lauantai 19. helmikuuta 2011

rieha Kuopiossa 19.2.2011: jäämaraton

tunnelma tiivistyy, kun suurennat kuvat, klik ja klik




























Kuopion jäämaratonin aamu valkeni yli 30 pakkasasteessa, mutta iltapäivällä aurinko näytti voimansa ja asteita oli miinus 20.

Ulkoilulla on käänteentekevä vaikutus. Myös minulle. Mullistusta on myös siinä, että olen muuttanut takaisin kaupunkiin, jonne olen ikävöinyt siitä saakka kun sen nuorena jouduin  jättämään. Riehaannun tunnustamaan: Kuopio, minä rakastan sinua (rakkaustunnustukseni ihmissarja olisi  luonnollisesti erikseen)! Olet armaani, kaikkeni, kultani, omani, ihanani, suloiseni. On ihmeen hyvä kotiin tulla taas.  

Miten on ymmärrettävissä, että kun sain uniapneadiagnoosin Peijaksen sairaalassa Vantaalla vuonna 2008, hengityskatkoja ja  vajaahengityskohtauksia oli tunnissa keskimäärin 23 kappaletta ja nyt kun Kuopiossa tehtiin unitutkimus, katkoja oli keskimäärin 2.7 per tunti!  Lääkärinkin mukaan tämä on eriskummallista, sillä ei uniapneasta yleensä helpolla toivuta (ja hyvästä tuloksesta huolimatta joudun edelleen käyttämään apap-hengityslaitetta öisin; jotain vikaa keuhkoissani on, mutta voin huomattavasti paremmin kuin pari vuotta sitten).

Nytkö vasta olen oppinut hengittämään vapaasti? Kun suan puhuva savvoo. Puhuminen on niin kivvoo.

Vai onko sillä merkitystä hengitykselleni, että nyt liikun enemmän kuin vuosikymmeniin. Lasken yhdessä miehen kanssa Puijon mäet, kapuan Jynkänvuoren huipulle ja laulaa luikautan Kallavesj, Kallavesj  silloin kun kuulijoina ovat metsän puut ja latujen kutsuvat urut. Laulu kyssyy: tokko suanen koskaa ennen kiertee Puijonsarven nennee ja sillon vastoo huikautan suureen iäneen ku syvän käskee: tok suan!

Luistella en jäällä enää voi, mutta hiihdän ja muistan hiihtoni Kallaveden jäällä saareen isän kanssa vuonna 1950, jolloin olin neljävuotias lumituiskusta piittaamaton sisupussi.  Millään muulla ei ollut merkitystä kuin sillä, että  hiihdän  isän perässä ja  suojassa saareen.  Silloin ei tunne kylmää vaikka olisi kylmä. Isä elää täällä, myös järven jäällä!


Valokuvatorstai: rieha

20 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Huimat paranemiset testeissä, upeaa. Varmaan liikunnalla on merkityksensä. Ja sielun ja sydämen onnella.

hanne virtauksesta kirjoitti...

oi kun oli ihanaa, saada olla mukana tuossa luistelutapahtumassa, täällä lämpöisessä..
Ehkä ensi vuonna minäkin pääsisin mukaan, vaikka tyttäreni kanssa..
olen joskus ollut kuopiossa, en muista vuotta, pikaluistelun SM-kisoissa ja silloinkin oli hirmu pakkaset..En muista myös sijoitustani..

Asut ihanassa kaupungissa..halauksin sinne!

Kutuharju kirjoitti...

Siellä rukoillaan jään jumalaa polvillaan ;) tai sitten kiidetään pakkasta pakoon (ei tainnut onnistua?). Kylläpä pääsin näin mukavasti osallistumaan mukanasi riehaan, laulaisin sitä Kallavesjtäkii jos ossaisin.

Karolina , Krystyna , Klara ♥ kirjoitti...

No, hyvin hieno blogi;)) Miten voit? ;)) Lähettäminen suutelee puolalaisia; ***Very nice talviurheilu, **

arleena kirjoitti...

Kyllä siellä osataan upeat riehat pitää. Oikein varustautuneina pakkasesta ei ole haittaa. Liikunnan hurmaa ja raikasta happea.

Sekö se saa sinutkin kuntoutumaan uniapneasta, liikunta ja raikas kotikaupungin happi. Ei muuta selitystä ole.

Hyvää jatkoi "riehan" viitoittamalla tiellä.

Ruska kirjoitti...

Ihana riemukas kirjoitus pirteine kuvineen. Olen NIIN iloinen puolestasi, että apneatilanne on parantunut :D Uskon kyllä, että kaikilla kertomillasi tärkeillä jutuilla on merkitystä. Kyllä henki kulkee paremmin, kun voi kokonaisempana yhtyä omiin elämänkuvioihinsa. Ja näytätte te kuopiolaiset olevankin reipasta väkeä. Ei pieni pakkanen pelota talviriehaan osallistumista.

