronumerot tuovat euforian.

Sanat ovat sanoja, niitä voi hämmentää, niillä voi manipuloida. Mutta numerot ovat niin kuin ovat, niitä minä arvostan ja kiitän. Jotta numerot kaunistuvat, on taas paiskittava töitä. Irtisanottavia tulee olla... Aavistaako kukaan, mikä urakka minulla numeroiden parissa on. Tuskin. Kiittämättömyys on maailman palkka.

15 kommenttia:

EiMi kirjoitti...

Kumma asia tuo raha! Joillakin on mielestään liikaa rahaa ja joillakin liian vähän, mutta vain harvoilla juuri sopivasti. Aikaa on jokaisella on tuhlattavissa tasan 24 tuntia vuorokaudessa.

hanne virtauksesta kirjoitti...

Oikeasti ihmettelin, kuinka jollekin johtajalle voidaan antaa erorahaa ym. 1,9 milj euroa???
Eläkesummista puhumattakaan..
ja valtio omistaa suuren osan firman osakkeista..
Kuka on päättänyt näistä rahoista??

Lastu kirjoitti...

Savu,
aikaa on rahakkailla yhtä paljon kuin rahattomilla. Kun tietyt tarpeet ovat tyydyttyneet, mitä upporikas ylimäärällä tekee? Lihottaa salkkuaan. Miettii rahaa. Surkeaa - mutta mistäs tiedän jos heillä kuinka lystiä rahavuoriaan tonkiessaan on. Tuntuu vaan ettei.

hanne virtauksesta,
mietin usein, eikö heitä yhtään nolota, eikö hävetä, eikö omatunto soimaa, eikö solidaarisuutta heiltä liikene, missä ovat hyväntekijät. Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostaankaan.

Luulevatko he että onni on yhtä kuin paksu raha?

Kunhan mietin kun en tiedä. Voin olla täysin väärässä. Monologi maailmasta mitä en sisältäpäin tunne, voi mennä pieleen. Tai sitten ei.

Sirokko kirjoitti...

Työstä se käy noin suurien summien laskeminen, en osaisi edes niin pitkälle laskea. Ja mikä stressi, kun pitää koko ajan tarkkailla kursseja ja vaikka yhdessä yössä saattaa miljoonia murentua onnesta. Ei semmoista murhetta tavallinen ihminen ymmärräkään,hänen onnensa kun ei ole tehty samoista aineksista.

SusuPetal kirjoitti...

Raha on itselle ollut aina jotenkin niin outo asia, sitä joko on tai ei ole ja sen mukaan eletään. Velkoja ei ole, mutta mitään ei jää perinnöksikään.

Sen takia aina ihmettelee ihmisiä, joille raha merkitsee paljon, elämääkin enemmän.

aimarii kirjoitti...

Sen olen huomannut, että paljo raha aiheuttaa huolia vähintään yhtä paljon, kuin liian vähäinen rahakin.
Itse en rahaa murehdi, enkä osaa sitä käyttää, en laske, mikä olisi edullisinta, mikä kannattaa, mikä ei.
Mutta tosi on kuin vesi, että eriarvoisessa asemassa ollaan, kenellä ei ole varoja, ei olla nimekkäitä, verrattuna rikkaisiin ja vaikutusvaltaisiin. Laki on eri.

arleena kirjoitti...

Rahaa ei ole koskaan tarpeeksi ei kenelläkään. Jos sitä on paljon sekään ei riitä, jos sitä on vähän, pitää saada lisää.
Onneton on ihminen rahan perässä.

No onneksi sitä on, että yhteiskunnan rattaat pyörii.

Liplatus kirjoitti...

Lainauksia jotka mielestäni sopivat tekstiisi. "Kolikolla on kaksi puolta." "Raha ei tuo onnea, mutta kummasti helpottaa elämistä". "Mikä laulaen tulee se viheltäen menee".

Lastu kirjoitti...

Sirokko,
Rahan vangiksi voi joutua niin hän jolla ei ole mitään kuin hän jolla on liikaa ja yhä lisää haluaa.

"Huoleton hevoseton poika" on sanonta johon mielistyin kansanrunoutta opiskellessani.