Simpukka kirjoitti...

Upea, värikäs talvinen kuvasarja jäätapahtumasta tutuissa maisemissa, joita viimeksi katselin laivan kannelta laineiden liplatellessa +30 asteen lämmössä.
Huikeaa on ollut toipumisesi, aivan mahtavaa. Tekstistäsi säteilee tänne asti rakkaus Kuopioon, elämään siellä, ommaan murteeseen ja suloisiin lapsuusmuistoihin. Se jos mikä parantaa.

Dee kirjoitti...

No on sielläkin tuimaa pakkasta! Onneksi aurinko on jo tekemässä kevättä.
Ihanasti SusuPetal totesi sielun ja sydämen onnen merkityksestä paranemiseen. Se jatkukoon edelleen.

Marjattah kirjoitti...

Oi miten riemukas rieha! Iloitsen onnellisuudestasi, sillä on parantavia voimia.
- Minulla on Kuopiosta mukavia muistoja varhaisnuoruudessa, kesästä ja talvesta. Hesalaiselle se oli kovasti eksoottinen paikka :)

Ina kirjoitti...

Kollektiivinen rieha voi olla riemukasta. Näin näyttää ainakin Kuopiossa olevan. Huomioni kiinnittyi erityisesti kivoihin uudenaikaisiin potkukelkkoihin; sellaisella minäkin saattaisin pysyä pystyssä. Myös blondisisarukset (vai lienevätkö uroksia - kuka heistä tietää) huikeissa punaisissa haalareissaan ovat suoranainen silmänilo.

Upeita tuloksia olet saavuttanut uniapnean hoidossa. Liikunnalla varmaan on osansa, mutta ehkä myös paluulla kotimaisemiin, josta olet niin kauan haaveillut. Tiedostamaton stressitasosi on voinut laskea monta pykälää.

aimarii kirjoitti...

Talvirieha on hieno komemus ja huimat pakkaslukemat sen kun vaan lisäävät siihen extremeä.
Itse olen nyt ihan paitsi tämän talven tempauksista. Harmittelen laiskuuttani.
Tuo, että uniapneasi on ruvennut antamaan periksi, on ilman muuta liikunnan, raikkaan ilman, hyvän mielen ja KUOPIOn ansiota. Aivan mahtavaa!

Nenunen kirjoitti...

Jos Kuopiossa on muutennii parempi iliman ala, jos sekin vaikuttaa. Ja liikunta. Ja mistä tietää kuinka paljon se tekkee, että on kotmaisemissa, on alkupisteessä ja mieli lepää.
140km tuo maraton, monikohan sen lie luistellut. Pakkasesta huolimati, hyvät tunnelmat näyttäis olevan kuvista päätellen.

Liplatus kirjoitti...

Onpa lysti kun henki kulkee, eikä pihise...ja vielä laulamaankin äytyy.:D
Iloiset talviset pippalot näkyy olevan kalakukon maassa.

Se sikainfulenssa rokotushan aiheutti uniapneaa...lapsille.

Hyvä, että on vähentynyt nukkuminen...näin ehtii kokea enempi.

Mk kirjoitti...

Rakkaus tekee ihmeitä.
Uniapneallekin.
Saattaa siinä liikunnalla ja raikkaalla ilmallakin olla vaikutusta.
Ja kukapa tietää mitä lukkoja oman, kotoisan murteen laskettelu avaakaan.

Sirokko kirjoitti...

Rohkeita immeisiä siellä päin, ei lannista pakkanenkaan kun on riehasta kysymys.
Kyllä se henki kulkee paremmin onnellisessa ihmisessä, ja onnellisena jaksaa liikkuakin ennemmän, sielu ja ruumis tekee yhteistyötä, toinen toisiaan tukien.

Lastu kirjoitti...

Susupetal,
kiitos myötäiloitsemisesta! Ihmettä tämä parempi vointi on. Aina on toivoa - paremmasta, jokaisella :). Siihen tahdon uskoa.

hanne virtauksesta,
sanotaan että joku on syntynyt sukset jalassa, sinusta voi sanoa, että olet syntynyt luistimet jalassa. Lapsena luistelin mielelläni, mutta enää eivät nilkat kestä eikä polvi taivu luisteluun, hiihtoon kyllä. Ihailen sinua ja tytärtäsi, luistelutaitoisia, taitavia olette :). Tervetuloa Kuopioon! Jäätä piisaa luistella ja hiihdellä.