SusuPetal,
elämässä on jotain rahaa tärkeämpää. Raha lyhyt, taide pitkä on ihailtava elämänasenne. Ja renki ja isäntä -vertaus puhuttelee: luovuus saa vallata pään sisällön sataprosenttisesti, ei bisneshenki vaikka joskus se sopivassa määrin on hyväksi.

aimarii,
kohtuus on hyväksi raha-asioissakin. Ei liikaa mutta ei liian vähäkään. Itse en osaisi toimia ammatissa, jossa päivän pääsisältö olisi raha. No, välillisesti moni työntekijä joutuu melkein ammatissa kuin ammatissa myymään osaamistaan työnantajalle, joka kustannuksia jne. laskee. Mutta että olisin ryhtynyt opiskelemaan kaupallisia aineita - ei tullut mieleenikään.

Eriarvoisuus aiheuttaa paljon kipua. Lakikin tuntuu olevan toinen valtaapitäville.

arleena,
niin, liika raha sokaisee, liian vähäinen kirpaisee. Jos ajatusten pääsisältö on raha, elämästä katoavat värit.

Vaalit tulevat. Missä on hän joka osaisi yhteiset rahat viisaasti ja oikeudenmukaisesti jakaa?

Liplatus,
kiitos. Esille ottamissasi lainauksissasi piilee paljon viisautta.

Harakka kirjoitti...

Sanotaan, että rahalla on suuri valta ja niin kyllä taitaa ollakkin!
Miksei voisi olla niin, että kaikilla olisi yhtäpaljon rahaa, mitäköhän sitten tapahtuisi,, olisikohan sekään hyvin?
Sitten tulisi kuitenkin niitä, jotka haluaisivat kuitenkin, että heillä olisikin hiukan enemmän rahaa kuin toisella..kumpa koko rahaa ei olisi koskaan keksittykään!
Hyvää viikonlpoppua sulle Lastu!

Ina kirjoitti...

Naseva pakina. Itseäni on parina viime päivänä ärsyttänyt tuon samaisen finanssitalon hallituksen puheenjohtajan - entisen taistolaisen - ylimieliset lausunnot Helsingin Sanomissa. Katsoin myös netistä videopätkän hänen esiintymisestään EK:n tilaisuudessa: ruumiinkieli oli erittäin nykivää ja pingottunutta, ei tuntunut mies olevan omissa nahkoissaan. Tuntui kuin hänen oma fanaattisuutensa kovastikin kiristäisi hermoa hänen saarnatessaan tuttua sanomaansa köyhien auttamista vastaan. Voi olla, että hän on kiitollinen osalleen kertyneestä hyvästä, mutta silti häntä tuntuu hermostuttavan ajatus, että jotkut pääsevät vastikkeetta hyötymään hänen pöydältään putoavista muruista.
Perään laitoit Eino Leinon itkettävän kauniin runon: mikä vastakohta miesten ajattelutavassa! Meitä on moneksi.

Lastu kirjoitti...

Harakka,
niin, esim. itäisessä naapurissamme on yritetty luoda systeemejä, joissa tasajako toimisi, mutta ei sekään ole onnistunut.

Raha on hyvin vaikea asia. Luonnollista on, että itse kukin pyrkii turvattuun toimeentuloon, mutta sitten kun mennään sen yli ja "rahapuun" kasvattamisesta tulee elämän tärkein sisältö, se tuntuu niin pahalta, niin pahalta. Kohtuus on kauneinta myös rahan suhteen.

Ahneudesta sanotaan että se on kuolemansynti. Siihen sisältyy melkein automaattisesti epärehellisyys ja kylmyys muita ihmisiä kohtaan.

Onnellisia ovat he, joiden ajatuksia ei raha ja vain raha hallitse. Silloin elämään mahtuu paljon kaunista ja hyvää. Semmoista mistä voi kiittää.

Kiitos samoin sinulle, ihanaa viikonloppua!

Ina,
rahan kuoriminen rahasta joka ei edes omaa ole, tuntuu etovalta. -Muistan sisar Benedictan jonka kirjoja toimitin. Hän sanoi, miten kevyt on lähteä matkalle, kun "työnantaja", katolinen kirkko, antaa ylöspidon, mutta ei mitään ylimääräistä. Matkalaukussa ovat vaihtovaatteet ja matkalippu - ja ylöspito seuraavassa kohdemaassa kuten Brasiliassa.