Kutuharju,
mahallaan luistelukin oli hauskaa katsottavaa :). Naurava "rukoilija" liukui mallikkaasti kohti avustustajiaan. Lähimmäisen rakkautta silmin nähden.


Ossooot sinä laaloo, annaha tulla vuan Kallavesj, Kallavesj, siellä se vesj jiän alla liplattelloo iliman kelloo ja laaluas outteloo.

I Love Ski Jumping,
kiitos kysymästä. Hyvin voin eikä pakkanenkaan haittaa. Hyvää vointia myös sinulle, tarviurheilun rakastajalle :).

arleena,
kiitos. Uskon liikunnan voimaannuttavaan vaikutukseen. Ja kodin löytymisen onneen.

Pesis ja hiihto ja telinevoimistelu ja soutelu nuoruuteeni kuuluivat. Siten tuli piiiiitkä tauko, kunnes nyt vanhana vihdoin taas suksi luistaa kun on hanki maas. Ja kesällä soudan niin veden vimmatusti.

Kiitos toivotuksesta. "Rieha" jatkukoon :).

Ruska,
kiitos myötäilosta, tuntuu lämpöisenä läikähdyksenä syvänalassa ja kirkkaassa silimänloisteessa :). Olen tullut pitkältä matkata Kotiin. Varmasti sillä on merkitystä hengitykseen. Keskiviikkona menen kalaruokakurssille. Ja ilmoittauduin pilkkikerhoon nimeltänsä Puijon Pilkki. Vielä sen kalan saan ongituksi jään alta, periksi en anna ennen kuin edes yksi omapyytämä pannulla paistuu ja hyvältä maistuu. Kevään tulon kohinaa toivotan sinullekin!

Simpukka,
Kyllä meitä karaistaan - vai pitäisikö sanoa, hemmotellaan. Kesällä 30, talvella 30, etumerkit ja tuntemukset erilaiset. Kuudenkymmenen asteen ero, huh ja ah. Molemmissa ääripäiväissä on kestämistä, mutta kun maisema on mitä on suloisessa Savonmaassa, niin mikäs elellessä ja nauttiessa, säällä kuin säällä.

Savon murre taitaa parantaa uniapneani. Puhuminen on hengittämistä. Nyt voep huastella ihan mitä vuan mieleen tulloo. Ja kyllä tulloo ku ei tarvihe aatoksijjaan mielen pohjalle sulloo.

Dee,
aurinko on ollut ahkera viime päivät. Iltapäivällä kykenen jo hiihtämään. Latu kutsuu, se näkyy silmien edessä kun ikkunasta katselen. Ei pääse hiihto unohtumaan.

SusuPetal sanoi kauniisti. Niiaan nätisti. Kiitos myös sinulle.

Marjattah,
varmaankin Kuopio on hesalaiselle eksoottinen paikka, jo murteen vuoksi.

Ihmettelen kaupunkia paluumuuttajan silmin. Käy niin kuin useille paluumuuttajille käy: lapsena kadut olivat pitkät, talot korkeat, pihat avarat - nyt välimatkat lyhentyneet, vedet avartuneet. Niin, vedet. Saaressa vesi oli kaikkeuteni, mutta kaupungissa en paljon Kallaveden rannalla käynyt vaikka ei sinne torin kulmalta pitkä matka olisi ollut. Mutta satama oli varastoaluetta eikä kuten nyt: tulvillaan puistoa, matkustajalaivoja, jäätelökioskeja, hyvän tuulen purjehdusta.

Ja Saaristokaupungin rantoja aallot kesäisin hyväilevät; talvisin ladut kutsuvat. Oi iloa ja onnea.

Ina,
kokeilin noita potkukelkkoja, hyvin pysyin pystyssä, vaikka jostain ihmesyystä kelkka lähti pyörimään ympyrää. Ehkä siinä on jokin tekniikka, mikä ei minulle aivan auennut. Einmal ist keinmal, ajattelin ja kokeilin uudestaan. Ja taas pyörin kun muut menivät eteenpäin :D. Mutta mieheni pyöri vissiin solidaarisuussyistä minun tahdissani.

Kun huomasin valokuvatorstain haasteen 'rieha', päätin mennä Kuopion jäämaratonia kuvaamaan. Oli vaikea valita vain yhtä kuvaa, joten lykkäsin useita, riehaannuin niin.

Uniapneatuloksen saatuani olin tosi äimistynyt, niin lääkärikin. Täysterve en ole, mutta se olisi jo liikaa pyydetty ja saatu. On hyvä olla näinkin.