Sen kummemmin katolisen kirkon dogmeihin puuttumatta mielestäni tuossa menetelmässä on jotain mikä toimii. On hyvä keskittyä työn sisältöön, kun rahan maksimointi on poissa pelistä.

Eino Leinon runo kertoo mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Kuinkahan moni mies "allekirjoittaa" runon viestin. Moni "tavallinen" mies tosin vanhetessaan muuttuu ihanan sensitiiviseksi - jahka työn ikeestä pääsee. Tunteet elävät, sittenkin.

Kutuharju kirjoitti...

Moni tuntuu epäilevän ja väittää vastaan, jos sanoo ettei ajattele rahaa, ei arvosta sitä, pitää sitä vain kurjana vaihtovälineenä ja sitä on vielä ihan tarpeeksi! Olen kokeillut monta kertaa :)
Miksi moni väen vängällä yrittää uskotella itselleen että kaikki haluavat lisää rahaa? Tekeekö se omasta ahneudesta jotenkin anteeksi annettavamman kun yrittää vetää siihen samaan ahneudenkuraan muutkin? Minä en halua lisää ja lisää. Se riittää millä pärjätään ja mikä on reilussa suhteessa omaan panokseen. Sitä toki toivon ettei perhe kuole nälkään ensi vuonnakaan, joten jonkunlaisen säännöllisen tulon ylläpito on kai tässä yhteiskuntamallissa pakko säilyttää.

Kommunismi ei toimi: vaikka kuinka tasataan, tilanne on heti kohta taas epätasassa, sillä tasa-arvoiseksi ei saa luonteitakaan, ei älyä, ei arvoja. Toiset pistävät haisemaan kaiken ja heti, ja toiset heti laskelmoivat sen kaksinkertaistamista ja kolmannet; käyttävät sen minkä tarvitsevat ja säästävät lopun (vaan eivät osaa laittaa rahaa poikimaan). Jo kuukauden kuluttua ero on selvä...

Hienosti mietteitä nostattavaa pakina-parodiaa!

isopeikko kirjoitti...

Tämäpä oli puhuva teksti. Satiiri on vaikeaa, onnistuit varsin hyvin.

Lastu kirjoitti...

Kutuharju,
ihanaa, saan sanoistasi, aatoksistasi, aina leipomuksiin tuoretta hiivaa :)

Rahoissaan piehtaroivan on todella (niin luulen) vaikea uskoa, että joku voi sanoa tyytyvänsä tilaan, jossa rahaa on- ei liian vähän eikä liian paljon vaan sopivasti. Tyytyväisin on tila, missä raha ja sen lihotus ei ole arvoista ylimpänä eikä ajatuskapasiteetista täyttävin ja näyttävin. Tyydytys ja mielekkyys elää elämää "läpi", niin täydesti kuin mahdollista on, tulee muualta kuin maanisesta manimaniasta.

Mutta entä klassinen kysymys: mitä tekisi jos lottovoitto paukahtaisi kohdalle.
Onko teoria teoriaa ja käytäntö käytäntöä? Eri vai sama asia?
Kirjoittaisiko lottovoittaja etukäteen:
Jaan perheelle kakusta yhden palan, sukulaisille myös jotain "kivaa" ja loput annan heille joilla ei mitään ole. Onko se oikein? Mitä sanoisi samu sirkka? Tulisiko etukäteen 'testamenttiin', lottovoiton varalta, kirjoittaa: kaiken saavat he jotka ovat vailla?

Kommunismi. Niin, onko myönnettävä: sukupolvi sukupolvelta tasajako ei yksinkertaisesti toimi.

PS tuli mieleeni:
Jostain luin, että kaikkein onnellisimmat ihmiset ovat ns. tavallisia ihmisiä. Jaa, mutta miten sitä onnea mitataan.

Tavallisen onnellista päivää kaikkialle :).

isopeikko,
kiitos.

Totta, satiiri on vaikea laji. En tunne isokenkäisiä aivan läheltä, joten kun yrittää astua heidän kenkiinsä, saattaa helposti kompastua tai kenkä lonksuu. Ei tarkasti tiedä, mitä isokenkäisten päässä liikkuu. Mutta voihan sitä ihmetellä ja mielikuvitella, kiitos pakinaperjain ;).