Lastu kirjoitti...

aimarii,
kiitos.
Liikunta on todella hyväksi. Käyn harvakseltaan myös kuntosalilla, mutta kaikkein eniten nautin, kun hiihtelen Jynkänvuorella tai Puijolla, jylhien kuusten reunustamilla laduilla - tai sivakoin saareen. Lentokelillä vaihdan suksisauvat kävelysauvoihin ja kulku suuntautuu järven rantaan missä taivas, vesi (jää) ja maa kohtaavat. Takuuvarmaa kestokauneutta mitä luonto tarjoaa ja saa vastaanottaa.

Talviriehatapahtumissa on iloinen meininki ja se tarttuu. Ja kun kamera on matkassa, tunnelmat voi kotona kerrata ja jakaa täälläkin :).

Totta, kun etsimme kotia täältä, kiinnitimme huomiota myös liikenteen meluun ja saasteisiin. Valitsimme kodin järven rannalta eikä liikenteen melusta ole tietokaan. Mitä nyt kesällä laiva tuolla alhaalla kanjonissa huutelee kun saapuu laiturille :).

nenunen,
maratonmatkan, 140 kilometriä, voitti Hotze Zandstra . Aikaa kului himpun verran alle viisi tuntia. Aikamoista! Paukkupakkanen ei vauhtia hyydyttänyt.

Jokaisella on varmasti ikioma lempipaikkansa, kotinsa, ja minulle se on Kuopio, jollakulla toisella juuri se asuinsija missä käy todeksi laulu Tiedän paikan armahan… :).

Liplatus,
Kuopion kansainvälinen jäämaraton oli myös kieliriehaa; urheasti ulkomaalaiset kiersivät jäärataa, monilla kasvot huurteessa mutta silti hymy irtosi. Ilo oli katsella - ja välillä käydä laivassa lämmittelemässä ja juomassa mukillinen kuumaa kaakaota.

Narkolepsia on vakava sairaus, niin uniapneakin. Narkolepsia on parantumaton, usein uniapneakin, jonka oireisiin tosin voi mm. ylipainehoidolla ja elämäntapamuutoksilla saada lievennystä - ja joissakin harvoissa tapauksissa uniapneasta voi parantua. Tällöin uniapnea on ollut lieväasteista, itselläni se oli keskivaikeaa ja silti kohti terveyttä kuljen. Ihmettä ja iloa elämässä riittää.

Mk,
niin, rakastaa voi niin monella tapaa… kuten esimerkiksi kotiseutua. Rakkaus kääntää päänsisällön aurinkoiselle kadun puolelle. No, ovat pilvipäivät edelleen tuttuja myös, muutenhan tämä elo menisi vallan sokeriseksi ;).

Murre on mulle iso juttu. En ossoo puhuva muuta ku savvoo. Onko se riippuvuus kytköksissä huonoon kuuloon? Kieli minkä lapsena oppi, ei muuksi muutu. Sitten onneton lähin opiskelemaan suomen kieltä ja meinasin männä umpisolomuun ku viäntelin suuta kirjakielen mukkaan. Pakko olj. Kyllä ahisti.

Työmualla kirjakustantamossa yks kirjailija sano: "Oot sinä ihan hyvä ihminen paitsi että sulla on yks paha vamma: tuo suustas tuleva murre. Koeta edes puhua ihmisten kieltä." Kovasti yritin. Nyt en ennee yritä. Suap tulla ulos mitä tahhaan ja se on kivvoo.

Sirokko,
ulkoileminen sujuu kun kunnolla pukeutuu ja liikkuu sopivaan tahtiin. Pidän pakkasrajana hiihtolenkille lähtemisessä kahtakymmentä astetta - ja liki tyyntä säätä. Varsinkin metsässä tuossa säässä on oikein hyvä hiihtää.

Testimittarina hyvään oloon pidän laulamista. Aina kun euforia astuu sisikuntaani, alkaa laulattaa. Onneksi aivoissa on tallella kaikki kansakouluajan laulut. Ei tarvitse laulukirja kädessä lasketella mäkiä.

isopeikko kirjoitti...

Kyä on kylmää ja kommeeta. Eikös se uniapnea ole niitä missä sanotaan että pitääkin urheilla ja liikkua?

Nenunen kirjoitti...

Käys blogissani, siellä on jotain Sinulle:)

Lastu kirjoitti...

Isopeikko,
totta, liikunta on hyväksi. Kuopion unilääkäri on tutkinut liikunnan ja painonpudotuksen vaikutusta uniapneetikkojen hengityskatkoksiin. Mitä ahkerammin liikkuu, sen paremmat yöt. Motivaatio ulkoilla Kuopion metsissä ja laduilla, kujilla ja torilla(kin) on korkealla.

Nenunen,
kiitos kutsusta, tulen luoksesi :)